Arvoisa lukija,
Takana on aikamoinen viikko. Eduskunnassa oli kovia keskusteluja sekä työrauhalain lähetekeskustelussa, että kyselytunnilla. SDP halusi äänestää minun luottamuksestani ja SAK:n liitot ilmoittivat jopa kahden viikon lakoista. Perjantaina pääministerin johdolla keskusteltiin vientivetoisesta palkkamallista ja nyt asian selvittämistä jatkaa valtiosihteerini Mika Nykänen kahdenkeskisillä keskusteluilla liittojen kanssa.
SAK:n liittojen suuret lakot ja opposition ärhäkkyys tuntuvat täysin ylimitoitetulta tehtäviin uudistuksiin nähden. Toisaalta ne myös tekevät uudistuksista välttämättömiä. Viimeisten lakkoilmoitusten jälkeen lienee jo kaikille selvää, että Suomi tarvitsee pelisäännöt poliittisille lakoille. Emme voi jatkaa niin, että liitot voivat milloin tahansa ja mistä asiasta hyvänsä julistaa jopa viikkoja kestäviä poliittisia lakkoja.
EK on arvioinut nyt alkavien lakkojen hinnaksi n. 320 miljoonaa euroa. Todellista hintaa ei tiedä kukaan, mutta vahingot ovat mittavia, kun vienti ja tuonti seisovat. Lakkojen vaikutus heijastuu laajemmallekin, jos siitä seuraa muutosneuvotteluja ja lomautuksia. Lakot antavat myös erittäin huonon viestin niille yrityksille, jotka miettivät investoimista Suomeen. Lakot ovat täysin ylimitoitettuja suhteessa hallituksen esityksiin.
Ehkä kyse onkin enemmän päätöksentekokulttuurin muutoksista. Työmarkkina-asioita on perinteisesti tehty kolmikantaisesti. Etujärjestöt ovat tosi asiassa tehneet päätöksiä asioista, joissa päätöksentekovalta kuuluu eduskunnalle. Tällä järjestelmällä oli oikeutuksensa siihen asti, kun se sai aikaan tuloksia. Viime vuosina tuloksia on saatu lähinnä vain eläkeasioissa.
Hyvät esimerkit ovat työrauha ja paikallinen sopiminen. Työrauhalakiin on tehty vuosikymmenien aikana vain pieniä muutoksia. Uudistuksista on neuvoteltu työmarkkinajärjestöjen kesken, mutta mitään ei ole saatu aikaan. Paikallista sopimista ovat yrittäneet saada aikaan Sipilän hallitus, sekä Rinteen/Marinin hallitus ilman minkäänlaisia tuloksia. Jos nämä kaksi asiaa nyt palautettaisiin työmarkkinajärjestöjen välisiin neuvotteluihin, niin on todella vaikea uskoa, että syntyisi minkäänlaisia ratkaisuja. Työrauhassa ja paikallisessa sopimisessa eteneminen lakiteitse, toki työmarkkinajärjestöjen asiantuntemusta hyödyntäen ja näkemyksiä sovitellen, on siten ainoa realistinen tie.
Suomella on työmarkkinoilla uudistusvelkaa. Liian monet hallitukset ovat jättäneet tekemättä vaikeat päätökset, koska ei ole uskallettu viedä eteenpäin uudistuksia, joista työmarkkinajärjestöt eivät ole yksimielisiä. Näin ei voida enää toimia. Orpon hallitus ei voi katsoa sivusta, kun Suomen julkinen talous vajoaa kriisiin. On tehtävä välttämättömiä uudistuksia, jotka lisäävät suomalaisen työn kilpailukykyä, sekä parantavat työn tekemisen ja työn teettämisen kannattavuutta. Monet niistä ovat uudistuksia, joita muissa pohjoismaissa on jo ajat sitten tehty.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että uudistusten läpivieminen ei ole helppoa nytkään. On kuitenkin tehtävä, kun tekemättäkään ei voi jättää. Viime kädessä kyse on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta.
Hyvää viikonloppua!
Arto Satonen
Ps. Kiitän viikon varrella monilta saamastani tuesta.
