Arvoisa lukija,
viimeaikaista poliittista keskustelua ovat hallinneet maailman tapahtumat. Israelin ja Hamasin välillä on saavutettu ainakin tulitauko ja panttivangit on vapautettu. Tie rauhaan on toki edelleen pitkä, mutta Trumpin suunnitelman pohjalta on otettu todella merkittäviä edistysaskeleita. Ilmeisesti aika oli molemmin puolin kypsä. Israelissa paine rauhaa kohtaan kasvoi voimakkaasti ja Hamas oli menettämässä loputkin asemansa. Gazan siviilien kannalta tulitauko tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Ukrainan rintamalla sota jatkuu edelleen. Venäjä käy armotonta sotaa Ukrainaa siviilejä vastaan, mutta tässäkin on nyt rinnalla käynnissä keskustelua. Trump tapaa tänään Zelenskyin ja ensi viikolla Putinin. Monet Euroopan maat, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet auttamaan Ukrainaa aseostoin USA:sta. Tämä on välttämätöntä, koska Euroopan oma asetuotanto ei kykene vielä tukemaan Ukrainaa riittävästi. Koko Euroopan kannalta on edelleen välttämätöntä, että Ukrainan rintaman puolustus kestää ja Ukrainan kansan taistelutahto pysyy vahvana.
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona välikysymyskeskustelu työllisyystilanteesta. Tilanne on haastava ja hallitus tekee koko ajan kaikkensa uusien työpaikkojen luomiseksi. Viimeaikaiset myönteiset uutiset vientiteollisuudesta luovat uskoa tulevaan. Orpon hallitus jatkaa edelleen myös uudistuksia, joilla pk-yrityksiä rohkaistaan rekrytointeihin kohtuullistamalla työnantajan riskiä. Eilen hallitus pääsi sopuun siitä, että määräaikaiseen työsuhteeseen voi palkata työntekijän vuodeksi ilman eri perustetta ja alle 50 hengen yrityksissä ei enää jatkossa ole takaisinottovelvoitetta. Molemmat uudistukset joustavoittavat työmarkkinoita ja edistävät erityisesti nuorten pääsyä työmarkkinoille.
Pidin työllisyyskeskustelussa Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, se on luettavissa täältä Arto Satonen: Jos mitään ei uskalleta muuttaa, niin suunta ei käänny – kokoomus.fi
Viikon suurin kotimainen asia on kuitenkin ollut velkajarru, josta tarkemmin viestin lopussa.
VELKAJARRU – TOIVON PALUU
Eduskuntapuolueet Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sopivat velkajarrua koskevasta lainsäädännöstä. Se tarkoittaa sitä, että puolueet sitoutuvat Suomen julkisen velan kurissapitämisestä. Velka on tarkoitus alentaa ensin 60 %:iin BKT:sta ja sitten 40 %:iin BKT:sta, mikä olisi kestävä pohjoismainen taso. Velan alenemisvauhdiksi on sovittu 0,75 % prosenttiyksikköä vuodessa. Kyse on siis pitkästä linjauksesta, koska velka uhkaa nousta 87 prosenttiin tämän vaalikauden lopussa.
Ideana siis on, että ensi vaalikautta koskeva talouden raami määritellään syksyllä 2026. Näillä näkymin kyseessä on reilun 6 miljardin euron sopeutus vuosina 2027-2031. Myös EU-säännökset velvoittavat Suomea huolehtimaan velan kurissapitämisestä, mutta puolueiden yhdessä sopimat linjaukset menevät vielä pidemmälle, kuten pitääkin. Kun talouden raamit tiedetään syksyllä 2026, niin se vaikuttaa myös vaalien alla käytävään poliittiseen keskusteluun.
Velkajarru ei rajoita puolueiden poliittista linjauksia, mutta se määrittää kehikon, missä toimitaan. Julkisen talouden sopeuttamisen voi toteuttaa leikkaamalla, korottamalla veroja tai hyödyntämällä molempia. Myös se mistä leikataan tai mitä veroja korotetaan, on täysin tulevan hallituksen päätettävissä. Velkajarru estää vain sen, että maalia ei voi siirtää, eikä samaan aikaan luvata yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Kyse on siis myös äänestäjän kuluttajansuojasta.
Velkajarru ja siihen sitoutuminen on itse asiassa päätös, mikä palauttaa luottamuksen päätöksentekoon. Se tarkoittaa tiukkaa taloudenpitoa vuosikymmeniksi eteenpäin, mutta samalla se tarkoittaa myös ennustettavuutta. Se pitää huolen siitä, että Suomen luottoluokitus säilyy ja valtion velan korot eivät nouse kohtuuttomasti. Siten se luo varmuutta myös sille, että hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit pysyvät pystyssä. Palveluita on toki tuotettava aiempaa tehokkaammin, mutta niiden jatkuvuuteen voi luottaa. Jos velkaantuminen on holtitonta, niin jossain vaiheessa edessä on äkkipysähdys ja julkinen sektori joutuu hallitsemattomalle matokuurille. Velkajarru merkitsee siis vakautta.
Keynesiläisen talousopin mukaan julkisen talouden pitää säästää noususuhdanteessa ja elvyttää laskusuhdanteessa. Käytännössä tämä ei ole Suomessa onnistunut, vaan lisää velkaa on otettu reilusti lähes joka vuosi v. 2008 finanssikriisistä alkaen. Nykyinenkin hallitus on jo joutunut ottamaan velkaa eli siis elvyttänyt kymmenillä miljardeilla, vaikka on samaan aikaan tehnyt myös lähes 10 miljardin sopeutustoimet. Näin on jouduttu tekemään, jotta kansalaisten palvelut ja perustoimeentulo turvataan myös maailmanpoliittisesti poikkeuksellisen vaikeana aikana. Ero on toki ollut merkittävä Marinin hallitukseen, joka ainoastaan velkaelvytti, eikä juurikaan säästänyt tai priorisoinut menoja.
Velkajarrua voi kuvata tarkan euron politiikaksi, mikä siis velvoittaa myös seuraavaa hallitusta väristä riippumatta. Sitä voi siten kuvata myös Toivon paluuksi. Yksikään hallitus ei enää voi päästä velkaantumista vapaaseen pudotukseen. Tulevista vuosista ei kuitenkaan selvitä ilman talouskasvua. Orpon hallituksen aikana tehdyt työmarkkinauudistukset nousevat vielä arvoon arvaamattomaan, kun talouden suunta kääntyy. Suomi nousee ainoastaan viennin kilpailukyvyn vahvistumisen ja kotimarkkinoiden elpymisen kautta. Molemmissa on nyt valoa tunnelin päässä ja sitä vahvistaa sopu velkajarrusta, mikä puolustaa Suomen luottoluokitusta.
Hyvää viikonloppua!
Arto
