Kuntavaalit 2008
Suuret kiitokset kaikille Kokoomusta ja minua äänestäneille, uuden ajan Sastamala aloittaa vuoden vaihteesta. Henkilökohtainen äänimääräni oli 593 (ennen tarkastuslaskentaa 592).
Sastamalan kuntavaalitulokset 2008
Uutta kaupunkia rakentamaan!
Vuoden 2009 alusta kuntarajat vaihtuvat 99 kunnassa ympäri Suomea. Niin myös kotikunnassani Vammalassa, jossa kunnallisvaalit käydään uudessa Sastamalassa neljän vanhan kunnan alueella. Nyt tärkeintä on löytää yhteinen tahto, jolla teemme Sastamalasta vetovoimaisen ja halutun asuinpaikan.
Kuntaliitos ei ole itsetarkoitus, vaan tapa järjestää kuntalaisille tärkeät palvelut laadukkaasti ja tehokkaasti. Sastamalan on oltava hyvä ja turvallinen paikka asua niin lapsille, nuorille kuin ikäihmisillekin. Siksi me tarvitsemme laadukkaita liikunta-, kulttuuri- ,koulutus- ja hoivapalveluita. Työllisyys on Sastamalassa maan huipputasoa. Siitä saavutetusta edusta on pidettävä kiinni edistämällä yrittäjyyttä ja panostamalla koulutukseen.
Olen kunnallisvaaleissa ehdokkaana Sastamalassa. Toivon, että kerrot minulle ajatuksiasi kuntalaiselle tärkeistä asioista. Mielelläni vastaan myös kysymyksiin.
Rakennetaan yhdessä Sastamalaa!
Kotiseudun puolesta. Aina.
![]()
Vaaliteemojani
Sastamala tarvitsee uusia asukkaita ja yrittäjiä, jotta nykyisilläkin asukkailla menee paremmin – laadukkaita tontteja eri puolelta kuntaa on oltava tarjolla sekä asukkaille että yrityksille.
Palloiluhalli on rakennettava nuorten harrastuksia palvelemaan.
Nuorten syrjäytymistä on torjuttava tehokkaasti kodin, koulun ja sosiaalialan ammattilaisten yhteistyöllä.
Sastamalan taloudenpidossa on varauduttava tulevaisuuteen.
Yhdistysten arvo nuorisotyössä on tunnustettava myös resurssien jaossa.
Sastamalan edunvalvontaa maakunta- ja valtakunnantasolla on tehtävä tehokkaasti.
Turvallisuudesta ei saa tinkiä.
Ikäihmisten kotona asumista on tuettava ja omaishoitoon on panostettava.
Arto tavattavissa – kalenterimerkintöjä ennen vaaleja
La 20.9.2008 Kampanja-avauksessa Vammalassa
Pe 26.9.2008 Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä
La 27.9.2008 Suodenniemellä
Ma 29.9.2008 Nokian seniorit, Kerhola
Ke 1.10.2008 Ty-valiokunnan matka Kajaaniin
Pe 3.10.2008 Hämeenkyrön Isopappila
La 4.10.2008 Toijalassa ja Kylmäkoskella
Ma 6.10.2008 Opetusministeri Sari Sarkomaa Pirkanmaalla, Ylöjärvellä
Ma 6.10.2008 Tyrvään Sanomien vaalipaneeli
Pe 10.10.2008 Pirkanmaan Yrittäjät 70v, Hotelli Rosendahlissa
La 11.10.2008 Vammalan torilla
Su 12.10.2008 Muotinäytös Sylvään koululla, klo 16
Ma 13.10.2008 Yrittäjätilaisuus Tulli Bisnes Parkissa Mauri Kivistön ja Leena Arkian kanssa, klo 18
Pe 17.10.2008 Orivedellä
La 18.10.2008 Vammalan torilla
Su 19.10.2008 Rovaniemellä Kokoomus-kahveilla yhdessä kansanedustaja Ulla Karvon kanssa
Ma 20.10.2008 Satosen synttärisumpit Tampereella, kahvila Aniittassa, klo 13
Ma 20.10.2008 Aamulehden vaalipaneeli Sastamalassa, klo 18
Ke 22.10.2008 VaLePan vaalitorilla
La 25.10.2008 Vammalassa, Pehulan torilla Äetsässä ja Mouhijärvellä Häijäällä
Su 26.10.2008 Kunnallisvaalipäivä
Vaalikoneita – ja vastauksiani niihin
- Sastamalan vaalikone
- YLE:n vaalikone
- MTV3:n vaalikone
- Terveydenhuollon vaalikone
- IRC-Gallerian ja Allianssin vaalikone

