|
19.3.2019

Arto Satosen viikkoviesti – Jatketaan työn linjalla

Arvoisa lukija,

Eduskunta piti tänään viimeisen täysistuntonsa ja jäi vaalitauolle. Johtamani suuri valiokunta toki vielä kokoontuu, koska Brexit asia on edelleen vailla ratkaisua. Huomenna olen Brysselissä EPP:n valtuuston kokouksessa, jossa on esillä Unkarin Fideszin erottaminen EPP:stä. Sen jälkeen keskitytään vaalikampanjaan ja tulen seuraavien viikkojen aikana kiertämään tiiviisti eri puolilla Pirkanmaata. Tämän viestin lopussa on lähipäivien yleisötilaisuudet, joihin kaikkiin olet tervetullut.

VAALEISSA PÄÄTETÄÄN SUOMEN SUUNTA – KUKA KASVATTAA KAKKUA?

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ensimmäinen TV-väittely keskittyi kakun jakamiseen, ei sen kasvattamiseen. Tuntui välillä surkuhupaisalta, kun toimittaja kysyi yksitellen puheenjohtajilta, kuinka paljon olette valmiita panostamaan lisää rahaa terveydenhoitoon, koulutukseen, vanhustenhoitoon, tutkimukseen ja kehitykseen… Nämä ovat asioita, joihin jokainen poliitikko haluaa antaa lisää rahaa. Sen vuoksi olisi ollut paljon järkevämpää kysyä, että mitä aiot tehdä, jotta näihin hyviin asioihin on jatkossa enemmän rahaa käytettävänä?

Uutta rahaa kansantalouteen syntyy vain työn kautta. Yksi prosenttiyksikkö työllisyysasteeseen tuo miljardin lisää julkiseen talouteen. Siis miljardi lisää käytettäväksi terveydenhoitoon, koulutukseen, vanhustenhoitoon, tutkimukseen ja kehitykseen…

Vastaavasti työttömyysasteen aleneminen prosenttiyksiköllä pienentää yhteiskunnan tuloja miljardilla, koska verotulot pienenevät, työttömyysturva- ja sosiaalimenot kasvavat. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa.

Työllisyysaste nousee, jos kansainvälinen kilpailukyky on kunnossa. Työllisyysaste nousee, jos yrittäminen ja riskinotto kannattaa. Työllisyysaste nousee, jossa Suomessa kannattaa teettää ja tehdä työtä. Isossa kuvassa lähes kaikki puolueet ovat näistä asioista samaa mieltä. Kun mennään oikeasti vaikuttaviin keinoihin, niin sitten ollaankin jo ihan eri mieltä.

Suomalaisia on nyt töissä 140 000 enemmän kuin vuonna 2015. Ekonomistien arvion mukaan näistä työpaikoista puolet on kansainvälisen talouskasvun ja puolet kotimaisten päätösten ansiota. Kotimaisesta osuudesta lähes puolet on kilpailukykysopimuksen ansiota. Loput ovat yksittäisten päätösten ansiota, joilla työnantajan riskiä on kevennetty ja työntekijän kannustimia ottaa työtä vastaan lisätty. Näitä ovat mm. koeajan pidennys, takaisinottovelvoitteen joustavoittaminen, työttömyysturvan muutokset, lomalla sairastamisen omavastuun palautus, aktiivimalli ym…

Kaikkia näitä lakimuutoksia nykyinen punavihreä oppositio on vastustanut (paitsi Vihreät koeajan pidennystä) ja myös kilpailukykysopimusta ne ovat voimakkaasti arvostelleet. Voi siis sanoa, että jos olisi tällä vaalikaudella toimittu punavihreiden linjan mukaisesti, niin meillä olisi 50000-70000 ihmistä vähemmän töissä.

Jos töissä olisi 50000-70000 ihmistä vähemmän kuin nyt, niin mitä se merkitsisi? Varsin paljon. Kokoaikatyön saaneen henkilön, joka siis aiemmin oli työtön tai opiskelija tulot ovat nousseet työllistymisen myötä 1000 eurolla kuukaudessa. Hallituksen politiikan suurimpia voittajia ovat ne työttömät, jotka ovat saaneet kokoaikaisen työpaikan.

Jos tämä vaalikausi olisi hoidettu punavihrein talousopein, niin valtio velkaantuisi vielä 1,5-2 miljardia vuodessa. Söisimme siis lasten pöydästä. Ja mistä nyt keskusteltaisiin? Silloin toimittaja ei kysyisi puoluejohtajilla paljonko lupaat lisää rahaa, vaan mistä aiot säästää?

Näissä vaaleissa ei siis ole kyse siitä kuka lupaa eniten, vaan kenen politiikalla voidaan rahoittaa lasten, nuorten ja vanhusten palvelut? Sama koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa. Vain sellainen maa, joka on kyennyt hoitamaan oman taloutensa ja kansalaistensa toimeentulon, kykenee myös huolehtimaan ympäristöstä.

En usko, että äänestäjiä kiinnostaa se kuka lupaa eniten, vaan kuka kykenee toteuttamaan eniten hyviä asioita. Tämän vaalikauden alussa jouduttiin säästämään tärkeistä asioista, kuten koulutuksesta, koska Suomi oli täysin kuralla. Nyt meillä on kovaa maata jalkojen alla, ei päästetä Suomea uudelleen kuralle! Jatketaan työn linjalla, jotta yhä useampi suomalainen pääsee töihin ja rahaa riittää parempiin palveluihin lapsille, nuorille ja vanhuksille.  Siitä näissä vaaleissa on kyse. Pyydän Sinun tukeasi työn linjalle!

Terveisin Arto
Nro 38

Tällä viikolla on seuraavat yleisötilaisuudet:

Torstaina 21.3.
Klo 13 poliittinen tilannekatsaus ja Olavi Virta -elokuva Cine Atlas, Koskikeskus Tampere
Klo 18 Sastamalan kansanedustajien paneeli (Hakanen, Nurminen, Satonen) Sylväällä

Perjantaina 22.3.
Klo 9- 10 Satosen sumpit Elina Lepomäen kanssa kahvila Anitassa Tampereen kauppahallissa
Klo 11.30 Poliittinen tilannekatsaus ja Olavi Virta – elokuva Urjalan keskuskoululla
Klo 16 Kahvitilaisuus Jyrki Kataisen kanssa Linkosuo, Ratinan kauppakeskus
Klo 18 Tyrvään Sanomien vaalipaneeli, Vexve-areena

Lauantaina 23.3.
Klo 10-11 Pälkäneen Kokoomuksen vaalitilaisuus, Pälkäneen tori

Sunnuntaina 24.3.
Klo 15 Maaseutuaiheinen keskustelutilaisuus Petri Sarvamaan kanssa Kiikoisissa, Jaaran kylätalo
Lisäksi sunnuntaina on tilaisuudet Punkalaitumella, Kiikassa ja Keikyässä.

Maanantaina 25.3.
Klo 14 Poliittinen tilannekatsaus ja Olavi Virta elokuva Kangasala-talolla

Seuraavassa viestissä lisää tietoa tapahtumista.

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.