syyskuu 2007
Köyhä veronmaksaja rahoittaa rikasta oopperan käyttäjää
4.9.2007
Suomen elokuvantuottajat ovat aloittaneet lakon, koska heille ei ole budjetissa 1,2 miljoonan lisäsummaa. Elokuvantuottajat kadehtivat oopperaväkeä siinä, kuinka hyvin ne ovat onnistuneet saamaan rahoitusta itselleen valtion budjetista. Siinä joukossa elokuvantuottajat eivät ole yksin. Oopperan rahamääriä kadehtivat myös kaikki muut kulttuuriryhmät, huippu-urheilun ystävät ja nuorisotyöväki vielä päälle.
Aiheellista onkin kysyä, kuinka paljon enemmän meillä olisi elokuvia, erilaista kirjallisuutta, konsertteja, kuvataidetta tai urheilusankareita, jos oopperaan käytettävät valtavat rahamäärät olisi jaettu muille kulttuurin aloille ja urheiluun.
Tätä on syytä miettiä, kun musiikkitalon rakentamista suunnitellaan. Kun iso talo tehdään, niin sen toimintaa on myös rahoitettava, ja se on muilta pois. Oopperaa voi kutsua toiminnaksi, jossa köyhä veronmaksaja rahoittaa rikasta käyttäjää. Jokaista ostettua lippua kohden veronmaksaja maksaa tukea 160 euroa. Onneksi niitä ei mene enempää.
Aihe: Blogi
