|
25.10.2025

Arto Satosen viikkoviesti – Taloudessa elpymisen merkkejä!

Arvoisa lukija,

tämän viikon uutisointia on hallinnut Ukrainan sotaan liittyvät tapahtumat. USA tuli vihdoin Euroopan ja Iso-Britannian rinnalle kiristämään Venäjälle asettuja pakotteita. Lukoilille ja Rosneftille asetetut pakotteet vaikeuttavat merkittävästi Venäjän öljyn vientiä. Suurimmat ostajat, kuten kiinalaiset ja intialaiset toimijat, joutuvat nyt miettimään miten reagoivat USA:n asettamiin pakotteisiin. Venäjän sotakassa perustuu öljyn ja kaasun vientiin, joten kyse saattaa olla vaikutuksiltaan hyvinkin merkittävästä toimesta. Tasavallan Presidentti Alexander Stubb totesi osuvasti, että Trump siirtyi nyt porkkanasta keppiin suhteessa Venäjään.

Euroopan Unionin päämiehet eivät vielä löytäneet ratkaisua Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttämiseen Ukrainan hyväksi. Päätöstä jarruttaa Belgia, minne suuri osa varoista on jäädytetty. Asian valmistelu kuitenkin jatkuu ja toivoa sopii, että viimeistään vuoden lopulla päätös saadaan aikaan. Putin ei ole osoittanut minkäänlaista rauhantahtoa, joten pakotteita Venäjälle ja aseapua Ukrainalle on lisättävä. Venäjä selvästi uskoo vain voimaa.

TALOUDESSA ELPYMISEN MERKKEJÄ

Kotimaan talous- ja työllisyystilanteessa on selviä elpymisen merkkejä. Tilastokeskuksen syyskuun työllisyyslukujen mukaan työllisten määrä oli kasvanut 16 000 hengellä suhteessa edelliseen vuoteen. Yksityisen sektorin työllisyys oli noussut jopa 55 000 hengellä. Tehtyjen työtuntien määrä oli myös kasvanut. Kasvanut on myös työvoiman määrä. Kaikki nämä ovat hyvin positiivisia uutisia.

Positiivista viestiä tuli myös juuri julkaistusta Suomen Yrittäjien yrittäjägallupista, minkä mukaan joka toinen yritys arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Arviot ovat selvästi parantuneet elokuun mittauksesta. Parhaimmat arviot antavat asiantuntija-alan yritykset, sekä yli 10 henkeä työllistävät yritykset. Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan tiedot ovat rohkaisevia ja kertovat osaltaan, että taloudessa on tapahtunut käänne parempaan.

Työllisyysluvuista on luettavissa myös sukupuoleen liittyviä eroja. Miesten työpaikat kasvavat nyt, mikä kertoo siitä, että teollisuus vetää ja myös rakentaminen alkaa vähitellen elpyä. Naisten työllisyys on hieman heikentynyt, mikä johtuu siitä, että julkisella sektorilla on ollut pakko tehdä säästötoimia. Yksityissektorin miesvaltaisten työpaikkojen kasvu on kuitenkin erittäin positiivinen asia koko talouden kannalta. Teolliset työpaikat luovat aina myös palvelualan työpaikkoja ja verotulojen kasvun myötä myös julkisen sektorin tilanne helpottuu.

Työttömyyden sulaminen ottaa aikansa. Työnhakijoita on tullut ja tulee koko ajan lisää. Hallitus muuttaa sosiaaliturvalainsäädäntöä siten, että esimerkiksi toimeentulotukea saavien pitää hakea ensisijaista etuutta eli työttömyysturvaa, jolloin heidät kirjataan työttömiksi työnhakijoiksi. Myös maahanmuutto, mm. ukrainalaisten siirtyminen vastaanottokeskuksista kuntiin, tekee osasta heistä työttömiä työnhakijoita. Työttömien määrä siis kasvaa myös lainsäädännöllisten ratkaisujen kautta. Se on toki positiivista, että yhä useampi Suomessa asuva kuuluu työvoimaan ja saa työllistymiseensä apua TE-palveluista ja on potentiaalinen työntekijä, kun työpaikkoja avautuu.

Maailman tilanne on edelleen epävarma. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Suomi on löytänyt tässä vaikeassa globaalissa tilanteessa omat vahvuutensa, mikä näkyy isoina tilauksina maailmalle ja isoina investointeina Suomeen. Myös Lapin matkailu vetää ennätyslukuja ja vaikutukset ovat jo miljardiluokassa. Tällä viikolla myös Helsingin pörssi kääntyi nousuun monien yritysten ilmoittaessa odotettua paremmista tuloksista. Hyviä merkkejä alkaa siis olla näkyvissä. Talous on sopeutunut uudenlaiseen maailmaan ja tehtyjen työmarkkinauudistusten positiiviset vaikutukset alkavat vähitellen näkyä.

Hyvää viikonloppua!

Arto

Ps. Arton päivän kahvit ja poliittinen tilannekatsaus Sastamalan Toivonkulmassa perjantaina 31.10. klo 10-12. Tervetuloa!

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana. Aiemmin olen toiminut työministerinä, eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.