|
3.3.2019

Arto Satosen viikkoviesti – Pikavipit kuriin

Arvoisa lukija,

Tämän viikon viesti käsittelee pikavippien kiristyvää sääntelyä, sekä Kokoomuksen tuoreita verolinjauksia. Aluksi kuitenkin muutama sana viikon puheenaiheesta eli siis sotesta.

Soteuudistus on tällä hetkellä eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Samaan pakettiin kuuluva maakuntauudistus on edelleen perustuslakivaliokunnassa, josta se etenee hallintovaliokuntaan. Perustuslakivaliokunnan velvoittavat ponnet ovat lähinnä olleet valtiosääntöpoliittista hienosäätöä. Hallitus on jo antanut oman vastineensa perustuslakivaliokunnan ponsiin eli siis virkamiehet ovat löytäneet ratkaisut, joiden pohjalta voidaan edetä, jos poliittista tahtoa löytyy. Jo nyt näyttää selvältä, että istuntokausi tulee venymään ja kampanja-aika jää lyhenee.

Soten sisällön osalta vain yksi kommentti, joka liittyy eniten esillä olevaan EU notifikaatio kysymykseen. Kyse on siis siitä pitäisikö etukäteen varmistaa, että sote-esitykseen ei sisälly EU tasolla kiellettyä valtiontukea. Nyt on päätetty lähettää komissiolle oikeusvarmuusilmoitus.

Suomeksi sanottuna kyse on siitä saako julkinen toimija terveydenhoitoalalla kohtuutonta kilpailuetua suhteessa yksityisiin toimijoihin nähden, koska julkinen toimija ei voi mennä konkurssiin. Asiasta meteliä nostava vasemmisto-oppositio on siis huolissaan yksityisen kilpailuasemasta, vaikka samaan aikaan nimenomaan pelkää yksityisen kasvattavan uudistuksen myötä osuuttaan terveydenhoitoalalla. Miten se sanonta menikään: En ole puolesta, enkä vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin!

Tämän viikon kansantaloustieteen oppitunnin aiheena on autoverotus: https://www.satonen.fi/2019/02/28/kansantaloustieteen-oppitunti- autovero-videoblogi/

AAMUKAHVIT VAMMALAN TORILLA LAUANTAINA 2.3. KLO 9-11

Ensi lauantaina olen Vammalan torilla yhdessä Sastamalan Kokoomuksen valtuutettujen kanssa. Tervetuloa keskustelemaan sotesta ja muista ajankohtaisista asioista aamukahvin merkeissä!

ORIVEDELLÄ KESKUSTELUTILAISUUS LIIKUNTAHALLILLA SUNNUNTAINA 3.3. KLO 15.30

Orivedellä Kokoomus ja Keskusta järjestävät yhteisen keskustelutilaisuuden Oriveden liikuntahallilla klo 15.30. Paikalla on kaksi Artoa, kollega Pirttilahti ja minä. Esillä on erityisesti Oriveden seudun asiat ja VT 9n kehittämistarpeet. Keskustelutilaisuuden jälkeen jäämme porukalla seuraamaan Oriveden Ponnistuksen ja LiigaPlokin välistä naisten lentopallon mestaruusliigan ottelua. Tervetuloa!

LISÄKSI MAANANTAINA 4.3. OLEN TAVATTAVISSA TAMPEREEN KESKUSTORILLA MARKKINOILLA KLO 12-13 KOKOOMUKSEN TELTALLA

PIKAVIPIT KURIIN

Eduskunnan talousvaliokunta antoi mietinnön pikavippien korkojen ja kulujen sääntelystä. Talousvaliokunta esittää, että suurin sallittu vuosikorko rajataan 20 prosenttiin ja maksimikulut 150 euroon. Nyt korko on yli 2000 euron lainojen osalta tosiasiassa ollut jopa satoja prosentteja.

Vihdoinkin pikavipit ollaan saamassa kuriin. Ne ovat rehottaneet 15 vuotta ja tuhonneet kymmenien tuhansien ihmisten elämän. Rahaa on ollut liian helposti saatavilla, siihen on tartuttu ja moni on ajautunut velkakierteeseen. Luottohäiriömerkintöjä on peräti 400000 suomalaisella.

Nyt toteutuva korko – ja kulukatto tekee käytännössä uusien pikavippien myöntämisen taloudellisesti heikosti kannattavaksi, koska luottoriski säilyy, mutta saatavilla olevat tuotot putoavat rajusti. Tämä on hyvä asia. Laki tulee voimaan syyskuussa. Oikeusministeriössä on erillisenä asiana valmistelussa pikavippien markkinointikielto, joka lähti liikkeelle minun lakialoitteesta, jonka on allekirjoittanut kansanedustajien enemmistö. Markkinointikielto kitkisi osaltaan pois heräteostoksena otetut pikavipit.

TYÖN VEROTUSTA ALAS – TUPAKAN JA ALKOHOLIN VEROA YLÖSPÄIN

Kokoomus julkaisi tänään vaaliohjelmansa, joka löytyy tästä linkistä https://www.kokoomus.fi/ eduskuntavaaliohjelma-2019/

Kokoomus julkaisi erillisenä talous-ja veropoliittisen ohjelmansa, joka löytyy tästä linkistä
https://www.kokoomus.fi/ eduskuntavaaliohjelman-talous- ja-veropolitiikan-liite/

Kokoomuksen talouspoliittinen ohjelma perustuu työllisyysasteen nostamiseen. Nykyinen hallitus tulee pääsemään lähes 73 prosentin työllisyysasteeseen. Kokoomus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta vuodelle 2023 ja 80 prosentin työllisyysastetta vuodelle 2027.

Työllisyysasteen nosto on käytännössä ainoa keino, jolla kansantalouteen saadaan lisää rahaa, jota voidaan käyttää koulutukseen, terveydenhoitoon, vanhustenhoitoon, sekä lasten ja nuorten hyväksi.

Valtionvarainministeriön virkamiesarvion mukaan ensi vaalikaudella on päästävä pieneen valtiontalouden ylijäämään (0,5% / BKT), jotta voidaan varautua väestön ikääntymisen aiheuttamiin menoihin ja talouden suhdannevaihteluihin. Ikäsidonnaiset menot kasvavat vuoteen 2023 mennessä 1,26 miljardia.

Kokoomus haluaa alentaa työn verotusta miljardilla, koska työn verotuksen alentaminen tukee talouskasvua, sekä palkitsee yritteliäitä ja ahkeria ihmisiä. Rahat uudistukseen ehdotetaan otettavaksi kulutusveroista, korottamalla erityisesti tupakan, alkoholin ja virvoitusjuomien verotusta. Kokoomus haluaa kiristää myös turpeen verotusta ja pienentää fossiilisten polttoaineiden energiaveropalautuksia, sekä kiristää maltillisesti sähkönverotusta.

TERVETULOA KAMPANJAN AVAUKSEEN 15.3. klo 18.00 Tampereen Technopolikselle. Virallisen kutsun voit avata alla olevasta linkistä:
https://www.satonen.fi/2019/03/01/kutsu-kampanjanavaukseeni/

Hyvää viikonloppua toivottaen!

Arto Satonen

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.