Arto Satosen viikkoviesti – Koronavirus puhuttaa

Arvoisa lukija,

Tällä viikolla eduskunta on keskustellut koronaviruksesta ja Suomen varautumisesta siihen. Varautumisessa on tärkeää luottaa viranomaisiin ja ammattitaitoiseen terveydenhoitohenkilökuntaan. Toistaiseksi Suomessa on ollut vain yksittäistapauksia, mutta Pohjois-Italian esimerkki osoittaa, että leviäminen on mahdollista. Mitään syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole.

Mittasuhteet on hyvä muistaa. Kiinan Hubein maakunnassa, josta korona on lähtenyt liikkeelle sairastuneita on yksi tuhannesta asukkaasta ja koko Euroopassa on havaittu 400 tapausta. Tavalliseen kausi-influenssaan sairastuu Suomessa 5 prosenttia ihmisistä ja lapsista 10 prosenttia eli näihin verrattuna korona on erittäin harvinainen. Korona on kuitenkin vaarallinen erityisesti ikäihmisille ja sairaille ja siksi Suomenkin on perusteellisesti varauduttava koronan leviämisen varalta.

SUPERTIISTAI TULOSSA – TRUMPIN VASTUSTAJAKSI NOUSEMASSA POPULISTI

 

Tämän vuoden tärkeimmät vaalit ovat ehdottomasti USA:n presidentinvaalit, jossa esivaalit saattavat ratketa jo supertiistaina, jolloin 14 osavaltiossa on jaossa yli kolmannes kaikista delegaatin paikasta, koska silloin äänestävät myös väkirikkaat Kalifornia ja Texas. Vielä ennen supertiistaita äänestetään huomenna Etelä-Carolinassa.

 

Viimeisimpien ennusteiden mukaan vasemmistopopulisti Bernie Sanders on johdossa valtaosassa supertiistaina äänestävissä osavaltioissa. Tämä selittyy osittain sillä, että maltillisten äänet jakaantuvat neljän ehdokkaan eli Joe Bidenin, Pete Buttigiegin, Amy Klobucharin ja kilpailuun vasta nyt mukaan tulevan miljardööri Michael Bloombergin kesken. Sandersin kanssa samoista äänistä kisaa lähinnä vain Elizabeth Warren.

 

Todennäköisesti ehdokkaiden määrä hupenee merkittävästi supertiistain jälkeen. USA:ssa perinteisesti väki menee voittajien perään, joten jos Sandersin kannatusluvut realisoituvat äänestyskopissa, niin hän voi olla jo lähellä valintaa supertiistain jälkeen, vaikka maltilliset yhdistäisivätkin voimiaan jäljellä oleviin esivaaleihin.

 

Senaattori Bernie Sandersin nousu Demokraattien ehdokkaaksi Donald Trumpia vastaan lisäisi entisestään epävarmuutta. Sanders on esittänyt erittäin radikaaleja talousuudistuksia. Hän on mm. luvannut antaa anteeksi kaikki opintolainat, mikä tarkoittaa 1,5 biljoonaa dollaria. Lisäksi Sanders on luvannut taata kaikille toimivan terveydenhoidon ja poistaa asunnottomuuden. Ei ole ihme, että näille ehdotuksille löytyy tukea äänestyskopissa, mutta niiden toteuttaminen on hyvin vaikeaa.

 

Sandersin ehdotukset voivat kuulostaa pohjoismaisittain järkeviltä, mutta amerikkalaisen järjestelmän muuttaminen kertaheitolla pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi sisältää valtavan taloudellisen riskin, joka todennäköisesti romuttaa USA:n talouskasvun ja vaikuttaa siten Suomeen asti.

 

Sanders on luvannut rahoittaa menonsa korottamalla todella rajusti suurien yritysten ja hyvin tienaavien veroja, sekä leikkaamalla rajusti puolustusmenoja. Mielenkiintoista onkin nähdä, seuraisiko Sandersin valinnasta pääomapako ja jopa varakkaiden muuttoaalto ulkomaille, kuten Ranskassa aikoina kävi. Erityisen huolissaan Walt Streetillä ollaan myös siitä, että Sanders aikoo laittaa pörssissä tapahtuvan osakekaupan verolle.

 

Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että Donald Trumpin presidenttikausi jatkuu syksyn vaalien jälkeen. Silti on huolestuttavaa, jos Demokraateilla ei ole tarjolla maltillista ja vakautta tarjoavaa vaihtoehtoa. Sanders ja Trump ovat poliittisesti kaukana toisistaan, mutta heillä on myös paljon yhtäläisyyksiä. Trump on tullut tunnetuksi siitä, että hän pyrkii laittamaan antamiaan vaalilupauksia täytäntöön pilkuntarkasti seurauksista välittämättä. Epäilemättä Bernie Sandersin aikomus on tehdä juuri samaa.

 

Aiemmin normaali käytäntö demokratiassa oli, että vaalien alla luvataan hieman enemmän kuin vallassa kyetään antamaan. Suomessa eletään vielä tätä aikakautta. Esimerkiksi USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Brasiliassa on siirrytty uuteen populismin aikakauteen, johon kuuluu se, että vaalikampanjassa luvataan mitä äänestäjä haluaa ja vaalien jälkeen vaalilupaukset toteutetaan, oli ne kuinka epärealistisia tahansa. Voi siis ennustaa, että Sandersin valinta USA:n presidentiksi ajaisi maan talouden kaaokseen. Ja kun toinen vaihtoehto on lähes päivittäin putkahtava järkyttävä twiitti, niin voi sanoa että aikoihin on eletty.

 

Hyvää viikonloppua toivottaen

 

Arto

 

Arto Satonen

Olen 51-vuotias kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä EU-asioiden parissa suuren valiokunnan puheenjohtajana. Olen myös Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Arto Satonen

Olen 51-vuotias kansanedustaja Sastamalasta. Toimin tällä hetkellä EU-asioiden parissa suuren valiokunnan puheenjohtajana. Olen myös Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtaja. Aiemmin olen toiminut eduskunnan varapuhemiehenä ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.