|
25.11.2019

Arto Satosen viikkoviesti – Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti

Arvoisa lukija,

Tämän viikon viesti keskittyy Kokoomuksen jättämään vaihtoehtobudjettiin, joka on siis rinnakkaisesitys hallituksen budjettiesitykselle. Tästä käytiin keskustelu eduskunnassa keskiviikkona.

Aluksi kuitenkin postin lakkoon. Postilakkoon ratkaisua etsii nyt neljän kokeneen työmarkkinahenkilön ryhmä. Valmista pitäisi tulla viikonlopun aikana tai isot tukilakot laukeavat päälle. Oikein ja kohtuullista olisi, että tukilakoista luovuttaisiin selvityshenkilöiden työn ajaksi. Tukilakot ovat erittäin merkittävät. Maanantaista lähtien ongelmia tulee julkiseen liikenteeseen ja vientituotteet seisovat jo satamassa. Jälleen kerran lakon maksajiksi ovat jäämässä sivulliset.

Asia on toki hankala myös postilaisten kannalta. Huoli toimeentulosta on ymmärrettävää, mutta samalla jokainen lakkopäivä vähentää tulevia töitä. Monet ovat jo siirtyneet käyttämään esimerkiksi matkahuollon palveluita, eikä suinkaan kaikki asiakkaat palaa takaisin. Ja jos Posti ei pärjää kilpailussa, niin työntekijöitäkin on vähemmän. Huonoista vaihtoehdoista olisi nopeasti löydettävä vähiten huono ja mentävä sillä eteenpäin. Tätä vaihtoehtoa selvityshenkilöt nyt etsivät.

Demarivetoisen hallituksen kipuilu Postin ympärillä on ollut silmäänpistävää. Demarit ovat puun ja kuoren välissä, kun omistajaohjauksen pitäisi edustaa työnantajaa ja samalla puolue yrittää olla lakkolaisten puolella. Kaiken lisäksi kyseessä on myös liittojen välinen riita siitä mitä työehtosopimusta noudatetaan. PAUn ja Teollisuusliiton välinen kiista tuli harvinaisella tavalla julkiseksi SAK:n edustajiston kokouksessa.

KOKOOMUS +60 000 TYÖPAIKKAA, HALLITUS -5 000 TYÖPAIKKAA

Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin ja hallituksen vuoden 2020 budjetin suurin ero on työllisyydessä. Kokoomus lähtee siitä, että jatketaan edellisen kauden menestyksellistä työllisyyspolitiikkaa. Tämä edellyttää sitä, että tehdään uudistuksia, jotka lisäävät työn tarjontaa. Kokoomus esittää paikallisen sopimisen lisäämistä, perhevapaauudistusta, ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, eläkeputken poistoa, työn verotuksen keventämistä ja työttömien henkilökohtaisten palvelujen vahvistamista.

Eduskunnan riippumaton tietopalvelu laski Kokoomuksen budjettiehdotuksen lisäävän välittömästi työllisyyttä 26 000 hengellä, kun hallituksen esitys samaa laskentakaava käyttäen laskee työllisyyttä 5000 hengellä. Osaa Kokoomuksen esittämistä keinoista tietopalvelu ei kyennyt tällä aikataululla laskemaan, mutta ne työllisyysarviot perustuvat muiden riippumattomien tahojen arvioon.

Kokoomuksen vaihtoehdossa valtio ottaisi velkaa 500 ME vähemmän. Palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten verotusta kevennettäisiin miljardilla, mikä olisi huomattava parannus ostovoimaan. Olennaista on kuitenkin se, että korkeamman työllisyyden kautta julkinen talous olisi tyhjän sijasta kovalla maalla. Toisin kuin hallituksen budjetti, joka on saanut tällä viikolla osakseen kovaa arvostelua sekä EU:lta, että IMF:ltä.

Kun taloutta ja työllisyyttä saadaan kohennettua niin rahaa riittää myös moniin ihmisten arkielämän kohteisiin. Kokoomuksen vaihtoehdossa esimerkiksi polttoaineveron korotuksesta luovuttaisiin, kotitalousvähennystä ei leikattaisi, vaan laajennettaisiin merkittävästi yli 75-vuotiaita koskien, keliakiakorvaus palautettaisiin ja koulutuksen panostukset muutettaisiin määräaikaisista pysyviksi.

Eduskunnassa vaihtoehtobudjettikeskustelu menee aina yksityiskohtien kaiveluksi. Niin kävi tälläkin kerralla. Hallituspuolueiden edustajat ja ministerit pyrkivät löytämään opposition esityksistä heikkoja kohtia ja yrittävät kiinnittää huomion niihin. Tämä on loogista ja niin mekin aikoinamme tehtiin. Olennaista kuitenkin on, että Kokoomus on tarjonnut hallituksen linjalle uskottavan vaihtoehdon, jolla ei yritetä miellyttää kaikkia, mutta kannetaan vastuuta työllisyyden kautta.

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti noudatti puolueen maahanmuuttopoliittista linjaa, mutta niin moni lisäysesitys oli arvioitu kustannuksiltaan reilusti alakanttiin, että koko budjettia ei voi edes pitää vaihtoehtona. Toivottavasti Perussuomalaiset skarppaavat ensi vuonna. Varsinkin suurten oppositiopuolueiden pitää pystyä esittämään vaihtoehtobudjetissa uskottava vaihtoehto hallituksen linjalle, muuten se on vain tyhjää puhetta.

Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti löytyy kokonaisuudessaan täältä https://www.kokoomus.fi/vaihtoehtobudjetti-todellisia-tulevaisuustekoja/

Hyvää viikonloppua toivottaen!

Arto Satonen

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.