|
11.9.2018

Arto Satosen viikkoviesti – Kultaranta-keskustelut

Arvoisa lukija,

Tämän viikon viesti keskittyy Kultaranta-keskusteluihin ja maailman politiikan haasteisiin. Kultaranta-keskustelut ovat Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön kesällä 2013 käynnistämä vuosittainen tapahtuma, jossa keskustellaan ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Nyt esillä oli erityisesti sääntöperusteisen kansainvälisen järjestelmän tila, EU:n vaikutusvalta ja ilmastonmuutos. Olin mukana keskusteluissa suuren valiokunnan puheenjohtajana.

DEMOKRATIASSA ON ONGELMIA, KOSKA NÄKEMYSEROT OVAT TAPETILLA

Komissaari Jyrki Katainen vastasi kysymykseen Euroopan Unionin ongelmista erinomaisella tavalla. Kataisen mukaan Euroopan Unionissa on ongelmia ja USA:ssa on ongelmia, mutta Venäjällä ja Kiinassa ei ole ongelmia. Tähän sisältyy syvällinen piiloviesti. Demokratiassa on ongelmia, koska siellä näkemyserot ovat tapetilla, eikä kiusallisista asioista vaieta. Demokratia on ainoa kansalaisten oikeuksia kunnioittava yhteiskuntamalli ja sitä pitää vaalia. Demokratiaa on kuitenkin helppo haastaa maailmassa, jossa ihmisten mielipiteisiin voidaan vaikuttaa disinformaatiolla sosiaalisen median kautta.

KANSAINVÄLISESTÄ JÄRJESTYKSESTÄ VAHVOJEN JOHTAJIEN MAAILMAAN?

Kultarannassa keskustelutti eniten sääntöperusteisen kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus. Pienille maille, kuten Suomelle, on erittäin tärkeää, että valtioiden välillä olevia yhteisesti päätettyjä kansainvälisen oikeuden pelisääntöjä noudatetaan. Jos kansainväliset instituutiot, kuten YK ja EU menettävät vaikutusvaltaansa, niin sääntöperusteinen järjestelmä heikkenee.

Donald Trumpin aikana toimintatapana on korostunut ”diilien” tekeminen yksittäisten valtiojohtajien välillä. Tällaisessa järjestelmässä isojen vahvuus korostuu, mikä ei ole pienten etu. Euroopan unioni on taloudellinen jättiläinen ja ilmastopolitiikassa johtajan roolissa, mutta muilla areenoilla Euroopan unionin rooli on selvästi vähäisempi. Euroopan unioni on nyt uudessa budjetissa ottamassa askeleita yhteisen puolustusteknologian kehittämisessä. Euroopan puolustusyhteistyön kehittäminen on tärkeää, mutta se ei tule korvaamaan Natoa. Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden puolesta julkaistiin eilen merkittävä asiantuntija-artikkeli Aamulehdessä. Keskustelu jatkuu siis myös tästä teemasta.

Donald Trumpin hallinto on vähitellen irrottamassa Yhdysvaltoja keskeisistä kansainvälisistä sopimuksista ja järjestöistä. Jo aiemmin Yhdysvallat irtaantui Pariisin ilmastosopimuksesta ja tällä viikolla maa erosi YK:n ihmisoikeusneuvostosta. Trumpin linja on looginen. Hän kääntää selkänsä kansainväliselle yhteistyölle, jonka kokee kahlitsevan antamiensa vaalilupausten toteuttamista.

On kuitenkin todella huolestuttavaa, että niin toimii maa, joka itse on luonut kansainvälisiin sääntöihin ja yhteistyöhön perustuneen järjestelmän. Trump tosin joutui peräytymään linjauksestaan erottaa turvapaikanhakijoiden lapset ja vanhemmat toisistaan, koska hänen oman puolueensa Republikaanit senaatissa ja edustajainhuoneessa kääntyivät häntä vastaan.

Huolestuttavaa on kehitys muuallakin. Mitä isot edellä, sitä keskisuuret perässä. Kun kylmän sodan aikana käytännössä lähes kaikki maailman maat olivat joko USA:n tai Neuvostoliiton leirissä, niin omin päin toimimisella oli rajansa. Nyt on joukko keskisuuria maita, jotka eivät ole kenenkään kontrollissa. Yksi näistä on Turkki, joka on omalla alueellaan alueellinen suurvalta. Parasta aikaa käytävissä presidentinvaaleissa nähdään saako Erdogan edelleen vahvistettua asemiaan vai saako oppositio jalansijaa päätöksenteossa.

Kansainvälinen politiikka on suurimmassa murroksessa aikoihin. Samaan aikaan on muistettava, että valtaosalla ihmisistä menee paremmin kuin koskaan. Sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet globaalisti köyhyydestä keskituloisten joukkoon, äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on väestönkasvusta huolimatta vähentynyt ja ihmisten elinikä on pidentynyt huomattavasti. Maailma on liberaalin demokratian ja globalisaation aikana ottanut pitkiä askeleita eteenpäin. Vain globaalilla yhteistyöllä voidaan myös ratkaista aikakautemme suuret haasteet, kuten ilmastonmuutos ja maahanmuutto, jotka osittain liittyvät toisiinsa. Sääntöperusteista kansainvälistä yhteistyötä pitää siis puolustaa ja nyt on sen aika!

Hyvää juhannusta toivottaen!

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.