Arvoisa lukija,
tällä viikolla on puhuttanut erityisesti Venäjän drooni-isku Puolaan. Tätä asiaa käsiteltiin myös eduskunnan istunnossa pääministerin ilmoituksen yhteydessä. Venäjä on tietenkin puhunut vahingosta, mutta selitykset eivät vakuuta.
Vahinkoja on nimittäin matkan varrella tapahtunut jo liian paljon. Sekin oli kuulemma vahinko, kun ankkuri raahasi merenpohjaa ja katkoi kaapeleita Itämerellä. Ja sekään ei Venäjän mukaan ollut suunniteltua, että Suomen rajalle tuli isoja määriä ”turvapaikanhakijoita” polkupyörillä.
Venäjän toiminta ei ole sattumaa, vaan hyvinkin järjestelmällistä. Rajoja ylitetään kerta toisensa jälkeen. Nyt ylitettiin se raja, että drooni-isku tapahtui Puolaan eli NATO-maahan. Huolestuttavaa on se, että Venäjän kanssa avoimesti veljeilevien Kiinan ja Pohjois-Korean rinnalle on tulossa myös Intia, jota kiinnostaa vain Venäjän halpa öljy, ei Ukrainan tai Euroopan kohtalo.
Läntisen maailman ainoa vastaus on nopea varustautuminen. Tätä onneksi tehdään. Tälläkin viikolla mm. Patria ilmoitti Iso-Britannian ja Norjan liittyvän Patrian suurhankkeeseen, jolla kehitetään panssaroituja ajoneuvoja. Useat maat ovat myös ilmaisseet tukevansa Puolaa ja sinne on jo lähetetty hävittäjiäkin avuksi. Vieläkin tärkeämpää on tukea Ukrainaa, joka pitää etulinjassa pystyssä ja taistelee joka päivä Venäjän valtausyrityksiä vastaan.
PK-YRITYSTEN NÄKYMISSÄ VALOISUUTTA
Tällä viikolla Suomen Yrittäjien julkaisema pienten ja keskisuurten yritysten barometri on lupaava. Suhdanneodotukset ovat kehittyneet myönteisesti viime kevääseen ja edellisvuoteen verrattuna. Odotuksia ovat vahvistaneet inflaation hidastuminen, korkojen lasku ja onnistunut irtaantuminen venäläisestä energiasta, sekä Venäjä-kaupasta. Epävarmuutta ovat toki edelleen aiheuttaneet Trumpin tullipolitiikka ja Ukrainan sodan jatkuminen sekä siihen liittyvät geopoliittiset jännitteet.
Positiivista on kuitenkin se, että enemmän on niitä pk-yrityksiä, jotka arvioivat suhdanteiden paranevan kuin heikkenevän seuraavan 12 kuukauden aikana. Tämä näkyy myös rekrytoinnissa. 75 prosenttia pk-yrityksistä uskoo pitävänsä henkilökuntamäärän ennallaan. 14 prosenttia sen sijaan arvioi työllistävänsä lisää ja vain 11 prosenttia arvioi vähentävänsä henkilökuntaa. Tässä on siis tapahtunut käänne toivottuun suuntaan. Erityisen myönteinen näkymä on teollisuuden pk-yrityksissä.
Pk-barometri on yksi talouden keskeisistä mittareista. Erityisesti työllisyyden kannalta se on keskeinen mittari, koska valtaosa yksityisen sektorin uusista työpaikoista syntyy nimenomaan pk-yrityksiin. Hallitus on myös politiikassaan toteuttanut useita uudistuksia, joilla on pyritty nimenomaan pk-yrityksiä kannustamaan työllistämiseen. Näitä ovat olleet mm. paikallisen sopimisen ulottaminen järjestäytymättömiin yrityksiin ja yt-lain uudistukset, joilla merkittävästi kevennettiin byrokratiaa.
Tämän syksyn aikana Orpon hallitus tulee tekemään lisää uudistuksia, jotka rohkaisevat pk-yrityksiä rekrytointeihin. Niistä ensimmäinen on henkilökohtaisen irtisanomisen helpottaminen, mikä on tärkeää erityisesti pk-yrityksille. Pienessä yrityksessä yksikin virherekrytointi voi kaataa koko yrityksen. Sen vuoksi on tärkeää, että kynnys henkilökohtaiselle irtisanomiselle alenee ja käytäntö selkeytyy. Jatkossakin irtisanomiselle toki vaaditaan asiallinen syy.
Hallituksen valmistelussa on myös lain muuttaminen siten, että määräaikaisen työntekijän voi palkata enintään vuodeksi ilman eri perustetta. Tämä on tärkeä muutos erityisesti kasvuyrityksille, jotka etsivät uusia markkinoita. Valmisteilla on myös takaisinottovelvoitteen poistaminen alle 50 hengen yrityksiltä, mikä lisää merkittävästi työmarkkinoiden dynamiikkaa ja työn tehokkuutta.
On hyvä muistaa, että uusi työpaikka syntyy vain, kun työnantaja uskoo uuden työntekijän työpanoksellaan lisäävän yrityksen kannattavuutta. Sen vuoksi työllistämiskynnyksen alentaminen on suhdanteiden lisäksi kaikkein keskeisin asia työllistämisen edistämisessä. Suhdanteisiin emme juurikaan voi vaikuttaa, mutta lainsäädäntöön voimme ja siksi Orpon hallitus on uudistanut työmarkkinoita ja vahvistanut Suomen kilpailukykyä.
Suhdannekin toki näyttää kääntyvän. Suomen Pankki ennusti tänään kuluvalle vuodelle 0,3 prosentin kasvua, ensi vuodelle 1,3 prosentin kasvua ja vuodelle 2027 1,7 prosentin kasvua. Näiden ennustusten toteutuessa myös työllisyys kääntyy nousuun. Samaan suuntaan viittaa siis myös pk-barometri. Eväitä kasvulle alkaa siis olla.
PEUKUT PYSTYYN SUSIJENGILLE
Tänään Suomen koripallomaajoukkue pelaa historiallisesti EM-välierässä. Takana ovat jo nyt sekä urheilullisesti, että taloudellisesti ikimuistoiset kisat. Tampereen seudulle kilpailujen positiivinen vaikutus talouteen lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa.
Tärkeintä on kuitenkin urheilullinen menestys ja sen nostattama kansallishenki. Susijengi on nyt tekemässä tuhkimotarinaa, mikä on verrattavissa vuoden 1995 jääkiekon MM-kultaa voittaneisiin Leijoniin. Se voitto toi aikoinaan itseluottamusta koko Suomelle, samaa on nytkin ilmassa!
Tänään peukut pystyyn ja television ääreen, kun Susijengi ottaa mittaa Saksasta!
Hyvää viikonloppua!
Arto
