|
22.3.2023

Arto Satosen viikkoviesti – Nyt on oikea aika äänestää!

Arvoisa lukija!

Tänään käynnistyvät eduskuntavaalit. Edessä ovat hyvin tärkeät vaalit. Juuri nyt Suomi ja suomalaiset ovat isojen haasteiden edessä. Sota Ukrainassa on takapihallamme ja siksi juuri nyt on oikea aika liittoutua länteen ja vahvistaa omaa puolustusta. Sisäinenkin turvallisuus kaipaa kohennusta. Katuväkivalta, jengiytyminen ja huumeiden leviäminen on saatava kuriin. Suomen pitää jatkossakin olla maailman turvallisin maa.

Monen suomalaisen oma talous on hintojen nousun vuoksi tiukilla ja valtion talouden suunta on käännettävä, jotta palveluiden rahoitus voidaan turvata. Nykyisen hallituksen jatkuvalle velkaantumiselle perustuva talouspolitiikka on katkaistava ja ryhdyttävä sopeuttamaan menoja tuloihin.

Talouskasvua on luotava kilpailukykyä parantamalla. Osaamiseen tulee panostaa ja työnteon pitää aina kannattaa suhteessa sosiaaliturvaan. Yrittäjyyttä pitää edistää ja elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvata. Palkalla ja eläkkeellä on tultava toimeen. Työn kunnioitus pitää palauttaa. Ei puhuta neljän päivän työviikosta, vaan kehitetään työelämää siten, että ihmiset jaksavat työssään ja tuntevat työnsä tärkeäksi.

Epävarmassa maailmassa Suomen on huolehdittava energian ja ruoan omavaraisuudesta. Metsiä on hyödynnettävä kestävästi, koska se tuo työtä ja toimeentuloa Suomeen. Puun käyttö vähentää myös päästöjä maailmanlaajuisesti muihin materiaaleihin verrattuna.

Lähdin jo nuorena politiikkaan mukaan, koska minulla on aina ollut ja edelleen on palava halu muuttaa maailmaa ja Suomea paremmaksi. Seuraava eduskuntakausi tulee olemaan vaativa. Edessä on vaikeita päätöksiä. Omalta osaltani olen valmis kantamaan vastuun ja lupaan tehdä työtä yhteisten asioiden hyväksi aivan samalla innolla ja tarmolla kuin aloittaessani kansanedustajana 20 vuotta sitten. Vuodet ovat tuoneet mukanaan kokemusta ja verkostoja, jotka on hyvä olla vaikeina aikoina repussa mukana.

Olen siis valmis antamaan oman panokseni Suomen ja suomalaisten eteen, jos saan pirkanmaalaisilta mandaatin meitä edustaa. Suomen suunta seuraavalle neljälle vuodelle päätetään nyt. Nyt on oikea aika äänestää!

Terveisin Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.