Arvoisa lukija,
tällä hetkellä uutisia hallitsee keskustelu Ukrainan tilanteesta. Selväksi on tullut, että Venäjä hakee Ukrainasta selkävoittoa ja suostuu vain sellaiseen rauhaan, mikä tehdään pitkälti Venäjän eli hyökkääjän ehdoilla. Eurooppalaiset päättäjät ovat tehneet hartiavoimin töitä saadakseen rauhan tai tulitauon ehtoja Ukrainan kannalta paremmiksi. USA:n linjasta ei ole varmaa tietoa, mutta selvää on, että USA näkee nyt Tyynen valtameren Atlanttia tärkeämpänä ja Kiinan sen ainoana todellisena haastajana. Euroopan on siis noustava aidoksi vastavoimaksi Venäjälle. Se on ainoa keino estää se, ettei Venäjä pala palalta laajenna omaa reviiriään. Eurooppalaisten maiden panostaminen puolustukseen tulee myöhässä, mutta onneksi siihen edes nyt on herätty.
Kotimaassa ovat tällä viikolla puhuttaneet Suomen joutuminen EU:n alijäämämenettelyyn, sekä oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetit, joita voisi myös toiveiden tynnyreiksi kutsua.
ALIJÄÄMÄMENETTELYYN AJAUTUMINEN ON PITKÄN POLUN TULOS
Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen. Ratkaiseva käänne tapahtui finanssikriisissä v. 2008, mihin ajoittuivat myös Nokian alasajo ja metsäteollisuuden vaikeudet. Muutos tapahtui nopeasti. Kun Vanhanen kakkosta tehtiin v. 2007, niin sen hallitusohjelmaan kirjattiin, että valtion on tehtävä ylijäämää prosentti suhteessa bruttokansantuotteeseen, jotta väestön ikääntymiseen voidaan varautua. Haasteet siis tunnistettiin jo silloin, mutta tavoitteessa pysyttiin vain yhden vuoden ajan.
Isoja virheitä on tehty sen jälkeen monissa vaiheissa. Heti ensimmäinen analyysi finanssikriisin aikaan oli väärä. Suomen talouden taantuman luultiin jäävän tilapäiseksi ja siksi valtion menoja ei juurikaan leikattu, vaikka tulopohja mureni alta. Nyt tiedetään, että finanssikriisin jälkeen Suomen valtion menot ovat joka vuosi reilusti ylittäneet valtion tulot. Ainoa poikkeus oli Sipilän aikana vuosi 2018, jolloin budjetti oli yhden vuoden tasapainossa. Tulojen ja menojen välinen epäsuhta on krooninen.
Finanssikriisin jälkeen Suomessa on ollut monta hallitusta. Kataisen six-pack -hallituksen talouspolitiikka lähti jo alusta väärille raiteille, koska sosiaalidemokraatit eivät edes suostuneet hyväksymään VM:n tilannearviota. Tähän myös Björn Wahlroos viittasi haastattelussaan. Toinen Kataisen hallituksen virhe oli se, että leikkauksia ja veronkorotuksia tehtiin yhtä paljon, kun olisi pitänyt painottaa leikkauksiin. Vasemmiston kanssa se on kuitenkin mahdotonta.
Sipilän hallituksella oli alkuaikoina yritystä saada Suomen asioita oikeille raiteilleen. Kilpailukykysopimus ja tietyt työlainsäädännön uudistukset osaltaan vauhdittivat työllisyyden kasvua. Pidemmälle olisi kuitenkin pitänyt päästä. Lopulta hallituksen tahtotila hiipui SAK:n mielenosoituksiin ja opposition myllytykseen. Tulokset olivat silti kohtuullisia. Sote tosin kaatui hallituspuolueiden keskinäisiin riitoihin.
Rinteen hallituksen aloitus oli jo toivoton. Vaalivoitto oli saavutettu ylisuurilla lupauksilla ja niiden osittainenkin täyttäminen lisäsi alijäämää. Työllisyystoimet haudattiin kolmikantaisiin komiteoihin, mitkä päättyivät tuloksettomina. Marinin aikana päälle tuli vielä korona ja Ukrainan sota, joiden varjolla jopa valtiontalouden kehyksistä luovuttiin, kansalaisten ostovoima romahti ja säästöistä ei juuri edes puhuttu. Piikki oli auki, toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Tätä aikaa kuvaa hyvin juuri julkaistu VTV:n raportti.
Orpon hallitus joutui aloittamaan tilanteessa, missä Suomen talous ei ollut kasvanut 15 vuoteen ja valtion korkomenot olivat jo hurjat. Lisäksi oli juuri aloittanut uusi sotejärjestelmä, mihin on jo nyt jouduttu laittamaan 4 miljardia lisää rahaa. Orpon hallitus on uudistanut Suomea selvästi eniten Ahon/Viinasen -hallituksen jälkeen, mikä toimi 90-luvun lamassa. Työmarkkinoilla ja sosiaaliturvassa tehtiin vihdoinkin uudistuksia, joita Ruotsi oli tehnyt jo 90-luvulla. Näitä IMF on pitänyt aivan välttämättöminä kasvun aikaansaamiseksi.
Orpon hallitus on myös tehnyt suoria säästöjä enemmän kuin yksikään edeltäjistään Ahon hallitusta lukuun ottamatta. Osa säästöistä on ollut poliittisesti vaikeita, mutta silti ne on tehty. Ukrainan sota, Venäjän kaupan hyytyminen ja Trumpin tullit ovat osaltaan vaikeuttaneet Suomen taloustilannetta, kuten myös muiden Venäjän naapurimaiden ja myös Saksan, mikä on Suomelle tärkeä vientimaa. Yleinen maailmanpoliittinen epävarmuus näkyy myös kuluttajien luottamuksessa. Palkansaajien ostovoima on jo lähtenyt nousuun, mutta rahat käytetään säästämiseen.
Alijäämämenettelyyn joutuminen ei itsessään ole katastrofi, mutta jatkuva menojen epäsuhta tuloihin on. Tässä tilanteessa olisi voinut kuvitella, että hallitusta kovasti arvostelleet pääoppositiopuolueet eli SDP ja Keskusta olisivat omissa vaihtoehtobudjeteissaan tuoneet julki omat säästölistansa. Toisin kävi. Tuli vain toiveiden tynnyreitä. Opposition tilannetaju on siis vieläkin huonompi. Edelleen luvataan uusia etuja, vaikka nykyisinkään ei ole varaa.
Kreikka oli aikoinaan yleinen naurunkohde. Ei ole enää. Nyt Kreikan talous kasvaa 2 prosentin vuosivauhtia ja valtionvelka lyhenee. Vähemmän puhutaan kuitenkin siitä, että Kreikassa suunta käännettiin todella kovalla kuurilla, mikä koski kaikkia maan kansalaisia. Vuosien matokuurin jälkeenkään tavallisten kreikkalaisten tulotaso ei ole hääppöinen. Ei siis kannata odottaa sitä, että ajetaan päin seinää. Suomi kykenee tästä alhosta nousemaan, mutta se edellyttää tosiasioiden tunnustamista, tulevaisuuden uskon palauttamista ja rohkeutta laittaa valtion menot tärkeysjärjestykseen.
Hyvää viikonloppua!
Arto
