|
18.10.2019

Arto Satosen viikkoviesti – Brexit ja talousarvioaloitteet Pirkanmaalle

Arvoisa lukija,

Tälläkin viikolla uutiset ovat olleet täynnä maailman kriisipesäkkeitä. Mielenosoitukset jatkuvat HongKongissa, yleislakko on päällä Barcelonassa katalonialaisten poliitikkojen saamien tuomioiden vuoksi ja sotatoimiin haetaan tulitaukoa Pohjois-Syyriassa.

Tämä viesti keskittyy kuitenkin Brexitiin, josta on jälleen tehty uusi sopimus Euroopan Unionin ja brittihallituksen välillä.

Viestin aluksi kuitenkin kotimaan politiikkaa. Tänään päättyi aika jättää talousarvioaloitteita vuoden 2020 budjettiin. Tein kolme Pirkanmaata koskevaa talousarvioaloitetta ja osallistuin allekirjoituksella lisäksi yhteen.

Talousarvioaloitteet ovat seuraavat:

  1. Valtatie 3:n kehittämisen loppuunsaattaminen 28,6 ME

VT 3 tien kehittämisen loppuunsaattaminen tehdyn tiesuunnitelman mukaisesti Ikaalisissa ja Parkanossa (Keskikaiteet Sikuri-Ikaalinen ohituskaistoille 4,6 ME, Teikangas-Masoniemi ohituskaistapari 5,5, ME, Alaskylä-Parkano (VT 23) uusi ohituskaista ja tielinjan oikaisu 13 ME ja Lamminkosken ohitukaistapari 5,5 ME). On tärkeää, että nämä toteutetaan yhdessä Hämeenkyrön ohitustien kanssa, jotta turvallinen ja sujuva liikenne VT 3:lla varmistetaan.

  1. Lentoasentajakoulutuksen rahoituksen lisääminen 2,5 ME

Tarkoituksena on varmistaa riittävä rahoitus Tredulle (Pirkkala) ja SASKYlle (Mänttä-Vilppula), sekä muille lentoasentajien kouluttajille, jotta lentoasentajia koulutetaan riittävästi alan siviili- ja sotilaspuolen tarpeisiin. Erityisesti on varmistettava se, että asentajia on riittävästi siksi siirtymäajaksi, kun Hornetin korvaavat koneet otetaan vähitellen entisen kaluston rinnalla käyttöön.

  1. Sastamala-Sammaljoki tieosuuden parantaminen 2 ME

Maantie 2521 on erittäin huonokuntoinen ja tälle välille kohdistuu asiointiliikenteen lisäksi merkittävästi metsäteollisuuden ja muun raskaan liikenteen ajoja. Tieosuus on linjattu Pirkanmaan ELYn taholta nopeasti korjausta vaativien joukkoon, mutta rahoitusta ei ole toistaiseksi saatu.

  1. Vaitinaron risteyksen parantaminen Tampereella VT 3 ja VT 12 kohtauspaikassa 2 ME

Tämän aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on Anna-Kaisa Ikonen. Kyse on merkittävästi tulpasta Kekkosentiellä, joka on johtanut useita kertoja myös tunnelin sulkemiseen. Tamperelaisten lisäksi tämän hanke on tärkeä Ylöjärven ja Nokian suuntaan liikkuville.

Näiden hankkeiden lisäksi Pirkanmaalla on paljon tärkeitä tiehankkeita. Esimerkiksi VT 9 Tampere-Orivesi yhteyden muuttaminen moottoritieksi ja VT 11 Kolmenkulma-Häijää-Kiikoinen välin kehittäminen. VT 9 on saanut hieman rahoitusta, mutta tätä on seuraavina vuosina jatkettava. VT 11 osalta on saatava suunnittelu käyntiin ohituskaistojen ja Kiikoisten risteyksen osalta, jotta sinne voidaan myöntää rakentamisrahaa.

UUSI BREXIT SOPIMUS SYNTYI – HUOMENNA TOTUUDEN PAIKKA

Eilen syntyi uusi Brexit-sopimus Iso-Britannian ja Euroopan Unionin välillä Brexitin toteuttamisesta. Suomen osalta asiasta päätti suuri valiokunta. Annoimme hyväksynnän asialle ylimääräisessä kokouksessa eilen alkuillalla.

Sopimus on näissä oloissa paras mahdollinen. Toki edelleen paras ratkaisu olisi se, että Iso-Britannian ero ei toteutuisi lainkaan. Uuden sopimuksen perusajatus on se, että tulliraja ei muodostu Irlannin saaren sisälle, vaan Iso-Britannian ja Irlannin välille. Tullirajan muodostuminen Irlannin sisälle vaarantaisi rauhansopimuksen toteutumisen ja olisi turvallisuusriski, mikä nyt siis vältetään. Käytännössä Pohjois-Irlanti jää yhteiseen tulliliittoon Irlannin ja Euroopan Unionin kanssa. Pohjois-Irlannin alueparlamentilla on oikeus luopua tästä järjestelystä 4 vuotta sopimuksen voimaantulon jälkeen, jos se niin haluaa tehdä.

Iso-Britannia saa tämän sopimuksen avulla oikeuden tehdä omia kauppasopimuksiaan, sekä Euroopan Unionin, että muiden valtioiden kanssa. Tämä myös merkitsee sitä, että tulleja todennäköisesti syntyy esimerkiksi Suomen ja Iso-Britannian väliseen kauppaan. Sopimus astuisi kuitenkin voimaan vasta vuoden 2020 lopussa ja voimaantuloa voitaisiin yhteisellä päätöksellä siirtää vielä kahdella vuodella. Näin siirtymäaika olisi yrityksille riittävä. Sopimus turvaisi myös Britanniassa asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien brittien oikeudet.

Brexit-sopimuksen läpimeno Iso-Britannian parlamentissa on kaikkea muuta kuin varmaa. Boris Johnsonilla ei ole parlamentissa enemmistöä. Monet oppositiopuolueet ovat jo ilmoittaneet vastustavansa sopimusta. Sopimuksen läpimeno edellyttäisi, että oppositiossa olevien Brexit kannattajien pitäisi tukea Johnsonin esitystä. Tämä olisi kuitenkin tuen antaminen Johnsonin politiikalle, joka sisäpoliittisista syistä lienee mahdotonta. Paine toki ratkaisun saamiseksi kasvaa, mutta silti sopimuksen läpimeno huomenna näyttää epätodennäköiseltä.

Jos Brexit sopimus jälleen kaatuu Britannian parlamentissa, niin Iso-Britannia tulee parlamentin aiemman päätöksen mukaisesti anomaan lisäaikaa. Euroopan Unionin sisällä näkemykset lisäajan myöntämisestä ovat erilaiset. Todennäköisesti lisäaika myönnetään, jos Britanniassa hallitus vaihtuu tai järjestetään uudet vaalit, joiden seurauksena olisi mahdollista päästä eteenpäin. Kaikki on kuitenkin tässä vaiheessa vain spekulaatiota. Todennäköistä kuitenkin on, että Brexitin viimeinen näytös ei ole vielä huomennakaan.

Hyvää viikonloppua toivottaen!

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.