Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: Ensimmäinen tasa-arvopoliittinen selonteko ansiokas ja tärkeä
25.2.2011
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta hyväksyi perjantaina 25. helmikuuta yksimielisen mietinnön naisten ja miesten välistä tasa-arvoa käsittelevästä valtioneuvoston selonteosta, joka on ensimmäinen eduskunnalle annettu sukupuolten välistä tasa-arvoa käsittelevä selonteko (TyVM 18/2010–VNS 7/2010). Valiokunta pitää selontekoa erittäin ansiokkaana ja tärkeänä.
Selonteossa arvioidaan suomalaista tasa-arvopolitiikkaa ja tasa-arvopoliittisia toimia. Arvio koskee tasa-arvopolitiikan tavoitteita, toimenpiteitä ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Selonteko yhdessä tausta-aineistonsa kanssa antaa hyvän kokonaiskuvan Suomen tämän hetkisestä tasa-arvotilanteesta ja tasa-arvopolitiikan kehityksestä viime vuosikymmeninä.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta yhtyy selonteon linjauksiin tasa-arvon edistämisestä. Valiokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi kannanoton, joka mukaan hallituksen tulee valmistella eduskunnalle esitys tasa-arvolain muuttamisesta siten, että palkkakartoitusvelvoitteita täsmennetään, henkilöstön vaikutus- ja tiedonsaantimahdollisuuksia lisätään työpaikan tasa-arvosuunnitelmaa ja palkkakartoitusta tehtäessä, toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ulotetaan peruskouluihin ja lakiin lisätään sukupuolivähemmistöjen suojaa ja syrjintätapausten sovittelua koskevat säännökset.
Valiokunta edellyttää, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle toimintaohjelmalle osoitetaan riittävät ja pitkäjänteisen toiminnan mahdollistavat määrärahat ja turvakotipaikkojen määrä ja kattavuus nostetaan Euroopan neuvoston suositusten mukaiselle tasolle.
Myös tasa-arvotyön voimavaroja tulee vahvistaa osoittamalla tasa-arvovaltuutetulle määrärahat lisähenkilöstön palkkaamiseen tasa-arvolain valvonnan ja ohjaamisen tehostamiseksi ja huolehtimalla tasa-arvotiedon keskus Minnan rahoituksen turvaamisesta.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että eduskunta voi jatkossa noin kymmenen vuoden välein käydä tasa-arvopolitiikasta perusteellisen keskustelun tasa-arvopoliittisen selonteon pohjalta. Nyt käsiteltävässä selonteossa hallitus linjaa näkemyksensä tasa-arvopolitiikasta vuoteen 2020 asti. Jotta eduskunta voi seurata selonteon tavoitteiden toteutumista, hallituksen tulee antaa seuraava tasa-arvopoliittinen selonteko eduskunnalle vuoden 2021 loppuun mennessä. Lisäksi valiokunta edellyttää, että se saa väliraporttina hallitukselta selvityksen suoritetuista toimenpiteistä ja tasa-arvon edistymisestä vuoden 2016 loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen, puh. 09 4321, 050 511 3110
Valiokuntaneuvos Ritva Bäckström 09 432 2670, 050 550 7487
Aihe: Eduskunnasta, Uutisia
Nykypäivä 14.1.2011: Palvelut mahdollistavat maaseudulla asumisen
14.1.2011
Ministeri Jan Vapaavuorelle palveluvyöhykemalli voi olla järkevää politiikkaa kasvukeskuksissa ja niiden liepeillä, mutta syvällä maaseudulla siitä ei ole toimintamalliksi (ERA 17-työryhmä).
Maaseudulla kyse on enemmänkin siitä, että palvelut ovat riittävän lähellä, jotta syrjemmässäkin voi asua. Jos koulu, kauppa tai terveyskeskuksen päivystys ovat kymmenien kilometrien päässä, niin asuminenkin menee vaikeaksi.
Maaseutupoliittisessa selonteossa maaseutu jaetaan kaupungin läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkien läheinen maaseutu on halutuinta asuinaluetta Suomessa ja sinne palvelut syntyvät markkinataloudellisin ehdoin. Monia houkuttelee mahdollisuus asua maalla ja käydä töissä kaupungissa. Lähikoulutkin pysyvät pystyssä ainakin siedettävän lähellä, koska näille alueille muuttavat juuri lapsiperheet.
Ydinmaaseutu on aluetta, jossa ei eletä kasvukeskuksen varassa. Siellä alueen palvelut on haettavissa pienemmistä keskuksista eli seutukaupungeista. Tyypillinen seutukaupunki on oman maakuntansa kakkos- – tai kolmoskeskus ja sitä ympäröi laaja maaseutu.
Itsenäisyytemme aikojen alussa niitä nimitettiin kauppaloiksi. Jo siihen aikaan palvelut haettiin juuri sieltä kauppalasta. Siellä oli paitsi kauppoja, myös lääkäri, apteekki ja posti.
Hallinnon rakennekehitys on kovimmalla voimalla iskenyt juuri näihin seutukaupunkeihin.
Kun hallintoa on eri aloilla keksitetty, niin sitä on supistettu juuri seutukaupungeista. Keskittämisen kohteena ovat olleet esimerkiksi käräjäoikeudet, verohallinto ja poliisi. Paineita kohdistuu myös seutukaupunkien te-toimistoihin, ammattikorkeakouluyksiköihin, ammattioppilaitoksiin ja aluesairaaloihin. Osa seutukaupungeista on lisäksi joutunut metsäteollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi.
Kaikki seutukaupungit eivät ole väkeään menettäviä, vaan myös lievästi kasvavia kuntia on joukossa mukana. Useimmissa ikärakenne aiheuttaa kuitenkin ongelmia sekä yksityiselle että julkiselle palvelurakenteelle.
Nykyinen kuntien välinen verotulojen tasausjärjestelmä on elinehto monille seutukaupunkeille. Jos seutukaupungit eivät säily elinvoimaisina, niin monilta maaseudun asukkailta palvelut karkaavat liian kauaksi.
Seutukaupunkien asema tuleekin arvioida kokonaisvaltaisesti, koska yksittäisten hallinnonalojen keskittämisratkaisujen seuratessa toisiaan lopputuloksena on alasajo.
Valtaosa suomalaisista asuu kasvukeskuksissa tai niiden lähialueilla. On ymmärrettävää, että niillä alueilla kaavoitusta ja yhdyskuntarakenteen muotoutumista suunnitellaan kokonaisvaltaisesti. Muuttovoittokuntien uudisrakentaminen voidaan toteuttaa ekotehokkaasti ja yhteensovittaa julkiseen liikenteeseen.
Sitä vastoin ydinmaaseudulla tulisi helpottaa esimerkiksi rantarakentamista, koska monissa kylissä pienelläkin väestönlisäyksellä voitaisiin turvata kyläkoulut. Keskittäminen ei ole aina ekotehokkain ratkaisu, vaan se voi maaseudulla olla myös nykyisten palveluiden turvaaminen haja-asutusrakentamista sallimalla.
Väestön kasvun keskittyminen kasvukeskuksiin on väistämätöntä. Kyse on kuitenkin siitä, millä voimalla se tapahtuu. Jos seutukaupungit ja niiden läheinen maaseutu säilyvät elinvoimaisina, niin muuttoliike pysyy hallinnassa.
Jos taas seutukaupunkien ote pettää ja maaltapako kiihtyy, niin tuloksena on entistä korkeammat asumisen hinnat kasvukeskuksissa. Tämä iso kuva tulee nähdä erityisesti silloin, kun yksittäisillä hallinnonaloilla keskittämispäätöksiä mietitään. Seutukaupunkien kamelin selkää ei pidä katkaista.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Keskustalta tyly joululahja koululaisille, yllättävän pian tuli Mattia ikävä
17.12.2010
Pitkään valmisteltu tuntijakouudistus ajoi karille, kun Keskusta ilmoitti vastustavansa koko tuntijakouudistusta.
Minimituntimääriä olisi nostettu ja siten kuntien mahdollisuuksia tinkiä opetustunneista tilkitty.
Yksi uudistuksen parhaista puolista olisi ollut toisin sanoen se, että niiden oppilaiden asemaa olisi parannettu, jotka nyt saavat vähiten opetusta.
Näin Kokoomus olisi halunnut varmistaa laadukkaan perusopetuksen myös taloudellisten kriisikuntien lapsille.
Tuntijakouudistuksen yksityiskohdista voi olla montaa mieltä, mutta koko uudistuksen kaatuminen on ilman muuta huonoin vaihtoehto. Siinä meni Keskustalta sananmukaisesti lapsi pesuveden mukana.
Juuri eriarvoisuuden lisääntymistä koulujen välillä Suomi sai piiskaa Pisa-tutkimuksessa, vaikka olimmekin kokonaisarviossa Euroopan parhaita. Nyt Keskusta siis näytti vihreää tämän eriarvoisuuden jatkumiselle.
Ilmeisesti Keskustan mielestä pienten kuntien säilyminen on tärkeämpää kuin niissä kunnissa asuvien lasten laadukkaan opetuksen turvaaminen.
Tuntijakouudistus olisi lisännyt tunteja mm. liikuntaan, taideopetukseen ja esiintymistaitoihin. Lisäksi kielitarjontaa olisi monipuolistettu vastaaman tulevaisuuden vaatimuksia.
Kun uudistusta valmisteltiin, näistä tavoitteita oltiin pitkälti yhtä mieltä. Sen vuoksi onkin erikoista, että koko uudistus kaadettiin viime tipassa.
Yleinen arvio on, että näin ei olisi käynyt Matti Vanhasen pääministerikaudella, jolloin asioiden järkevä hoito ohitti poliittisen pelin. Yllättävän pian tuli Mattia ikävä.
Aihe: Blogi
Helsingin Sanomat 8.12.2010: Verotulojen tasausjärjestelmän alasajo vaarantaisi peruspalvelut koko maassa
8.12.2010
“Järjestelmää ei ole mahdollista poistaa, jos pidetään kiinni siitä, että maaseudullakin lasten koulutus, terveyspalvelut ja vanhustenhoito järjestetään asianmukaisella tavalla.”
Helsingin talousongelmien yhteydessä on nostettu esille verontasausjärjestelmän muuttaminen. Lähinnä äänessä ovat olleet niiden kuntien edustajat, jotka ovat tasauksen maksajia. Asian toinen puoli on se, että tasausjärjestelmän alasajaminen romuttaisi maaseudun peruspalvelut. Verotulontasausjärjestelmää ei ole mahdollista poistaa, jos pidetään kiinni siitä, että maaseudullakin lasten koulutus, terveyspalvelut ja vanhustenhoito järjestetään asianmukaisella tavalla.
Verotulojen tasausjärjestelmä takaa jokaiselle kunnalle 91,86 prosenttia Suomen kuntien keskimääräisestä verotulosta. Pienimpien verotulojen kuntien oma verokertymä on vain noin 60 prosenttia maan keskiarvosta. Tasaus kasvattaa kunnan verotuloja siten suurimmillaan kolmanneksen.
Henkilöä kohden laskettuna eniten verotulontasausta saavat maaseudun pienet kunnat – euromääräisesti ylivoimaisesti suurin saaja on Joensuu. Seuraavina tulevat maaseudun pienet kaupungit. Esimerkiksi oma kotikuntani Sastamala saa verotulojen tasausta vuonna 2011 lähes 12 miljoonaa euroa, joka vastaa neljää veroäyriä. Jos siis verotulontasausta ei olisi, kunnallisvero Sastamalassa olisi nykyisen 20:n sijaan 24.
Verotulontasausta maksavat pääkaupunkiseudun kunnat, kasvukeskukset ja yksittäiset menestyvät teollisuuspaikkakunnat kuten Eurajoki ja Harjavalta. Pääkaupunkiseudun osalta kyse on itse asiassa takaisinmaksusta. Pääkaupunkiseudun verotulot kertyvät siitä, että valtion keskushallinto on keskitetty yhteen paikkaan. Virkamiesten palkat maksetaan valtion verovaroista, mutta ne lasketaan verotuloiksi pääkaupunkiseudun kuntiin.
Pääkaupunkiin ovat valtion työpaikkojen lisäksi keskittyneet pörssiyhtiöiden pääkonttorit ja monien järjestöjen hallinto, jotka myös kerryttävät pääkaupungin verotuloja. Pääkaupunkiseutua ei voi siten verrata muuhun Suomeen, koska sen taloudellinen asema on aikoinaan luotu poliittisella päätöksellä, ja maan etu on keskittää keskushallinto yhteen paikkaan.
Pääkaupunkiseudun todelliset kilpailijat ovat maamme rajojen ulkopuolella. Yrityksistä ja asukkaista kilpaillaan lähinnä Itämeren alueen muiden metropolien kanssa. Helsingin menestyminen tässä kilpailussa on tärkeää koko Suomelle; siksi tehokas metropolipolitiikka puolustaa paikkaansa. Pääkaupunkiseutua ei kuitenkaan auteta ajamalla suomalaista maaseutua alas.
Verotulontasauksen kiistaton huono puoli on, että se ei ole kannustava järjestelmä. Tästä ei kuitenkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että verotulojen tasausta saavat kunnat olisivat hoitaneet asioitaan huonosti. Kyse on erilaisesta väestön ikärakenteesta, etäisyyksistä ja elinkeinorakenteesta.
Esimerkiksi omassa kunnassani veroprosentti on Helsinkiä suurempi liikuntapalvelut selvästi niukemmat, ja teatteri toimii vapaaehtoisvoimin. Kunnan menoista lähes 90 prosenttia menee sosiaali- ja terveydenhoidon sekä koulutuksen menoihin. Arvovalinnat ovat kohdallaan, joten tasausjärjestelmää muuttamalla ei leikattaisi mitään luksuspalveluita, vaan peruspalveluita.
Verontasausjärjestelmän poistaminen johtaisi muuttoliikkeen kiihtymiseen maaseudulta pääkaupunkiin. Opiskelijoiden ja työikäisten lisäksi tulisivat myös vanhukset, koska kotikunta ei kykenisi enää huolehtimaan heistä.
Nykyinen järjestelmä ohjaa juuri päinvastaiseen liikkeeseen. Monet pääkaupunkiseudulla työuransa tehneet muuttavat eläkepäivilleen maaseudun pieniin kaupunkeihin, joissa asuminen on edullisempaa, elämä rauhallisempaa ja palvelut lähempänä. Näin päin tapahtuva muuttoliike pitää asuntojen hintoja kurissa pääkaupunkiseudulla, kun päinvastainen järjestely toisi palvelutalorakentamisen ruuhkan. Verotulontasausjärjestelmä puolustaa edelleen paikkaansa.
Arto Satonen
kansanedustaja (kok), Sastamala
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Nykypäivä 10/2010: Integroituminen on maahanmuuttopolitiikan ydin
2.10.2010
Ruotsin vaalien kampanja, ruotsidemokraattien vaalitulos ja sen poikimat vastamielenosoitukset osoittavat, että Ruotsissa maahanmuuttopolitiikka on kärjistynyt jo ulkoparlamentaariseksi taisteluksikin. On todella huolestuttavaa, jos poliittista keskustelua ei pystytä käymään asiapohjalta ja sivistyneesti, vaan järjestyksen säilymiseksi tarvitaan jo poliisivoimia. Suomessa tällainen kehitys on vältettävä.
Kokoomus panosti viime keväänä vahvasti maahanmuuttopoliittisen keskusteluun järjestämällä ” Hei me puhutaan maahanmuuttopolitiikkaa – kiertueen”. Niissä tilaisuuksissa kuultiin sekä maahanmuuttajia itseään, maahanmuuton puolustajia ja kriitikoita. Keskustelut olivat pääosin erittäin hyviä. Kävi ilmi, että mielipiteet eivät loppujen lopuksi ole aivan mahdottoman kaukana toisistaan, kun pystytään puhumaan avoimesti itse asioista.
Maahanmuuton puolustajien ja kriitikkojen avoin keskustelu vaimentaa vastakkainasettelua ja ennakkoluuloja, mikä jo itsessään vähentää ristiriitoja.
Maahanmuuton avainasia on integroituminen. Ruotsissa onnistuttiin aikoinaan integroimaan sadattuhannet suomalaiset maahanmuuttajat. Asiaa luonnollisesti helpotti yhteinen pohjoismaalainen tausta. Viime vuosina tulleiden maahanmuuttajaryhmien kanssa ei ole onnistuttu yhtä hyvin. Ghettoutumista on tapahtunut ja se on osaltaan luonut “me vastaan he asennetta”. Onnistuneitakin esimerkkejä integroitumisesta toki löytyy paljon, mutta jännitteetkin ovat kiistattomat. Näistä jännitteistä kumpuaa poliittisen protestin siemen, jolle puolestaan syntyy ulkoparlamentaarisia vastavoimia. Hyvin todennäköistä on, että Ruotsi kärsii tästä vastakkainasettelusta pitkään.
Suomi voi välttää Ruotsin virheet, mutta se edellyttää onnistumista kotouttamispolitiikassa. Suomeen asettuvat maahanmuuttajat eivät saa eristäytyä omiksi alakulttuureikseen, vaan heidät on otettava mukaan yhteiskuntaan. Ghettoutumista ei pidä sallia, vaan asuntopolitiikalla on vältettävä keskittymiä. Käytännön esimerkit Suomesta osoittavat, että jos koulun oppilaista yli 40% on maahanmuuttajataustaisia, niin valtaväestö ja osa maahanmuuttajista alkaa äänestää jaloillaan. Sen sijaan monissa kouluissa, jossa määrät jäävät selkeästi tämän alle, integroitumisessa on onnistuttu hyvin.
Voimassaoleva kotouttamislainsäädäntö kattaa vain työttömät työnhakijat. Hallituksen esittämä uudistus, jossa kotouttamislain piiriin otetaan kaikki maahanmuuttajat on erittäin tärkeä askel oikeaan suuntaan. Kotiäideille on tärkeää opettaa Suomea, jotta heille voidaan rakentaa väyliä työelämään. Myös lasten integroitumisen kannalta on tärkeää, että heidän vanhempansa integroituvat. Lasten ja nuorten osalta harrastuksilla on integroitumisessa iso merkitys. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi jalkapallossa, jossa on todella paljon maahanmuuttajataustaisia nuoria pelaajia.
Osa integroitumista on päästä toteuttamaan omaa osaamistaan. Maahanmuuttajien työttömyysaste aleni ennen taantumaa lupaavasti. Taantuma toi mukanaan kasvupiikin, mutta suunta on taas kääntymässä parempaan. Maahanmuuttajien joukossa on kuitenkin monia, jotka eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä. Tähän asiaan on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska nykytilanne jättää potentiaalia hyödyntämättä ja hidastaa integroitumista.
Yksi integroitumisen aste on kansalaisuuden saavuttaminen. Tämä on tärkeää niille maahanmuuttajille, jotka aikovat jäädä pysyvästi Suomeen. Uuden kansalaisuuslain myötä lyhennetään vaadittavaa maassaoloaikaa kuudesta vuodesta viiteen ja lisäksi huomioidaan puolet opiskeluajasta. Tämä on tärkeä uudistus Suomessa opiskelleiden ja tänne töihin jääneiden ulkomaalaisten kannalta, koska he voivat saada kansalaisuuden jatkossa paljon aiempaa nopeammin. Kansalaisuuslain uudistamisen yhteydessä pitäisi helpottaa myös vaadittavaa kielitasovaatimusta. Nykyisin edellytettävä taso ei rajaa ulos vain kansalaisopistossa tunteja saaneita kotiäitejä, vaan myös kansainvälisten yritysten englanninkielellä työskenteleviä huippuosaajia.
Maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Hyvin koulutetun ja suoraan työhön tulevan työperäisen maahanmuuttajan tai suomalaisen puolisoksi tulevan ulkomaalaisen on paljon helpompi kotiutua, kuin luku- ja kirjoitustaidottoman pakolaisen. Kotouttamispolitiikan resurssit onkin suhteutettava tarpeisiin. Samalla se tarkoittaa myös, että emme voi pitää ovia selkosen selällään. Kuluneella vaalikaudella tehdyillä lakimuutoksilla ollaan jo onnistuttu alentamaan alaikäisten ja EU:n sisältä tulevien turvapaikanhakijoiden määrää. Seuraava suuri muutos on tehtävä perheenyhdistämiseen, jossa Tanskan mallin mukainen toimeentulo – ja asumisedellytys on laajennettava koskemaan muita turvapaikanhakijoita kuin kansainvälisen pakolaisstatuksen omaavia.
Kokoomuksen linja on, että Suomi luopuu sellaisista vetovoimatekijöistä, jotka erityisesti houkuttelevat hakemaan turvapaikkaa juuri Suomesta. Samalla kun rimaa nostetaan, niin kotoutumiseen satsataan. Näin voimme taata sen, että maahan pysyvästi jäävillä on todelliset mahdollisuudet integroitua yhteiskuntaan ja siten voimme välttää monissa maissa esille nousseet vastakkainasettelut. Samalla takaamme suvaitsevan ympäristön myös maahanmuuttajien enemmistölle, jotka tulevat tänne opiskelemaan, töihin tai perustamaan perheen suomalaisen kanssa.
Arto Satonen
kansanedustaja, Sastamala (kok)
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Aamulehti 11.1.2010: Lähisuhdeväkivallan ehkäisyä pitää tukea
12.1.2010
Aamulehti 11.01.2010, Mielipide, LUKIJAMIELIPIDE, sivu 12
Karkotukset. Kauppakeskus Sellon Prismassa Ibrahim Shkupollin tekemä joukkosurma on aiheellisesti nostanut keskusteluun kysymyksen mahdollisuudesta karkottaa maasta nykyistä helpommin rikokseen syyllistyneitä ulkomaalaisia.
Karkottamispäätös tehdään aina kokonaisharkinnan perusteella, johon vaikuttaa tehtyjen rikosten vakavuuden lisäksi kyseisen henkilön elämäntilanne Suomessa.
Kokonaisharkinta on tarpeen jatkossakin, mutta karkottamisen kynnystä on perusteltua madaltaa. Suomessa oleskeluluvalla asuvalta ulkomaalaiselta on perusteltua odottaa maan lakien kunnioittamista ja noudattamista.
Rangaistusten ja karkotusmääräysten lisäksi keskustelua on käytävä myös siitä, miten lähisuhdeväkivaltaa voitaisiin nykyistä paremmin ennaltaehkäistä.
Shkupollin tekemät murhat ovat järkyttävyydessään ainutlaatuisia ja toivottavasti jäävätkin sellaiseksi.
Sitä vastoin lähisuhdeväkivalta ei ole Suomessa sen paremmin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkaan keskuudessa harvinaista, vaan valitettavan yleistä. Tarve erilaisille turvakodeille on ollut jatkuvasti kasvussa.
Yhteiskunnan ei ole helppo puuttua lähisuhdeväkivaltaan, koska alistetussa asemassa olevan perheenjäsenen on hyvin vaikeaa ottaa yhteyttä viranomaisiin. Poliisin puheille menemistä vältetään viimeiseen asti.
Yhteydenottokynnys on vieläkin suurempi niille ulkomaalaistaustaisille naisille ja lapsille, jotka ovat tulleet maahan pakolaisina tai turvapaikanhakijoina. He eivät ole omassa maassaan oppineet luottamaan viranomaisiin.
Juuri tämän vuoksi esimerkiksi kunniaväkivalta on todellisuudessa paljon suurempi ongelma kuin virallisista tilastoista on luettavissa.
Lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä voivat parhaiten auttaa ne tahot, joihin yhteydenottokynnys on mahdollisimman matala. Useimmiten ne ovat kolmannella sektorilla toimivia vapaaehtoisjärjestöjä, joilla on kykyä kuunnella apua tarvitsevia ja auttaa heitä elämässään eteenpäin.
Esimerkiksi Monika-Naiset Liitto on jo vuosia tehnyt tuloksellisesta työtä lähi- ja parisuhdeväkivaltaa kokeneiden ulkomaalaistaustaisten naisten ja lasten auttamisessa. Vapaaehtoistyö on näyttänyt voimansa myös kantasuomalaisten parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä.
Useimmiten vapaaehtoisjärjestöt ovat riippuvaisia erilaisista projektirahoista, RAY:n tuesta ja yksittäisistä tulolähteistä.
Lähi- ja parisuhdeväkivalta on kuitenkin Suomessa niin mittava ongelma, että sen parissa tuloksellista työtä tekevien järjestöjen rahoitus pitää turvata, eikä sitä saa jättää pelkästään epäsäännöllisen projektirahoituksen varaan.
Yhteiskunnan perustehtävä on turvallisuuden takaaminen ja se koskee myös perheissä tapahtuvaa väkivaltaa, jota vastaan tehokkaimmin taistellaan satsaamalla ennaltaehkäisevään työhön.
Arto Satonen
kansanedustaja (kok)
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Vastuullista maahanmuuttoa tarvitaan
27.11.2009
*** Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikka
Suomi kansainvälistyy ja maahanmuuttajien määrä kasvaa. Tämä kehitys on luonnollinen monestakin syystä. Ylipäätään ihmiset muuttuvat aikaisempaa enemmän ulkomaille. Toisiin maihin lähdetään elämänkumppanin tai työn perässä. Niin lähdettiin aikoinaan Suomestakin. Muuttoaallot viime vuosisadan alussa Amerikkaan ja suurten ikäpolvien nuoruudessa Ruotsiin olivat hyvin mittavia. Siksi suomalaiset muodostavat yhä Ruotsissa merkittävimmän vähemmistöryhmän, vaikka muuttoliikettä ei ole ollutkaan enää vuosiin.
Suomessa asuu tällä hetkellä n. 140 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä. Heistä suurin osa on tullut maahan henkilökohtaisilla syillä. Taustalla on joko perhesyyt, työ tai opiskelu. Lisäksi joukossa on pakolaisena tulleita. Heidän määränsä on kuitenkin kiintiöity n. 700 henkeen vuosittain. Maahanmuuttopolitiikan ongelmat eivät juurikaan liity edellisiin ryhmiin, vaan turvapaikanhakijoiden määrän hallitsemattomaan kasvuun.
Turvapaikanhakijoiden määrä on vuodesta 2006 triplaantunut, mikä on johtanut siihen, että meidän järjestelmämme eivät ole pysyneet perässä. Käsittelyprosessit ovat pidentyneet, vastaanottokeskukset ruuhkaantuneet ja myös oleskeluluvan saaneiden siirtymisessä kuntiin on suuria ongelmia.
Suurin virhe maahanmuuttopolitiikassa on ollut se, että ei ole reakoitu riittävän nopeasti toteutuneisiin muutoksiin. Poliisin ja maahanmuuttoviraston resursseja on toki lisätty, mutta ei riittävän nopeasti. Lainsäädännöstä olisi pitänyt pikaisesti poistaa perheenyhdistämiseen, iänmääritykseen ja toimeentulotuen tasoon liittyvät vetovoimatekijät. Osa näistä on nyt lakiesityksenä eduskunnassa ja osa on vieläkin valmistelussa. Lopultakin tehdään oikeita asioita, mutta liian myöhään.
Kansainvälisen suojelun ja yleisen ihmisoikeuskäsityksen mukaan turvapaikka on myönnettävä henkilölle, jolla on siihen perusteet. Valtaosassa tapauksista ei ole perusteita olemassa ja näiden perusteettomien hakijoiden hakemukset viivästyttävät myös todellista apua tarvitsevien asian ratkaisua. On siis välttämätöntä saada perusteettomien hakemusten määrä vähenemään.
Hyvä esimerkki tapauksesta, jossa olisi pitänyt nopeammin reakoida, on bulgarian romanien tulo Suomeen. Jos säännöksiä olisi muutettu heti niin, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut EU-kansalainen ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, niin olisi poistunut syy tulla maahan.
Nopeammalla reakoinnilla muuttuviin tilanteisiin turvapaikkapolitiikassa voidaan säästää huomattavasti veronmaksajien rahaa. Se on tärkeä syy nopeaan reakointiin, mutta ei ainoa, eikä edes tärkein. Tärkein asia on se, että jos maahanmuuttopolitiikka ei ole kansalaisten silmissä uskottavaa, se vaikeuttaa asenteisiin kaikkia Suomessa asuvia maahanmuuttajia kohtaan. Tämä olisi hyvin valitettavaa, koska valtaosa maahanmuuttajista on yhdessä kantasuomalaisten kanssa rakentamassa tätä maata eteenpäin.
Ohessa raportti (julkaistu 23.11.2009) kokonaisuudessaan pdf-muodossa (iso tiedosto!): kok-maahanmuuttoraportti-09.pdf
Aihe: Blogi, Mielipidekirjoituksia
Alueellistaminen uuteen harkintaan
19.11.2009
Eduskunnan tarkastusvaliokunta toi tällä viikolla esille kriittisen näkemyksensä alueellistamiseen. Alueellistaminen lisää kustannuksia tuntuvasti virastojen siirtymävaiheessa ja haittaa asioiden sujuvuutta, ei auta maan heikommin kehittyviä alueita ja laskee henkilökunnan motivaatiota.
Alueellistaminen on jo aiemmin saanut osakseen vahvaa kritiikkiä valtion virastojen henkilöstöltä. On ymmärrettävää, että muuttaminen työn perässä toiselle puolelle maata on vaikeaa perhesuhteiden ja muiden siteiden takia. Useimmiten alueellistamisessa käy niin, että pääosa henkilökunnasta hakeutuu muihin tehtäviin ja uusia henkilöitä palkataan sijoituspaikkakunnalle. Tästä aiheutuu siirtymävaiheeseen ylimääräisiä kustannuksia.
Alueellistamista on perusteltu sillä, että sillä vahvistetaan maan heikoimpia alueita. Tämäkään ei toteudu, sillä vain 7 % alueellistamisista on suunnattu maakuntakeskusten ulkopuolelle. Alueellistamiset eivät siten kohdistu väestöään menettäviin kuntiin, vaan maakuntien ykköskaupunkeihin, jotka kuitenkin lähes koko maassa kasvattavat väestöään muutenkin.
Toki lisäkasvun tarve on suurempi Kuopiossa, kuin Helsingissä, mutta on turha kuvitella, että alueellistamisella ajettaisiin maaseudun asiaa. Sitä varten on oltava toisenlaiset keinot.
Hyviäkin esimerkkejä alueellistamisesta löytyy. Esimerkiksi poliisikoulutuksen keskittäminen kokonaan Tampereelle ei itse asiassa edes ole alueellistamista, vaan koulutuksen järkeistämistä. Siitä ajattelusta on päästävä eroon, että jos maassa on jotakin asiaa hoitamassa vain yksi valtion virasto tai laitos, niin sen ei välttämättä tarvitse sijaita pääkaupunkiseudulla. Sen vuoksi erityisesti uusia laitoksia ja virastoja pitää sijoittaa maakuntiin.
Alueellistamista voidaan toteuttaa järkevästi myös alueellistamalla työtä, kuten KELA on tehnyt. Sähköisesti työtä voidaan siirtää maan eri osiin ilman, että työntekijän pitää muuttaa mihinkään. Tämä alueellistaminen tukee erityisesti väestöään menettäviä alueita, koska siellä on palvelutarpeen vähenemisen myötä ilman työnsiirtoja paineita supistaa toimintoja.
Uskon alueellistamisessa järjen voittavan ja veikkaan lääkelaitoksen jäävän viimeiseksi suureksi siirroksi. Sen sijaan käyttämällä pehmeämpiä keinoja, kuten etätyötä ja työn siirtämistä sähköisesti, alueellistamalla uusia virastoja ja toimintoja, sekä keskittämällä lisää toimintoja Helsingin ulkopuolella sijaitseviin yksiköihin saavutetaan parempia tuloksia ja parannetaan valtion työntekijöiden työolosuhteita.
Aihe: Blogi
Eduskunnan näytettävä esimerkkiä eläkeuudistuksessa
30.10.2009
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa (30.10.) tarpeesta muuttaa kansanedustajien eläkejärjestelmää samassa yhteydessä, kun Rantalan työryhmän pohjalta tehdään työurien pidentämistä edistäviä päätöksiä.
Puhemies on jälleen kerran oikeassa. Kansanedustajien sopeutumiseläke poikkeaa huomattavasti normaalista työttömyysturvasta, joka perustuu 500 päivän oikeuteen saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Ei ole perusteita sille, että kansanedustajan työn loppuminen poikkeaisi jonkun muun työn päättymisestä.
Kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmää on aikoinaan perusteltu sillä, että kansanedustajaksi valinta katkaisee työuran ja entisiin töihin palaaminen edustajauran jälkeen ei välttämättä onnistu. Tämä on joidenkin kohdalla totta, mutta kansanedustajan työssä saa niin hyvän yleisnäkemyksen suomalaisesta yhteiskunnasta, että sille osaamiselle on varmasti käyttöä monissa työtehtävissä. Siten on perusteltua, että kansanedustajiin sovelletaan samaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan periaatetta kuin muihinkin päättyneisiin työsuhteisiin.
Yhteiskunnan avainpaikoilla olevat henkilöt voivat uskottavasti vaatia työurien pidentämistä, vain jos näyttävät itse esimerkkiä. Tämä koskee kansanedustajien lisäksi yritysjohtajia, johtavia virkamiehiä, ekonomisteja ja kaikkia meitä, jotka näemme työurien pidentämisen parhaana keinona turvata hyvinvointiyhteiskunta.
Aihe: Blogi, Mielipidekirjoituksia
Alueellistamista maakuntien kakkos- ja kolmoskaupunkeihin?
26.1.2009
Lääkelaitoksen siirto Helsinkistä Kuopioon nostatti tunteita samaan tapaan kuin maaseutuviraston siirto pääkaupunkista Seinäjoelle aiemmin. On ymmärrettävää, että siirtopäätöstä vastustavat laitosten työntekijät, koska heistä vain pieni osa on valmiita muuttamaan työnsä perässä.
Osalle muuton esteen aiheuttavat puolison työpaikka, lasten koulu ja harrastukset tai muu kiintyminen nykyiseen elinympäristöön. Sekään ei monille paina, että samalla palkalla ostovoima Kuopiossa on aivan toista kuin Helsinkissä. Työn perässä muuttavat kun voivat hyvinkin vaihtaa vanhan kerrostalokolmion uuteen omakotitaloon.
Alueellistamisen toiminnalliset ja inhimilliset kustannukset on minimoitava. Pitkä siirtymäaika tarvitaan, jotta ne, jotka eivät muuta saavat aikaa etsiä uutta työtä. Toisaalta laitosta ei voi kokonaan siirtää ennen kuin sen toimivuus on varmistettu.
Alueellistamisen perusidea on se, että tuetaan vaikeuksissa olevien paikkakuntien kehitystä siirtämällä niille valtionhallinnon työpaikkoja. Toistaiseksi alueellistamisen voittajia ovat olleet heikommin menestyvät maakuntakeskukset. Alueellistamisen kautta työpaikkoja ovat saaneet mm. Seinäjoki, Kuopio, Pori, Rovaniemi ja Hämeenlinna.
Nämä paikkakunnat eivät kuitenkaan ole mitään muuttotappiokuntia, vaan kasvavia kaupunkeja. Jos alueellistamisella todella haluttaisiin auttaa vaikeuksissa olevia väestöään menettäviä rakennemuutoskaupunkeja, niin kohteina voisivat olla esimerkiksi Pietarsaari, Forssa, Valkeakoski, Savonlinna tai Kemi.
Suomessa harjoitetun aluepolitiikan perusajatus on ollut se, että pyritään tukemaan heikommin menestyvien maakuntien maakuntakeskuksia. Niihin on alueellistettu valtion työpaikkoja, niihin on myös kerätty julkisen hallinnon työpaikkoja maakunnan reuna-alueilta, kun on keskitetty verohallintoa, oikeuslaitosta, työhallintoa, ammatillista ja ammattikorkeakoulutasoista koulutusta, sekä terveydenhuollon toimintoja.
Tämä politiikka on onnistunut viemään maakuntakeskuksia kasvun tielle, mutta maakunnan kakkos- ja kolmoskaupunkeissa on tämän politiikan seurauksena menetetty työpaikkoja ja elinvoimaa. Nyt näille samoille kaupunkeille tulee lisää kylmää kättä, kun teollisuus rationalisoi toimintojaan.
Suomessa onkin nyt vakavasti mietittävä miten voitaisiin tukea maakuntien kakkos- ja kolmoskaupunkeja, joiden vaikutusalueella asuu kuitenkin lähes joka neljäs suomalainen.
Alueellistaminen ei ongelmia ratkaise, mutta sekin olisi symbolinen signaali, jos edes valtio uskaltaisi siirtää toimintojaan maakuntakeskusten ulkopuolelle.
Aihe: Blogi