Arto Satosen viikkoviesti – YLEn rahoitus ja rikkidirektiivi
16.12.2011
Tässä viikkoviestissä käsitellään YLEn rahoitusta ja eduskunnan kannanottoa rikkidirektiiviin.
YLEn rahoitus maaliin
Vuosikausia hierottu YLEn rahoitusmalli saatiin ratkaistua lopullisesti tänään. Kaikki eduskuntapuolueet hyväksyivät ratkaisun yksimielisesti. Tämä on tärkeää, koska YLE on nimenomaan eduskunnan yhtiö, ei hallituksen. Ny tehty ratkaisu varmistaa YLEn rahoituksen 500 miljoonan tasolle, joka mahdollistaa toiminnan kehittämisen nykyiseltä pohjalta. Ratkaisuun sisältyy myös se, että jatkossa jo ennalta arvioidaan YLEn uusien toimintojen markkinavaikutukset.
YLEn toiminnan arvioinnin osalta vahvistetaan merkittävästi johtamani eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan roolia. Ajatuksena on, että YLEn kertomuksen yhteydessä valiokunta arvioi erityisesti sitä, miten YLE on toteuttanut julkisen palvelun tehtävää ja mitkä ovat YLEn toiminnan vaikutukset yksityisille media-alan toimijoille. Myös YLEn arvioinnin valmistelu siirtyy valiokunnan virkamiehen tehtäväksi.
Nyt päätettyä maksujärjestelmää voi pitää hyvänä kompromissina. Perusidea on se, että normaali täysi-ikäinen työssäkäyvä maksaa YLEstä jatkossa 140 euroa vuodessa. Maksu on henkilökohtainen, ei kotitalouskohtainen. Tätä alemmalla maksulla selviävät alle 22000 euroa vuodessa tienaavat ja alle 7800 euroa tienaavilta ei peritä mitään. Yritykset maksavat liikevaihdon mukaan kolmiportaisesti, kuitenkin alle 400000 euron liikevaihdon yritykset vapautetaan maksusta kokonaan.
Lähes kaikkien osalta järjestelmää voi pitää oikeudenmukaisena. Ongelmakohtia on lähinnä kaksi. Niissä perheyrityksissä, joissa 400000 euron raja ylittyy, maksu muodostuu korkeaksi, koska maksajiksi joutuvat sekä yritys, että yrittäjät. Toinen ryhmä ovat ne kotitaloudet, joissa asuu kahta useampia täysikäisiä ihmisiä. Erinomaista on se, että yksinasuvien osalta maksu alenee huomattavasti. Ylipäätään lähes kaikki jäävät voitolle verrattuna nykytilaan, koska vapaamatkustaminen loppuu. Enää ei voi katsoa TVtä maksamatta siitä.
Rikkidirektiiviin haetaan lisäaikaa
Suomelle uhkaa aiheutua huomattavia kustannuksia jo aiemmin sovitusta rikkipäästödirektiivistä. Itämeri on tulossa kokeilualueeksi, jossa laivojen rikkipäästöraja pudotetaan vuoteen 2015 mennessä 0,1 %. Tämä uhkaa nostaa Suomen merikuljetusten hintaa 200 miljoonaa – 1,2 miljardia vuodessa polttoaineiden hintatasosta riippuen. Muutoksesta saatavat ympäristö – ja terveyshyödyt ovat kuitenkin minimaaliset.
Rikkidirektiivi on valitettavasti jälleen kerran yksi esimerkki siitä, että Suomi on ollut hyväksymässä itselleen kohtuuttomia rajoituksia yhteisten ympäristötavoitteiden nimissä. Sen vuoksi onkin oikeutettua, että Suomi saa käyttöönotolle lisäaikaa. Liikenne- ja viestintävaliokunta käsitteli asiaa perusteellisesti läpi syksyn ja kävi ilmi, että mitään kustannustehokasta ratkaisua ei ole. Osaan laivoista ei voida edes rikkipesureita teknisesti asentaa. Uuden LNG- polttoaineen käyttöönotto ratkaisee ongelman myöhemmin, mutta tämä järjestelmä on järkevää toteuttaa vain uusiin laivoihin, kuten jo Viking Linen uusimman aluksen osalta tehdäänkin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta päätyi esittämään viiden vuoden lisäaikaa rikkidirektiivin käyttöönotolle Itämerellä, mikä tuli myös koko eduskunnan näkemykseksi. Sinänsä on oikein vähentää meriliikenteen päästöjä. On kuitenkin kohtuutonta, että muita tiukemmat säännökset annetaan sinne, jossa kustannukset ovat suurimmat ja hyödyt pienimmät. Jos esimerkiksi Välimeri olisi valittu koealueeksi Itämeren sijasta, niin olisi päästy paljon parempaan hyötysuhteeseen. Itämeren suojelu on tärkeää, mutta siinäkin rikkipäästöillä on hyvin marginaalinen rooli.
Aihe: Viikkoviestejä
Näpit irti työmatkavähennyksestä
15.12.2011
Valtiontalouden tarkastusviraston tuoreen ilmastopolitiikka koskevan raportin mukaan työmatkavähennys ei tue Suomen ilmastopoliittisia tavoitteita. Se viraston näkemyksen mukaan hajauttaa yhteiskuntarakennetta ja mahdollistaa työssäkäynnin kauempaakin. Ehkäpä se juuri siksi onkin olemassa! Aikoihin on eletty, kun ilmastopolitiikan perusteella aiotaan käydä sellaiseen perusoikeuteen kuin työmatkavähennykseen käsiksi.
Työmatkavähennyksen ideana on se, että se mahdollistaa työn vastaanottamisen kauempaakin. Tästä seuraa ainakin kolme kokonaistaloudellista etua. Ensinnäkin työmarkkinat toimivat dynaamisimmin, kun on taloudellisesti edullisempaa vaihtaa työpaikkaa. Toiseksi asumisen hinta pysyy kohtuullisimpana, kun kaikkien ei tarvitse asua kaupungin paikallisbussilinjan varressa. Kolmanneksi suuremmista kaupungeista leipänsä hakevat lisäävät merkittävästi pienempien paikkakuntien ja maaseudun elinvoimaisuutta ja helpottavat palvelujen järjestämistä.
Nämä kaikki seikat ovat nähtävissä Pirkanmaalla. Työssäkäynti suuntautuu voimakkaasti Tampereelle, mutta asuminen leviää ympäri Pirkanmaata. Joillekin maaseutukunnille on hyvin tyypillistä, että työn perässä matkataan useisiin eri keskuksiin. Työmatkavähennyksen alasajaminen olisi siten todellinen kuolinisku niille maaseutupaikkakunnille, joiden väestöstä huomattava osa hakee leivän oman kuntansa ulkopuolelta.
Mikä on sitten Suomen työssäkäyntiliikenteen merkitys globaalissa ilmastopolitiikassa? Siihen en osaa varmasti vastata, koska en tunne promileja pienempiä lukuja. Jokainen hiemankin maalaisjärkeä käyttävä ymmärtää sen, että ylipäätään Suomen vaikutus koko ilmastonmuutokseen on aivan minimaalinen. Jos USA, Kiina, Intia ja muut Aasian maat eivät ryhdy toimiin ilmastopolitiikassa, niin ilmastonmuutos on väistämätön. Sitä asiaa ei montakaan tuntia jarruteta sillä, että kaikki suomalaiset asutetaan kehäkolmosen sisäpuolelle.
Suomi voi fundamentaalisella ympäristöpolitiikalla aiheuttaa ongelmia lähinnä itselleen. Esimerkkien lista alkaa jo ilman työmatkavähennystäkin olla liian pitkä. Haja-asutusalueiden jätevesiasetus, rikkidirektiivi, tuulivoiman tuotannon ylisuuri tukeminen ja korkeat polttoaineveron korotukset. Toki kehittyneiden maiden pitää olla edelläkävijöitä ilmastomuutoksen torjunnassa, mutta Suomi on jo enemmän kuin oman osansa suorittanut. Aina ei saa kurittaa samaa miestä.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Innokkuus ympäristönsuojelussa näkyy lompakossa
25.11.2011
Taloudellisen kasvun hiipuessa on aiempaa tarkemmin katsottava kulupuolta. Työmarkkinoilla sovittiin palkankorotustasosta, joka on kuluvan vuoden inflaatiota alhaisempi taso. Aika vähän on kuitenkin puhuttu inflaation syistä. Merkittävän tekijän muodostavat eri muodoissaan tulevat ympäristönormien tiukennukset ja haittaverot. Innokkuus ympäristönsuojelussa siis näkyy suoraan lompakossa.
Suomen kuluttajahintojen vuosinousu oli lokakuussa 3,5 prosenttia. Inflaation pääsyyllinen löytyy ryhmästä asuminen, lämpö ja valo. Toisena tulee ravinto ja kolmantena liikenne. Näiden ryhmien yhteen laskettu vaikutus on kolme prosenttiyksikköä eli siis 90% koko inflaatiosta. Inflaatiosta lähes puolet on kotimaista vaikutusta.
On hyvin vaikeaa täsmällisesti arvioida, mikä tarkkaan ottaen on kiristyneen ympäristönsuojelun inflaatiovaikutus, koska luvuissa on mukana myös muista syistä tehtyjä veronkorotuksia. Joka tapauksessa ympäristönsuojelun kustannusvaikutus on huomattava, koska inflaation syyt tulevat juuri niiltä sektoreilta, johon tiukennettu ympäristöpolitiikka kohdistuu.
Olennaista on havaita se, että tämä on vasta alkusoittoa. Esimerkiksi uusiutuvan energian käytön lisäämisessä otetaan vasta ensi askeleita. Uusiutuvista energiamuodoista nykytekniikalla ilman yhteiskunnan tukea menestyy ainoastaan vesivoima. Maalämpö tarvitsee tukea alkuinvestointiin, mutta ei käyttökustannuksiin.
Bioenergia ja tuulivoima tarvitsevat mittavampaa tukea. Näidenkin keskinäinen suhde on sellainen, että puupohjainen energia tuottaa karkeasti ottaen kolmasosalla tuulivoiman tuesta kuusinkertaisen määrän energiaa. Jos tuulivoimalla päästään v.2020 6 terawatin tuotantoon, niin se arvioidusti maksaa käyttäjille ja veronmaksajille yhteensä 200 miljoonaa vuodessa. Parempaakin käyttöä sille rahalle tiukkenevassa taloudessa olisi.
Suomen hyväksymä vaatimus nostaa uisutuvien energiamuotojen osuus 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä on todella haastava ja kallis tavoite. Onneksi sentään päätökset lisäydinvoimasta on tehty, jotta teollisuuden tarvitseman sähkön hinta pysyy siedettävällä tasolla. Puupohjaisen energian hyvä puoli on se, että pystymme hyödyntämään entistä paremmin omia metsiämme ja samalla luodaan työpaikkoja maaseudulle. Tarkkana on kuitenkin oltava siinä, että uuniin ei mene tukkipuuta. Tuulivoiman tavoitetasoa olisi syytä asettaa realistisemmalle tasolle.
Liikenteessä ympäristöpohjaiset kustannukset nousevat hurjaa vauhtia. Parasta aikaa eduskunnassa käsitellään rikkidirektiiviä, joka voimaan tulleessaan määräisi vuodesta 2015 lähtien käyttämään itämerellä 0,1 prosentin rikkipäästöjä aiheuttavaa polttoainetta, kun esimerkiksi välimerellä saisi edelleen ajaa 1 prosentin rikkipäästöillä. Tämäkään uudistus ei ole halpa. Kustannus suomalaiselle vientiteollisuudelle olisi viimeisen arvion mukaan 410 miljoonaa euroa vuodessa. Samalla nousevat myös tuontikustannukset, jotka näkyvät suoraan kansalaisten lompakossa.
Itämeren valitsemisessa tiukempien rikkipäästörajoitusten koealueeksi ei ole järjen hiventäkään. Esimerkiksi saavutettavat terveyshyödyt olisivat suhteessa kustannuksiin moninkertaiset Välimerellä. Vähintäänkin oikeudenmukaista olisi se, että säännöt olisivat kaikkialla samat. Tosin sekin tulisi Suomelle kalliiksi, koska meillä merikuljetuksille ei ole todellisia vaihtoehtoja. Jos uhkakuva direktiivin voimaantulosta 2015 toteutuu, niin se varmasti kiihdyttää yritysten investointeja Suomen ulkopuolelle, aiheuttaa työn siirtymistä Suomesta ulos ja alentaa siten suomalaisten elintasoa.
Lentoliikenteen päästökauppaa ollaan ottamassa käyttöön yksipuolisena toimenpiteenä Euroopan Unionissa. Asia on sinällään perusteltu, koska lentoliikenteen aiheuttamat päästöt ovat huomattavat. Tätäkään ongelmaa eivät kuitenkaan tunnusta Euroopan Unionin ulkopuoliset maat. Päästökauppa siis tekee suhteellisesti edullisemmaksi käyttää muita kuin Euroopan Unionin kenttiä välilaskupaikkana. Jos esimerkiksi Hampurista Bangkokiin lennetään Helsingin sijasta Dubain kautta, niin ei tarvitse maksaa päästökauppamaksuja välilaskusta. Huonoimmillaan siis lennot suuntautuvat pidemmille reiteille, ympäristöhaitat kasvavat ja Suomi menettää matkustajia Finnairin kannattavuuden kannalta keskeisiltä Aasia-reiteiltä.
Maataloudessakin puhutaan paljon viherryttämisestä. CAP-uudistuksen pohjaesitykseen sisältyy vähimmäisvaatimukset luonnonhoitopeltojen määrästä, sekä muita kustannuksia nostavia, mutta ympäristövaikuttavuuden kannalta marginaalisia asioita. Nämäkin nostavat siten ruuan hintaa.
Ympäristöpolitiikassa puhutaan usein, että Suomen tulee olla edelläkävijä. Se onkin viisasta siinä mielessä, että kehitämme ympäristöystävällistä teknologiaa, mahdollisuuksien mukaan käytämme sitä ja myös myymme muille. Sen sijaan ei ole viisasta hyväksyä itselleen jatkuvasti muita tiukempia rajoituksia, koska me emme kykene yksin pelastamaan maapalloa.
Euroopan Unionissa on sovittu hiilidioksidipäästöjen alentamisesta 20 prosentilla vuoden 1990 tasoon verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Esillä on ollut myös korkeampi tavoite eli 30 prosentin hiilidioksidipäästöjen leikkaus samassa ajassa. Tämä maksaisi Suomelle miljardeja. Mittasuhteita kuvaa hyvin se, että Kiina tupruttaa vastaavan määrän ilmatilaan 7 tunnissa. Ainoa toivo ilmastomuutoksen torjunnassa on siis se, että Aasian suuret taloudet ottavat tämän asian tosissaan.
Ympäristöpolitiikan paradoksi on se, että kaikki kannattavat ympäristönsuojelua, mutta vain harvat ovat valmiita sen vuoksi omasta elintasostaan tinkimään. Ympäristötoimien vuoksi nousevat kustannukset ovat kuitenkin nyt ja tulevaisuudessa niin kovat, että ne näkyvät nousevina veroina kansalaisten kukkarossa ja vaikuttavat myös palkanmaksuvaraan. Jos Suomi haluaa jatkossakin olla ympäristönsuojelun edelläkävijä, niin se päätös on hyvä tehdä tietoisena siitä, että se näkyy elintasossamme.
- – -
Julkaistu Nykypäivässä 25.11.2011
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Rikkidirektiivi ei saa vaarantaa Suomen vientiä
8.8.2011
EU:n komission esitys laskea Itämeren, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin merialueilla suurin sallittu polttoaineen rikkipitoisuus nykyisestä 1,5 prosentista 0,1 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä aiheuttaa merkittäviä ongelmia suomalaiselle vientiteollisuudelle. Uudistuksen toteuttamiseen tarvitaan pidempi siirtymäaika, jotta kustannukset suomalaiselle vientiteollisuudelle eivät muodostu kohtuuttomiksi.
Suhteessa päävientialueeseemme keski- Eurooppaan Suomi on saari. Tavaraliikenteestämme jopa yli 80 prosenttia kulkee meritse. Laivaliikenne on myös tavaramääriin suhteutettuna ympäristöystävällisin kuljetusmuoto. Jos siis tiukemman rikkidirektiivin aiheuttamat säännökset siirtävät merikuljetuksia maantiekuljetuksiksi, niin suomalaisen vientiteollisuuden ohella häviäjäksi jää myös ympäristö. Sen vuoksi direktiivin soveltamisessa tarvitaankin maalaisjärkeä.
Elinkeinoelämän keskusliitto on arvioinut, että rikkidirektiivi nostaa merirahtien hintaa jopa 30-50 prosenttia. Rahassa mitattuna on puhuttu jopa 600 miljoonasta eurosta. On itsestään selvä, että tällainen lisälasku Suomen tavaravientiin tulee jo merkittävästi vaikuttamaan suomalaisen teollisuuden kilpailukykyyn ja siten työpaikkoihin Suomessa.
Suomi on hyvin vientiriippuvainen maa. Kansantulostamme yli 40 prosenttia tulee viennistä. Vienti painottuu hyvin voimakkaasti teollisuuteen ja teollisuuteen liittyviin palveluihin. Esimerkiksi vientivetoisen Pirkanmaan viennistä teollisuuden osuus vuonna 2009 oli peräti 94,3 %. Teollisuuden viennin kuljetuskustannukset ovat siten Suomelle kansallisen tason edunvalvontakysymys, jossa emme saa kansainvälisillä foorumeilla antaa periksi.
Uudessa hallitusohjelmassa on linjattu, että Suomen hallitus toimii aktiivisesti kansainvälisissä neuvotteluissa sen puolesta, että merenkulun ympäristö -ja ilmastovaatimuksilla ei aiheuteta kohtuuttomia kustannuksia suomalaisille yrityksille eikä eriarvoista kilpailutilannetta EU:n sisällä ja suhteessa EU:n ulkopuolisiin toimijoihin.
Uusi hallitus on myös sitoutunut toimimaan siten, että Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n ja EU:n ratkaisuissa toteutus ja aikataulut varmistetaan Suomen vientiteollisuuden kilpailukyvyn turvaamalla tavalla. Uusi liikenneministeri Merja Kyllönen onkin jo ilmoittanut kriittisen kantansa EU:n komission esittämää toteutusaikataulua vastaan. Myös uusi liikenne -ja viestintävaliokunta on hallitusohjelman mukaisesti ilmaissut tukensa Suomen pyrkimyksille pidentää rikkirajoitusten voimaantuloaikaa.
Komission esitys pohjautuu suoraan aiempaan IMO:n päätökseen. Komissio on EU:n jäsenmaiden kautta saatava esittämään IMO:n päätöksen muuttamista siten, että voimaantulo siirtyy. Myös direktiiviin pitää saada vastaavasti pidempi siirtymäaika. Siirtymäaikaa tulisi olla vähintään vuoteen 2020. Komissio ei ole toistaiseksi ollut halukas toimiin, joilla yritettäisiin muuttaa päätöksen voimaantuloaikaa. Tähän on saatava muutos. Tehtävä ei ole helppo, mutta kansallinen etumme vaatii Suomelta hyvin aktiivista otetta suhteessa komissioon ja muihin jäsenmaihin. Euroopassa pitää ymmärtää, että näin kova lisälasku Suomen vientiteollisuudelle muutenkin epävarmassa maailmantalouden tilanteessa olisi täysin kohtuuton ja sen seuraukset arvaamattomat.
Itämeren tilan parantaminen on tärkeää kaikille suomalaisille. Rajoitusten tiukentuminen on siten hyväksyttävää, mutta aikataulujen on oltava suhteessa teknologian kehittymiseen. Liian tiukat aikataulut aiheuttavat hyvin kalliita hätäratkaisuja. Suomalaisen vientiteollisuuden ajaminen vaikeuksiin ei lopulta auta ympäristöäkään. Historia on osoittanut, että ympäristöstään kykenevät huolehtimaan vain ne valtiot , joilla on sekä varaa, että tahtoa ympäristönsuojeluun.
Aihe: Blogi
Libyan diktaattori Gaddafi – ja länsivaltioiden kyvyttömyydestä
4.3.2011
Libyasta on jo paennut naapurivaltioihin 140 000 ihmistä. Vieläkin suurempi kansainvaellus eteläisen Euroopan Unionin alueelle on mahdollinen, jos Gaddafia ei saada painostettua väistymään Tripolista.
Arabimaiden liikehdintä ja diktaattorien vaihtoviikot ovat jo vaikeuttaneet öljytoimituksia ja nostaneet reilusti raakaöljyn hintaa. Jos levottomuudet leviävät suurimpaan tuottajamaahan Saudi-Arabiaan, öljytynnyrin hinta voisi nousta jopa 200 dollariin. Sen korotukset vaikutus olisi jo kymmeniä senttejä bensatankillakin.
Nyt maksetaan hintaa länsivaltioiden kyvyttömyydestä tuottaa riittävästi energiaa.
On todella erikoista, että olemme globaalisti päätyneet työnjakoon, jossa lähes kaikki energianvientimaat ovat joko epädemokraattisesti hallittuja, poliittisesti epävakaita tai molempia. Nyt jos koskaan on tarve nostaa energiantuotannon kotimaisuusastetta.
Tämän vaalikauden aikana kotimaisen energiatuotannon puolesta on tehty merkittäviä päätöksiä. Tulossa on kaksi uutta ydinvoimalaa, biopolttoainelaitoksia, sekä bio- ja tuulipohjaista uusiutuvaa energiaa.
Kestää kuitenkin vuosia ennen kuin omavaraisuusasteemme nousee merkittävästi. Nyt ollaan oikealla tiellä, mutta välivaiheen ajan lasku voi muodostua kovaksi. Nyt on ainakin opittu se, että arabivaltioiden öljyntuotannon varaan ei kannata kovin pitkälle maailmassa laskea.
Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin epätoivoinen valtataistelu paitsi loukkaa järkyttävästi ihmisoikeuksia aiheuttaa myös kansainvälisiä ongelmia. Länsimailla on vastuunsa.
Aihe: Blogi
Malttia ympäristöpolitiikkaan
25.2.2011
Suomi on kansainvälisissä ilmastotalkoissa edelläkävijä. Me olemme huolehtineet ympäristöstämme jo ennen kuin se oli edes muodikasta. Kansainvälisissä velvoitteissa lähdetään siitä, että jokainen parantaa merkittävästi nykytilaansa. Silloin ne maat, jotka ovat asioita järkevästi jo hoitaneet, saavat palkinnoksi entistä isomman kakun. Mitä kireämmät vaatimukset ovat, sen kalliimmaksi niiden toteuttaminen tulee.
Suomi on jo kantanut kansainvälistä vastuuta niin esimerkillisesti, että ilmastotavoitteiden rinnalle on toiseksi asiaksi otettava kansainvälisen kilpailukykymme turvaaminen.
Entistä tiukempia ympäristönormeja vaativat vetoavat usein suomalaisten korkeaan keskimääräiseen hiilijalanjälkeen. Tällainen vertaaminen on tarkoitushakuista. On itsestään selvää, että suurta kylmää maa-aluetta asuttava pieni kansa käyttää enemmän energiaa henkeä kohden kuin samankokoinen väestö Välimeren suurkaupungissa. Lisäksi meidän tehtävämme kansainvälisessä työnjaossa on hyödyntää laajan maamme malmi- ja metsävaroja, joiden jalostaminen kuluttaa paljon energiaa. Lopputuotteet viedään kuitenkin maailmalle, joten niiden osuus pitäisi laskea tuotteiden käyttäjien hiilijalanjälkeen.
Suomalaista maataloutta syytetään usein isosta ympäristökuormituksesta. Asiaa tarkemmin seuranneet ovat eri mieltä. Esimerkiksi EU:n ympäristökomissaari piti suomalaista maataloutta edelläkävijänä ympäristönsuojelussa ja toivoi muiden ottavan siitä esimerkkiä. Parantamisen varaa olisi erityisesti Venäjällä, jonka maatalouden ympäristönormit ovat aivan eri maailmasta – ja tulokset valuvat Itämereen.
Itämeren puhtaus on Suomelle hyvin tärkeää. Sitäkään ongelmaa emme ratkaise yksin. Ilmaston tila ei parane yhtään, jos huipputiukat rikkipäästötavoitteet ajavat rahtilaivat Suomen satamista Venäjään satamiin. Samaa merta ne silti kuormittavat. Suomenkin on oltava itsekäs silloin, kun kyse on oman kilpailukykymme rapauttamisesta. Asia on kuitenkin hoidettava etukäteen tiukalla edunvalvonnalla, ei soinimaisesti jälkikäteen Metalliliiton kuorossa huutamalla.
Taistelua ilmastonmuutosta vastaan ei voiteta olemalla ymmärtäväinen heikompia kohtaan. Avainasemaan asettuvat kehitysmaiden isojen ja edelleen kasvavien talouksien toimenpiteet. Valitettavasti matka Intiaan ei lisää uskoa tulevaisuuteen. Uusiutuvasta energiasta kyllä puhutaan ja laitoksiakin rakennetaan, mutta katukuvassa ilmastonmuutoksen torjunta ei näy lainkaan. Kaikki välineet liikkuvat, jotka liikkeelle saadaan, saastuttivat ne kuinka paljon hyvänsä. Väkimäärän kasvun säätelystä ei kukaan uskalla edes hiiskahtaa.
Uusiutuva energia ja ympäristöteknologia luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja niitä meidän pitää hyödyntää. Kotimarkkinoiden merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Ei kenenkään kannata kehittää tuulivoimateknologiaa Suomen pieniin tarpeisiin, vaan referenssikohteita on saatava suuremmista ympyröistä. Pelkästään imagollisista syistä ei kannata olla paavillisempi kuin paavi itse, koska myös nykyisen teollisuutemme toimintaedellytykset on turvattava. Onneksi sentään järki voitti ydinvoimaratkaisussa.
Kansainvälisissä ilmastotalkoissa Suomi on ollut se edelläkävijä, joka hyväksyy itselleen tiukimmat normit. Vaikka asia on hyvä, aina ei kannata olla vapaaehtoinen. Innokkuuden rinnalle tarvitaan myös malttia. Armeijassakin pärjäävät parhaiten yleensä ne, jotka kantavat vastuunsa, mutta eivät erotu massasta, vaan kulkevat vähin äänin keskijoukossa. Siitä toimintamallista voisi ottaa oppia myös ympäristöpolitiikkaan.
Aihe: Blogi
Eduskunta: Jätevesien puhdistamisvaatimukset kohtuullistuvat
25.1.2011
Eduskunta kumoaa Kokoomuksen johdolla kiistellyn jätevesiasetuksen. Uudella lailla ja asetuksella vaadittu puhdistustaso tulee kohtuullisemmaksi. Aiemmasta lievemmästä vaatimustasosta (orgaaninen aine 80%, kokonaisfosfori 70%, kokonaistyppi 30%) tulee pääsääntö ja tiukempia vaatimuksia on kuntatasolla mahdollista vaatia vain erityisen herkillä ranta-alueilla ja pohjavesialueilla. Yli 68-vuotiaat vapautetaan velvoitteista kokonaan.
Tämän päätöksen jälkeen asian käytännön toteutus on kuntien harteilla. On tärkeää, että maaseudun asukkaat saavat kiinteistökohtaista neuvontaa juuri heille soveltuvasta järjestelmästä. Rahaa ei kannata hukata järjestelmiin, jotka ovat vaatimuksiin nähden liian kalliita. Ympäristövaliokunnan arvion mukaan uudet vaatimukset täytetään keskimäärin 3000-4000 euron investoinnilla, tosin tapauskohtaiset erot ovat merkittäviä.
Parasta apua haja-asutusalueille on kunnallisten siirtoviemärijärjestelmien rakentaminen. Tätä myös valiokunta painottaa omassa mietinnössään ja vaatii lisää rahaa näihin hankkeisiin. Kiinteistökohtaisia vapautuksia voidaan hakea niihin talouksiin, jotka ovat lähivuosina pääsemässä kunnallisen järjestelmän piiriin. Tämä on oikein ja tätä mahdollisuutta pitää kuntatasolla hyödyntää, jotta päällekkäisyyksistä päästään eroon.
On tärkeää, että jätevesiasetukseen vihdoinkin saatiin järkeä. Punamultahallituksen aikainen jätevesiasetus oli vaatimuksiltaan kohtuuton, aiheutti paljon epätietoisuutta ja sai monet tekemään ylisuuria investointeja.
Tästä punamultahallituksen aikaisesta jätevesiasetuksesta on opittava se, että ympäristön nimissäkään ei voida ihan mitä tahansa vaatia. Ympäristöhyötyjen ja maaseudun asukkaille koituvien kustannusten on oltava järkevässä suhteessa toisiinsa.
24.9.2010: Jätevesiasetus uusittava välittömästi
Arto Satonen
kansanedustaja, Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunnan puheenjohtaja (kok)
Aihe: Blogi, Mielipidekirjoituksia, Uutisia
Nykypäivä 14.1.2011: Palvelut mahdollistavat maaseudulla asumisen
14.1.2011
Ministeri Jan Vapaavuorelle palveluvyöhykemalli voi olla järkevää politiikkaa kasvukeskuksissa ja niiden liepeillä, mutta syvällä maaseudulla siitä ei ole toimintamalliksi (ERA 17-työryhmä).
Maaseudulla kyse on enemmänkin siitä, että palvelut ovat riittävän lähellä, jotta syrjemmässäkin voi asua. Jos koulu, kauppa tai terveyskeskuksen päivystys ovat kymmenien kilometrien päässä, niin asuminenkin menee vaikeaksi.
Maaseutupoliittisessa selonteossa maaseutu jaetaan kaupungin läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkien läheinen maaseutu on halutuinta asuinaluetta Suomessa ja sinne palvelut syntyvät markkinataloudellisin ehdoin. Monia houkuttelee mahdollisuus asua maalla ja käydä töissä kaupungissa. Lähikoulutkin pysyvät pystyssä ainakin siedettävän lähellä, koska näille alueille muuttavat juuri lapsiperheet.
Ydinmaaseutu on aluetta, jossa ei eletä kasvukeskuksen varassa. Siellä alueen palvelut on haettavissa pienemmistä keskuksista eli seutukaupungeista. Tyypillinen seutukaupunki on oman maakuntansa kakkos- – tai kolmoskeskus ja sitä ympäröi laaja maaseutu.
Itsenäisyytemme aikojen alussa niitä nimitettiin kauppaloiksi. Jo siihen aikaan palvelut haettiin juuri sieltä kauppalasta. Siellä oli paitsi kauppoja, myös lääkäri, apteekki ja posti.
Hallinnon rakennekehitys on kovimmalla voimalla iskenyt juuri näihin seutukaupunkeihin.
Kun hallintoa on eri aloilla keksitetty, niin sitä on supistettu juuri seutukaupungeista. Keskittämisen kohteena ovat olleet esimerkiksi käräjäoikeudet, verohallinto ja poliisi. Paineita kohdistuu myös seutukaupunkien te-toimistoihin, ammattikorkeakouluyksiköihin, ammattioppilaitoksiin ja aluesairaaloihin. Osa seutukaupungeista on lisäksi joutunut metsäteollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi.
Kaikki seutukaupungit eivät ole väkeään menettäviä, vaan myös lievästi kasvavia kuntia on joukossa mukana. Useimmissa ikärakenne aiheuttaa kuitenkin ongelmia sekä yksityiselle että julkiselle palvelurakenteelle.
Nykyinen kuntien välinen verotulojen tasausjärjestelmä on elinehto monille seutukaupunkeille. Jos seutukaupungit eivät säily elinvoimaisina, niin monilta maaseudun asukkailta palvelut karkaavat liian kauaksi.
Seutukaupunkien asema tuleekin arvioida kokonaisvaltaisesti, koska yksittäisten hallinnonalojen keskittämisratkaisujen seuratessa toisiaan lopputuloksena on alasajo.
Valtaosa suomalaisista asuu kasvukeskuksissa tai niiden lähialueilla. On ymmärrettävää, että niillä alueilla kaavoitusta ja yhdyskuntarakenteen muotoutumista suunnitellaan kokonaisvaltaisesti. Muuttovoittokuntien uudisrakentaminen voidaan toteuttaa ekotehokkaasti ja yhteensovittaa julkiseen liikenteeseen.
Sitä vastoin ydinmaaseudulla tulisi helpottaa esimerkiksi rantarakentamista, koska monissa kylissä pienelläkin väestönlisäyksellä voitaisiin turvata kyläkoulut. Keskittäminen ei ole aina ekotehokkain ratkaisu, vaan se voi maaseudulla olla myös nykyisten palveluiden turvaaminen haja-asutusrakentamista sallimalla.
Väestön kasvun keskittyminen kasvukeskuksiin on väistämätöntä. Kyse on kuitenkin siitä, millä voimalla se tapahtuu. Jos seutukaupungit ja niiden läheinen maaseutu säilyvät elinvoimaisina, niin muuttoliike pysyy hallinnassa.
Jos taas seutukaupunkien ote pettää ja maaltapako kiihtyy, niin tuloksena on entistä korkeammat asumisen hinnat kasvukeskuksissa. Tämä iso kuva tulee nähdä erityisesti silloin, kun yksittäisillä hallinnonaloilla keskittämispäätöksiä mietitään. Seutukaupunkien kamelin selkää ei pidä katkaista.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Siistausjäte vapautettiin jäteverosta, hyvä niin
29.9.2010
Tiistai-iltana saatiin hyviä uutisia. Hallitus päätti kalkkiviivoilla Kokoomuksen johdolla jättää siistauslietteen jäteveron ulkopuolelle. Päätöksen haetaan vielä EU:n komission suostumus. Tämä uutinen on todellinen helpotus Mänttä-Vilppulaan, jossa siistauslietteen ulottaminen jäteveron piirin olisi merkinnyt miljoonien lisälaskua vuositasolla Metsä Tissuen tehtaille.
Mänttä-Vilppulaa on tänä kesänä metsäteollisuuden rakennemuutos jo kohdellut kovalla kädellä. Tiivispaperikone PK5n alasajo maksaa maksimissaan 117 työpaikkaa. Onneksi toisen tiivispaperikoneen PK7:n tuotanto jatkuu, vaikka yt-neuvottelujen piirissä olivat aiemmin jo molemmat.
Mäntässä oli uhan alla myös Schulzerin pumpputehtaan alasajo, mutta sen pelasti paikallinen pk-yritys Javasko ostamalla liiketoiminnan itselleen ja samalla säilyivät työpaikat. Mäntässä on kuitenkin viime aikoina saatu liiankin selvästi havaita, mitä teollisuuden rakennemuutos tarkoittaa. Aikoinaan Serlachius-yhtiön luoma kaupunki on edelleen vahva teollisuuspaikkakunta, mutta uusia toimintatapoja on jouduttu hakemaan.
Siistauslietteen ajautuminen jäteveron piiriin olisi käytännössä ajanut alas koko MetsäTissuen pehmopaperituotannon viennin, ja kotimaan tuotantokin olisi joutunut vaikeuksiin. Olisi järjetöntä asettaa Suomessa jäteveron piiriin ainetta, joka esimerkiksi Puolassa tai Ruotsissa ei aiheuta yhtiölle lisäkustannuksia. Kun samoilla markkinoilla kilpaillaan, niin pitää olla myös yhtäläiset lähtökohdat.
Suomi on ympäristönsuojelun mallimaa. Siitä huolimatta maalaisjärki on pidettävä koko ajan ratkaisuja tehtäessä mukana. Yli-innokkuus ympäristönsuojelussa vaarantaa teollisuuteemme kilpailukyvyn, ja jos se pohja pettää, niin silloin viherpesun mukana menee koko hyvinvointiyhteiskunta. Voimme olla ympäristönsuojelussa edelläkävijöitä, mutta työllisyyden ja toimeentulon näkökulma on koko ajan pidettävä mielessä. Onneksi siistausliete-asiassa terve järki voitti. Samalla turvattiin monelle perheelle elanto Mänttä-Vilppulassa.
Hämeenkyrön Sanomat 9/2010: Jätevesiasetus muutettava välittömästi
25.9.2010
Vuonna 2004 tehty jätevesiasetus, jossa vaaditaan kaikilta haja-asutusalueen kiinteistöiltä jätevesiasioiden kuntoon laittamista, on osoittautunut toimimattomaksi.
Kiinteistöjen omistajilta jätevesiasetuksen vaatimat investoinnit suhteessa saatavaan ympäristöhyötyyn ovat täysin kohtuuttomat. Rahaa palaa paljon, mutta tuloksia ei juuri havaita. Ymmärrettävästi monet pienpuhdistamoja jo hankkineet ovat pettyneitä.
Jätevesiasetus koskee noin 200000 vakituista asuntoa ja 50000 vapaa-ajan asuntoa. Kiinteistöjen laittaminen alkuperäisen asetuksen vaativaan kuntoon on arvioitu maksavan 2,5 miljardia euroa. Tällä summalla saadaan kuitenkin vain hyvin marginaalinen hyöty.
Jos vastaava summa käytettäisiin esimerkiksi kuntien jätevesihankkeiden toteuttamiseen, maatalouden ympäristötukiin tai itämeren suojeluun, niin tulokset olisivat aivan toista luokkaa.
Ministeriössäkin pitäisi ymmärtää, että ympäristönsuojelun nimissäkään ei voida vaatia mitä tahansa, vaan kustannustehokkuus on oltava kohdallaan. Maaseudun asukkailla ja vapaa-ajan asukkailla on luontainen intressi pitää huolta omasta elinympäristöstään.
Jos velvoitteita määrätään, niin myös uusien järjestelmien toimivuus on taattava ja ympäristöhyöty pystyttävä osoittamaan.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki esittää lakia, jolla asetusta lievennetään. Ministerin ratkaisuehdotukset ovat riittämättömiä. On hyvä, että yli 68-vuotiaat vakituisesti asuvat vapautetaan asetuksen piiristä, mutta miten sinne voidaan jättää samanikäiset mökkiasukkaat, jotka käyttävät kiinteistöään vain osan vuotta ja rasittavat vähemmän ympäristöä.
Sosiaalinen vapautusperuste työttömyyden perusteella on sekin ymmärrettävä, mutta iso työllistymisen kynnys luodaan, jos työpaikan saamisesta seuraa velvoite laittaa jätevesiasiat kuntoon.
Sen sijaan paras ja toimivin tapa hoitaa jätevesiasiaa on laajentaa kunnallista viemäriverkostoa ohjaamalla lisää valtionapua tälle sektorille.
Onkin välttämätöntä, että vapautuksen asetuksesta saavat kaikki ne, jotka seuraavan 5-10 vuoden aikana ovat saamassa liittymismahdollisuuden kunnalliseen viemärijärjestelmään, ja myös siihen liittyminen maksaa.
Jätevesiasetus on siten jo lähtökohdiltaan niin ongelmallinen, että se ei korjaamallakaan parane, vaan tarvitaan ihan uusi asento.
Jos normaali ihmisen aiheuttama fosforikuormitus on kymmenen kertaa vähäisempää kuin kukkamaan lannoituksen vaikutus, niin koko asian perusteet ovat pielessä. Asetuksen vaatimukset ovat mielekkäitä vain ympäristön kannalta poikkeuksellisen herkillä alueilla.
Nykyisen asetuksen toteuttamisella ei ole muutenkaan mikään kiire, koska rakennuskannan uudistumisen ja kunnallisen viemäriverkoston laajenemisen kautta ongelma vähitellen poistuu.
Eduskunta saa asian käsiteltäväkseen nyt ensimmäistä kertaa lakiesityksen muodossa, aiemmin ministeri on päättänyt tästä asetuksen kautta.
Eduskunnan on nyt aika käyttää maalaisjärkeä liian intoilun sijasta.
Aihe: Mielipidekirjoituksia