|
19.2.2021

Arto Satosen viikkoviesti – Sähkönsiirtohintoja kuriin

Arvoisa lukija,

Tällä viikolla on ollut havaittavissa koronatilanteesta johtuvaa asioiden kärjistymistä. Koronan leviämistä on tapahtunut erityisesti pk-seudulla, mutta toistaiseksi terveydenhoito on pystynyt tilanteeseen vastaamaan hyvin. Kuolleiden määrän kasvu on onneksi hidastunut. Taustalla lienee se, että osa suurimman riskin omaavista henkilöistä on saatu rokotettua. Tartuntoja tulee erityisesti ulkomailta ja sen vuoksi hallitus esittää pakollisia terveystarkastuksia esimerkiksi lentokentälle, rajanylityspaikoille ja rakennustyömaille. Tämä on järkevää.

Koronan pitkittyessä ja massarokotusten siirtyessä kesään on entistä vahvemmin esille noussut huoli ihmisten toimeentulosta. Tällä viikolla on ollut erityisesti esillä kulttuuriala, jossa toimeentulo on täysin romahtanut, koska yleisötapahtumia ei sallita. Sama ongelma koskee urheilua ja siitä elantonsa saavia. Otteluita pelataan, mutta raha ei liiku, koska yleisöä ei voida ottaa. Pitkittyvä Korona syö edelleen myös suurta osaa ravintola-alaa, matkailua ja esimerkiksi taksiliikennettä. Yrittäjien ja itsensä työllistävien tuskan ymmärtää, kun Koronaa on jo vuosi takana ja toimeentulo on romahtanut. Omat säästöt alkaa olla monilla vähissä.

 

Päätöksentekijöiden rooli ei myöskään ole helppo. Koronassa eivät ole edes vastakkain terveys ja talous, koska taloudellinen hätä heijastuu monilla myös terveyteen. Oma lukunsa on lasten ja nuorten tilanne, jossa etäkoulun ja harrastusten keskeyttämisen hintaa maksetaan vuosia eteenpäin. Ainoa ratkaisu eteenpäin on nopeampi rokottaminen. Rajoitukset jatkuvat vielä väistämättä ainakin kevään, mutta ymmärrettävästi monien ihmisten pinna alkaa jo olla kireällä, kun oma talous on romahtamassa.

 

PERHEVAPAITA UUDISTETAAN – ISÄLLE LISÄÄ AIKAA LAPSEN KANSSA

Hallitus on sopinut perhevapaauudistuksesta. Perhevapaa pitenee 11,5 kuukaudesta 14 kuukauteen. Lisäksi vanhemmat voivat edelleen osittain jakaa vapaat äidin ja isän kesken. Oikeus on luovuttaa omasta vapaasta 63 päivää toiselle vanhemmalle. Yksinhuoltaja saa pitää yksin maksimiajan. Keskituloisessa perheessä isän ja äidin päiväraha nousee reilulla tuhannella eurolla ja maksimivapaan käyttävällä yksihuoltajalla 3 000 euroa.

 

Ensi kuulemalta uudistus vaikuttaa hyvältä. Valitettavasti kokonaistarkastelu johtaa myös toiseen näkökulmaan. Kun perhevapaauudistus ei muuta kotihoidontukea, niin uudistuksella ei ole lainkaan myönteisiä työllisyysvaikutuksia, mutta sen sijaan kustannukset kasvavat yli 80 miljoonalla eurolla.

 

Sanna Marinin hallitus on jo tehnyt useita uudistuksia, joilla kansalaisille annetaan lisää etuja tai luvataan parempia palveluita. Tämä olisi ihan ymmärrettävää ja oikeaa politiikkaa, jos Suomen talous kasvaisi ja valtiontalous olisi vakaalla pohjalla. Nyt tilanne on kuitenkin juuri päinvastainen. Bruttokansantuote laskee ja valtio velkaantuu hallitsemattomasti. On todella erikoista, että pysyviä menoja lisätään tilanteessa, jossa tulopohja pettää alta ja kaikkiin nykyisinkään etuihin ei olisi varaa. Siinä sivussa hallitus ylikompensoi kunnille koronan kustannuksia lähes miljardilla eurolla ja sekin tehtiin tietenkin velkarahalla.

 

SÄHKÖNSIIRTOHINTOJA KURIIN – KOKOOMUS VAATII LAKIMUUTOSTA

 

Hallitus toi eduskuntaan esityksen, jolla on tarkoitus puuttua kohtuuttomasti kohonneisiin sähkönsiirtohintoihin. Hallitus on laskenut, että sähkönsiirtoyhtiöiden tuottoja leikattaisiin vuoden 2020 tasosta 40% vuonna 2022 mennessä, mikä näkyisi suoraan sähkönkäyttäjien kukkarossa. Osalla kuluttajista hintojen aleneminen pitäisi näkyä nopeasti, osalla vuosien päästä.

Hallituksen esitys lähtee siitä, että energiavirasto muuttaa sähköyhtiöiden kohtuullisen tuoton laskelmaa kuluttajan kannalta paremmaksi. Kokoomus haluaisi kuitenkin Itävallan mallin mukaan tehdä muutokseen suoraan lakiin ja myös tiukempana kuin hallituksen esitys, jotta sähkönsiirtohinta varmuudella laskisi kohtuulliseksi. Hallitus vetoaa EU säädöksiin, eikä siksi ole halukas lakimuutokseen, vaikka Itävallassa asia on lailla ratkaistu. Hallituksen esitykseen sisältyy myös vaatimus tehtävien investointien kustannustehokkuudesta, mikä on myös hintakehityksen kannalta tärkeä asia.

 

Sähköjen siirtohintojen laskemisessa avainasia on kohtuullisen tuoton laskentakaavan muutos. Vain se takaa kohtuullisemman kuluttajahinnan ja samalla saadaan joidenkin yhtiöiden kohtuuttomia tuottoja kuriin. Toki yhtiöiden välillä on myös eroja. Caruna on suurimpia sähkönsiirtohinnan nostajia, mutta kärkipäässä on myös kunnallisia yhtiöitä.

 

Olennaista on se, että monopolia tulee säädellä tiukasti, jotta lähes riskittömästä bisneksestä ei voi saada kohtuutonta hyötyä. Nykyinen energiaviraston laskentamalli on täysin epäonnistunut ja siksi sen muuttaminen on kaiken lähtökohta. Aika näyttää kuinka nopeasti ministeri Mika Lintilän lupaamat sähkölaskun pieneneminen kunkin käyttäjän kohdalla toteutuu.

 

Pisteet kuitenkin siitä, että asiaan on nyt tartuttu. Hallituksen esityksen taustalla on sekä siirtohinnoista tehty kansalaisaloite, että samantyylinen kokoomuksen eduskuntaryhmän viime vuonna jättämä lakialoite, jonka tekijä oli energiajuristi, kansanedustaja Heikki Westman. Molemmat vauhdittivat ja paransivat hallituksen esitystä.

 

Loppukevennyksenä YLE uutisten taltioima pätkä sähkönsiirtohintakeskustelussa, jossa reagoin Paavo Arhinmäen Kokoomusta koskeviin syytöksiin puheessani sen verran reippaasti, että silmälasit lensivät otsalta. Lasit ovat kuitenkin muovia, joten hyvin kestivät ja mieskin on taas valmiina seuraavaan debattiin. Linkki löytyy tästä https://www.facebook.com/artosatonen/videos/10159028409618545

 

Hyvää viikonloppua toivottaen!

 

Arto

Arto Satonen

Olen viisikymppinen kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä työministerinä Orpon hallituksessa. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olen toiminut lukuisissa eduskunnan valiokunnissa, puheenjohtajana suuressa valiokunnassa, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Lisäksi olen toiminut Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.