|
20.6.2024

Arto Satosen viikkoviesti – Muutosten vuosi takana

Arvoisa lukija,

Petteri Orpon hallitus on ollut vallassa nyt tasan vuoden. Se on ollut kova vuosi. Marinin hallitus jätti perintönä nopeasti velkaantuvan maan, missä uuden hallituksen oli heti ensi töikseen tehtävä julkisen talouden tasapainotus. Hallitusneuvotteluiden yhteydessä päätettiin 6 miljardin euron säästötoimista, joista 4 miljardia oli suoria säästöjä ja 2 miljardia rakenteellisia toimia, joilla työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistetaan pitkällä aikavälillä.

Koko Orpon hallituksen ensimmäisen vuoden ajan suhdannetilanne on ollut vaikea. Tärkeimmät vientimaamme, erityisesti Saksa, ovat vasta toipumassa siitä muutoksesta, minkä irtaantuminen venäläisestä energiasta aiheutti. Venäjä jatkaa edelleen brutaalia hyökkäyssotaansa Ukrainassa, mikä pakottaa lännen käyttämään resursseja Ukrainan tukemiseen sotilaallisesti ja taloudellisesti, sekä kasvattamaan omia puolustusmenojaan. Tälle ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa. Venäjän voitto Ukrainassa romuttaisi koko kansainvälisen järjestelmän ja muodostaisi välittömän uhan Euroopan demokratialle.

Vaikeasta suhdannetilanteesta johtuen Orpon hallitus joutui kevään kehysriihessä tekemään 3 miljardin euron lisäsopeutuksen. Se sisälsi joukon säästöjä ja ALV:n korotuksen, joita mikään hallitus ei olisi tehnyt kuin pakon edessä. Vaihtoehtoja ei ollut. Julkista alijäämää oli hillittävä nopeasti, jotta Suomi ei joudu EU:n alijäämämenettelyyn ja negatiiviseen kierteeseen. Orpon hallituksen tekemä lisäsopeutus kesken vaalikauden lienee Suomen poliittisen historian mittavin Ahon hallituksen jälkeen, mikä kuvaa tilanteen vakavuutta.

Rakenteellisia uudistuksia Orpon hallitus on tehnyt urakalla. Suomen kilpailukykyä on laitettu ja laitetaan kuntoon johdonmukaisesti. Työrauhalaki on jo säädetty ja työttömyysturvauudistus tulee voimaan syyskuun alussa. Syksyllä eduskunta saa käsittelyynsä paikallisen sopimisen, YT-lain muutokset ja vientivetoisen työmarkkinamallin. Sisällä on myös työperäisen maahanmuuton uudistukset. Kaikki tähtää siihen, että sekä työn tekeminen, että työn teettäminen kannattavat Suomessa jatkossa paremmin. Se onkin välttämätöntä. Hyvinvointi syntyy työstä.

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas. Hallitus on pitänyt johdonmukaisesti kiinni linjastaan ja reivannut Suomea oikeaan suuntaan. Talouspolitiikan lisäksi uusi ote on otettu sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen. Tähän liittyy myös rajalaki, joka saadaan eduskunnasta läpi vielä ennen kesälomia. Oppositio on haastanut hallitusta, milloin mistäkin asiasta ja välikysymyksiä on tehty liukuhihnalla, mutta omia uskottavia vaihtoehtoja ei ole kuulunut. Ei varsinkaan SDP:ltä ja Keskustalta, joiden pitäisi olla johtavat oppositiopuolueet. SAK järjesti keväällä lakkoja, mutta niilläkään ei ollut vaikutusta hallituksen linjaan.

Eurovaaleissa kolme hallituspuoluetta sai hyvän tuloksen. Erityisesti Kokoomuksen erinomainen äänisaalis kertoo siitä, että hallituksen työtä vaikeassa taloustilanteessa on arvostettu. Toki myös Kokoomuksen ehdokaslista oli selkeästi paras. Perussuomalaisille tuli tappio, mitä pitkälti selittää alhainen äänestysprosentti. Vasemmistoliiton ja Li Anderssonin menestys kertoo siitä, että kärjekkäällekin oppositiopolitiikalle on kannattajansa. Silti on hyvä muistaa, että Kokoomus oli EU vaalien ylivoimaisesti suurin puolue.

Kesän jälkeen edessä on tärkeä syksy. Monet Orpon hallituksen keskeiset esitykset työmarkkinoita ja säästöjä koskien tulevat syksyllä eduskunnan käsittelyyn ja lisäksi alkavat työehtosopimusneuvottelut. Vääntöä on luvassa, mutta tärkeintä on pitää katse pallossa. Orpon hallitus on saanut tehtäväkseen tervehdyttää Suomen julkisen talouden ja pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan myös nuorille ja tuleville sukupolville. Sitä työtä on jatkettava johdonmukaisesti sivuille liikaa vilkuilematta. Tämä työ saanee aikanaan kiitoksensa, mutta Suomen päästäminen jyrkänteeltä alas olisi vastuutonta.

Nyt on aika hetkeksi rentoutua, hyvää Juhannusta kaikille!

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.