Sote-uudistuksen tavoitteet ovat pysyneet osapuilleen samoina koko sen ajan, kun uudistusta ja siihen liittyvää lainsäädäntöä on suunniteltu. Tavoitteista vallitsee yksimielisyys yli puoluerajojen. Toteuttamisen keinoissa on eroja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 8§ edellyttää, että kunkin hyvinvointialueen on vastattava, että sen alueella voidaan kaikissa olosuhteissa tuottaa väestönsä tarpeen mukaiset sote- ja pelastustoimen palvelut. Sillä on oltava riittävä oma palvelutuotanto tätä varten, riittävä osaava henkilöstö ja kaikki muutkin toimintaedellytykset. Hyvinvointialue ei saa tuottaa palveluita muille hyvinvointialueille ilman, että siitä on keskenään sovittu. Tämä ei edistä hyvinvointialueiden mahdollisuuksia tarjota palvelujaan ja osaamistaan yli hyvinvointialueen rajojen. Lisäksi nämä lain kohdat estävät tässä vaikeassa henkilöstöpulassa yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden tasavertaiset mahdollisuudet osallistua palvelutuotantoon. Ne jäävät sotessa marginaaliin.
Tähän ei ole varaa, vaan koko sote-ammattilaisten joukon on voitava osallistua palveluiden tuottamiseen. Mutta yhteisesti sovittuja palvelupolkuja noudattaen, sopimuksin hyvinvointialueiden kanssa. Muuten Suomessa osaajat eivät riitä, jos osa ammattilaisista jää toimimaan palvelutuotannon ulkopuolelle. Lainsäädännöllä ei pidä rajoittaa palvelutuotantoa. Tarvitsemme julkisen sektorin, yksityissektorin ja järjestöjen työpanoksen ja yhteistyön, jotta voidaan edes yrittää saavuttaa sote-uudistuksen tavoitteita.
Ikäihmiset ovat voimakkaimmin kasvava väestöryhmä. Yhteiskunta ei ole riittävästi varautunut tuottamaan ikäihmisten palveluita. Osa kotona asuvista ikäihmisistä on siinä kunnossa, että he eivät tosiasiallisesti enää kotioloissa selviydy. Kotona asumista ja pärjäämistä on kyettävä tukemaan nykyistä enemmän. Turvallisuusteknologia, kuten sos-rannekkeet ja kuvapuhelimet nykyistä laajemmassa käytössä olisivat usein hyvä ja asumisen turvallisuutta lisäävä tekijä. Palveluasumista tarvitaan sen jälkeen, kun kotona ei enää selviydy.
Asuminen voi olla sosiaalihuoltolain määrittämää yhteisöllistä asumista tai ympärivuorokautista palveluasumista. Perheasumista ei pidä unohtaa ikäihmisten asumisvaihtoehtona. Asumispalveluiden mahdollisuuksia rajoittaa liiallisesti ammattiryhmien väliset tekemisen rajat tiukan henkilöstömitoituksen lisäksi. Määrä ei aina korvaa laatua. Lisäksi ammattiryhmien välisen työnjaon ei pidä olla liian tiukka ja toimintaa jäykistävää. Seuran pitäminen, henkilökohtainen avustaminen, kuljettaminen ja rinnalla kulkeminen sekä kodinomaisista olosuhteista huolehtiminen ei edellytä sairaanhoitajan tai lähihoitajan tutkintoa. Työn organisointia on voitava toteuttaa väljemmin kuin nykyiset, sinänsä hyvää tarkoittavat säädökset.
Yllä vain kaksi asiaa, joiden lainsäädäntöä on voitava muuttaa, jotta selviämme nykyistä paremmin meidän kaikkien palvelutarpeista.
Kari-Matti Hiltunen
Lääkintöneuvos
Pirkanmaan aluehallituksen puheenjohtaja