Arto Satonen

Flickr

Arto Flickrissä

huhtikuu 2011

Kari Kantalainen

16.4.2011

KariKantalainen

Arkadianmäelle tarvitaan toimijoita, joilla on kyky ja tahto hoitaa yhteisiä asioita vastuullisesti, myös Pirkanmaan näkökulmasta. Arto on osoittanut kuuluvansa eturivin vaikuttajien joukkoon – luotettava, asioihin paneutuva ja vahva edustaja.

Kari Kantalainen
Lempäälä

Aihe: Äänessä päivän tukija

132 kommenttia

Ei joko lähijuna tai raitiotie, vaan Pirkanmaalle tarvitaan molemmat

15.4.2011

Pirkanmaa on yksi Suomen nopeimmin kasvavista alueista. Pirkanmaan ja Tampereen kasvukeskuksen infrastruktuuri ja liikenteen sujuvuus ovat erittäin merkittävällä sijalla alkavalla hallituskaudella ja vaativat lisää investointeja.

Tarvitsemme Pirkanmaan kansanedustajien yhteistyöllä mm. toimivan lähijunaliikenteen Pirkanmaan muista kunnista Tampereelle ja takaisin – sekä Tampereen kaupungin raitiotiejärjestelmän.

Lähijuna ja raitiotie voisivat olla yhteen sovitettuna koko maakunnan solmukohdat kattava yleinen joukkoliikennejärjestelmä. Siten saataisiin suurin osa maakunnasta raideliikennejärjestelmän piiriin. Toisiaan tukevien lähijunan ja ratikan vastakkainasettelu ei johda mihinkään.

Lähijuna-raitiotiehanke on Tampereen seudulla selvä liikenteen kärkihanke, ja sen vaikutukset ulottuvat koko maakuntaan. Lähijuna-ratikkaliikenteen muodostama kokonaisuus palvelee sekä Tamperetta, kehyskuntia että koko maakuntaa Orivettä, Parkanoa, Akaata, Urjalaa ja Sastamalaa myöden.

Valtion alustavasti lupaama 65 miljoonan euron tuki Tampereen seudun raideliikenteelle tulee siis käyttää tasapainoisesti sekä Pirkanmaan lähijunaliikenteen että Tampereen raitiotien ensimmäisen vaiheen ensimmäisen osuuden käynnistämiseen seuraavan hallituskauden aikana.

Hyvänä vertauskohtana Tampereen seudun lähijuna-raitiotieliikenteen tuelle on Helsingin länsimetro, johon valtion rahaa on käytetty noin 270 miljoonaa euroa sekä Vantaan poikittainen kaupunkirata, johon valtion tukea menee yli 450 miljoonaa euroa. Tampereen seutukunnalle suunniteltu 65 miljoonaa euroa pitää suhteuttaa näihin hankkeisiin, koska Tampereen seudun koko on noin 30% pk-seudusta.

Pirkanmaan raideliikenteen kehittäminen on täyttä realismia, kun avainsana on johdonmukainen ja tasapainoinen kehityspolku, jossa edetään suunnitelman mukaisesti askel kerrallaan. Tämä vaatii Pirkanmaan asian ajamista eduskunnassa ja myös sen ymmärtämistä, että Pirkanmaan painoarvo valtakunnan liikennepolitiikassa täytyy tunnustaa.

Kehittämistarvetta on lisäksi liikenneyhteyksissä muihin maakuntakeskuksiin, niin Tampere-Pori -radalla kuin kolmostiellä Hämeenkyrössä (Seinäjoen-Vaasan suunta) ja ysitiellä Tampereen ja Oriveden (Jyväskylän suunta) välillä.

Kaukoliikenteen osalta “Tunnissa Helsinkiin, kahdessa Eurooppaan” on jo lanseerattu slogan. Sen toteuttaminen vaatii tulevaisuudessa uuden raideparin pääradalle ja lisää suoria lentoyhteyksiä.

Meidän on saatava läpi viesti, että vientivetoiseen maakuntaan ja Suomen henkilö- ja tavaraliikenteen solmukohtaan – eli Tampereelle ja Pirkanmaahan – kannattaa panostaa, koska se tuottaa tuloksia koko Suomelle.

Olen valmis antamaan täyden työpanokseni sen puolesta, että Pirkanmaa saa valtakunnallisessa päätöksenteossa sen painoarvon, joka Suomen toiseksi suurimmalle maakunnalle kuuluu.

Aihe: Blogi

227 kommenttia

Päätöksenteko perustuu arvoihin

15.4.2011

Jyrki Kataisen puheenjohtajakaudella Kokoomus on korostanut arvojen merkitystä päätöksenteossa. Puolueen kärkiarvoiksi ovat nousseet välittäminen, suvaitsevaisuus, sivistys ja kannustavuus.

Kantava teema on lisäksi mahdollisuuksien tasa-arvo, joka tarkoittaa sitä, että vanhempien varallisuuteen katsomatta jokaisella suomalaisella on mahdollisuus päästä eteenpäin. Sen vuoksi meillä on ilmainen koulutus ja opintotuki, jotta kenenkään mahdollisuus opiskella ei kaadu varojen puutteeseen.

Olen vahvasti näiden kokoomuslaisten arvojen takana, ja sen takia olen puolueeni valinnut. Kun liityin puolueeseen lukiolaispoikana 1982, valinnan perusteena oli se, että Kokoomus on yrittävien ihmisten asialla. Siis meidän kaikkien, jotka olemme aktiivisia ja pyrimme työtä tekemällä kantamaan huolta itsestämme ja läheisistämme.

Eduskunnassa olen havainnut, että myös nämä hyvinvoinnin rakentajat tarvitsevat puolestapuhujaa, koska heidän työnsä ansiosta meillä on mahdollisuuksia auttaa apua tarvitsevia.

Oma työurani on hyvin monivaiheinen. Se alkoi grilliyrittäjänä, jatkui urheilutoimittajana, poliittisena sihteerinä ja opettajana ennen kansanedustajan uraa. Oman kokemukseni kautta olen oppinut arvostamaan kaikkea työtä. Luterilaisen työn etiikan mukaan työn tekeminen on sekä oikeus että velvollisuus.

Suurin osa suomalaisista tekee työtä elättääkseen perheensä. Samalla he luovat lisäarvoa, jotka auttavat niitäkin, jotka eivät voi tehdä työtä tai ovat jo työnsä tehneet. Vuosikymmenien aikana monet sukupolvet ovat tehneet Suomesta maailman parhaimman valtion ahkeruudella ja rehellisyydellä. Niistä ominaisuuksista suomalaiset maailmalla tunnetaan ja niiden arvojen toivon kestävän myös tulevaisuudessa.

Lähimmäisen vastuu on arvoista minulle tärkein. On hätkähdyttävää tavata omaishoitajia, jotka ovat kymmeniä vuosia hoitaneet vammaista lastaan tai vaikeasti sairasta puolisoaan. Yhtä lailla on arvokasta toimia nuorisovalmentajana urheiluseurassa ja ohjata nuoria hyvän harrastuksen kautta oikealle polulle elämässä. Joskus ystävä tarvitsee jaksaakseen vain keskustelukumppania, ja silloin on tärkeää löytää aikaa juuri hänelle.

Paraskin hyvinvointiyhteiskunta voi luoda näille asioille vain puitteet. Rahaa voidaan käyttää omaishoidon tukeen tai urheilukenttään, mutta yhteiskunta ei voi taata rakkautta hoidettavaan, ei toimia keskustelukumppanina, eikä ole kannustamassa nuoria kentän laidalla. Nämä kaikki asiat tekevät läheisistään vastuuta kantavat ihmiset itse.

Näiden vaalien yhteydessä on käyty paljon keskustelua Euroopan rahoitusmarkkinoiden vakauttamisesta, Libyan kriisin hoidosta ja Japanin maanjäristyksen jälkitoimista. Nämä asiat ovat tärkeitä, ja ne vaikuttavat maailman ja Suomen talouteen ja hyvinvointiin. Ne ovat kuitenkin asioita, joihin me voimme vaikuttaa vain marginaalisesti.

Sen sijaan me itse ratkaisemme, miltä arvopohjalta Suomea seuraavat vuodet johdetaan. Jos arvomme ovat kohdallaan, vene pysyy pinnalla myrskyssäkin. Se kannattaa pitää vaalikopissa mielessä.

Aihe: Blogi

1 846 kommenttia

Simultaanishakkia Ideaparkissa la 26.3.2011

15.4.2011

Satonen saldo 11 pelistä: 9 voittoa, 1 tappio, 1 tasapeli. Mukana myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, ja tämä ottelu päättyi eduskunnan shakkimiestari Arto Satosen voittoon.

Aihe: Kuvia-ääntä-videoita

788 kommenttia

Muistutuskutsu: Arton omat vaalivalvojaiset Ellivuoressa su 17.4. klo 19.30 alkaen – tervetuloa!

15.4.2011

Satonen_vaalivalvojaiset_kutsu

Arton omat vaalivalvojaiset pidetään hotelli Ellivuoressa sunnuntaina 17.4. klo 19.30 alkaen.

Tarjolla iltapalaa ja tulosseurantaa hyvässä seurassa. Ilmoitatko etukäteen saapumisestasi sastamala@sastamalankokoomus.fi, niin tiedetään varautua tarjoiluiden vuoksi.

Tervetuloa myös ilman ilmoittautumista!

Tunnelma kattoon!

Lehdistön yhteystiedot:

Arto Ahvensalmi (Arto Satosen eduskuntavaalikampanjan kampanjapäällikkö) arto.ahvensalmi@gmail.com / arto.ahvensalmi@tut.fi
045-1245678 / 045-3518482

Arto Satonen
arto.satonen@eduskunta.fi
050-5113110

Aihe: Blogi

150 kommenttia

Timo Jaakkola

15.4.2011

TimoJaakkola02

Arto kuuluu siihen harvinaiseen poliitikkojoukkoon, joka ottaa selvää, näkee vaivaa, kuuntelee, omaksuu, eikä esitä tietävänsä enempää kuin oikeasti tietää.

Hän on myös omalla esimerkillään osoittanut, että tällä nöyrällä asenteella ja ahkeralla toimintatavalla oppii hallitsemaan jopa maatalouspolitiikan koukerot. Monipuolisuudessaan Arto on pirkanmaalaisille paras mahdollinen ehdokas – ehdotonta ministeriainesta.

Timo Jaakkola
Sastamala

Aihe: Äänessä päivän tukija

1 151 kommenttia

Marko Mäkelä

14.4.2011

MarkoMakela_marko-tukikuva

Äänestäjänä arvostan erityisesti Arton yrittäjätaustaa. Kuka muukaan voi yrittäjän asiaa eduskunnassa parhaiten ajaa kuin yrittäjä itse, joka tuntee ongelmakohdat ja haasteet. Arto kuuntelee, on aktiivinen ja ajaa menestyksekkäästi asioita työ- ja elinkeinopolitiikan saralla.

Viimeaikaisen yhteistyömme aikana olen huomannut Arton olevan rohkea edelläkävijä, joka erottuu edukseen. Selvää ministeriaineista!

Marko Mäkelä
Ylöjärvi
Yrittäjä, toimitusjohtaja
Mainostoimisto Värikäs Oy
Pirkanmaan Vuoden Nuori Yrittäjä 2011

Aihe: Äänessä päivän tukija

1 335 kommenttia

Kiitoksia bileistä Bricksissä Treella ke 13.4.2011, nyt jaksamme vaaleihin asti! -Shakkimies Satonen

13.4.2011

Shakkimies_Satonen_Bricks-kutsu_2011

Kiitoksia asiallisesta ohjelmasta, kiinnostavista keskusteluista ja miellyttävästä seurasta Bricksissä Tampereella ke 13.4.2011!

Nyt jaksamme vaaleihin asti! -Shakkimies Satonen

Katso kuva esimerkiksi yrittäjyyden jonglöörauksesta (Kiitoksia paljon, Jakobin Sirkus)

Facebook-tapahtuma: http://www.facebook.com/event.php?eid=153450961385848

Oikeita siirtoja Pirkanmaan puolesta!

_Satonen_nimikirjoitus_pienenpieni

Aihe: Blogi

665 kommenttia

Pasi Peltola

13.4.2011

PasiPeltola_DSC_0091

Arto on salibandytapahtumisessa vakituinen vierailija, ja hän ymmärtää nuoren mutta jo maailman huipulla olevan lajin asemaa ja tarpeita Suomen urheilukentässä.

Lisäksi Arto on ollut aktiivinen sisä- ja ulkopalloilulajien halli- ja liikuntahankkeiden edistämisessä. Arton mielestä urheilupaikkarakentaminen kuuluu yhteiskunnan tehtäviin.

Arto ymmärtää myös liikunnan tärkeyden lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta.

Aihe: Äänessä päivän tukija

1 kommentti

Yli 200 tilaisuutta tämän vuoden aikana

12.4.2011

Kansanedustajan työ on päätöksenteon lisäksi suurelta osin kansalaisten tapaamista ja kuuntelemista.

Tämän vuoden (2011) puolella olen kiertänyt yli 200 tilaisuudessa. Vaaleihin mennessä määrä nousee noin 250 kappaleeseen.

Olen käytettävissä ja tavattavissa myös tulevalla vaalikaudella.

ps. Arto tavattavissa -arkistoa selattavissa vuodesta 2008 lähtien – tarkista Arton aktiivisuus takavuosina ja lähikuukausina.

Aihe: Blogi

77 kommenttia

Uudemmat | Vanhemmat