Vai onko sittenkään kyse uudesta linjauksesta? Ehkä keskustalainen ajattelu lähteekin siitä, että alueellistaminen on tarpeellista vain silloin, kun se kohdistuu omalle tukialueelle. 

Joku ilkeämielinen saattaisi ajatella, että tällä linjauksella on yhtymäkohtia myös siihen, että Keskusta on joutunut monessa asiassa törmäyskurssille TV2:n ajankohtaisohjelmien kanssa. Koska en ole ilkeämielinen, en ajattele niin.

Asiallisia perusteita TV2:n alasajolle Tampereella ei kuitenkaan ole. Jos kyse olisi tiloista, niin niitä löytyy Tampereelta myös Tohlopin ulkopuolelta. Kaiken lisäksi tiloja saa Tampereelta huomattavasti edullisemmin kuin Helsingin keskustasta.

Tampereen seutu on myös monissa kyselyissä osoittautunut Suomen halutuimmaksi asuinalueeksi, joten TV-toiminnassa tarvittavia eri alojen ammattilaisia on helppo rekrytoida myös Tampereelle.

Mika Lintilän ehdotus on ammuttava alas jo alkuvaiheessaan. Pirkanmaan kansanedustajat ovatkin jättäneet yhteisen kirjelmän, jossa kaikki pirkanmaalaiset kansanedustajat yli poliittisten rajojen tyrmäävät Lintilän idean ja sitoutuvat puolustamaan Tampereen TV2:n jatkoa sekä Tampereen toimipisteen kehittämistä.

Kovimpia keinoja käyttää jälleen AKT, jonka lakko pysäyttäisi vientiteollisuuden, vaarantaisi suomalaisten maineen luotettavina toimittajina ja johtaisi uusiin lomautuksiin vientiteollisuudessa. Tällä työmarkkinakierroksella on myös toteutunut poikkeuksellisen paljon laittomia lakkoja, joka on suomalaisen järjestelmän erikoisuus.

Kustannukset mittavia

Suomessa oli vuonna 2009 71 lakkoa, jotka tuomittiin työtuomioistuimessa työrauhalain vastaisina laittomiksi. Viimeisen kahden vuoden aikana laittomia lakkoja on ollut tuplamäärä laillisiin verrattuna.

Viimeisten kuukausien aikana tilanne on edelleen kärjistynyt, kun laittomien lakkojen kohteeksi ovat joutuneet mm. Finnair, DNA ja AKT:n työtaistelujen myötä koko vientiteollisuus. Laittomien lakkojen aiheuttamat kustannukset ovat mittavat. Esimerkiksi Finnairin tulos heikkeni 20 miljoonaa euroa vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä matkalaukkujen käsittelijöiden työnseisausten vuoksi. AKT:n ahtaajien työtaistelussa puolestaan menetettiin 100 miljoonaa jo ensimmäisenä seisokkipäivänä.

Sakkotaso liian alhainen

Viimeaikaisten laittomien lakkojen aiheuttamat vahingot kovassa kansainvälisessä kilpailussa mukanaoleville yrityksille ja välillisesti myös yhteiskunnalle ovat niin suuret, että nykyistä lakkosakkojärjestelmää on pakko uudistaa.

Nykyinen lakkosakkotaso on niin alhainen, että se ei estä yhtään laitonta työtaistelua.

Esimerkiksi Finnairille 6,7 ME:n vahingot aiheuttaneesta ensimmäisestä laittomasta lakkoaallosta seurasi Ilmailualan Unionille 13000 euron sakot eli sakkojen määrä oli vain 2 promillea aiheutetuista menetyksistä.

Toimihenkilöunioni puolestaan tuomittiin työtuomioistuimessa 11 kertaa kahden kuukauden aikana ja välillä jo maksimisakkoihinkin, mutta silti laittomat työtaistelut vain jatkuivat.

Työmarkkinoilla on harvoin yhden vika, kun kaksi riitelee. Syytä on siis usein molemmilla puolin pöytää. Näin varmasti myös edellä mainituissa tapauksissa. Lainsäädäntö perustuu kuitenkin lain kunnioitukseen. Sen vuoksi onkin ihmeellistä, että laittomat työtaistelut voivat jatkua päiviä eteenpäin, vaikka työtuomioistuin on ne jo laittomaksi tuominnut.

Jos laiton työtaistelu jatkuu, niin seurauksena ovat vain uudet sakot. Kun sakot ovat pieniä suhteessa liittojen maksukykyyn, niin ne voivat jatkua periaatteessa loputtomiin. Tilanne on sama kuin keskituloinen saisi ajaessaan ylinopeutta aina 10 euron sakon. Jos muuta seuraamusta ei olisi, eikä kortti menisi hyllylle, niin sen voisi ajaa kerran päivässä.

Korvauspelote hillitsee

Useimmat laittomat lakot syntyvät tilanteissa, joissa työrauhavelvoite on päällä. Lakko on laiton myös sopimuksettomassa tilassa, jos työtaistelutoimenpiteestä ei ole ilmoitettu riittävän aikaisin.

Päätöksen laittomuudesta tekee työtuomioistuin, jolla on asiassa ratkaisuvalta. Laittomia ovat myös irtisanomisten yhteydessä tavaksi tulleet ulosmarssit. Näiden osalta työnantaja ei kuitenkaan aina vie asiaa työtuomioistuimeen, koska aiheutetut vahingot ovat usein vähäiset.

Lisäksi näissä tilanteissa työntekijöiden turhautumisen purkautuminen lyhyenä työnseisauksena on paljon ymmärrettävämpää kuin normaaleissa laittomissa lakoissa, jotka syntyvät yleensä hetkessä yksittäisestä riitatilanteesta.

Ruotsissa on jo sosiaalidemokraattien valtakaudelta periytyvänä voimassa laittomien lakkojen vahingonkorvauskäytäntö. Tämä mahdollistaa lakkosakkojen lisäksi työnantajalle oikeuden vaatia vahingonkorvauksia laittoman työtaistelun aiheuttamista kustannuksista. Käytännössä korvausvaatimuksen raja on korkealla ja usein korvaukset liikkuvat vain tuhansissa.

Vahingonkorvausmahdollisuus on kuitenkin pelote, joka jo olemassaolollaan ylläpitää työrauhaa. Samalla tavalla kuin kortin menettämisen pelko hillitsee kaasujalkaa.

Kertyvä korvaus?

Vaihtoehto vahingonkorvausmallille on lakkosakkomaksimin tuntuva korotus. Nyt maksimisakko on 28300 euroa. Tämä summa ei nouse, vaikka samasta lakosta tulisi toistuvasti tuomituksi työtuomioistuimessa. Tämä on suomalaisen järjestelmän suurin heikkous. Sakon pitäisi olla tuntuvasti korkeampi silloin, kun jo kertaalleen työtuomioistuimessa laittomaksi todettu työtaistelu jatkuu tuomioistuimen päätöksestä huolimatta edelleen.

Yksi mahdollisuus olisi, että kerran toistuneesta lakosta maksimisakko olisi tuplamäärä, kolmannesta tripla ja niin edelleen.

Perälauta tarpeen

Olennaista on se, että jossain on perälauta, joka pakottaa noudattamaan lakia. Ei voida hyväksyä sitä, että lakia toistuvasti rikotaan, koska seuraamukset ovat niin vähäiset. Sanktioiden ja vahingonkorvausten taso tulee olla riittävän suuri, jotta se ehkäisee toistuvat ja tietoiset lain rikkomiset.

On myös hyvä muistaa, että useinkaan laittomasta lakosta ei kärsi vaan työnantaja, vaan myös monet ulkopuoliset palveluiden käyttäjät ja viime kädessä koko yhteiskunta, kuten esimerkiksi Finnairin matkalaukkukiista konkreettisesti osoitti.

Työmarkkinajärjestöillä on oma työrauhana keskittyvä työryhmänsä, joka on keskustellut keinoista vähentää laittomia lakkoja. Jos kolmikantayhteistyö ei tässä asiassa löydä ratkaisua, niin poliittiset päättäjät eivät voi paeta omaa vastuutaan. Silloin tämä lainsäädännössä oleva aukko on ratkaistava esimerkiksi korottamalla tuntuvasti toistuvien laittomien lakkojen maksimisakkoa.

Suomalainen kolmikantajärjestelmä on onnistunut puolustamaan laillisten lakkojen osalta työrauhaa varsin hyvin. Laillisissa lakoissa menetettyjen työpäivien määrä kestää hyvin kansainvälisen vertailun. Se ei kuitenkaan riitä perusteluksi olla puuttumatta toistuviin laittomiin lakkoihin.

Meillä ei ole varaa heikentää omaa kilpailukykyämme ja vaarantaa työllisyyttämme jatkuvilla laittomilla lakoilla, vaan työrauhan turvaaminen työpaikoilla on yhteinen etumme.

kirjoittaja on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja ja Kokoomuksen kansanedustaja

TYÖRAUHA. Kuva viimeaikaisista työmarkkinaneuvotteluista on kaksinainen. Osa ammattiliitoista on tajunnut taloudellisen tilanteen vakavuuden ja solminut realistisia sopimuksia. Metalliliitto ja teknologiateollisuus aloittivat 0,5 prosenttiyksikön korotuksella ja kuntapuoli päätyi myös maltilliseen alle prosentin tasoon. Valitettavasti maltillinen linja ei ole toteutunut läpi kentän. Joukossa on myös niitä, jotka ajattelevat tiukasti vain omaa etua kokonaisuudesta välittämättä.

Kovimpia keinoja käyttää jälleen AKT, jonka lakko pysäyttäisi vientiteollisuuden, vaarantaisi suomalaisten maineen luotettavina toimittajina ja johtaisi uusiin lomautuksiin vientiteollisuudessa. Tällä työmarkkinakierroksella on myös toteutunut poikkeuksellisen paljon laittomia lakkoja, joka on suomalaisen järjestelmän erikoisuus.

Kustannukset mittavia

Suomessa oli vuonna 2009 71 lakkoa, jotka tuomittiin työtuomioistuimessa työrauhalain vastaisina laittomiksi. Viimeisen kahden vuoden aikana laittomia lakkoja on ollut tuplamäärä laillisiin verrattuna.

Viimeisten kuukausien aikana tilanne on edelleen kärjistynyt, kun laittomien lakkojen kohteeksi ovat joutuneet mm. Finnair, DNA ja AKT:n työtaistelujen myötä koko vientiteollisuus. Laittomien lakkojen aiheuttamat kustannukset ovat mittavat. Esimerkiksi Finnairin tulos heikkeni 20 miljoonaa euroa vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä matkalaukkujen käsittelijöiden työnseisausten vuoksi. AKT:n ahtaajien työtaistelussa puolestaan menetettiin 100 miljoonaa jo ensimmäisenä seisokkipäivänä.

Sakkotaso liian alhainen

Viimeaikaisten laittomien lakkojen aiheuttamat vahingot kovassa kansainvälisessä kilpailussa mukanaoleville yrityksille ja välillisesti myös yhteiskunnalle ovat niin suuret, että nykyistä lakkosakkojärjestelmää on pakko uudistaa.

Nykyinen lakkosakkotaso on niin alhainen, että se ei estä yhtään laitonta työtaistelua.

Esimerkiksi Finnairille 6,7 ME:n vahingot aiheuttaneesta ensimmäisestä laittomasta lakkoaallosta seurasi Ilmailualan Unionille 13000 euron sakot eli sakkojen määrä oli vain 2 promillea aiheutetuista menetyksistä.

Toimihenkilöunioni puolestaan tuomittiin työtuomioistuimessa 11 kertaa kahden kuukauden aikana ja välillä jo maksimisakkoihinkin, mutta silti laittomat työtaistelut vain jatkuivat.

Työmarkkinoilla on harvoin yhden vika, kun kaksi riitelee. Syytä on siis usein molemmilla puolin pöytää. Näin varmasti myös edellä mainituissa tapauksissa. Lainsäädäntö perustuu kuitenkin lain kunnioitukseen. Sen vuoksi onkin ihmeellistä, että laittomat työtaistelut voivat jatkua päiviä eteenpäin, vaikka työtuomioistuin on ne jo laittomaksi tuominnut.

Jos laiton työtaistelu jatkuu, niin seurauksena ovat vain uudet sakot. Kun sakot ovat pieniä suhteessa liittojen maksukykyyn, niin ne voivat jatkua periaatteessa loputtomiin. Tilanne on sama kuin keskituloinen saisi ajaessaan ylinopeutta aina 10 euron sakon. Jos muuta seuraamusta ei olisi, eikä kortti menisi hyllylle, niin sen voisi ajaa kerran päivässä.

Korvauspelote hillitsee

Useimmat laittomat lakot syntyvät tilanteissa, joissa työrauhavelvoite on päällä. Lakko on laiton myös sopimuksettomassa tilassa, jos työtaistelutoimenpiteestä ei ole ilmoitettu riittävän aikaisin.

Päätöksen laittomuudesta tekee työtuomioistuin, jolla on asiassa ratkaisuvalta. Laittomia ovat myös irtisanomisten yhteydessä tavaksi tulleet ulosmarssit. Näiden osalta työnantaja ei kuitenkaan aina vie asiaa työtuomioistuimeen, koska aiheutetut vahingot ovat usein vähäiset.

Lisäksi näissä tilanteissa työntekijöiden turhautumisen purkautuminen lyhyenä työnseisauksena on paljon ymmärrettävämpää kuin normaaleissa laittomissa lakoissa, jotka syntyvät yleensä hetkessä yksittäisestä riitatilanteesta.

Ruotsissa on jo sosiaalidemokraattien valtakaudelta periytyvänä voimassa laittomien lakkojen vahingonkorvauskäytäntö. Tämä mahdollistaa lakkosakkojen lisäksi työnantajalle oikeuden vaatia vahingonkorvauksia laittoman työtaistelun aiheuttamista kustannuksista. Käytännössä korvausvaatimuksen raja on korkealla ja usein korvaukset liikkuvat vain tuhansissa.

Vahingonkorvausmahdollisuus on kuitenkin pelote, joka jo olemassaolollaan ylläpitää työrauhaa. Samalla tavalla kuin kortin menettämisen pelko hillitsee kaasujalkaa.

Kertyvä korvaus?

Vaihtoehto vahingonkorvausmallille on lakkosakkomaksimin tuntuva korotus. Nyt maksimisakko on 28300 euroa. Tämä summa ei nouse, vaikka samasta lakosta tulisi toistuvasti tuomituksi työtuomioistuimessa. Tämä on suomalaisen järjestelmän suurin heikkous. Sakon pitäisi olla tuntuvasti korkeampi silloin, kun jo kertaalleen työtuomioistuimessa laittomaksi todettu työtaistelu jatkuu tuomioistuimen päätöksestä huolimatta edelleen.

Yksi mahdollisuus olisi, että kerran toistuneesta lakosta maksimisakko olisi tuplamäärä, kolmannesta tripla ja niin edelleen.

Perälauta tarpeen

Olennaista on se, että jossain on perälauta, joka pakottaa noudattamaan lakia. Ei voida hyväksyä sitä, että lakia toistuvasti rikotaan, koska seuraamukset ovat niin vähäiset. Sanktioiden ja vahingonkorvausten taso tulee olla riittävän suuri, jotta se ehkäisee toistuvat ja tietoiset lain rikkomiset.

On myös hyvä muistaa, että useinkaan laittomasta lakosta ei kärsi vaan työnantaja, vaan myös monet ulkopuoliset palveluiden käyttäjät ja viime kädessä koko yhteiskunta, kuten esimerkiksi Finnairin matkalaukkukiista konkreettisesti osoitti.

Työmarkkinajärjestöillä on oma työrauhana keskittyvä työryhmänsä, joka on keskustellut keinoista vähentää laittomia lakkoja. Jos kolmikantayhteistyö ei tässä asiassa löydä ratkaisua, niin poliittiset päättäjät eivät voi paeta omaa vastuutaan. Silloin tämä lainsäädännössä oleva aukko on ratkaistava esimerkiksi korottamalla tuntuvasti toistuvien laittomien lakkojen maksimisakkoa.

Suomalainen kolmikantajärjestelmä on onnistunut puolustamaan laillisten lakkojen osalta työrauhaa varsin hyvin. Laillisissa lakoissa menetettyjen työpäivien määrä kestää hyvin kansainvälisen vertailun. Se ei kuitenkaan riitä perusteluksi olla puuttumatta toistuviin laittomiin lakkoihin.

Meillä ei ole varaa heikentää omaa kilpailukykyämme ja vaarantaa työllisyyttämme jatkuvilla laittomilla lakoilla, vaan työrauhan turvaaminen työpaikoilla on yhteinen etumme.

Arto Satonen
kirjoittaja on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja ja Kokoomuksen kansanedustaja

Suomessa on 1400 turkistuotantotilaa ja ala työllistää suoraan tai välillisesti 22000 suomalaista. Valtaosalla asiat ovat kunnossa, eikä heitä pidä tuomita toisten tekemien laiminlyöntien vuoksi. Väärin toimijat on saatava kuriin, mutta tärkeää elinkeinoa ei voi ajaa alas.

On myös turha kuvitella, että turkistuotannon loppuminen Suomesta lopettaisi turkistuotannon koko maailmasta. Tosi asiassa asia on juuri päinvastoin. Tuotanto siirtyisi sellaisiin maihin, joissa eläinten oikeuksista ei kanneta länsimaista vastuuta. Ne ovat myös maita, joissa eläinaktivisteilla ei ole toimintaedellytyksiä, eikä lehdistö valvo valtaapitävien toimia.

Ongelmat eivät siis globaalisti poistu sillä, että me suljemme niiltä silmämme ja vapaaehtoisesti luovutamme turkisalan työpaikat muualle. Kaikkien etu on lopulta se, että turkistuotanto jatkuu Suomessa aikaisempaa paremman valvonnan puitteissa.

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki vaati yrityksiltä verovapaan osingon poistamista osana tulevaa veroratkaisua.

On hyvä selventää, että mistään verottomuudesta ei edes ole kyse. Osingot eivät ole verottomia, eivätkä usein edes erityisen matalasti verotettuja.

Ajatellaan vaikkapa hammaslääkäriä, joka päättää ryhtyä yrittäjäksi. Aloittaakseen hän vuokraa tilat, ottaa 20 000 euroa pankkilainan ja ostaa hammaslääkärin tuolin sekä muut tarvittavat välineet. Hän palkkaa kaverikseen toisen hammaslääkärin sekä hammashoitajan ja toimistoapulaisen. Yritystoiminta ja työllistäminen voi alkaa.

Kun vuosi on kulunut ja työntekijöille on maksettu palkat, verotetaan yritystoiminnan voittoa 26 prosenttia. Osinkoja yrittäjä tuskin voi ensimmäisten vuosien jälkeen juuri nostaa, kaikki liikenevä raha käytetään ensin velan maksuun ja jo maksettavaksi tuleviin veroihin. Osinkojen aika on myöhemmin.

Kun yritys on toiminut muutaman vuoden ajan, tehnyt esimerkiksi kolmen vuoden aikana 30 000 euron voiton ja velkakin on maksettu, alkaa yrittäjä harkita osingonmaksua.

Tähän mennessä yritys on maksanut yrittäjän ja työntekijöiden palkan verojen lisäksi tuloveroa 7 800 euroa. Osinkoja voisi siis jakaa enimmillään 22 200 euroa, mikäli kassassa olisi niin paljon. Ei ole, kun rahaa on käytetty velanmaksuunkin.

Nyt yrittäjällä on mahdollisuus nostaa kertaalleen verotettuja osinkoja 2 223 euroa. Tämän yli menevä osa jaetaan kahteen osaan: 70 prosenttia verotetaan vielä ansiotulona ja 30 prosenttia saa ilman uutta veroa.

Voitosta, joka nostetaan osinkona, hammaslääkäri maksaa veroa lähes puolet. Tässä esimerkissä tarkalleen 47 prosenttia eli ei sitä verottomaksi voi kutsua.

Kaikilla yrittäjillä ei mene yhtä hyvin kuin esimerkin hammaslääkärillä. Ei varsinkaan taantuman aikana. Neljänneksellä yrittäjistä veronalaiset vuositulot jäävät alle 15 000 euron eli selvästi alle metallialan minimipalkan. Näissä ryhmissä pienetkin verojen kiristykset veisivät pohjan koko yrittäjyyden kannattavuudelta ja ajaisivat osan pienyrittäjistä työttömiksi.

Koko maassa yrityksiä, jotka saattoivat maksaa vuosien aikana kertyneistä voittovaroista yli 90 000 euroa osinkoja, oli muutama tuhat. Niistä monet ovat isoja perheyrityksiä, jotka työllistävät satoja suomalaisia. Ovat usein sitoutuneita omaan paikkakuntaansa ja haluavat kehittää toimintaansa siellä sen sijaan, että myisivät yrityksensä globaaleille pörssiyhtiöille.

Näiden Suomeen sitoutuneiden perheyritysten menestyminen ja kehittyminen on nimenomaan suomalaisten työntekijöiden etu.

Vaarallisimpia esitetyt muutokset verotuksessa ovat juuri taantuman aikana. Olemme selvinneet historiallisen kovasta taantumasta pitkälti siksi, että suomalaiset yrittäjät ovat pitäneet yrityksensä hyvässä kunnossa. He ovat oppineet aiemmista suhdannevaihteluista ja varautuneet vaikeisiinkin aikoihin.

Kun yrittäjät ovat jättäneet voittovaroja yrityksiinsä, he ovat usein voineet välttää henkilöstön vähentämistä, vaikka töiden määrä tilapäisesti onkin vähentynyt.

Pirkanmaan Yrittäjien Ketään ei sanota irti -kampanja ei olisi ollut mahdollinen, mikäli yrittäjät olisivat edellisinä vuosina tyhjentäneet yrityksensä voittovaroista.

Vihreiden esittämä malli, jossa osinkojen verokohtelua kiristettäisiin nykyisestä, vaarantaa yritystemme tulevaisuuden ja työllistämiskyvyn.

Mikäli yrittäjää ei kannusteta sijoittamaan yritykseensä vaan kehotetaan häntä nostamaan rahat mahdollisimman nopeasti yrityksestä ulos, eivät yritykset kestä suhdannevaihtelua.

Jos esitetyt kiristykset tehdään, niin yrityksiin ei jää puskuria seuraavan laman varalle, vaan konkurssien aalto ja työttömyyden kasvu on väistämätöntä.

Arto Satonen
kansanedustaja (kok)

Esimerkit eivät olleet uusia, mutta on ihan hyvä, että ne tulivat laajemmin julkisuuteen. Ohjelmasta jäi kuitenkin helposti sellainen vaikutelma, että näihin ongelmiin ei olisi tartuttu. Se ei sinällään pidä paikkaansa, ja sen vuoksi käyn läpi nämä asiat yksityiskohtaisesti alempana. Totta sen sijaan on se, että niihin reagoitiin liian myöhään.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors suostui vasta tiukan poliittisen painostuksen alla esityksiin, joita Kokoomuksen toimesta on tehty jo viime keväästä 2009 lähtien, ja korjaamaan turvapaikkapolitiikkaan liittyviä epäkohtia ja tuomaan tarpeellisia muutosesityksiä eduskuntaan.

Thorsin suurin virhe on ollut se, että on viivytelty asioissa, joihin olisi pitänyt reagoida heti.

Esimerkki tästä on Bulgarian romanien “starttirahamatkat”. Yksikään heistä ei ole ollut oikeutettu turvapaikkaan, mutta he ovat silti nostaneet toimeentulotukea. Tämän kevään aikana he menettävät tämän oikeuden, mutta se olisi voitu hoitaa jo kuukausia sitten ja samalla olisi poistettu koko ongelma heti, kun virta Bulgariasta tänne alkoi.

Turvapaikkapolitiikassa tarvitaan nimenomaan nopeaa reagointia silloin, kun joku löytää porsaanreiän ja käyttää sitä hyväkseen.

Muihin MOT:ssa esillä olleisiin asioihin on reagoitu siten, että toimeentulotukea vastaanottokeskuksissa olevilta on leikattu helmikuun 2010 alusta alkaen.

Perheenyhdistämisoikeutta merkittävästi tiukentava lainsäädäntö, ikätestien käyttöönotto ja väärien tietojen antamisesta rankaiseminen entistä tiukemmin ovat eduskunnassa hallintovaliokunnan käsittelyssä ja saadaan voimaan tämän kevään 2010 aikana [1][2].

Lisäksi on syytä muuttaa matkojen korvaamiskäytäntöä siten, että Suomi ei avokätisesti maksa perheenyhdistämismatkoja. Tässä asiassa pitää saada Thorsilta pikaisesti esitys eduskuntaan.

Ylipäätään perheenyhdistämisoikeus pitäisi rajata vain ydinperheeseen, koska juuri kasvattilasten kautta Suomeen on tullut todellisia “suurperheitä” erityisesti Euroopasta.

ps. Pauli Vahtera lainaa blogikirjoituksessaan sinänsä teknisesti oikein minun maahanmuuttoraportistani syksyltä 2009 kohtaa, jossa pidetään tärkeänä ja kansantaloudellisesti järkevänä pätevöittämiskoulutuksen antamista Suomessa jo asuville ulkomailla hammaslääkäritutkinnon suorittaneille henkilöille. Pätevöittämiskoulutuksen suoritettuaan he voivat harjoittaa Suomessa ammattiaan, muuten eivät.

Vahteran mukaan kyse on kansantaloudellisesti negatiivisesta sijoituksesta, koska maahanmuuttajat tarvitsevat suomalaisten hammaslääkärien palveluja moninkertaisesti maahanmuuttajataustaisten hammaslääkärien tekemään hoitotyöhön verrattuna.

Vahtera sotkee päätelmissään joko tahtomattaan tai tarkoituksella kaksi täysin eri asiaa keskenään. Maahanmuuttajien tarvitseman hammashoidon määrä toki näkyy yhteiskunnan kustannuksissa, mutta sillä ei ole tämän asian kanssa tekemistä. Kyse on vain siitä annetaanko Suomessa jo asuvien ulkomailla hammaslääkäriksi valmistuneiden harjoittaa ammattiaan Suomessa vai ei. Jos ei anneta, niin silloin heidätkin ohjataan sosiaalituen varaan, ja se maksaa yhteiskunnalle vielä paljon enemmän.

Jos taas Suomeen hankitaan ulkomailta hammaslääkäreitä täällä erityisesti maaseudulla vallitsevaan hammaslääkäripulaan, niin se on kansantaloutta hyödyttävää työperäistä maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden tai heistä koituvien kustannusten kanssa.

Ohessa Kokoomuksen eduskuntaryhmän maahanmuuttopoliittinen raportti kokonaisuudessaan pdf-muodossa (iso tiedosto!): kok-maahanmuuttoraportti-09.pdf

Blogi 27.11.2009: Vastuullista maahanmuuttoa tarvitaan

Tiedote 23.11.2009: Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi raportin maahanmuutosta

Valinnan suoritti Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunta ja puheenjohtajuus on vuosittain puolueittain kiertävä. Neuvottelukunnan tehtävänä on ajaa pirkanmaalaisten etua valtakunnallisessa päätöksenteossa.

Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja lisäksi järjestetään informaatio- ja tutustumistilaisuuksia maakunnassa.

Satonen pitää Pirkanmaan talousalueen haasteiden ratkaisemista ja viennin kilpailukyvyn parantamista tärkeimpänä tehtävänään.

Yhteydenotot:

Arto Satonen (kok)
050-511 3110
arto.satonen@eduskunta.fi

Tietysti eduskunnan 2 miljoonan euron säästö 13 miljardin alijäämäisessä budjetissa on vain rikka rokassa, mutta sen esimerkillinen merkitys on suuri. Tinkimällä omista eduistaan kansanedustajat osoittavat poikkeuksellisen taloustilanteen ymmärtämistä puheiden lisäksi myös teoilla.

Vanha totuus on, että suomalainen uskoo kun itse näkee. Tämän oivaltaminen on nyt tärkeämpää kuin pitkään aikaan. Poliittisella järjestelmällä ei ole varaa menettää kansalaistensa luottamusta. Ei varsinkaan nyt, kun hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus on veitsen terällä, eikä siten ole jakopolitiikan vaan säästöjen aika.

Tämän vuoden ensimmäinen suuri poliittinen vääntö päättyi vaillinaiseen ratkaisuun työurien pidentämisessä. Hyviä asioita saatiin sovittua, mutta rohkeutta ja vastuunkantokykyä ei ollut riittävästi. Eläkekysymys on hyvä esimerkki asiasta, jossa esimerkin pitää lähteä ylemmiltä portailta. Jos johtaja lähtee eläkkeelle nuorena, niin on vaikea vaatia pidempää työuraa duunariltakaan.

Tähän maailmaan ei myöskään sovi kansanedustajien sopeutumiseläke, vaan siitä luopuminen on välttämätöntä juuri siksi, että näytetään suomalaisille oikeaa esimerkkiä.

Yksi vuosi lisää työelämässä merkitsee 3 miljardin lisätuloa. Tavoiteltava kolmen vuoden pidennys merkitsee siten 9 miljardin hyötyjä. Jos vastaava summa otetaan verojen korotuksista, niin esimerkiksi tuloveroa pitäisi korottaa 10 prosenttiyksikköä tai vastaavasti leikata lähes viidennes valtion menoista. Molemmat vaihtoehdot ovat täysin mahdottomia ja johtavat hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon. Siksi työurien pidentämiselle ei ole realistista vaihtoehtoa.

Työurien pidentämisessä on paljon puhuttu eläkeiän nostosta, varhaiseläkejärjestelmien muuttamisesta ja viimeisten vuosien superkarttumista. On totta, että eläkejärjestelmämme tulee olla sellainen, että työelämän viimeisistä vuosista palkitaan, eikä vastaavasti kannusteta siirtymään eläkkeelle jo aiemmin. Ihan mahdottomasta ei kuitenkaan ole kyse. Kun nykyisin eläkkeelle jäädään keskimäärin 59-vuotiaana, niin jo 62-vuoden keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä olisi riittävä. Pääministeri Matti Vanhasen esitys siitä, että eläkeikää vain nostetaan kahdella vuodella, on liian yksioikoinen. Muodollinen eläkeikä ei ratkaise, vaan ainoastaan se minkä ikäisenä eläkkeelle tosiasiassa jäädään.

Suomalaisten varsin alhainen eläkkeellesiirtymisikä johtuu siitä, että vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle jääviä on lähes yhtä monta kuin normaalille vanhuseläkkeelle jääviä. Viime vuonna vanhuseläkkeelle jäi 40 000 suomalaista ja työkyvyttömyyseläkkeelle 30 000, edellisinä vuosina luvut olivat lähes tasoissa. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin 52-vuotiaana. Jos tämä keskiarvo saataisiin nousemaan 58-vuoteen, niin silloin normaalin työuran tekevien ei tarvitsisi tehdä työtä yhtään nykyistä pidempään. Tämä ei toki käytännössä yksin riitä ratkaisuksi, mutta osoittaa sen missä on ongelman ydin.

Suurin yksittäinen syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveysongelmat, joka on syy lähes neljälle kymmenestä. Lisäksi alkoholi on mukana monissa tapauksissa. Perinteiset fyysisestä rasituksesta tai vammautumisesta johtuvat syyt ovat koko ajan alentuneet ja niiden määrä on jo alle puolen kaikista tapauksista.

Lisäksi fyysisen syyn takia jäädään usein työkyvyttömyyseläkkeelle vasta lähellä normaalia eläkeikää, kun taas mielenterveydellisistä syistä jäädään tyypillisesti eläkkeelle jo alle 35-vuotiaana. Kaikilla ei edes ole työhistoriaa ja monilla se jää todella lyhyeksi.

Työkyvyttömyyttä vastaan taistellaan parhaiten ennaltaehkäisevin keinoin. Työturvallisuutta on mahdollista työpaikoilla edelleen parantaa tehokkaalla yhteistyöllä työnantajan ja työntekijöiden kesken, sekä työterveyshuollon asiantuntemusta hyödyntäen. Näin voidaan edelleen vähentää fyysisten syiden määrää, mutta henkistä puolta vastaan taisteleminen edellyttää uutta asennetta.

Henkisten ongelmien taustat eivät yleensä johdu työpaikan asioista, vaan useimmiten yksityiselämästä työelämän ulkopuolella. Siitä huolimatta työkaveri, lähiesimies ja ystävät usein huomaavat ongelmat paljon ennen työterveyslääkäriä, jonka vastaanotolle mentäessä ollaan usein jo liian pitkällä. Nyt onkin otettava aidon välittämisen asenne. Meillä jokaisella on velvollisuus auttaa sekä työssä, että vapaa-aikana niitä ystäviämme, joiden ongelmat me näemme. Kaveria auttamalla autetaan myös suomalaisen hyvinvoinnin säilymistä.

Kokoomuksen sastamalainen kansanedustaja kannustaa maltillisiin investointeihin ja työmarkkinarauhaan.

Urho Kekkonen puolusti tällä teemalla aikoinaan suuria teollisuusinvestointeja Pohjois-Suomeen 50-luvun alussa, jolloin Suomen talous oli kriittisessä tilassa. Kekkosen ajatuksena oli, että jos maltetaan investoida ja odottaa sen hedelmiä, niin elintaso myöhemmin kohoaa huomattavasti korkeammalle kuin, jos kaikki pelivara käytetään heti.

Tämä poliittinen viisaus on hyvä muistaa tänä keväänä, kun vientivetoinen Suomi on taantumassa, jota vielä pitkittää vientimme rakenteen painottuminen investointihyödykkeisiin. Kansainvälinen taantuma ei ole poistanut globalisaatiota, vaan kiihdyttänyt sitä.

Uusi työmarkkinakierros lähti jo lupaavasti liikkeelle teknologiateollisuuden ja metallin välisellä sopimuksella, johon YTN lähti mukaan. Valitettavasti sen jälkeen otsikoissa eivät ole olleet uudet sopimukset, vaan työsuhderiidat ja laittomat lakot.

Matkalaukkukiista on aiheuttanut jo miljoonavahingot Finnairille, sekä Suomen kansainväliselle maineelle. Taitamattomasti on toimittu molemmin puolin pöytää. Onneksi omistajaohjausministeri Jyri Häkämies vihelsi pelin poikki ja Juhani Salonius sai sovun aikaan. Laukkukiistassa ei ole kyse pienestä asiasta. Jos Finnairin maine Aasian lentojen toimijana menee kansainvälisten asiakkaiden silmissä, niin Finnair taantuu pieneksi kansalliseksi lentoyhtiöksi ja silloin työpaikka menee alta monelta muultakin, kuin laukun järjestelijöiltä.

Matkalaukkukiistan ensimmäisessä vaiheessa 6,7 miljoonan euron vahingot aiheuttanut laiton työnseisaus johti 13 000 euron hyvityssakkoihin. Toimihenkilöunioni puolestaan on tuomittu jo ainakin yhdeksän kertaa laittomista työtaiteluista DNA-kiistassa ja liitto ilmoitti lakkojen jatkuvan edelleen, eli sakkojen kokonaissumma on noussut tähän mennessä (20.1.2010) jo yli 140 000 euroon.

Vaikka harvoin onkin yhden vika, kun kaksi tappelee, nämä esimerkit pakottavat harkitsemaan lakkosakkokäytännön muuttamista yleiseen pohjoismaiseen tapaan, jossa hyvityssakon lisäksi voidaan määrätä vahingonkorvaus, joka on jossakin suhteessa laittoman työtaistelun aiheuttamiin menetyksiin. Nykyinen lakkosakkotaso on niin pieni, että se ei estä ainuttakaan laitonta työtaistelua oli siten kyse mistä tahansa.

Julkisen sektorin työmarkkinatilanne on kevään neuvotteluissa vieläkin vaikeampi kuin yksityisen sektorin.

TEHY-korotusten maksaminen myös TEHY:n ulkopuolella samaa työtä tekeville on ilman muuta oikein. On myös totta, että sairaanhoitajat eivät ole ainoa palkkakuoppaan jäänyt koulutettu naisvaltainen ala ja aitoja paineita muita aloja korkeampaan korotukseen on edelleen.

Samaan aikaan kuntien talous on poikkeuksellisen vaikea ja henkilöstömenot muodostavat valtaosan kuntien menoista. Lopputulos on helposti se, että isot korotukset vain lisäävät lomauttamispaineita, jolloin luu jää kasvavina työpaineina työntekijän käteen. Sen vuoksi pitkät sopimukset, jossa isommat korotukset painottuvat viimeisille vuosille olisivat tässä tilanteessa kaikkien etu.

Arto Satonen, kansanedustaja (kok)