jari-andersson-003-300x200-1
|
24.3.2023
Rehtori Jari Andersson on toiminut yläkoulun rehtorina 22 vuotta. Hänet tunnetaan vaikutuksestaan suomalaisen perusopetuslainsäädäntöön muun muassa kiusaamiseen ja tupakointiin puuttumisella. Andersson on tullut tunnetuksi rajojen asettamisesta ja välittävän kasvatusotteen puolestapuhujana. Jari Andersson on toiminut Euroopan unionin lapsipoliittisen strategian asiakirjan raportoijana.

Suomalainen perusopetus 2023, miten tässä kävikin niin…

Suomalainen koulujärjestelmä oli vuonna 2003 maailman korkeatasoisin. Kaikki mittareilla mitattuna olimme joko maailman paras tai parhaimpien joukossa. Reippaasti alle 20 vuotta kului siinä, että kovalla työllä saadut tulokset romutettiin. Kaikkein karmeinta tässä on se, että me itse olemme romuttaneet yhden suomalaisen kruunun jalokiven, peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen.

Miten on mahdollista, että romutus sallittiin? Vuoden 2003 jälkeen, kun huippu tulokset olivat selvinneet, alkoi Suomessa vimmattu tulevaisuussuunnittelutyö, jossa pohdittiin tulevaisuuden yhteiskuntaa ja sitä, miten koulun pitää muuttua vastaamaan tulevan yhteiskunnan tarpeisiin. Selvitettiin erilaisin asiantuntijaryhmin, miten koulun pitää muuttua vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeita.

Hyvin nopeasti opetussuunnitelman perusteita alettiin muuttaa näiden ideoiden pohjalta. TVT-taidot nostettiin keskiöön, jopa niin, että opetussuunnitelmien perusteissa on maininta siitä, että jokaisessa aineessa tulee olla huomioituna TVT-taitojen opiskelu.

Samoin alettiin vaatia oppimisympäristöiltä uudenlaista rakennetta. Alettiin suunnitella avoimia oppimisympäristöjä. Luokkamuotoinen opetus nähtiin vanhanaikaisena ja rajoittavana. Lisäksi jokaisen oikeus oppia yhtäläisessä luokassa tuotiin koulun arkeen ja alettiin vaatia ns. inkluusiota jokaiselle kouluasteelle.

Luokalle jääminen käytännöllisesti loppui samoihin aikoihin. Tuli kolmiportainen tuki, jolla hyvää tarkoittaen on niidenkin oppimistasoa laskettu, jotka yksinkertaisesti eivät vain ole viitsineet opiskella. Tuloksena on se, että ymmärtävän lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan osaamisen taso on laskenut erittäin merkittävästi. Seurauksena ei voi olla mikään muu, kuin kiinnittymättömyys toiselle asteelle ja suuri määrä toisen asteen keskeyttäneitä nuoria.

Kun vielä mentiin ns. reformoimaan ammatillinen toinen aste ja lukiokoulutuksen oppisisältöjä ja yliopiston pääsykriteereitä kehitettiin, unohdettiin samassa yhteydessä yleissivistyksen, taiteen ja kulttuurin vaikutus elimellisenä osana nuoren kasvua ja kehitystä.

Samaan aikaan kännykät yleistyivät ja koulut alkoivat selvittää oikeusoppineiden kanssa sitä, onko kännykkää oikeus ottaa oppilaalta pois. Aluksi linjaukset olivat karmaisevia. Todettiin, että kännyä ei voinut silloisen lainsäädännön vuoksi ottaa oppilaalta pois. Hyvin nopeasti sitten lakia muutettiin siten, että lakia työkseen tulkitsevat olivat tyytyväisiä.

Mitä onkaan tapahtunut näiden uudistusten myötä nuorillemme? Samanaikaisesti vuoden 2003 jälkeen on oppimisvaikeudet lisääntyneet, erilaiset ahdistukset ja pahoinvointi kasvanut, kasvu on ollut hälyttävää vuoden 2010 jälkeen. Minuuteen ja sukupuoleen liittyviä haasteita on ollut vuoden 2010 jälkeen yli kymmenkertainen määrä.

Toisen asteen keskeyttäneitä on paljon. Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 ikävuoteen oli varmasti tarkoituksena hyvä. Kuitenkin lain sallimat keinot puuttua koulua käymättömyyteen jäivät torsoiksi. Isommin ei helpottanut tilannetta se, että kaikkialla opetustoimessa alettiin puhua itseohjautuvuudesta, siitä, että nuori on itsenäinen, oman toimintansa ohjaaja. Koulumuotoisuus ammatillisessa koulutuksessa hylättiin ja ns. omatoimipäiviä itseohjautuen lisättiin. Tämä oli kätevä keino säästää.

Muutoksia tehtäessä unohdettiin tai sivuutettiin kokonaan lapsen ja nuoren kasvuun ja kehittymiseen liittyvät psykologiset seikat. Unohdettiin se, etteivät merkittävä määrä lapsista ja nuorista ole itseohjautuvia.

Unohdettiin myös se, että samaan aikaan, kun yrityksissä luovuttiin avokonttoreista rauhattomina työympäristöinä, tuotiin ns. avoimet oppimisympäristöt koulusuunnitteluun. Nyt osassa näistä avoimien oppimisympäristöjen kouluissa on kuulosuojaimet. Tiloissa itseohjautuvat lapset yrittävät itse selvittää kuulosuojaimet päässä tehtävänantojen haasteita älylaitteillaan. Tosin merkittävänä haasteena on se, että oppilas eksyy väärälle nettisivustolle, kännykän peli saattaa aueta ja osalla voi olla haasteita jo siinä, mitä yli päänsä pitäisi tehdä. Toki esimerkki on kärjistävä, mutta antaa kuvan siitä, mikä tilanne pahimmillaan voi olla.

Poliisin kanssa tehtävä yhteistyö. Noin parikymmentä vuotta sitten, kun havaittiin, että osa nuorista mopoilijoista ohittelee pikatiellä autoja, poliisi teki arkipäivänä kaikkien mopojen tarkastukset. Eräänä vuonna, kun oli tiedossa suuria ylinopeuksia mopollaan ajavia nuoria ja mopotarkastus piti yhdessä poliisin kanssa tehdä, tulikin ilmoitus, että poliisi ei saakaan enää tehdä tällaisia kollektiivisia tarkastuksia. Täytyy olla selkeä epäilys, jonka perusteella poliisi sitten voi toimia. Muutoin puututtaisiin yksilön oikeuksiin liian rajusti.

Lopputuloksen tiedämme kaikki. Niilläkin alueilla, joissa poliisin ja koulujen kanssa yhteistyö oli tiivistä ja tuloksellista, lopettivat toiminnan ja erittäin moni nuori vaarantaa tällä hetkellä itsensä ja toisen hengen vain siitä syystä, että kasvuun ja kehitykseen liittyvä luonnollinen toimi, rajojen asettaminen otettiin pois ja taas kerran ihan yhteiskunnan omin toimin.

Kevennän lopuksi. Opetushallituksesta tuli noin kymmenen vuotta sitten ohjeistus, ettei kevättodistuksiin päättöluokkalaisten osalta saa merkitä enää käytös- ja huolellisuusnumeroa. Tätä ei isommin perusteltu.

Ennen ensimmäinen numero, joka todistuksesta katsottiin, oli käytöksen ja huolellisuuden numero. Nyt sillä ei ole niin väliä ja tämä todella näkyy kouluissamme.

Summa summarum.

Osin edellä mainituista seikoista johtuen kouluissa osa voi varsin huonosti. Jos joku väittää, että Korona on aiheuttanut nykytilanteen, ei tiedä 20 viimeisen vuoden aikana tehtyjä toimia. Suurimmalta osin saamme katsoa itseämme peiliin. Onni tässä on se, että koululaitoksemme on korjattavissa.

Vuonna 1973 maaliskuussa ilmestyneessä Opettaja-lehdessä puheenjohtajan kirjoitti: Meillä on kuitenkin Ruotsin peruskoulusta paljon opittavaa. Ennen kaikkea meidän on pyrittävä välttämään siellä tehdyt virheet, joista suurimpana lienevät vaatimustasosta tinkiminen ja työrauhan järkkyminen.

Vuonna 2003 alkaen puheenjohtajan varoituksen sanat oli unohdettu. Meillä on iso työ pelastaa yksi Suomen parhaimmin hioutuneista jalokivistä, perusopetuksesta ja toisen asteen koulutuksesta. Se vaatii päättäväisyyttä ja ymmärrystä jokaiselta eduskuntaan valittavalta edustajalta. Raha ei todellakaan ratkaise suurinta osaa olemassa olevista haasteista. Kun muistetaan tulevissa muutostöissä kaksi asiaa, lapsi ja nuori tarvitsee rajoja ja rakkautta, hyvän opettajan läsnäoloa ja opettamista, kännykän ja sosiaalisen median selkeätä rajoittamista ja ikätason mukaisen oppimisympäristön selkeine vaatimustasoineen, ollaan jo varsin pitkällä.

Kun vielä hyväksytään luokalle jääminen yhtenä keskeisenä tuen muotona, rakennetaan turvallisia oppimisympäristöjä ja unohdetaan inkluusio, ollaan jo todella pitkällä. Samassa yhteydessä voimme unohtaa kouluja kiusaavan hankehömpän ja laittaa koulun asiakirjat koulun asiantuntijoiden kanssa kuntoon, on koululaitoksemme takaisin niillä raiteilla, joilla voimme alkaa edetä kohti yhtä maailman parhaista opetuksen järjestäjistä.

Jari Andersson

rehtori