Arto Satosen viikkoviesti – Kiikoisten suuntavalinta ja vanhuspalvelulaki
23.4.2012
Tämän viikon uutisia ovat hallinneet lahjus- ja vaalirahoitustuomiot. Asiaa on laajalti käyty läpi julkisuudessa, joten minulla ei ole siihen lisättävää. Tärkeä viesti tuli presidentti Sauli Niinistöltä hänen todetessaan, että koko prosessi on jo johtanut siihen, että vaalirahoitusta on jo muutettu avoimemmaksi. Tämä onkin poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta välttämätöntä. Kansanedustaja Ilkka Kanervan poliittisen uran jatkon kannalta ratkaisevaa on se pitääkö hovioikeus voimassa käräjäoikeuden määräämän tuomion.
Tämän viikon listaviestissä käsittelen juuri toteutunutta Sastamalan ja Kiikoisen kuntaliitosta, sekä lausuntokierrokselle lähtenyttä esitystä uudeksi vanhuspalvelulaiksi.
Kiikoisten valtuusto teki suuntavalinnan
Kiikoisten valtuusto päätti myöhään keskiviikkona äänin 10-7 hyväksyä kuntaliitoksen Sastamalan kanssa. Tämä oli kiikoislaisille tärkeä suuntavalinta. 1300 asukkaan kunnan itsenäisenä jatkaminen ei tulevan kuntauudistuksen jälkeen olisi ollut realismia. Tosiasiallisesti valittavina oli siis kumppani ja maakunta. Todelliset vaihtoehdot Sastamala-liitokselle olisivat olleet liitos Porin tai Kankaanpään suuntaan. Porilla tuskin olisi ollut intressiä kehittää Kiikoista ja Kankaanpäällä taas ei olisi ollut siihen varaa, koska omakin kuntatalous on heikoilla.
Sastamalan strategiana on kasvaa valtateitä pitkin, koska kunnan ydinalueet sijaitsevat joko valtatie 11 tai valtatie 12 läheisyydessä. Kiikoisten liikenteellinen sijainti Tampere-Pori tien ja Pohjanmaan tien risteyksessä on jo osoittautunut ABCn ansiosta toimivaksi. Täysin mahdollista on, että risteyksen läheisyyteen syntyy jatkossa lisää merkittävää liiketoimintaa ja myöskin uutta asutusta. Häijään kaltaiseen kasvubuumiin tuskin ylletään, mutta joka tapauksessa väestömäärän myönteinen kehitys on mahdollista. Häijään valttina on lyhyt etäisyys Tampereelta, joka on kolme kertaa Poria suurempi keskus.
Kuntaliitoksen puolesta äänestäneille kokoomusvaltuutetuille on nostettava hattua. He pystyivät näkemään pidemmälle ja kestivät paineet, vaikka kuntaliitos otti Kiikoisissa koville. Nyt tehty vapaaehtoinen liitospäätös tuo porkkanarahaa 3,2 miljoonaa, josta merkittävä osa menee Kiikoisten vesihuollon kehittämiseen ja siten asumisolojen parantamiseen. Jos liitosta olisi vitkutettu, niin porkkanarahat olisi menetetty. Toivoa sopii, että kuntaliitospäätöstä edeltänyt jyrkkä vastakkainasettelu Kiikoisissa häviää ja pystytään jatkossa yhteisesti kehittämään uutta Sastamalaa ja Kiikoisten kaupunginosaa.
Vanhuspalvelulaki tulee, tarkempi sisältö selviää myöhemmin
Uuden vanhuspalvelulain tarve on kiistaton. Vanhusten määrä ja palvelutarve kasvaa koko ajan. Pelkät suositukset eivät ole riittäneet takaamaan laatutasoa vanhusten palveluissa. Jatkovalmistelussa on tärkeää löytää ne toimintamallit, joilla vanhuksille tarjotaan ikäihmisille kuuluvat laadukkaat palvelut kustannustehokkaasti. Niitä on autettava, jotka ovat avun tarpeessa.
Lakiehdotus velvoittaa kunnat palvelutarpeen selvittämiseen tietyssä ajassa, hoidon järjestämiseen viimeistään kolmen kuukauden kuluessa ja valvontaan. Lakiesitykseen ei sisälly ikärajaa. Aiemmin on puhuttu 75-vuoden iästä, koska useimmilla ihmisillä palvelutarve kasvaa siinä iässä nopeasti. Avuntarve on kuitenkin henkilökohtainen. Joukossamme on useita yli 80-vuotiaita, jotka hoitavat arkiaskareensa täysin itse. Vastaavasti on niitä, jotka eivät alle 75-vuotiaanakaan selviä kotona yksin, vaan tarvitsevat kotiapua. Vanhuspalvelulain toteuttamisessa on hyvin tärkeää arvioida yksilöllisesti avun tarve ja kohdistaa apu avunsaajan tarpeen mukaan. Mikään ikä ei voi automaattisesti tuoda palveluita, vaan tarve määräytyy kunnon ja elämäntilanteen mukaan.
Uusi vanhuspalvelulaki lähtee nyt lausuntokierrokselle ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 aikana.
Aihe: Viikkoviestejä
Hoitovapaa uusi mahdollisuus omaishoitajille
2.1.2012
Omaishoitajien tarve kasvaa Suomessa väestön ikääntyessä. Omaishoitajaksi ryhtyvä tekee hoitosopimuksen oman kunnan kanssa. Oikeus omaishoidon tukeen ja hoitovapaaseen koskee niitä, jotka ovat lain mukaan määriteltyjä omaishoitajia, ja siten oikeutettuja sopimuksen mukaiseen omaishoitajapalkkioon.
Oleellisinta on, että omainen voi laitoshoidon sijaan asua edelleen omassa kodissaan ja hoidettava saa omaisen kautta läheisyyttä, jota jokainen tarvitsee elämässään.
Omaishoitajalla on ympärivuorokautinen vastuu, mikä tarkoittaa työssäkäyvälle usein vuorottelu- tai virkavapaan hakemista. Jos vapaata ei myönnetä tai jos omaishoidon tarve jatkuu työnantajan kanssa sovitun keston yli, omaishoitajaksi ryhtyvä joutuu käytännössä irtisanomaan työsuhteensa. Yhä useampi hoitaa ikääntyneitä vanhempiaan omaishoitajina.
Irtisanoutuminen on oikeudenmukaisesti ajateltuna kohtuutonta. Omaishoitaja on jo monesti tehnyt ison taloudellisen uhrauksen vaihtamalla palkkatyön omaishoitajan verolliseen vähimmäispalkkioon, joka on 1.1.2011 lukien pienimmillään vain 353,62 euroa kuukaudessa. Samalla omaishoitajat säästävät omalla työllään yhteiskunnan rahoja huomattavasti, koska esimerkiksi laitoshoidon kuukausihinta vanhainkodissa on vähintään kahdeksankertainen.
Monet ikääntyneitä vanhempiaan hoitamaan jäävät omaishoitajat ovat itse yli 55-vuotiaita. Tämän ikäluokan mahdollisuudet työllistyä uudelleen työmarkkinoilta poissaolon jälkeen ovat mm. työelämää pitkään kartoittaneiden tutkimusten mukaan selvästi muita ikäryhmiä huonommat. Työsuhteen irtisanominen johtaa tällaisessa tilanteessa omaishoitotehtävien päättymisen jälkeen usein työttömyyteen.
Vuonna 2007 jätin hoitovapaata koskevan aloitteen, jonka tarkoituksena oli turvata omaishoitajille mahdollisuus palata takaisin työhönsä omaishoidon jälkeen samaan tapaan kuin alle 3-vuotiasta lasta kotihoidon tuella hoitanut vanhempi. Lakialoitetta tuki 122 edustajaa ja aloitteen allekirjoittaneita oli kaikista eduskuntapuolueista.
Laki tuli voimaan 1.4.2011. ja sen johdosta voimassaolevan työsopimuslain seitsemäs pykälä käsittää nykyisin poissaolon perheenjäsen tai muun läheisen hoitamiseksi aiemman pelkän perheenjäsenen hoitamisen sijaan. Pykälän tekstiin tehtiin laajennus, jossa todetaan seuraavasti: “Jos työntekijän poissaolo on tarpeen hänen perheenjäsenensä tai muun hänelle läheisen henkilön erityistä hoitoa varten, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi jäädä määräajaksi pois työstä. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaan kestosta ja muista järjestelyistä.”.
Tämä tarkoittaa siis käytännössä omaishoitajille vahvennettua neuvotteluoikeutta, mikä on merkittävä muutos, koska aikaisemmin omaishoitajilla ei ole ollut työsopimuslaissa lainkaan hoitovapaaoikeutta. Käytännössä tämä johtaa siihen, että isot työnantajat ja julkiset työnantajat muuttavat linjaansa ja mahdollistavat omaishoitajien jäämisen hoitovapaalle. Pienissä yrityksissä nämä asiat useimmiten hoituvat hyvässä yhteistyössä työnantajan kanssa. Lain tavoitteena on ottaa yksi askel eteenpäin omaishoitajien aseman parantamisessa.
Aihe: Blogi
Kehitysvammaisia ei saa unohtaa taantumassa
14.12.2011
Sunnuntaina seurakuntatalolla vietettiin kehitysvammaisten joulujuhlaa. Oli hienoa nähdä miten jälleen kerran tapahtuma vetäjä Irmeli Kulonpää sai vedettyä kehitysvammaiset mukaansa. Jouluntarinaa käytiin yhdessä läpi ja aitoa iloan tunnetta oli ilmassa. Koskettava oli myös kirkkoherra Ari Paavilaisen puheenvuoro. Hän vertaili symbolisesti kynttilää ja sähkövaloa. Kynttilän liekki on heikompi, mutta silti se vetoaa meihin vahvemmin kuin sähkövalo. Myös elämämme ilo voi tulla niistä, jotka ovat heikoimpia.
Oma setäni Heikki oli kehitysvammainen ja sain viettää monia kesiä hänen kanssaan nuoruudessani. Se oli sen ajan omaishoitoa eli normaalia perheessä tapahtuvaa huolenpitoa. Heikki oli kaveri, johon aina voi luottaa. Hänestä näkyi ilo ja suru. Se oli juuri sitä aitoutta, mikä elämässä on tärkeää. Juuri sitä samaa aitoutta koin myös pari viikkoa sitten Tampereella, kun kävin pelaamassa biljardia kehitysvammaisten kanssa. Tappio otti koville, mutta voitosta irtosi ilo sitäkin upeammin.
Viime vuosina kehitysvammaisten hoito on suuntautunut suurista laitoksista kohtia pienempiä yksiköitä ja yhä useampi yritetään saada myös tuetun asumisen piiriin. On hienoa, että myös vapaa-ajan toiminta on kehittynyt ja mahdollisuuksien mukaan kehitysvammaisille pyritään löytämään myös heille soveliasta työtä.
Ihmisen on tärkeä tuntea itsensä osalliseksi. On tärkeää, että on olemassa virikkeellistä toimintaa. Sen pyörittämiseen tarvitaan kehitysvammaisten tukiyhdistyksiä, tukisäätiöitä ja muita kolmannen sektorin toimijoita. On myös tärkeää, että RAY jatkossakin rahoittaa kehitysvammaisille suuntautuvaa toimintaa.
Olemme matkalla kohti taloudellista taantumaa. Taantumankin aikana on kuitenkin huolehdittava heikommista. On pidettvä niiden puolia, jotka eivät itse kykene sitä tekemään. Monesta voimme tiukan paikan tullen säästää, mutta kehitysvammaiset ovat sen ansainneet mitä heillä nyt on. Antamalla virikkeitä heidän elämään, annamme niitä myös omaamme.
Aihe: Blogi
Lex Satonen toi omaishoitajille oikeuden hoitovapaaseen
1.4.2011
Lue lisää jatkuu tästä…
Reilut kolme vuotta sitten sain yhteydenoton sastamalalaiselta diakonilta Maija-Liisa Halmeelta. Hän kertoi omaishoitajasta, joka joutui irtisanoutumaan työstään jäädäkseen hoitamaan iäkästä äitiään, jotta tämän ei tarvinnut muuttaa vanhainkotiin. Ajattelin, että tämä ei voi olla oikein. Kävin paikan päällä tutustumassa tilanteeseen ja ihmisiin, omaishoitajaksi ryhtyneeseen päälle viisikymppiseen Hannele Hakalaan ja hänen avomieheensä.
Lähimmäisenvastuu ja erityisesti omaishoitajien asiat ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Osaselitys taitaa löytyä kehitysvammaisesta sedästäni, jota hoidin ja jolle pidin seuraa kesälomillani 12-vuotiaasta lukioikäiseksi.
Päätin, että ongelmaan on saatava ratkaisu. Omaishoitajat tekevät niin arvokasta – ja myös yhteiskunnan kannalta rahanarvoista – työtä, että irtisanoutuminen vakituisesta työpaikasta on liian kova hinta yksityisen ihmisen maksettavaksi siitä, että hän jää tilapäisesti hoitamaan omaistaan.
Tein lakialoitteen omaishoitajan hoitovapaasta ja sain 122 kansanedustajaa allekirjoittamaan sen. Aloitteen mukaan omaishoitajaksi ryhtyvällä on oikeus jäädä hoitovapaalle ja palata takaisin samaan työpaikkaan. Aloitteet hautautuvat helposti, mutta kun yli 100 kansanedustajaa allekirjoittaa lakialoitteen, se on pakko ottaa käsittelyyn.
Asia kuuluu työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaan, jonka puheenjohtajana toimin kuluneella vaalikaudella. Valiokunta kuuli silloisia ministereitä, Risikkoa ja Cronbergia, ja asian valmistelu jäi ministeriöiden vastuulle. Lakialoite lähetettiin kolmikantavalmisteluun – ja sinne se oli vähällä hautautua.
Kolme vuotta kului, eikä asia edennyt. Silloin valiokuntamme otti lakialoitteen uuteen käsittelyyn. Alkuperäisestä subjektiivisesta oikeudesta hoitovapaaseen luovuttiin. Nyt kysymyksessä on niin sanottu vahvennettu neuvotteluoikeus eli työnantajan on esitettävä perusteltu este, jos hoitovapaaseen ei suostuta. Muutamassa viikossa asia eteni päätöksentekoon ja lakimuutoksen voimaantulopäiväksi tuli 1.4.2011.
Vaikka aikaa kuluikin, tämä prosessi osoittaa, että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa. Puhelinsoitto oman alueen kansanedustajalle voi riittää. Yksittäinen kansanedustajakin saa asioita läpi, kun asia on oikea, hyvin perusteltu ja hyvin valmisteltu.
Hannele Hakalaa tämä lakimuutos ei ehtinyt auttamaan. Hän sai työnantajaltaan Finnairilta ensin puoli vuotta vuorotteluvapaata, sitten vuoden virkavapaata, minkä jälkeen hän joutui tekemään rankan päätöksen: irtisanoutuako vakituisesta työstä ja jäädä pienellä omaishoitajan korvauksella hoitamaan iäkästä äitiään tämän viimeisiksi kuukausiksi vai laittaako äiti vanhainkotiin? Hän jäi omaishoitajaksi. Kun äiti muutaman kuukauden kuluttua menehtyi, Hannele Hakala jäi työttömäksi. Nyt hän opiskelee lähihoitajaksi. Yhteiskunnankin kannalta olisi ollut järkevämpää, että hän olisi voinut palata omaan työhönsä Finnairille asiakaspalvelutehtäviin.
Esimerkki on hyvä, sillä useimmiten omaishoitaja on yli 50-vuotias henkilö, joka jää hoitamaan iäkästä vanhempaansa. Jos hoitosuhde jää lyhyeksi, oikeudella hoitovapaaseen on suuri merkitys. Työnantajalla on oikeus palkata tilalle sijainen määräaikaiseen työsuhteeseen, joka päättyy omaishoitajan palattua omaan työhönsä takaisin.
Tämä lakimuutos suojaa nimenomaan isoissa yrityksissä ja julkisella sektorilla työskenteleviä omaishoitajiksi jääviä työntekijöitä. Pienissä yrityksissä nämä asiat on ennenkin järjestetty tavalla tai toisella työntekijän ja työnantajan kesken. Kasvollisella työnantajalla on usein sydänkin paikallaan.
Aihe: Tutustu lisää Artoon
Lex Satonen eli omaishoitajien hoitovapaa tuli voimaan tänään (1.4.2011) – onnittelut omaishoitajille!
1.4.2011
Nyt: Työsopimuslakiin muutos – omaishoitajien hoitovapaa kirjattu lakiin
Omaishoitajien aseman parantaminen on niin tärkeää, että siihen sitoutuvat kaikki puolueet.
Siitä kertoo hyvin se, että tekemäni lakialoitteen hoitovapaasta allekirjoitti aikoinaan vuonna 2007 (noin neljä vuotta sitten!) 122 kansanedustajaa heti eduskuntakauden ensi töiksi.
Tänään perjantaina 1.4.2011 on nyt viimeinkin se suuri päivä, jolloin lakimuutos tulee voimaan. Haluan onnitella kaikkia omaishoitajia ja toivottaa jaksamista vaativassa työssänne!
Aloitteeni johdosta voimassaolevaan työsopimuslakiin tehtiin muutos, jonka mukaan seitsemättä pykälää laajennetaan seuraavasti:
——————-
7 a §
Poissaolo perheenjäsenen tai muun läheisen hoitamiseksi
Jos työntekijän poissaolo on tarpeen hänen perheenjäsenensä tai muun hänelle läheisen henkilön erityistä hoitoa varten, työnantajan on pyrittävä järjestämään työt niin, että työntekijä voi jäädä määräajaksi pois työstä. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaan kestosta ja muista järjestelyistä.
——————-
Tämä tarkoittaa siis käytännössä omaishoitajille vahvennettua neuvotteluoikeutta, mikä on merkittävä muutos, koska aikaisemmin omaishoitajilla ei ole ollut työsopimuslaissa lainkaan hoitovapaaoikeutta.
Työntekijän ja työantajan pitää edelleen sopia asioista, mutta tämä lakimuutos antaa hyvää selkänojaa ja arvopohjaista viestiä siitä, että omaishoitajaksi alkaminen on yhteiskunnan kannalta kannustettavaa – ja erittäin arvostettavaa.
Jatkossa
Omaishoitajien jaksamisesta on syytä pitää huolta edelleen, ja siksi vapaapäivät ovat tarpeen. Vapaapäiviä onkin lisätty, mutta edelleen puutteena on rajallinen mahdollisuus käyttää niitä. Kaikille hoidettaville ei löydy heille sopivaa paikkaa riittävän usein, ja siksi omaishoitajilta jää vapaita pitämättä.
Eduskunnassa käsiteltiin tänä keväänä 2011 ennen vaalitaukoa hallituksen esitys (HE331/2010), jolla omaishoitajien vapaiden pitämistä edistetään perhehoitoa hyödyntämällä. Hyvä askel eteenpäin, mutta tehtävää on edelleen jäljellä.
Tällä hetkellä tyypillinen omaishoitaja on iäkästä puolisoaan hoitava seniori. Hyvin pian koittaa aika, jolloin hoitajista tulee hoidettavia. Yhä useampi keski-ikäinen on siinä tilanteessa, että hänen yksin jäänyt isänsä tai äitinsä tarvitsee omaishoitoa. On siten välttämätöntä, että työelämästä mahdollistetaan pääsy töistä omaishoitajavapaalle. Yhtä tärkeää on se, että töihin pääsee palaamaan hoitosuhteen päättymisen jälkeen.
Omaishoitajien hoitovapaata siis tarvitaan. Kiitokset hallitukselle, joka vei lakialoitteeni läpi kolmikannan kritiikistä huolimatta. Se oli oikea askel eteenpäin omaishoitajien puolesta – ja omaishoidettavien vuoksi.
——————-
Turun Sanomat la 29.1.2011: Diakonin avunpyyntö jalostui lähes valmiiksi laiksi
(Kyseinen aloite on juuri hyväksytty nyt huhtikuussa 2011 voimaan tulevaksi laiksi, HE 263/2010, lex Satonen).
Arto Satonen - pelkkää asiaa
Lue lisää Kokoomuksen omaishoitajien puolesta tekemästä työstä:
Lähteitä:
Arto Satonen: http://www.satonen.fi/tag/omaishoitajat/
Kokoomus: Yrjö Yrittäjä ja Outi Omaishoitaja
——————-
Aihe: Blogi, Tutustu lisää Artoon, Uutisia
Vihreiden opeilla ojasta allikkoon
31.3.2011
Vihreät julkaisi viime lauantaina 12 perusteesiä oman politiikkansa tavoitteiksi.
Mukana oli vanha ajatus perustulosta. Sillä kuulemma vapautetaan ihmiset tekemään töitä, opiskelemaan ja yrittämään. Todellisuudessa perustulolla vapautettaisiin nykyisin kokoaikatyötä tekevät ihmiset tekemään osa-aikaista työtä. Downshiftaamisen lopputuloksena on suomalaisen hyvinvoinnin rapautuminen.
Koko perustulon filosofia on etääntynyt reaalimaailmasta. Koska useimmat ihmiset haluavat lisärahan sijasta lisää vapaa-aikaa, perustulo johtaisi työn määrän vähenemiseen. Mitä vähemmän työtä, sen vähemmän hyvinvointia.
Perustulokokeilun maksajiksi joutuisivat köyhät ja huono-osaiset. Hyvin työmarkkinoilla pärjäävä voi vähentää omaa työtään ja silti elättää itsensä ja läheisensä, mutta mistä silloin syntyy se lisä-arvo, jolla rahoitetaan lasten, nuorten, vanhusten ja vammaisten palvelut?
Vihreiden mukaan ensimmäinen askel kohti perustuloa on toimeentulotuen siirtäminen kunnalta KELA:n maksettavaksi. Jo se olisi askel täysin väärään suuntaan. Ei ole järkevää siirtää asioita kasvottomalle KELA:lle, koska ainakin pienissä kunnissa yritetään toimeentuloasiakkaita auttaa elämässä eteenpäin. Toimeentuloasiakkaalle tärkeintä on saada parannettua omaa taloudellista asemaansa siten, että hän voisi elää ilman toimeentulotukea.
Sen vuoksi tarvitsemme yksilöllisesti räätälöityjä toimia, joilla edistetään työllistymistä ja annetaan tarvittaessa velkaneuvontaa.
Toimeentulotuen siirtäminen KELA:lle ja perustulo ovat molemmat toimia, jotka tekisivät sosiaaliturvastamme säilyttävää, kun sen pitää olla aktivoivaa.
Vastikkeettoman ja kontrolloimattoman rahan jakaminen ei ole järkevin tapa hoitaa sosiaaliturvaa. Se ei myöskään ratkaise ihmisten ongelmia. Monet pitkään toimeentulotuella eläneet ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta. Toimeentulovaikeuksissa on erittäin tärkeää, että joku ihan oikeasti auttaa miestä mäessä.
Taantuman aikana kesätyöt loppuivat ja monet opiskelijat joutuivat hakemaan toimeentulotukea. Jotkut kunnat ryhtyivät toimeentulotuen antamisen sijaan palkkaamaan nuoria kesätöihin. Se oli oikeaa politiikkaa. Opiskelijoiden toimeentulosta huolehdittiin ja samalla saatiin lisää käsiä auttamaan esimerkiksi vanhainkodissa asuvia.
Jos toimeentulotuki siirtyy KELA:n maksettavaksi, kunnalta loppuu motiivi tällaisten tilapäisten töiden järjestämiseen. Sekö vie yhteiskuntaa eteenpäin, että maksetaan kotona olemisesta?
Vanha kunnon luterilainen työn etiikka on ollut se pohja, jolle suomalaisten hyvinvointi on vuosikymmenien aikana luotu. Tämä maa on rakennettu työnteolla, yritteliäisyydellä ja ahkeruudella.
Toivoa sopii, että nämä arvot kestävät myös tulevaisuudessa, jotta voimme huolehtia kaikkien suomalaisten hyvinvoinnista.
Aihe: Blogi
Nykypäivä 14.1.2011: Palvelut mahdollistavat maaseudulla asumisen
14.1.2011
Ministeri Jan Vapaavuorelle palveluvyöhykemalli voi olla järkevää politiikkaa kasvukeskuksissa ja niiden liepeillä, mutta syvällä maaseudulla siitä ei ole toimintamalliksi (ERA 17-työryhmä).
Maaseudulla kyse on enemmänkin siitä, että palvelut ovat riittävän lähellä, jotta syrjemmässäkin voi asua. Jos koulu, kauppa tai terveyskeskuksen päivystys ovat kymmenien kilometrien päässä, niin asuminenkin menee vaikeaksi.
Maaseutupoliittisessa selonteossa maaseutu jaetaan kaupungin läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkien läheinen maaseutu on halutuinta asuinaluetta Suomessa ja sinne palvelut syntyvät markkinataloudellisin ehdoin. Monia houkuttelee mahdollisuus asua maalla ja käydä töissä kaupungissa. Lähikoulutkin pysyvät pystyssä ainakin siedettävän lähellä, koska näille alueille muuttavat juuri lapsiperheet.
Ydinmaaseutu on aluetta, jossa ei eletä kasvukeskuksen varassa. Siellä alueen palvelut on haettavissa pienemmistä keskuksista eli seutukaupungeista. Tyypillinen seutukaupunki on oman maakuntansa kakkos- – tai kolmoskeskus ja sitä ympäröi laaja maaseutu.
Itsenäisyytemme aikojen alussa niitä nimitettiin kauppaloiksi. Jo siihen aikaan palvelut haettiin juuri sieltä kauppalasta. Siellä oli paitsi kauppoja, myös lääkäri, apteekki ja posti.
Hallinnon rakennekehitys on kovimmalla voimalla iskenyt juuri näihin seutukaupunkeihin.
Kun hallintoa on eri aloilla keksitetty, niin sitä on supistettu juuri seutukaupungeista. Keskittämisen kohteena ovat olleet esimerkiksi käräjäoikeudet, verohallinto ja poliisi. Paineita kohdistuu myös seutukaupunkien te-toimistoihin, ammattikorkeakouluyksiköihin, ammattioppilaitoksiin ja aluesairaaloihin. Osa seutukaupungeista on lisäksi joutunut metsäteollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi.
Kaikki seutukaupungit eivät ole väkeään menettäviä, vaan myös lievästi kasvavia kuntia on joukossa mukana. Useimmissa ikärakenne aiheuttaa kuitenkin ongelmia sekä yksityiselle että julkiselle palvelurakenteelle.
Nykyinen kuntien välinen verotulojen tasausjärjestelmä on elinehto monille seutukaupunkeille. Jos seutukaupungit eivät säily elinvoimaisina, niin monilta maaseudun asukkailta palvelut karkaavat liian kauaksi.
Seutukaupunkien asema tuleekin arvioida kokonaisvaltaisesti, koska yksittäisten hallinnonalojen keskittämisratkaisujen seuratessa toisiaan lopputuloksena on alasajo.
Valtaosa suomalaisista asuu kasvukeskuksissa tai niiden lähialueilla. On ymmärrettävää, että niillä alueilla kaavoitusta ja yhdyskuntarakenteen muotoutumista suunnitellaan kokonaisvaltaisesti. Muuttovoittokuntien uudisrakentaminen voidaan toteuttaa ekotehokkaasti ja yhteensovittaa julkiseen liikenteeseen.
Sitä vastoin ydinmaaseudulla tulisi helpottaa esimerkiksi rantarakentamista, koska monissa kylissä pienelläkin väestönlisäyksellä voitaisiin turvata kyläkoulut. Keskittäminen ei ole aina ekotehokkain ratkaisu, vaan se voi maaseudulla olla myös nykyisten palveluiden turvaaminen haja-asutusrakentamista sallimalla.
Väestön kasvun keskittyminen kasvukeskuksiin on väistämätöntä. Kyse on kuitenkin siitä, millä voimalla se tapahtuu. Jos seutukaupungit ja niiden läheinen maaseutu säilyvät elinvoimaisina, niin muuttoliike pysyy hallinnassa.
Jos taas seutukaupunkien ote pettää ja maaltapako kiihtyy, niin tuloksena on entistä korkeammat asumisen hinnat kasvukeskuksissa. Tämä iso kuva tulee nähdä erityisesti silloin, kun yksittäisillä hallinnonaloilla keskittämispäätöksiä mietitään. Seutukaupunkien kamelin selkää ei pidä katkaista.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Puhe SASPE:n 5-vuotistilaisuudessa 15.1.2010
16.1.2010
Hyvät kuulijat,
Toimiva terveydenhoito on yksi inhimillisen elämän perusteista. Eri kansakuntien välisiä kehityseroja voidaan hyvin mitata esimerkiksi eläkeiän pituudella tai lapsikuolleisuuden määrällä. Tällä tavalla mitattuna yhä edelleen yksi maailman suurimmista rajoista sijaitsee Suomen ja Venäjän välillä, jossa esimerkiksi miesten odotettavissa olevan eliniän ero on peräti 15 vuotta. Suomi on myös menestynyt hyvin tuoreessa OECD:n vertailuraportissa, jossa meidän arvioidaan pystyneen kohtuullisin kustannuksin tuottamaan vaikuttavaa sairaanhoitoa. Suomalaisen terveydenhoidon koko kuva ei siten välity valelääkärin kautta, vaikka viimeaikaisesta julkisesta keskustelusta voisi niin päätellä.
Kaiken kaikkineen Suomi pärjää hyvin lähes kaikissa niissä vertailuissa, jotka koskevat jo sairastuneiden hoitoa. Sitä vastoin haasteemme liittyvät niiden sairauksien ennaltaehkäisyyn, joita suomalaiset sairastavat vertailumaita enemmän. Tällöin esille nousee mm. psykiatrian avopalveluiden toimivuus, sekä sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen ennaltaehkäisy.
Terveyshyötyjä voidaan parhaiten lisätä panostamalla ennaltaehkäisevyyteen. Tässä asiassa osavastuu on jokaisella suomalaisella itsellään, mutta myös terveydenhoitojärjestelmän pitää jatkossa painottua enemmän ennaltaehkäisevyyteen. Ainoastaan siten voidaan vastata siihen julkisen talouden kaksoishaasteeseen, joka nousee väestön ikääntymisestä ja samanaikaisesta poikkeuksellisen vaikeasta taloustilanteesta. On hyvä muistaa, että vaikka reaalitalous lähtisi nopeastikin nousuun, niin julkisessa taloudessa on alhaisen verokertymän vuoksi vielä monia laihoja vuosia edessä.
Hyvät kuulijat,
Terveydenhoitolakia ja terveyskeskuksia ollaan uudistamassa. Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisten laitosten yhdessä alan ammattijärjestöjen kanssa toteuttama toimiva terveyskeskus- toimenpideohjelma tuo tukea terveyskeskusten kehittämiseen. Tavoitteena on parantaa terveyshyötyjä, vahvistaa asiakkaan ja potilaan asemaa, sekä varmistaa henkilöstön saatavuus, pysyvyys ja työhyvinvointi. Oleellista on, että terveyskeskus ottaa toimintansa määrittäväksi tekijäksi kysyntään reagoimisen sijasta eniten hoidon tarpeessa olevien ihmisten aktiivisen etsimisen, ohjaamisen ja vahvistamisen.
SASPE:lla pitäisi olla edellytykset saavuttaa nämä tavoitteet. Sastamalan alueella toimii lähihoitajakoulutus ja lisäksi TAMK:in järjestämänä lähihoitajasta sairaanhoitajaksi koulutus, jotka yhdessä merkittävästi auttavat hoitohenkilökunnan saatavuudessa. Lisäksi heikko yleinen työllisyystilanne on lisännyt kiinnostusta kouluttautua aikuisiällä esimerkiksi lähihoitajaksi ja näitä väyliä on työvoimapoliittisessa koulutuksessa tarjolla. Lääkärienkin saatavuus on koko valtakunnassa parantanut ja avoimien virkojen määrä terveyskeskuksissa on alentunut viimeisen vuoden aikana 11 prosentista 6,8 prosenttiin.
Tilannetta helpottaa lisäksi se, että asetusmuutoksella valmistuville lääkäreille tulee perusterveydenhuollon lisäkoulutus, joka suoritetaan työsuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään. Käytännössä tämä merkitsee 9 kuukauden työjaksoa terveyskeskuksissa. Se on samalla myös terveyskeskuksille mahdollisuus tarjota nuorille lääkäreille työympäristö, joka houkuttelee jäämään töihin harjoittelujakson jälkeenkin.
Laitoshoitoa korvaavan omaishoidon osalta SASPE:ssa ja vanhassa Vammalassa ollaan oltu edelläkävijöitä ja myönnetty omaishoidontuki kriteerit täyttäville omaishoitajille ja siten helpotettu laitoshoidon paineita. Lisäksi terveyskeskukseen ja vanhustenhoitoon on tehty mittavia saneeraus- ja laajennusinvestointeja, joilla tilojen toimivuutta on parannettu. Valtaosaltaan SASPE:n tilat ovat siten erinomaisessa kunnossa.
Uudessa terveydenhoitolaissa keskeisiä sisällöllisiä periaatteita ovat mm. asiakaskeskeisyys, potilaan valinnanvapaus, perusterveydenhuollon vahvistaminen, sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyön saumattomuus. Uusi terveydenhoitolaki on suunniteltu tulemaan voimaan vuoden 2011 alusta ja se annetaan eduskunnalle tänä keväänä. Samassa aikataulussa eduskuntaan tulee myös organisaatiomuutoksiin keskittyvä sote-järjestämislaki, jonka voimaantulo on suunniteltu vuoteen 2013. Näitä lakeja täydentämään on tarkoitus antaa v. 2012 hallituksen esitys sosiaalihuoltolaista, joka kirjaisi yhteen sosiaalihuollon laajan erillislainsäädännön ja ajantasaistaisi kokonaisuuden, koko uudistuspaketti olisi siten voimassa v. 2013.
Hyvät kuulijat,
Kunnallispolitiikassakin muutokset tapahtuvat joskus nopeasti. Kun SASPE viisi vuotta sitten syntyi, oli se koko Lounais-Pirkanmaan kattavana ja Satakunnan puolelle ylimaakunnallisesti suuntautuvana kuntayhtymänä oman aikansa innovaatio, joka sai jopa valtakunnallista huomiota. SASPE omalta osaltaan avasi myös latua Sastamalan kaupungin syntyyn, sillä terveydenhoidon yhdistymisen myötä merkittävä osa itsenäisten kuntien toiminnasta oli jo siirretty isompaan yhteisöön. Sastamalan syntyminen puolestaan teki SASPE:sta yritystermejä käyttäen tytäryhtiön, kun valtaosa asiakkaista tulee yhden kunnan alueelta. Samaan aikaan terveydenhoidon kenttä ympärillä on muuttunut rajusti. Isäntäkuntamalli on lyönyt läpi Pirkanmaalla. Esimerkiksi Orivesi on yhdistynyt Kangasalan terveyskeskukseen ja Hämeenkyrö Nokiaan. Huittinen sen sijaan etsii edelleen yhteistyökumppania ja toivoa sopii, että Sastamalan suuntakin on edelleen esillä.
Muutokset terveydenhoito-organisaatioissa eivät suinkaan ole vain takana, vaan niitä on myös edessä. Peruspalveluministeri Paula Risikko on lähtenyt muokkaamaan hallinnollisia himmeleitä uudella mallillaan, jonka perusidea on maan jakaminen 50-60 sote-piiriin. Näissä sote-piireissä voitaisiin tarjota perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut samasta organisaatiosta ja samalta luukulta. Vaativampi erikoissairaanhoito keskitettäisiin yliopistosairaaloihin. Muiden sote-piirien keskuspaikoiksi muodostuisivat nykyiset aluesairaalapaikkakunnat.
Pirkanmaa on jo sekä maakuntaliiton, että sairaanhoitopiiriin päätöksillä päättänyt hakea Risikon mallin pilottialueeksi, koska maakunnan rakenne sopii siihen hyvin. Sastamalalle Risikon malli on suuri mahdollisuus säilyttää asema yhtenä terveydenhoidon palvelujen tuottamisen keskuspaikkana, jos nykyiset aluesairaalan käyttäjäkunnat sitoutuvat tähän malliin. Samassa yhteydessä poistuisivat raja-aidat SASPE:n ja VASin väliltä.
SASPEN asema kuntayhtymänä on väistämättä tarkastelun alla. Yksi syy on jo edellä mainittu Risikon mallin pilotointi, jos ja kun se lähtee liikkeelle. Toinen syy on Lavian todennäköinen ajautuminen kuntaliitokseen Porin kanssa ja sen tuomat muutokset palvelurakenteeseen Laviassa. Toivoa sopii, että tämän muutoksen mahdollisesti tapahtuessa voidaan sopia riittävän pitkistä siirtymäjärjestelyistä, joilla turvataan laadukkaan hoidon jatkuminen sekä lavialaisille, kiikoislaisille että Lavian toimipistettä käyttäville sastamalalaisille. Pitkässä juoksussa on potilasturvallisuudenkin kannalta järkevää keskittää vuodeosastot päätoimipisteeseen, koska siellä on lääkäri ympärivuorokautisesti saatavilla.
Kolmas syy on SASPE:n jäsenkunnissa kasvanut halu selvittää isäntäkuntamallin mahdollisuus. Isäntäkuntamalli poistaisi nykymalliin verrattuna yhden hallinnollisen tason ja lisäisi samalla hallinnon läpinäkyvyyttä kuntalaisiin päin, sekä helpottaisi kuntien taloussuunnittelua. Muutokset lainsäädännössä, kuntarakenteessa ja terveydenhoidon organisaatioissa ovat siis niin nopeita, että SASPE:n asemakin tulee tarkasteluun jo tämän vuoden aikana. Organisaatioita uudistettaessa mielessä tulee ensisijaisena pitää asiakasnäkökulma. Potilaalle merkitsee vain hoidon laatu, saatavuus ja sujuvuus, ei se minkä niminen organisaatio hoidon tuottaa.
Hyvät kuulijat,
Terveydenhoidon tuottavat ihmiset. Terveydenhoitomme perusta on aktiivinen, ammatillisesti pätevä ja sosiaalisesti kyvykäs ammattikunta, joille kuuluu vastuu hoitopäätöksistä ja niiden toteuttamisesta. Toteutetaan jatkossa perusterveydenhuollon palveluita sitten nykymallilla tai yhdessä erikoissairaanhoidon kanssa ja oli järjestävän tahon nimi ihan mikä tahansa, niin tullaan tarvitsemaan teitä, jotka hoitoa annatte, siinä työssä avustatte tai sitä työtä järjestätte.
Haluan onnitella SASPE:a viisivuotispäivän kunniaksi ja kiittää kaikkea sen palveluksessa olevia ja olleita antamastanne työpanoksesta ja toivottaa hauskaa iltaa meille kaikille!
Arto Satonen
Yhteiskunnan ja kolmannen sektorin roolista lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä
7.1.2010
Sellon Prismassa tehty joukkosurma on aiheellisesti nostanut keskusteluun kysymyksen mahdollisuudesta karkottaa maasta nykyistä helpommin maasta rikokseen syyllistyneistä ulkomaalaisia. Karkottamispäätös tehdään aina kokonaisharkinnan perusteella, johon vaikuttaa tehtyjen rikosten vakavuuden lisäksi kyseisen henkilön elämäntilanne Suomessa.
Tämä järkyttävä tapaus herätti keskustelun rangaistuksista ja karkotusmääräyksistä. Kokonaisharkinta on tarpeen jatkossakin, mutta karkottamisen kynnystä on perusteltua madaltaa. Suomessa oleskeluluvalla asuvalta ulkomaalaiselta on perusteltua odottaa maan lakien kunnioittamista ja noudattamista.
Rangaistusten lisäksi on tarpeen keskustella myös siitä, miten lähisuhdeväkivaltaa voitaisiin nykyistä paremmin ennaltaehkäistä. Lähisuhdeväkivalta ei ole Suomessa sen paremmin valtaväestön, kuin maahanmuuttajienkaan, keskuudessa harvinaista vaan valitettavan yleistä. Tarve erilaisille turvakodeille on ollut jatkuvasti kasvava.
Lähisuhdeväkivaltaan on yhteiskunnan vaikea päästä kiinni, koska alistetussa asemassa olevan perheenjäsenen on hyvin vaikeaa ottaa yhteyttä viranomaisiin. Poliisin puheille menemistä vältetään viimeiseen asti. Yhteydenottokynnys on vieläkin suurempi niille ulkomaalaistaustaisille naisille ja lapsille, jotka ovat tulleet maahan pakolaisina tai turvapaikanhakijoina. He eivät ole omassa maassaan oppineet luottamaan viranomaisiin.
Juuri tämän vuoksi esimerkiksi mm. kunniaväkivalta on todellisuudessa paljon suurempi ongelma kuin virallisista tiedoista on luettavissa.
Lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä voivat parhaiten auttaa ne tahot, joihin yhteydenottokynnys on mahdollisimman matala. Useimmiten ne ovat kolmannella sektorilla toimivia vapaaehtoisjärjestöjä, joista löytyy henkilöitä, joilla on kykyä kuunnella apua tarvitsevia ja auttaa heitä elämässään eteenpäin.
Esimerkiksi Monika-naiset on jo vuosia tehnyt tuloksellisesta työtä lähi- ja parisuhdeväkivaltaa kokeneiden ulkomaalaistaustaisten naisten ja lasten auttamisessa. Vapaaehtoistyö on näyttänyt voimansa myös kantasuomalaisten parisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä.
Yhteiskunnan perustehtävä on turvallisuuden takaaminen, ja se koskee myös perheissä tapahtuvaa väkivaltaa, jota vastaan tehokkaimmin taistellaan satsaamalla ennaltaehkäisevään työhön.
Useimmiten vapaaehtoisjärjestöt ovat riippuvaisia erilaisista projektirahoista, RAY:n tuesta ja yksittäisistä tulolähteistä. Lähi- ja parisuhdeväkivalta on kuitenkin Suomessa niin mittava ongelma, että sen parissa tuloksellista työtä tekevien järjestöjen rahoitus pitää varmistaa, eikä sitä tule jättää pelkästään epäsäännöllisen projektirahoituksen varaan.
Arto Satonen
eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Aihe: Blogi
Omaishoitajille joululahja SATA-komitealta
23.12.2009
Sata-komitean työtä pitää kiittää moneltakin osin, mutta ennen kaikkea omaishoitajien asemaa parantavasta ehdotuksesta siirtää omaishoidontuen maksaminen KELA:lle. Se takaa kaikille omaishoitajille samanlaiset perusetuudet asuinpaikasta riippumatta. Tällä hetkellä valistuneemmissa kunnissa omaishoidon tuki on myönnetty aina, kun omaishoito on korvannut laitoshoidon. Osassa kuntia puolestaan on noudatettu merkantilistista taloutta ja maksettu tukea vain budjetin määrärahan puitteissa. Myös kuntien väliset erot tuen suuruudessa ovat olleet huomattavan isot. Siksikin valtakunnalliset kriteerit ovat tarpeen.
Omaishoitajat tekevät hyvin arvokasta työtä. He hoitavat läheisiään, koska rakastavat heitä ja haluavat antaa heille parhaan mahdollisen hoidon. Samalla he tekevät myös suuren palveluksen yhteiskunnalle. Omaishoitopalkkio on vain murto-osa laitoshoidon hinnasta. Yleisesti on vertailtu kustannuksia siten, että esimerkiksi vanhusten hoidossa laitospaikanhinta on kuusinkertainen verrattuna omaishoitoon. Kustannusero on vieläkin suurempi, kun puhutaan vaikeavammaisten ja muiden erityisryhmien omaishoidosta. Rahaakin arvokkaampaa on se, että useimmissa tapauksissa omaishoito on hoidettavan kannalta inhimillisin ratkaisu. Se ei edellytä muuttoa tutustua ympäristöstä, eikä yhteys läheisiin katkea.
Viime vuosien aikana omaishoitajien asemaan on saatu lainsäädäntöä uudistamalla monia parannuksia. Vapaapäivien määrä on lisätty, omaishoitopalkkion alarajat määritelty ja nyt tapahtuu tukien yhdenmukaistaminen KELA:n kautta. Lisäksi eri yhteiskunnan lähteistä on tuettu omaishoitajien yhdistysten ja vertaisryhmien toimintaa. Tämä onkin hyvin tärkeää, sillä omaishoitajien oma jaksaminen on usein myös koetuksella. Lisäksi omaishoitajat tarvitsevat vertaistukea, koska heitä ymmärtää parhaiten toinen omaishoitaja.
Parannuksia on siis tullut, mutta silti työ omaishoitajien aseman parantamiseksi on vielä pahasti kesken. Monet omaishoitajien tukijärjestöt ovat riippuvaisia projektirahoituksesta, jotka ovat jatkuvasti katkolla. Kuntien tiukka taloustilanne on heijastunut myös omaishoitajien kunnasta saamiin palveluihin ja avustuksiin. Soveltuvia tilapäisiä hoitopaikkoja on liian vähän tarjolla, minkä vuoksi vain osa omaishoitajista voi pitää täysimääräisesti heille laissa myönnetyt vapaapäivät. Kehitettävää on siis edelleen paljon.
Seuraavan lahjan antovuoro omaishoitajille olisi kolmikannalla. Yli sadan kansanedustajan allekirjoittama aloitteeni omaishoitajien hoitovapaasta on jo kaksi vuotta ollut kolmikannan käsittelyssä. Määräaikoja on monasti jatkettu ja sosiaalitupossakin asia on mainittu, mutta konkreettisesti toimet edelleen puuttuvat. On jo aika tunnustaa, että yhä useammin omaishoitaja ei enää olekaan puolisoaan tai lastaan hoitava ikäihminen, vaan isää tai äitiään hoitava keski-ikäinen. On kohtuutonta vaatia, että omaishoitajaksi työstä jäävä henkilö joutuu irtisanoutumaan työstään ja riskeeraamaan oman tulevaisuutensa. Vuorotteluvapaa toki auttaa saattohoitotilanteisiin, mutta ei pidempiin hoitosuhteisiin. Omaishoitajien hoitovapaalle on siten yhteiskunnallinen tilaus.
Olen nuorena toiminut kesäisin kehitysvammaisen setäni omaishoitajana. Siitä on jo aikaa yli 25 vuotta, joten silloin koko omaishoitajatermiä ei edes tunnettu. Siitä huolimatta opin näkemään sen millaista on perheessä huolehtia aikuisesta ihmisestä, joka ei voi huolehtia itsestään. Siitä kokemuksesta lähtien olen arvostanut omaishoitajien työtä. On ilahduttavaa, että tänä päivänä omaishoitajien joukossa on myös miehiä. Pirkanmaallakin ukko-omaishoitajat ovat aktiivisia. Kiitän heitä jo etukäteen mahdollisuudesta tammikuun alussa tutustua päiväksi heidän arkeensa.
Omaishoitajat tekevät työtään sydämellään ja toteuttavat siten joka päivä Joulun sanomaa välittämisestä. Tästä lähimmäisestä välittämisestä meidän kaikkien on hyvä ottaa oppia.
Joulun rauhaa kaikille!
Arto Satonen
Ps. Eduskunta on jäänyt joululomalle, ja aion itsekin ladata akkuja loppiaiseen asti, mutta sen jälkeen taas täysillä mukana!
Aihe: Blogi