Alueellistaminen uuteen harkintaan
19.11.2009
Eduskunnan tarkastusvaliokunta toi tällä viikolla esille kriittisen näkemyksensä alueellistamiseen. Alueellistaminen lisää kustannuksia tuntuvasti virastojen siirtymävaiheessa ja haittaa asioiden sujuvuutta, ei auta maan heikommin kehittyviä alueita ja laskee henkilökunnan motivaatiota.
Alueellistaminen on jo aiemmin saanut osakseen vahvaa kritiikkiä valtion virastojen henkilöstöltä. On ymmärrettävää, että muuttaminen työn perässä toiselle puolelle maata on vaikeaa perhesuhteiden ja muiden siteiden takia. Useimmiten alueellistamisessa käy niin, että pääosa henkilökunnasta hakeutuu muihin tehtäviin ja uusia henkilöitä palkataan sijoituspaikkakunnalle. Tästä aiheutuu siirtymävaiheeseen ylimääräisiä kustannuksia.
Alueellistamista on perusteltu sillä, että sillä vahvistetaan maan heikoimpia alueita. Tämäkään ei toteudu, sillä vain 7 % alueellistamisista on suunnattu maakuntakeskusten ulkopuolelle. Alueellistamiset eivät siten kohdistu väestöään menettäviin kuntiin, vaan maakuntien ykköskaupunkeihin, jotka kuitenkin lähes koko maassa kasvattavat väestöään muutenkin.
Toki lisäkasvun tarve on suurempi Kuopiossa, kuin Helsingissä, mutta on turha kuvitella, että alueellistamisella ajettaisiin maaseudun asiaa. Sitä varten on oltava toisenlaiset keinot.
Hyviäkin esimerkkejä alueellistamisesta löytyy. Esimerkiksi poliisikoulutuksen keskittäminen kokonaan Tampereelle ei itse asiassa edes ole alueellistamista, vaan koulutuksen järkeistämistä. Siitä ajattelusta on päästävä eroon, että jos maassa on jotakin asiaa hoitamassa vain yksi valtion virasto tai laitos, niin sen ei välttämättä tarvitse sijaita pääkaupunkiseudulla. Sen vuoksi erityisesti uusia laitoksia ja virastoja pitää sijoittaa maakuntiin.
Alueellistamista voidaan toteuttaa järkevästi myös alueellistamalla työtä, kuten KELA on tehnyt. Sähköisesti työtä voidaan siirtää maan eri osiin ilman, että työntekijän pitää muuttaa mihinkään. Tämä alueellistaminen tukee erityisesti väestöään menettäviä alueita, koska siellä on palvelutarpeen vähenemisen myötä ilman työnsiirtoja paineita supistaa toimintoja.
Uskon alueellistamisessa järjen voittavan ja veikkaan lääkelaitoksen jäävän viimeiseksi suureksi siirroksi. Sen sijaan käyttämällä pehmeämpiä keinoja, kuten etätyötä ja työn siirtämistä sähköisesti, alueellistamalla uusia virastoja ja toimintoja, sekä keskittämällä lisää toimintoja Helsingin ulkopuolella sijaitseviin yksiköihin saavutetaan parempia tuloksia ja parannetaan valtion työntekijöiden työolosuhteita.