|
21.3.2025

Arto Satosen viikkoviesti – Positiivisia investointeja

Arvoisa lukija,

Tätä viikkoa on hallinnut Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskiyn vierailu Suomessa, mitä seurattiin laajasti Helsingin kaduilla ja televisiossa. Vierailu toi Suomelle myös kansainvälistä huomiota, koska Zelenskiy kävi puhelinkeskustelun Trumpin kanssa Helsingin yliopistolta. Tärkeintä tietenkin oli, että Suomi osoitti täyden tukensa Ukrainalle. Ukrainan asia on meidän asiamme.

Tässä viestissä on hyviä talousuutisia Suomeen kohdistuvista investoinneista ja eduskunnalle antamastani lakiesityksestä, mikä koskee suojelutyötä. Suojelutyöllä turvataan ihmisten henki, terveys ja ympäristön tila myös lakon yhteydessä.

Kuntavaalit ovat myös tulossa ja viestin lopussa on aikatauluja omalta kierrokseltani Pirkanmaalla ja muualla Suomessa.

UUSIMPANA AKKUTEHDAS – POSITIIVISIA INVESTOINTIUUTISIA

Kotkasta saatiin eilen hyviä uutisia. Kiinalaissuomalaisena yhteistyönä syntyy 800 miljoonan euron investointi akkumateriaalitehtaaseen. Tehtaan kaupallinen tuotanto alkaa 2027 ja yhtiön on tarkoitus työllistää 270 työntekijää. Rakentamisvaiheen työllisyysvaikutus on enimmillään 800 työntekijää. Tehdas tulee tuottamaan akkuja sähköautoille.

Kotkan investointi on jatkoa viimeaikaisille hyville talousuutisille. Muutama viikko sitten Helsingin telakan kanadalainen omistaja Davie ilmoitti jäänmurtajahankkeesta, mikä lisää telakan työtekijämäärää viidellä sadalla, sekä antaa töitä myös lukuisille alihankkijoille Suomessa.

Puolustusteollisuudessa on käynnissä paljon isoja investointeja. Nammo investoi Vihtavuoreen sekä Lapualle, ja on lisännyt todella paljon tuotantoaan Sastamalassa. Suomalaisyritys Forcit investoi Poriin rakennettavaan TNT-räjähdetehtaaseen 255 miljoonaa euroa. Tamperelainen Insta Group tiedotti Zelenskiyn vierailun yhteydessä drooneihin liittyvästä kehitystyöstä yhdessä Ukrainan kanssa.

Suomen puolustusteollisuuden vienti on tällä hetkellä 2,5 miljardia euroa vuodessa, mutta Murron raportti ennustaa viennin arvon nousevan 10 miljardiin vuoteen 2030 mennessä. Tämäkin arvio saattaa olla alakantissa, koska Euroopan isot maat Saksan johdolla ovat viimeisten viikkojen aikana ilmoittaneet todella suurista panostuksista puolustukseen, mikä avaa suomalaisille tuotteille huomattavia vientimahdollisuuksia.

SUOJELUTYÖ TAKAA HENGEN JA TERVEYDEN MYÖS LAKON AIKANA

Esittelin tiistaina eduskunnassa suojelutyötä koskevan lakiesityksen. Sen tarkoituksena on varmistaa, että ihmisten henki ja terveys, ympäristön tila, eläinten hyvinvointi sekä kriittiset toiminnot varmistetaan myös lakon aikana. Toiveena on, että tätä lakia ei koskaan jouduttaisi käyttämään, mutta se on silti tärkeä olla olemassa.

Suojelutyö toimii siten, että lakkoa järjestävällä ammattiliitolla on huolehtimisvelvollisuus siitä, että lakko ei vaaranna elintärkeitä toimintoja. Monilla toimialoilla näitä ei ylipäätään ole, mutta joillakin aloilla on. Kun ammattiliitto on määritellyt lakkorajat, niin työnantaja voi kyseenalaistaa ne, jos elintärkeät toiminnot vaarantuvat. Tällöin ensisijainen vaihtoehto on neuvotteluratkaisu. Jos neuvotteluratkaisua ei synny, niin työnantaja voi viedä asian oikeuteen, joka määrittelee lakkorajat ennen lakon alkamista. Jos oikeus ei ehdi antaa ratkaisua, niin viimeisenä keinona työnantaja voi määrätä hätätyön ja pelastaa siten tilanteen. Jos hätätyötä on teetetty turhaan, niin siitä seuraa rangaistus työnantajalle.

Uudistuksen tarkoitus on estää esimerkiksi v. 2022 ollut tilanne, jolloin TEHY:n lakon yhteydessä teho-osastoja oli joutumassa lakon piiriin. Uudistus ei kuitenkaan koske vain kriittistä terveydenhoitoa, vaan myös toimialoja, joissa lakko voi esimerkiksi aiheuttaa ympäristötuhon tai vaarantaa eläinten hyvinvoinnin.

KUNTAVAALEISSA EHDOLLA SASTAMALASSA

Olen ehdokkaana Sastamalan kuntavaaleissa numerolla 130. Haluan olla jatkossakin kehittämässä omaa kotikuntaani ja toimia sastamalalaisten edunvalvojana valtakunnallisessa päätöksenteossa. Sastamalan Kokoomus kampanjoi kolmena vaaleja edeltävänä lauantaina Vammalan torilla ja Toivonkulmassa. Osallistun myös 1.4. järjestettävään MTK:n ja yrittäjien paneeliin Sastamalassa.

VAALIKIERTUE PIRKANMAALLA, VARSINAIS-SUOMESSA JA SATAKUNNASSA

La 22.3. PIRKANMAA: klo 10.00-10.30 Pälkäneen tori, klo 10.50-11.20 Kangasalan K-Supermarket, klo 12.00-12.30 Oriveden tori

Pe 28.3. VARSINAIS-SUOMI: klo 17.00-17.30 K-Supermarket Masku, klo 17.50-18.30 Turun Kauppatori

La 29.3. PIRKANMAA JA SATAKUNTA (aikataulu tarkentuu myöhemmin): Sastamala, Nakkila, Ulvila, Merikarvia, Pomarkku, Kankaanpää

Hyvää viikonloppua!

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.