Arvoisa lukija,
Kulunut viikko eduskunnassa tulee jäämään Suomen historiaan. Päätös hakea Nato-jäsenyyttä on merkittävin eduskunnan tekemä päätös itsenäisyysjulistuksen ja Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Nato-päätös sopii näiden jatkeeksi, koska jokaisessa päätöksessä Suomi otti pitkän askeleen länteen.
Nato-jäsenyyden myötä Suomi ja Ruotsi tulevat läntisen puolustusliiton täysjäseniksi ja tulevat jatkossa huolehtimaan pohjoisen Euroopan puolustuksesta yhdessä Norjan kanssa. Maaraja Venäjään ei tule mihinkään häviämään ja Suomi haluaa pitää myös Naton jäsenenä yllä suhteita Venäjään. Venäjän reaktioista ja kehityksestä toki riippuu kuinka läheiseksi kanssakäyminen jatkossa voi muodostua. On itsestään selvää, että edellytyksiä suhteiden parantamiselle ei ole niin kauan, kuin sota Ukrainassa jatkuu.
Nato-jäsenyyden suurin merkitys on se, että se antaa turvaa jo itsessään. Yhteenkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty ja mahdollinen hyökkääjä tietää saavansa vastaansa koko Naton, joka on maailman vahvin puolustusliitto. Nato-jäsenyyden ensisijainen tavoite on nimenomaan se, että Suomi ei joutuisi sotaan. Ja jos joudumme, niin emme ole enää koskaan yksin.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemus on saanut hyvin laajaa tukea. Kaikki Naton johtavat valtiot, kuten USA, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa ovat antaneet vahvan tukensa jäsenhakemuksellemme. Itse asiassa 29 maata on jo alustavasti näyttänyt vihreää Suomen hakemukselle. Turkki on kulkenut omaa tietään ja esittänyt erilaisia vaatimuksia Suomelle ja Ruotsille.
Nato-jäsenyys vaatii kaikkien jäsenmaiden, myös Turkin hyväksynnän. Asialle ei kuitenkaan kannata antaa liian suurta huomiota. Turkin vaihtelevien kannanottojen takana lienee myös sellaisia asioita, joihin Suomi ja Ruotsi eivät voi mitenkään vaikuttaa. Nyt on diplomatian aika toimia sekä hakijamaiden ja Turkin välillä että Naton sisällä.
Suomi jätti Nato-jäsenyyshakemuksen vajaassa kolmessa kuukaudessa Ukrainan sodan alkamisesta. Suomen kansa ja päätöksentekijät reagoivat nopeasti muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. On erittäin arvokas asia, että kansan laaja enemmistö tuki Nato-jäsenyyttä, eduskunta oli lähes yksimielinen (188- 8), Ruotsi tuli mukaan ja kaikki lännen isot valtiot ovat tukeneet koko prosessin ajan. Koko valtiojohto ansaitsee kiitoksen hyvästä työstä. Nyt on turvattu Suomen tulevaisuutta vuosikymmeniksi eteenpäin.
Tämän viestin lopuksi pohdin sitä miten olemme maailmassa ajautuneet tilanteeseen, jossa demokratian viemisen sijasta joudumme puolustamaan demokratiaa omilla takapihoillamme.
DEMOKRATIA ON HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYS
Demokratiakehitys on maailmalla ottanut viime vuosina takapakkia. EIU:n demokratiaindeksin mukaan ainoastaan 21 maata saa demokratiaindeksin eli ns. täyden demokratian statuksen. Näissä maissa asuu vain 6,4% maailman väestöstä. Suomi on koko listan kolmantena Norjan ja Uuden-Seelannin jälkeen. Vain hyvin harva ihminen siis saa elää maissa, joissa demokratia täysimääräisesti toteutuu. Ei liene yllätys, että nämä samat valtiot pärjäävät hyvin myös verrattaessa ihmisten onnellisuutta ja elämänlaatua.
Isossa kuvassa vieläkin huolestuttavampaa on se, että niiden ihmisten määrä laskee, jotka asuvat edes jonkinasteisen demokratian piirissä olevassa maassa. Heitä on yhteensä alle puolet koko maailman väestöstä ja luku on laskenut 49,4 prosentista 45,7 prosenttiin viimeisessä tarkastelussa.
Vertailtaessa niitä maita, joissa demokratia ei toimi tai se toimii puutteellisesti on hyvä ensin katsoa historiaan. Ne valtiot, joissa ei koskaan ole ollut toimivaa demokratiaa, ovat oma lukunsa. Isoista ja merkittävistä valtioista näitä ovat esimerkiksi Kiina ja Venäjä, jolla Jeltsinin ajan lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta, ei myöskään ole demokraattista historiaa.
Näissä valtioissa ei siis ole demokraattista perinnettä, eikä demokraattisia instituutioita. Näitä valtioita on siten helpompi johtaa itsevaltaisesti poliisivoimien ja armeijan avulla ja asettaa ylhäältä käsin yhteisiä tavoitteita, jotka menevät yksilön oikeuksien edelle. Tämä voi tarkoittaa varusmiesten lähettämistä sotaan, kuten Venäjällä tai metropolien sulkemista koronarajoituksilla, kuten Shanghaissa.
Pyrkimystä autoritääriseen hallintoon on nähtävissä myös joissakin maissa, joissa vaalit sinällään ovat rehelliset. Monenlaiset populistit ovat menestyneet eri vaaleissa vetoamalla vahvan johtajan kaipuuseen. Osa valituista populisteista on myös pyrkinyt puuttumaan vallan kolmijako-oppiin ja siten kasvattamaan omaa valtaansa. Näin ovat toimineet ainakin Orban, Trump, Bolsonaro ja Erdogan.
Hyvä kysymys on, että mikä saa kansan kääntymään autoritääristen johtajien puoleen, vaikka vaaleissa on tarjolla myös kansanvaltaisempia vaihtoehtoja. Syitä on varmasti monia. Osa ihmisistä hakee monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja ja äänestää niitä lupaavia. Oma merkityksensä on varmasti myös keskituloisten suhteellisen aseman heikentymisellä monissa maissa, mikä on aiheuttanut tyytymättömyyttä. Tehokkaasti sosiaalisessa mediassa levitetyllä disinformaatiolla on puolestaan kyetty luomaan protesti-ilmapiiriä.
Pohjoismaissa riski demokratian horjumiseen on pienin maailmassa. Elintasoerot ovat pienet, kansa koulutettua, tiedotusvälineet luotettavia ja instituutiot vahvoja. Silti meidänkin on syytä ymmärtää demokratian merkitys ja vaalia sitä. Viime aikoina pidetyissä vaaleissa eniten hälytyskelloja soitti Ranskan presidentinvaalit, joiden ensimmäisellä kierroksella 58% äänestäjistä äänesti joko äärioikeiston tai äärivasemmiston populistiehdokkaita. Vain vaalijärjestelmä pelasti Macronin ja kansainvälisesti vastuullisen Ranskan. Se varoitus kannattaa ottaa vakavasti.
Hyvää viikonloppua toivottaen!
Arto
