Arto Satosen viikkoviesti – Kannabiksen vapauttaminen olisi suuri virhe

Arvoisa lukija,

Tässä viestissä tietoa ajankohtaisesta koronatilanteesta, työllisyystilanteesta sekä eduskunnassa käydystä kannabis-keskustelusta. Viestin lopussa kutsu tänään pidettävään TEAMS-kokoukseen.

KORONAN UHKA KOKO MAASSA, PIRKANMAALLA TILANNE KOHTUULLINEN

 

Koronatartuntamäärät ovat kasvaneet koko maassa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeessä. Kasvua on ollut myös Pirkanmaalla. Myös TAYSissa olevien potilaiden määrä on kasvanut (eilen 12, 1 teholla). Pirkanmaalla sairaanhoidon tilanne on kuitenkin vielä niin hyvin hallinnassa, että koronahoidon vuoksi ei ole jouduttu siirtämään muiden sairauksien kiireettömiä hoitoja eteenpäin. Tämä on kuitenkin edessä, jos koronahoitoa vaativia potilaita tulee sairaalaan lisää.

 

Senkin vuoksi nyt on tärkeää vähentää kontakteja, pestä käsiä, pitää kiinni turvaväleistä sekä käyttää maskia sisätiloissa, joissa on paljon väkeä. Mitä nopeammin tartuntamäärät saadaan kääntymään laskuun, sitä nopeammin voidaan palata lähemmäksi normaali arkea. Esimerkiksi Vaasa ja Mikkeli, jossa oli tartuntaryppäitä, ovat saaneet omalla alueellaan taudin hallintaan.

 

TYÖTTÖMYYS JA LOMAUTUKSET KASVUSSA

 

Koronan johdosta työttömyys on kasvanut merkittävästi. Lokakuussa työttömiä työnhakijoita oli 88 000 enemmän kuin vuosi sitten ja kokoaikaisesti lomautettuja 42 000 enemmän. Tällä hetkellä lomautettuja on 57 000, kun juhannuksena oli jopa 160 000. Tilanne on siis vielä kohtuullinen, mutta huolestuttavaa on, että lomautettujen määrä lähti lokakuussa uudelleen nousuun. Taustalla on koronatilanteen huonontuminen, mikä heijastuu välittömästi kansalaisten käyttämiin yksityisiin palveluihin ja aiheuttaa siten lomautuksia, kun myynti hiipuu. Parasta taloudenhoitoa onkin nyt Koronan saaminen kuriin, sillä muuten kituuttaminen jatkuu vielä pitkään. Positiivista on toki se, että koronarokotteet etenevät ja joka päivä niiden käyttöönotto on lähempänä.

 

KANNABIKSEN VAPAUTTAMINEN OLISI SUURI VIRHE

 

Eduskunta kävi eilen keskustelun kannabiksen vapauttamisesta kansalaisaloitteen pohjalta. Keskustelua jatketaan vielä ensi viikolla, koska oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Maria Ohisalo eivät olleet paikalla. Erityisesti Ohisalon läsnäolo on tärkeää, koska hän vastaa sisäisestä turvallisuudesta ja Vihreät kannattavat kannabiksen käytön vapauttamista.

 

Kansalaisaloitteen mukaan kannabiksen käyttö ja pienimuotoinen viljely sallittaisiin, mutta myynti jäisi edelleen laittomaksi. Kokoomuksen poliisikansanedustaja Marko Kilpi kysyikin osuvasti miten tällaista voidaan valvoa? Kilpi myös osuvasti erotti toisistaan kannabiksen lääkekäytön, viihdekäytön ja ongelmakäytön. Lääkekäyttö on tietyistä tilanteissa hyväksyttävää. Jotkut ihmiset kykenevät pitämään viihdekäytön hallinnassa, mutta monilla kannabiksen käyttö johtaa vahvempien huumeiden käyttöön ja siitä tulee siten ongelmakäyttöä. Lähes kaikki huumeongelmiin ajautuneet ovat aloittaneet kannabiksella, joten porttiteoria pitää paikkansa.

 

Poliisin ja myös terveydenhoitohenkilökunnan välittämä viesti arjen kentältä huumeongelman parista meille poliitikoille on selkeä EI kannabiksen vapauttamiselle. Huumeet ovat jo tällä hetkellä Suomessa erittäin iso ja nopeasti kasvanut ongelma, joka näkyy sekä perinteisessä rikollisuudessa, järjestäytyneessä rikollisuudessa että liikenneonnettomuuksissa.

 

Esimerkit maailmalta eivät ole rohkaisevia. Esimerkiksi Kanadassa kannabiksen vapauttaminen on johtanut käytön lisääntymiseen jopa yli 65-vuotiaiden keskuudessa. Myöskään pimeä kauppa ei ole poistunut, vaikka laillisia kannabiskauppoja on perustettu. Coloradossa puolestaan huumeiden käytön aiheuttamat liikenneonnettomuudet ovat kasvaneet. Kannabiksen vapauttamisen puoltajat vetoavat usein Portugaliin, mutta siellä tilanne oli jo päässyt täysin hallinnasta ennen virallista vapauttamista, joten se ei ole Suomeen rinnastettava vertailukohde.

 

Kannabiksen vapauttamisen sijasta onkin panostettava ennaltaehkäisevään työhön. Mitä vähemmän on ihmisiä, jotka aloittavat kannabiksen käytön, sitä vähemmän on myös ongelmakäyttäjiä. Islannissa nuorten päihteiden käyttö on saatu laskemaan merkittävästi panostamalla vanhempien ja koulun yhteistyöhön, sekä satsaamalla nuorten harrastusmahdollisuuksiin. Näin pitää meilläkin tehdä. Tärkeää on myös varmistaa hoidon resurssit, jotta mahdollisimman moni huumeiden käyttäjäksi ajautunut voi päästä huumeista irti.

 

TÄNÄÄN TEAMS KESKUSTELU KLO 18

 

Tänään pidetään TEAMS- keskustelu, jossa aiheena ovat Korona, talous ja USA:n vaalien tuloksen vaikutukset Suomelle. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen Nooralle noora.kalli@eduskunta.fi

 

Hyvää viikonloppua ja hyvää ensimmäistä adventtia!

 

Arto  

Arto Satonen

Olen 51-vuotias kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä EU-asioiden parissa suuren valiokunnan puheenjohtajana. Olen myös Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Arto Satonen

Olen 51-vuotias kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä EU-asioiden parissa suuren valiokunnan puheenjohtajana. Olen myös Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.