|
11.9.2018

Arto Satosen viikkoviesti – politiikan syksy alkaa budjettiväännöllä

Arvoisa lukija,

Kesä on takana ja politiikan syksy alkaa perinteiseen tapaan budjettiväännöllä. Suomen talous on nyt paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Kesällä hallitus on saavuttanut työllisyystavoitteensa eli työllisten määrä on lisääntynyt tällä vaalikaudella 110 000 ja työllisyysaste on lähes 72 prosenttia. Työllisiä on tullut lisää erityisesti työvoiman ulkopuolelta. Sen sijaan työttömyyden kova ydin sulaa hitaasti. Neljännesmiljoona suomalaista työikäistä on edelleen vailla työtä. Valtionvarainministeri Petteri Orpo velvoittikin kansliapäälliköt etsimään pikaisesti lisää keinoja, jotta lisää työttömiä saataisiin työllistymään avoimiin työpaikkoihin.

Työvoiman kohtaanto-ongelma on todellinen. Osaaminen ja tarve eivät kohtaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla teollisuus on ilmoittanut tarvitsevansa 5000 uutta työntekijää tänä vuonna ja oletettu vaje on 2000. Lisää panostuksia tarvitaan koulutussopimukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Budjettiesityksessä lisätään ammatilliseen koulutukseen 15 miljoonaa euroa. Nopeimpana lääkkeenä on helpotettava ulkomaisen työvoiman rekrytointia.

Vuoden 2019 budjetin loppusumma laskee 55,1 miljardiin euroon. Ensi vuoden budjettiesitys on 1,7 miljardia alijäämäinen. Velan suhde bruttokansantuotteeseen laskee ja Suomi pääsee ilmeisesti alle EMU-kriteerien velkamäärän eli velka putoaa alle 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Uutta velkaa kuitenkin joudutaan edelleen ottamaan, koska väestön ikääntyminen lisää hoivamenoja.

Valtionvarainministeriön budjettitiedotteen löydät kokonaisuudessaan täältä: https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-orpon-budjettiehdotus-2019

TUNNILLA JUNALLA TAMPEREELTA HELSINKIIN

VM:n budjettiesityksessä oli iloisia uutisia Pirkanmaalle. Pitkään ajettu tunnin juna Helsinkiin on nyt saanut vihreää valoa. Budjettiesitykseen on kirjattu: ” Pääradan peruskorjauksen suunnittelun yhteydessä tulee pitää lähtökohtana, että Helsingin päärautatieaseman ja Tampereen rautatieaseman välinen matka voidaan liikennöidä alle tunnissa perinteisellä kalustolla.”

Tämä tahdonilmaisu on erittäin tärkeä ja ensimmäinen vaihe on suunnittelun käynnistäminen. Sekin on jo kymmenien miljoonien hanke. Toteutus jää seuraavalle vaalikaudelle. Pää on nyt kuitenkin avattu ja Pirkanmaan kansanedustajien tehtävänä on seuraavaksi vauhdittaa hankkeen toteutumisaikataulua. Käytännössä nopeuttaminen edellyttää uusia raiteita. Kyse on miljardiluokan hankkeesta, jonka toteuttamiseen tarvitaan valtion lisäksi rahaa myös EU:n Ten-T hankkeen kautta ja yksityisiltä sijoittajilta.

Raideliikenteen kehittämisen hyödyt tulevat olemaan valtaisat. Alle tunnin raideyhteys tulee yhdistämään Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudun työmarkkinat. Samalla ratkeavat pääkaupunkiseudun asunto-ongelmat, kun jatkossa Lahden ja Hämeenlinnan lisäksi myös Tampereelta ja Turusta pääsee alle tunnissa Helsinkiin. Liikenteen kasvava volyymi yhdessä kilpailun avaamisen kanssa johtaa siihen, että liikkuminen tulee olemaan myös kohtuuhintaista.

 

TAMPEREEN SÄÄSTÖLISTA – OMAISHOITOON EI SAA KOSKEA

Tampereen kaupunki on joutunut tekemään uutta säästölistaa, koska sosiaali- ja terveydenhoidon menot ovat ylittyneet kymmenillä miljoonilla. Se kertoo myös siitä, edes Tampereen kokoinen kaupunki ei ole riittävän iso yksikkö kestämään terveydenhoidoissa tapahtuvat menoheilahtelut. Muutosta siis tarvitaan.

Koska en ole Tampereen kunnallispolitiikassa mukana, niin lähtökohtaisesti pidättäydyn kommentoimasta Tampereen sisäisiä asioita. Nyt en kuitenkaan voi olla hiljaa.

Yhtenä säästökohteena virkamiehet ovat esittäneet omaishoidon palauttamista määrärahasidonnaiseksi. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että jos omaishoitoa varten budjetoitu raha tulee vuoden aikana käytettyä, niin uusia omaishoitosopimuksia ei enää tehdä, vaikka kriteerit täyttyisivät. Tämä on yksinkertaisesti kohtuutonta ja järjetöntä.

Omaishoito on kunnalle edullisin hoitomuoto. Tyypillisesti esimerkiksi vanhuksen laitoshoito maksaa kunnalle 6-8 kertaa enemmän kuukaudessa kuin omaishoitajapalkkio. Useimmiten omaishoito on myös inhimillisin vaihtoehto. Tämän vuoksi monet kunnat myöntävät oikeuden omaishoitajuuteen aina, kun kriteerit täyttyvät ja budjetissa on vain arviomääräraha.

Olen ajanut tätä asiaa kotikunnassani Sastamalassa, joten tiedän mistä on kyse. Tampereella Irja Tulonen oli keskeisessä roolissa, kun Tampere siirtyi tähän käytäntöön. Olisi todellinen takapakki, jos tästä joustavasta ja inhimillisestä käytännöstä omaishoidossa nyt lyhytaikaisten ”säästöjen” vuoksi luovuttaisiin Tampereella. Luotan siihen, että Tampereen nykyiset päättäjät tulevat tähän puuttumaan.

Hyvää kesäistä viikonloppua!

 

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.