kesäkuu 2009
Iran huutaa vapauttaan
28.6.2009
Kotiseutuni tärkein kesätapahtuma on Vanhan kirjallisuuden päivät, joka alkoi 25 vuotta sitten aivan pienimuotoisena antikvariaattikauppiaiden ja kirjan ystävien tapahtumana.
Kun 25 vuotta sitten sovittiin Vammalan lukion pieneen aulaan, niin nyt tarvitaan koko Sylvään koulu, valtava teltta ja oheistapahtumia on levinnyt ympäri kaupunkia. Samalla satojen ihmisten tapahtumasta on tullut yli 10 000 kirjanystävän vuotuinen kohokohta, johon tullaan joka vuosi.
Kirjapäivien yksi klassikko on päivien avaajan puheenvuoro otsikolla löytöjäni vanhasta kirjallisuudesta. Tällä kertaa avaajana toimi Nokian johtaja, ex-pääministeri Esko Aho, joka on myös itse kirjoittanut kolme kirjaa.
Ahon kirjavalinnat liittyivät nuoruuden oppivuosiin ja kotiseutu Veteliin. Ristisanojen ratkojan suosikkiteos oli tietosanakirja, Ahon sanoin aikansa internet. Sieltä pohjautuivat ne tiedot, jotka auttoivat Suomen nuorimman pääministerin selviytymään lama-ajan johtajana. Siinä auttoi varmasti myös puhetaito. Aho jätti tässä suhteessa lähtemättömän vaikutuksen.
Vammalalaisille, siis sastamalalaisille, kirjapäivien todellinen kohokohta on lauantai-illan telttakonsertti, koska ainoastaan silloin Mauri Kunnas on lavalla bändinsä kanssa esiintymässä. Tämä tapahtuma on vammalalaisille must, sinne on mentävä, koska siellä ovat kaikki. Niin paikkakunnalla asuvat, kesäasukkaat, kuin vanhempiaan tapaamaan tulleet paikkakunnalta aikoinaan lähteneet. Tunnelma on lämmin, rento ja letkeä. Niin oli nytkin.
Politiikan kovimmat uutiset ovat viime päivinä tulleet Iranista, jossa Teheranin kaduilla käydään nyt todellista taistelua maan suunnasta. Kyse ei kuitenkaan ole islamilaisen valtion alasajosta, vaan ainoastaan siitä, otetaanko edes pieniä askelia demokratian toteutumisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen suuntaan.
Tässä taistelussa opposition tärkein väline on internet, jonka avulla nuoret ihmiset voivat välittää maailmalle tietoa siitä, mitä heidän maassaan oikeasti tapahtuu. Iran on nuori kansa ja sen nuoret ovat kyllästyneet elämään maan johdon ja kovan linjan islamilaisten talutusnuorassa.
He taistelevat sellaisten asioiden puolesta, joita länsimaissa pidetään itsestäänselvyytenä.
Iran huutaa vapauttaan.
Aihe: Blogi
Puoluerahoituksessa ei ole muuta tietä kuin rahoituksen julkistaminen
25.6.2009
Politiikan kesä ei ole alkanut aivan hiljaisesti. Puoluerahoituskohu on johtanut mm. erityistilintarkastuksen tekemiseen KEVA:ssa liittyen Nova Groupin kanssa tehtyihin liiketoimiin.
Viimeistään nyt on selvää, että puoluerahoituksessa ei ole muuta tietä kuin rahoituksen julkistaminen.
Asia on Tarastin komiteassa, ja ehdotuksia on sieltä tulossa syksyllä.
Silloin on päätettävä läpinäkyvyyden varmistavasta linjasta, joka täyttää sekä kansainväliset vaatimukset että takaa kotimaisen luottamuksen.
Muutokset nykytilanteeseen tuskin ovat merkittäviä, sillä monilla rahoittajilla ei ole mitään syytä olla kertomatta lahjoituksistaan.
Luultavasti listalta putoaa pois Nova Groupin tai Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen kaltaisia toimijoita, ja sillä on pelkästään tervehdyttävä vaikutus.
Arto Satonen
Aihe: Blogi
Aamulehti 24.6.2009: Raha takaa uskottavan puolustuksen
25.6.2009
Tasokorotus. Eduskunta käsitteli kevään turvallisuus-ja puolustuspoliittista selontekoa. Lopputuloksena oli päätös tehdä kahden prosentin tasokorotus puolustusmäärärahoihin vuonna 2011. Tämä korotus on välttämätön, jotta voidaan taata alueellisen puolustuksen toimivuus sekä säilyttää yleinen asevelvollisuus ja laaja reservi.
Puolustusmäärärahojen korotuksen taustalla on puolustusmateriaalin kallistuminen seitsemän prosentin vuosivauhdilla. Kun kolmannes puolustusbudjetista menee asehankintoihin, niin pelkkä inflaatiokorotus johtaisi aseistuksen rappeutumiseen. Uskottava armeija ei voi tinkiä ajanmukaisesta suorituskyvystään, joten leikkaukset olisi kohdistettava toimintamenoihin ja palkkakuluihin.
Ilman tasokorotusta jouduttaisiin sota-ajan joukkojen vahvuutta pudottamaan 350 000 miehestä 250 000 mieheen jo vuoteen 2012 mennessä. Kaksi varuskuntaa henkilöstöineen olisi lakkautettava vuoteen 2016 mennessä ja vakituisen henkilöstön määrä vähenisi kahdella tuhannella. Kutsunnoissa ei voitaisi määrätä palvelukseen koko palvelukseen kelpaavaa ikäluokkaa, vaan ajauduttaisiin osin valikoivaan asevelvollisuuteen.
Aluepuolustuksen henki on siinä, että puolustusvoimat ovat läsnä kaikissa maakunnissa. Yleinen asevelvollisuus on puolestaan suomalaisen maanpuolustuksen perusta. Jos näihin perusasioihin jouduttaisiin liian niukan puolustusbudjetin vuoksi puuttumaan, niin seuraukset maanpuolustustahtoon ja siten todelliseen puolustuskykyyn olisivat huomattavat.
Vasemmisto-opposition vastustus puolustusmäärärahojen tasokorotusta kohtaan tuntuu siten vastuuttomalta populismilta.
On totta, että Suomessa on rahan reikiä nyt muuallakin kuin puolustuspolitiikassa. Puolustuspoliitiikkaa tehdään kuitenkin yli taantumien ja nousukausien. Puolustusvoimien on oltava aina riittävässä valmiudessa.
Lisäksi talouskriisi tuo uusia haasteita turvallisuusympäristöön, jotka saattavat näkyä järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskaupan ja terrorismin kasvuna. Jossain päin maailmaa talouskriisi voi johtaa sisällissotiin tai jopa valtioiden välisiin selkkauksiin.
Näidenkin kriisien hoitamisessa Suomella kansainvälistä vastuuta kantavana maana on YK:n ja EU:n kautta oma roolinsa ja sekin vaatii resursseja.
Suomen turvallisuusympäristö on tällä hetkellä vakaa ja suhteet naapureihimme hyvät. Emme kuitenkaan saa jättää huomioimatta sitä, miten Venäjä on puolustanut omia etujaan Georgiassa ja Virossa.
Aika Nato-jäsenyydelle on viimeistään ensi vaalikaudella, eikä joskus tulevaisuudessa. Ei ole uskottavaa vuodesta toiseen jatkaa Nato-optiolla, joka presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaaren sanoin on vain illuusio. Ei palovakuutusta oteta vasta silloin, kun tuli jo kytee nurkan alla.
Nato-jäsenyys on kuitenkin mahdollinen vasta, kun suomalaisten enemmistö on siihen valmis. Nato ei edes ota jäsenekseen maata, joiden kansalaisten tuki ei ole jäsenyyden takana.
Tämä todetaan myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, joka päätyy siihen, että jatkossakin on vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä. Avaimet asiassa on ulkopoliittisen johdon käsissä.
Suomessa on perinteisesti ulko- ja puolustuspolitiikassa vallinnut laaja konsensus. Nytkin säröjä rakkauteen hallituksen ja sosiaalidemokraattisen opposition välille tuli vain Nato-kirjauksen sanamuodosta ja puolustusbudjetin tasokorotuksesta.
Molemmat ovat kuitenkin Suomen puolustusvoimien kehittämisen kannalta aivan ydinasioita.
Arto Satonen
kansanedustaja (kok)
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Juhannuskuulumisia
20.6.2009
Sastamalan ytimen juhannukseen saatiin tänä kesänä uusi ulottuvuus, kun perusteellisesti uudistuneen, laajentuneen ja komistuneen rantakahvilan yhteydessä poltettiin komea juhannuskokko. Tämä tapahtuma sai kymmenen aikaan juhannusaattoiltana paikalle katselijoita satamäärin.
Väki piti selvästi näkemästään ja tunnelma oli kaikin puolin leppoisa, vaikka yläilman herra välillä vettä roiskikin. Tälle tapahtumalle oli selvästi tilaus, sillä niin monet kaupunkilaiset kokkoa seuraamaan kerääntyivät. Toivottavasti tästä tulee perinne ja yksi hyvä tapahtuma lisää Sastamalan kesään.
Maailman tason urheilussa juhannuskaan ei ole lepopäivä. Suomen lentopallomiehet ottelivatkin juhannusaattona Brasiliaa vastaan vieraskentällä ja saivat ensi kertaa lajin ykkösmaalta kaksi erää ja samalla arvokkaan turnauspisteen. On hienoa seurata miten täältä kotiseudulta tutut kaverit Oivasen veljekset, Markkulan Joni, Ojansivun OP ja Tuomisen Jari pystyvät tasapäisesti taistelemaan Etelä-Amerikassa maailman huippuja vastaan.
Kun vielä joukkueesta olivat kotimaassa huilivuorossa Eskon Mikko ja Kunnarin Olli, niin ainakin lentopalloilussa kotiseutumme on aivan maailman huipulla. Eikä vain nyt, vaan myös tulevaisuudessa, sillä hyviä uusia kavereita on VaLePan juniorimyllystä maailmalle kypsymässä.
Juhannusaatto ei ollut hiljainen päivä politiikassakaan. EU:n huippukokouksessa Barroson jatkokausi siunattiin. Hyvä niin. Kerran olen miehen tavannut ja hyvän kuvan jätti. Tekstiä tulee yhtä innokkaasti ja osuvasti kuin Soinilta, mutta asiaa on mukana paljon enemmän. Irlannin kanssa on jouduttu tekemään monenlaisia viilauksia, että siellä Lissabonin sopimus menisi läpi.
Ihmeelliseltä sekin tuntuu. Irlanti on yksi niistä maista, joita talouskriisi on pahimmin kolhinut. Ei kai siellä tosiaan kuvitella, että ilman EU tason yhteistyötä kriisistä selvittäisiin varsinkin, kun Irlannin talouskasvua on takavuosina vahvasti pönkitetty Euroopan Unionin infrarahoituksilla. Islannissakin on jo ymmärretty, että hädän hetkellä ei ole mukava olla yksin.
Aihe: Blogi
Mielen valtasi epäusko, voiko tällaista tapahtua Suomessa?
15.6.2009
Viime lauantaina ilta oli parhaimmillaan Ratinan stadionilla, jossa TUL järjesti 90-vuotisjuhliaan elämysten kaupunki-teemalla, Sorin sirkuksen ja upeiden joukkovoimisteluesitysten sikerminä. Paikalla oli lähes koko vasemmiston puolue- ja ay-eliitti. Urpilainen ja Huovinen esiintymässä joukkojen mukana, katsomossa TUL:n nykyistä ja entistä johtoa, SAK:n uusi puheenjohtaja ja tasavallan presidentti.
Seurasin tapahtumaa vähän etäämmältä. Kutsu oli tullut ja päätin mennä, kun näin merkittävä tapahtuma Tampereella järjestettiin. Juhlan puolivälissä ajatukset harhailivat kuitenkin aivan muualle. YLE:n uutispalvelun tieto saavuttaa aina, kun kännykkä on päällä. Nyt sieltä putkahti todellinen uutinen. Tieto Koneen säätiön puheenjohtajan tyttären kidnappauksesta. Mielen valtasi epäusko, voiko tällaista tapahtua Suomessa?
Minkälaiseen yhteiskuntaan olemme menossa? Kontrasti lämpimään, aurinkoiseen ja iloiseen kesäiltaan Ratinassa oli valtava.
Suomen poliisi osoitti sieppauksen selvittämisessä kykynsä toimia myös näin vaikeassa tilanteessa. Onneksi siepattu pääsi vapauteen ja sieppaaja saatiin kiinni. Asian käsittely siirtyy nyt oikeuslaitokseen.
Toivoa sopii, että syyllinen saa kovan ja tuntuvan rankaistuksen. Näitä harkittuja rikoksia iso kiinnijäämisriski ja rankaistusten kovuus ehkäisevät jo ennalta. Suomesta ei saa tulla maata, jossa varakkaidenkaan pitää kulkea omien turvamiesten kanssa. Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen kuuluu kaikille.
Aihe: Blogi
Monet kansanedustajat ovat siirtyneet hissin käyttäjistä portaiden kuluttajiksi
11.6.2009
Työyhteisöliikunta tarjoaa suuret mahdollisuudet parantaa työntekijöiden kuntoa ja terveyttä. Työyhteisöliikuntaan panostaminen on yksi keino edistää hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistä tavoitetta työurien pidentämisestä.
Työssä jaksaminen korostuu erityisesti nyt, kun taloudellisesta tilanteesta johtuen epävarmuus työpaikoilla kasvaa ja tehokkuusvaatimukset lisääntyvät. Fyysisesti ja henkisesti hyväkuntoinen ihminen jaksaa paremmin sekä töissä että vapaa-ajalla.
Liikuntasetelin arvo on tuplattu ja työelämän kehittämisrahojen nostettu kolmanneksella. Liikkumista ja työhyvinvointia edistäviin toimiin on siis jo ryhdytty. Työyhteisöliikunta 2010 -hankkeen kautta on löytynyt monia hyviä ideoita liikkumisen lisäämiseksi työyhteisössä. Nyt on aika levittää hyvät ideat käytäntöön.
Erityiseksi kohderyhmäksi on otettava liikuntaa harrastamattomat. Säännöllisesti liikkuvat pitävät huolta kunnostaan ominkin päin, hyödyntävät tehokkaasti liikuntaseteliä ja osallistuvat aktiivisesti työpaikan liikuntatempauksiin.
Sen sijaan liikuntaa harrastamattomat tarvitsevat alkuun apua työkavereiltaan ja työyhteisön liikuntavastaavilta. Perään työkavereilta “kaveria ei jätetä” -henkeä, sillä liikkuminen edistää tehokkaasti terveyttä ja parantaa elämänlaatua. Kaverin kannustaminen liikkumaan on siten ystävänpalvelus.
Ratkaisu voi olla myös hyötyliikunta, ja viittaan tässä mm. eduskunnan rappuremmikampanjaan, jonka myötä monet kansanedustajat ovat siirtyneet hissin käyttäjistä portaiden kuluttajiksi.
Aihe: Blogi
Vasemmiston yhteiskannatus 23,4% – Kokoomuksen kannatus 23,2%
9.6.2009
Eurovaalien paikkajako ja läpipäässeet ehdokkaat selvisi vasta ääntenlaskun kalkkiviivoilla. Kokoomuksen neljännen paikan menetys 6000 äänen erolla oli harmittava juttu.
Sitä vastoin suurimmasta puolueesta ei ollut epäselvyyttä. Kokoomus oli ylivoimaisesti suurin yli 23 prosentin kannatuksella. Olimme myös paras Pirkanmaalla ja lähes kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Näistä asemista on hyvä lähteä rakentamaan eduskuntavaalikampanjaa vuodelle 2011.
RKP ja Vihreät saivat väkensä hyvin liikkeelle ja yhdessä Perussuomalaisten (Timo Soinin) menestyksen kanssa aiheuttivat paikkamenetykset suurille puolueille. RKP ja Perussuomalaiset onnistuivat näyttäytymään toistensa vaihtoehtoina, ja se suosi molempia osapuolia.
Satu Hassin myötä Pirkanmaa pysyi euroedustajien kartalla. Kyse on kuitenkin muodollisesta, ei todellisesta edustuksesta. Hassi ei todellakaan ole profiloitunut pirkanmaalaisen elinkeinoelämän, työllisyyden ja siten maakunnan ihmisten hyvinvoinnin edistäjäksi, vaan hänen kiinnostuksen kohteensa ovat ihan muilla alueilla. Pirkanmaalta puuttuu europarlamentista oma edunvalvoja ja se asia meidän on seuraavalla kerralla korjattava.
Keskustassa neljästä paikasta ei edes haaveiltu. Puolueessa reilua tappiota ja kolmatta paikkaakin pidettiin lähes voittona. Vaalituloksista on luettavissa, että järjestökone on edelleen voimissaan ainakin pohjoisessa (Hannu Takkula, Kyösti Karjula), Etelä-Pohjanmaalla (Lasse Hautala) ja idässä (Riikka Manner). Lisäksi spekulointi Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuudella nosti hänen äänimääräänsä.
Keskusta menestyi edelleen ydinalueellaan, mutta koko maassa ei ollut samaa henkeä. Itselleni tuli yllätyksenä, että Sastamalassa Keskustaa ei näkynyt torilla kahvittamassa äänestäjiä, mutta Hakaniemen torilla vesisateessa jaettiin esitteitä aktiivisesti. Onko puolue todella siirtymässä maalta kaupunkiin?
Sosialidemokraatit hävisivät nämä vaalit sekä määrällisesti että laadullisesti. Yksi paikka meni ja kahdesta valitusta toinen on puolueeseen sitoutumaton ja täysin poliittista kokemusta vailla oleva meppi. Suomen edustus parlamentin toiseksi suurimmassa ryhmässä on siten pitkälti Liisa Jaakonsaaren varassa.
Vasemmistoliitto menetti ainoan EU-parlamenttipaikkansa, ja aikeet puoluejohdon vaihtamiseksi ovat jo liikkeellä puolueen sisällä. Vasemmiston yhteiskannatus oli 23,4% – Kokoomuksen kannatus 23,2%. Soinia lukuun ottamatta oppositio kärsi kaikkineen pahan tappion EU-vaaleissa.
Yksi yllättävä vaalin lopputulos on se, että valittujen joukossa ei ole ainuttakaan elinkeinoelämän, MTK:n tai ay-liikkeen edustajaa, vaikka nämä asiat ovat vahvasti esillä parlamentissa. Risto E.J. Penttilä pääsi hyvin lähelle, mutta valitettavasti yli 50000 ääntä eivät tällä kertaa riittäneet. Härmälän reilut 20000 ääntä jäivät myös kauas valinnasta ja maatalouden osaaminen parlamentissa on nyt Ville Itälän harteilla.
Ay-liikkeen ehdokkaat niin Kokoomuksen, SDP:n kuin Vasemmistoliitonkin joukoissa jäivät joukonjatkoksi. Kansa äänesti sisään valtakunnallisesti tunnettuja poliitikkoja täydennettynä Isä Mitrolla ja parilla nuorella politiikan ammattilaisella (Riikka Manner, Carl Haglund).
Yksi vaalien häviäjä oli demokratia. Alhainen äänestysprosentti näin tärkeässä vaalissa on huono merkki. Edelleen on jatkettava Euroopan Unionin päätöksenteon merkityksen kertomista julkisuudessa, jotta lisää väkeä saadaan uurnille. Kiitos kaikille vaalityössä mukana olleille.
Demokratia on tärkeä asia ja sitä pitää edelleen vaalia. Niissä maissa, joissa vaaleja ei pidetä, ei elämä muutenkaan ole ihmisarvoista. Se tosiasia on hyvä muistaa.
Aihe: Blogi
Satonen kysyy Vammalan verotoimiston palveluajoista
5.6.2009
Sastamalalainen kansanedustaja Arto Satonen (kok) on jättänyt kirjallisen kysymyksen ministeri Kiviniemelle, jossa hän kyseenalaistaa verohallinnon aikomukset karsia Vammalan verotoimiston palveluita.
Verohallinnon suunnitelmissa on vähentää muuttaa asiakaspalvelun aikoja siten, että Vammalan verotoimisto olisi auki vain kahtena päivänä viikossa.
Asiakkaita Vammalan verotoimiston palvelupisteessä käy runsaasti myös Sastamalan ulkopuolelta: mm. Nokialta (toimipiste lopetettu), ja Lounais-Suomen veroviraston alueelta mm. Huittisista (toimipiste lopetettu) ja Kiikoisista.
Asiakasmäärän runsauden vuoksi Satonen pitää perusteltuna, että Vammalan verotoimistossa asiakaspalvelu olisi jatkossakin avoinna viitenä päivänä viikossa, vaikka joissakin pienemmissä toimistoissa aukioloaikoja lyhennettäisiinkin.
- Vammalan verotoimiston palvelualueen ikärakenne on korkeahko, joten henkilökohtainen käynti tulee normaalia useammin kysymykseen. Lisäksi internetin käyttöön ei iäkkäillä henkilöillä ole läheskään aina mahdollisuuksia eikä usein taitoa, Satonen toteaa.
Aihe: Uutisia
SAK sivalsi nuoria
3.6.2009
Tämän viikon uutispommi työllisyystilanteeseen tuli yllättävältä suunnalta. Samana päivänä, kun eduskunta käsitteli opposition välikysymystä nuorisotyöttömyydestä, SAK julkaisi omat esityksensä työurien pidentämiseksi ja sivalsi siinä samassa nuoria. SAK:n mukaan tulisi ottaa käyttöön sitovat irtisanomisjärjestykset ensiksi palkatut irtisanotaan viimeksi -periaatteella.
Eli siis potkuja mieluummin nuorille, kuten Taloussanomat asian uutisoi 2.6.3009. Käytännössä tämä linjaus toteutuessaan pahentaisi nuorisotyöttömyyden tilaa vielä huomattavasti nykyisestä, kun irtisanomisiin päättyvissä yt-neuvotteluissa pitäisi järjestelmällisesti sanoa nuoria irti. Asian kiteytti osuvimmin eduskuntasalissa nuori edustaja Timo Heinonen, joka totesi Lylyn olevan tyly nuorille.
SDP:llä näyttää olevan iso tehtävä saada edes omat taustajoukot vakuuttumaan nuorisotyöttömyyden ongelmallisuudesta suomalaiselle yhteiskunnalle. Samaa asiaa vahvisti sekin, että SDP:ltä ei herunut julkista tukea Kokoomuksen ehdotukselle, että YT-menettelynkin aikana yritykset voisivat ottaa töihin nuoria työharjoitteluun, jotta heidän valmistumisensa ja siten urakehityksensä ei jäisi harjoittelusta kiinni. Tämäkin asia tuntuu olevan mutkien takana Hakaniemessä.
Toki SAK:n ulostulon ajankohdassa on huonoakin sattumaa ja SAK:n kymmenien esitysten joukossa on myös monia toteuttamiskelpoisia, vaikka useimmat lisäävätkin kohtuuttomasti yhteiskunnan vastuuta tai jäykistävät työmarkkinoita. Jälleen kerran kävi kuitenkin selväksi kenen etuja SAK ajaa. Saamapuolella ovat pitkään töissä olleet, joiden etuja puolustetaan suhteessa nuoriin.
Suomalainen kolmikanta on monissa asioissa hyödyllinen ja järkevä toimintatapa. Samalla on kuitenkin muistettava, että kolmikannassa vain valtio edustaa demokraattista valtaa ja muut osapuolet ovat etujärjestöjä. Etujärjestöjä ei saa päästää päättämään niiden ihmisten asioista, joita he eivät tosiasiassa edusta. Arvovalinnat kuuluvat demokratiassa niille, jotka ovat vaaleissa sen mandaatin kansalta saaneet.
Aihe: Blogi
Valinnanvapaus siis voitti
1.6.2009
Tällä viikolla hallitus pääsi yksimieliseen esitykseen kauppojen aukioloajoista sunnuntaisin. Asian taustalla oli kaupan keskusliiton ja PAM:in neuvottelutulos, jossa osapuolet sopivat millä ehdoilla sunnuntaikauppaa tehdään. Päätöksessä näkyi voimakkaasti myös pienyrittäjien näkökulma, sillä lain voimalla tullaan takaamaan suurten kauppakeskusten pienille yrittäjille oikeus pitää liikettään halutessaan sunnuntaisin kiinni.
Lopputulos on ratkaisu, jossa monet voittivat ja valinnanvapaus lisääntyi. Asiakkaat voivat nykyistä paremmin valita, koska kaupassa käyvät ja minkälaisessa liikkeessä. Jos joku haluaa viettää aikaa perheen kanssa sunnuntaikaupassa, niin siihen on mahdollisuus. Jos joku haluaa kiertää kaupat visusti sunnuntaisin, siihenkin on mahdollisuus.
Kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen ei merkitse sitä, että kaikki kaupat olisivat auki sunnuntaisin. Markkinataloudessa kauppoja pidetään auki silloin, kun se kannattaa. Tämä koskee myös pieniä liikkeitä, joiden osalta aukiolorajoituksista luovutaan. Se ei silti merkitse 24 h asiakaspalvelua, koska sille on Suomessa vain hyvin harvassa paikkaa riittävästi kysyntää ja useimmissa niissä paikoissa on jo ympäri vuorokauden aukioleva huoltoaseman ja marketin yhdistelmä.
Valinnanvapaus lisääntyy myös työntekijöiden keskuudessa. PAM:in parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan heidän jäsenistään lähes 40 prosenttia haluaa tehdä töitä sunnuntaisin, kun siitä maksetaan työehtosopimuksen mukainen tuplapalkka. Tuo 40 prosenttia yhdistettynä opiskelijoiden panoksiin riittää aivan hyvin kattamaan sunnuntaipäivien työtarpeen. Tosiasiassa sunnuntaityöntekijöistä ei ole pulaa, vaan niistä vuoroista kilpaillaan.
Uudella lailla annetaan niiden käydä kaupassa sunnuntaisin, jotka haluavat ja niiden pitää kauppaa auki sunnuntaisin, jotka haluavat ja niiden tehdä kaupassa tehdä töitä sunnuntaisin, jotka haluavat. Valinnanvapaus siis voitti.
Aihe: Blogi
