Arto Satosen viikkoviesti – viikon puheenaiheina uusi presidenttimme sekä puolustus- ja talousasiat
2.3.2012
Hyvä ystävä,
Edelliseen viestiini tuli runsas määrä vastauksia. Suuri kiitos kaikille vastanneille! Selvä enemmistö vastaajista oli sen kannalla, että yökerhojen aukioloajan voisi rajoittaa kello kahteen. Esille tuli vastauksissa myös se kuinka mittavan kuormituksen yöjuopottelu aiheuttaa terveyskeskusten yöpäivystyksille. Tämän asian osalta seuraava siirto on sisäministeriöllä, joka arvioi asiaa monipuolisesti ja mahdollisesti tekee lakiesityksen. Promillerajan laskun osalta kannanotot menivät aika lailla ristiin. Alkoholi ja liikenne eivät sovi yhteen, mutta alemman promillerajan valvominen ja rankaiseminen ovat käytännössä todella vaikeita. Käytännössä kaikki kuolonkolarit on ajettu yli promillen humalassa. Joten uusia keinoja on keksittävä vahvemmassa humalassa olevien ajamisen estämiseksi.
Niinistö presidentiksi – saimme arvojohtajan
Tuore Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö osoitti heti virkaanastujaispuheessaan arvojohtajan otteita. Niinistö puhui vakuuttavasti yksilön vastuusta, lähimmäisen vastuusta ja esimerkin näyttämisen merkityksestä. Hän nosti myös esille eurooppalaisen turvallisyhteistyön vahvistamisen. Niinistö osoitti puheellaan myös syvällistä talouspoliittista osaamista, kun hän arvioi talouden globaaleja muutoksia ja niiden vaikutusta Suomelle. Vaalikampanjan tapaan nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen nousi myös vahvasti esille. Linkin Niinistön puheeseen sanasta sanaan löydät täältä. Siihen kannattaa tutustua!
Talouden tasapainottaminen kehysriihessä
Hallituksen kehysriihessä 22.3. päätetään toimista valtion talouden tasapainottamiseksi. Tarkka summa selviää, kun Valtionvarainministeriön tuore talous- ja kasvuennuste valmistuu ensi viikolla. Joka tapauksessa joudutaan tekemään miljardiluokan säästöt ja veronkorotukset. Yhteensä tasapainottamistarve lienee 3-4 miljardia.
Valtion talouden tasapainottamiselle ja velkakierteen katkaisemiselle ei ole vaihtoehtoja. Suomen säilyminen hyvinvointiyhteiskuntana edellyttää nyt sekä valtiontaloutta kohentavia ratkaisuja, että talouskasvua tukevia rakenteellisia uudistuksia. Mitä enemmän rakenteellisia uudistuksia kyetään tekemään, sen pienempi on tasapainottamistarve ja sen nopeammin saamme uudelleen talouskasvun vauhtiin. Avainasia on tehtyjen työtuntien määrä. Se on saatava nousuun ja sen vuoksi pöydälle pitää ottaa sekä työurien pidentäminen, että esimerkiksi ensimmäisen sairaslomapäivän omavastuu, joka Ruotsissa lähes puolitti sairaspoissaolot.
Puolustusvoimien iskukykyä vahvistetaan ilmasta maahan -ohjushankinnalla
Puolustusvoimauudistuksen taustalle on jäänyt merkittävä armeijan suorituskykyä vahvistava asejärjestelmähankinta. Suomi hankkii USA:sta JASSM- pitkän matkan ohjuksia F-18 Hornet-kalustoon? Kaupan hinta on lähes 180 miljoonaa euroa. Kyse on huippumodernista asehankinnasta, joka vaati Yhdysvaltain puolustusministeriön ja kongressin hyväksynnän.
Raha tähän tärkeään asejärjestelmähankintaan on puolustusbudjetissa ja se on aiemman puolustuspoliittisen selonteon linjan mukainen. Äärivasemmistolaisen Vasen ryhmän taholta tätä asehankintaa on arvosteltu, koska se ajoittuu samaan aikaan puolustusvoimauudistuksen kanssa. Näitä asioita ei kuitenkaan voi verrata keskenään. Suomen puolustus ei ole ulkovaltojen näkökulmasta katsottuna uskottava, jos sillä ei ole käytössään nykyaikaista aseistusta.
Hyvää viikonloppua toivottaen,
Arto
–
Arto Satonen
arto.satonen@eduskunta.fi
050-5113110
–
Listalle liittymiset ja listalta poistumiset:
Arto Ahvensalmi
(Arto Satosen eduskunta-avustaja)
arto.ahvensalmi@eduskunta.fi
09-4324110 / 045-1245678
Aihe: Viikkoviestejä
Arto Satosen viikkoviesti – Isoja uudistuksia tulossa
10.2.2012
Eduskunnan kevätkausi on alkanut todella kiivaasti. Keskiviikko jää Suomen historiaan. Samalle päivälle ajoittui puolustusvoimien uudistus, kuntauudistusta valmistelleen virkamiestyöryhmän loppuraportti ja Nokian irtisanomiset Salossa. Tämä päivä jää erityisesti mieliin niillä paikkakunnilla, joihin pahimmat iskut kohdistuivat. Hallitus on jo käynnistänyt muutospaikkakunnilla äkilliset rakennemuutostoimet.
Näitä aihealueita on käsitelty hyvin laajasti ja niihin löytyy materiaalia myös netistä. Tämän viestin lopusta löytyy linkit sekä kuntauudistuksesta kertovaan raporttiin, että puolustusvoimien tiedotteeseen, josta löydät valtakunnalliset tiedot ja perustelut uudistukselle. Keskityn nyt omassa analyysissäni poikkeuksellisesti vain Pirkanmaata koskevaan osuuteen, koska se on ollut vähemmän julkisuudessa esillä.
Puolustusvoimauudistuksen suurimmat muutokset Pohjois-Pirkanmaalle
Pirkanmaan osalta suurimmat alueelliset vaikutukset kohdistuvat Mänttä-Vilppulaan ja sen lähialueille. Keuruun pioneerirykmentin ja Jämsän Hallissa toimivan ilmavoimien teknillisen koulun lakkauttaminen heijastuu vahvasti pohjoiselle Pirkanmaalle, koska monet näissä yksiköissä töissä olevat asuvat siellä.
Sen sijaan hyvin helpottuneita ollaan siitä, että Niinisalon tykistöprikaati jatkaa, vaikka siitä tuleekin hallinnollisesti osa Säkylästä johdettavaa Porin prikaatia.
Pirkkalassa toimiva Satakunnan lennosto menettää Hornet-hävittäjälaivaston, joka keskitetään Rovaniemelle ja Siilinjärvelle. Pirkkalaan kuitenkin keskitetään ilmavoimien kuljetus-, yhteys-, tutkimus- ja koelentotoiminta eli kyse on toiminnallisesta muutoksesta. Varusmieskoulutus myös säilyy Pirkkalassa.
Kaikkien aselajien materiaalitoiminnot siirtyvät uuteen logistiikkakeskukseen, joka tulee toimimaan 50 paikkakunnalla, esikunta pysyy Tampereella. Tähän kytkeytyy myös sotalääketieteenkeskuksen siirtyminen pois Lahdesta ja jonkinlainen hajauttaminen, joka tuo joitain osia myös Tampereelle. Teknillinen tutkimuslaitos pysyy Ylöjärvellä, mutta se tulee osaksi uutta puolustustutkimuslaitosta.
Kuntauudistuksessa seuraava siirto valtuustoilla
Kuntauudistuksessa Pirkanmaalle esitettiin 5 kuntajakoselvitysaluetta. Suurin keskustelu tullaan ilman muuta käymään Suur- Tampereesta. Valtuustoilla on nyt kaksi kuukautta aikaa muodostaa oma kantansa kuntauudistukseen. Valtuustot voivat myös esittää omaa kuntaansa osaksi toista kuntajakoselvitysaluetta.
Pirkanmaan osalta yllättävintä oli se, että Punkalaidun ja Virrat oli osoitettu maakunnan ulkopuolelle. Virrat Alavus-vetoiseen pohjalaiseen kuntaan ja Punkalaidun Huittisiin Satakuntaan. Molemmat ehdotukset kuulostavat oudoilta suhteessa nykyiseen palvelurakenteeseen ja yhteistyösuuntiin. Jos nämä kunnat haluavat olla osa Pirkanmaata, niin niiden valtuustojen tulee ilmaista oma tahtonsa selvästi.
Kuntajakoselvitysalueiden sisälle saattaa muodostua useampiakin kuntia. Selvityksen tekee ulkopuolinen selvitysmies. Uudistuksen tavoiteaikataulu on se, että uusi kuntarakenne olisi voimassa v. 2015. Vielä on liian aikaista sanoa montako kuntaa tulee jäämään Suomeen tai Pirkanmaalle. Hallituksen tahtotila toteuttaa merkittävä uudistus on kuitenkin selvä. Tarkemmat perustelut muutoksille on luettavissa virkamiestyöryhmän 600-sivuisesta raportista.
Reippaasti on siis täällä lähtenyt kausi liikkeelle. Tärkein tapahtui kuitenkin sunnuntaina, kun Sauli Niinistö valittiin Suomen presidentiksi. Kiitokset vielä kaikille asiaan vaikuttaneille!
Tässä vielä lupaamani linkit:
Virkamiestyöryhmän selvitys kuntauudistuksesta (osa I)
Virkamiestyöryhmän selvitys kuntauudistuksesta (osa II)
Aihe: Viikkoviestejä
