|
28.5.2021

Arto Satosen viikkoviesti – Kuntavaaleissa valitaan oman kunnan päättäjät – tulos heijastuu silti valtakunnan politiikkaan

Arvoisa lukija,

Tässä viestissä käyn läpi keskiviikkona alkaneiden kunnallisvaalien asetelmia.

Aluksi kuitenkin lupaavia uutisia koronatilanteesta. Viimeisen viikon aikana tartunnat ovat kääntyneet laskuun, vaikka erityisesti Kanta-Hämeessä on ollut sairastumisia ja altistumisia sairaaloissa, joiden toimivuutta on Pirkanmaan puolelta paikattu. Intialainen muunnos on osoittautunut herkästi tarttuvaksi.

Hyviä uutisia on kuitenkin tulollaan. Nyt näyttää siltä, että Pirkanmaalla voidaan järjestää kesätapahtumia. AVI tekee päätökset asiasta alkuviikolla, mutta todennäköisesti yleisöä voidaan ottaa jatkossa urheilutapahtumiin, kesäteattereihin ja festivaaleihin, mikä olisi suuri helpotus urheiluseuroille ja tapahtumien järjestäjille. Tapahtumat pitää toki järjestää koronaturvallisesti, mutta siitä on jo kokemusta edelliseltä kesältä.

KUNTAVAALEISSA VALITAAN OMAN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT – TULOS HEIJASTUU SILTI VALTAKUNNAN POLITIIKKAAN

 Kunnallisvaaleissa on kyse siitä, kuka päättää kotikuntasi asioista seuraavan neljän vuoden aikana. Siksi kuntavaalit ovat jokaisessa kunnassa omansa ja myös keskustelun aiheet ovat omansa. Kokonaistuloksella on kuitenkin vaikutusta myös valtakunnan politiikkaan. Kuntavaalit ovat paikallisten asioiden lisäksi mittaus Marinin hallituksen suosiosta. Jos vaalin tulos on selkeä tappio hallituspuolueille, niin se väistämättä heijastuu hallitusyhteistyöhön ja vaikuttaa myös tuleviin päätöksiin.

 YLEn kuntavaaligallupin mukaan Kokoomus lähtee valtakunnalliseen kilpailuun paalupaikalta. Kokoomuksen ehdokasasettelu onnistui hyvin ympäri maata ja ehdokkaiden kampanja on hyvin aktiivista, kuten somemainonnasta voi päätellä. Vaalivoitto ratkaistaan kuitenkin vasta vaaliuurnilla, joten jokainen ääni on tärkeä. Nyt on aika varmistaa, että kaikki omassa lähipiirissä käyvät äänestämässä.

 Suuret kaupungit Helsinki, Tampere ja Turku valitsevat kuntavaalien yhteydessä pormestarin. Pormestarin paikka menee käytännössä suurimmalle puolueelle. Se tarkoittaa, että Helsingissä kyse on Kokoomuksen Juhana Vartiaisen ja Vihreiden Anne Sinnemäen välisestä kaksintaisteluista. Helsingissä on kannatusta myös Perussuomalaisilla, Vasemmistoliitolla ja SDPllä, mutta ne kaikki ovat kaukana kärkikaksikon takana.

 Tampereella kilpailu suurimman puolueen asemasta on perinteisesti käyty Kokoomuksen ja SDPn kesken. Vuonna 2017 tämä ratkesi äärimmäisen niukasti SDPn eduksi ja Lauri Lyly nousi pormestariksi. Nyt Kokoomuksella on hyvä mahdollisuus saada revanssi, kun molemmat pormestariehdokkaat Anna-Kaisa Ikonen ja Kalervo Kummola ovat suosittuja ja lisäksi Kokoomuksen ehdokaslista Tampereella on hyvin monipuolinen ja kaikkien aikojen kovin. Kilpailu pormestarin paikasta tulee kuitenkin olemaan erittäin tasainen. Paljon riippuu siitä, kuinka paljon pääministeri Sanna Marinin suosio on hiipunut parhaista ajoista. Kärkikaksikon takana kovan tuloksen tekevät todennäköisesti myös Vihreät ja Perussuomalaiset.

 Turussa Kokoomuksen asema on hyvin vahva ja siten kaupunginjohtaja Minna Arveen siirtyminen pormestariksi on todennäköistä. Kokoomuksen lista on hyvin vahva, koska mukana ovat myös puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ja valtiomies Ilkka Kanerva. Lisäksi Kokoomuksella on erittäin hyviä nuoria ehdokkaita, sekä naisia että miehiä. Vihreät ja SDP ovat lähimmät haastajat ja huomattavaa kannatusta on myös Vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla, joilla on puolueen kärkinimiä Turussa ehdolla.

 Pirkanmaalla Kokoomus on perinteisesti ollut erittäin vahva kaikissa Tampereen kehyskunnissa, joissa nytkin on syytä odottaa hyvää tulosta. Maaseutukaupungeissa ja maaseutumaisissa kunnissa Kokoomuksen kanssa kilpailevat erityisesti Keskusta ja Perussuomalaiset. Teollisuuskaupungeissa SDP puolustaa suurimman puolueen asemaa, mutta se voi hyvinkin nyt olla uhattuna. Kokoomuksen ehdokaslista on lähes koko Pirkanmaalla vahva. Erityisen maininnan ansaitsevat Hämeenkyrö ja Orivesi, joiden ehdokasmäärä kasvoi merkittävästi edellisistä vaaleista.

 Sastamalassa Kokoomus jäi vuoden 2017 kuntavaaleissa kolmanneksi. Tällä kertaa meillä on ehdokkaita enemmän ja ehdokkaiden kampanjointi on huomattavasti aiempaa aktiivisempaa, mikä lupaa hyvää. Tavoitteena on paluu ykköspaikalle, mikä on täysin mahdollista saavuttaa. Kilpailu suurimman puolueen asemasta käydään Sastamalassa Kokoomuksen, Keskustan, SDPn ja Perussuomalaisten kesken.

 Minä olen ehdokkaana Sastamalassa numerolla 30. Vaaliteemani löytyvät osoitteesta: www.satonen.fi/kuntavaalit  Tavataan torilla ja puhutaan lisää!

 Hyvää viikonloppua!

 Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.