elokuu 2007
“Jos et poika lue niin et pääse kumitehtaalle töihin”
31.8.2007
Työelämä-ja tasa-arvovaliokunta teki kaksipäiväisen matkan kotikonnuille Pirkanmaalle. Näiden kotimaan valiokuntamatkojen perusideana on tutustua niihin yrityksiin ja oppilaitoksiin, jotka ovat ajankohtaisesti tapetilla. Lisäksi meidän erityinen painopiste oli työhyvinvoinnissa ja työssäjaksamisessa. Pirkanmaan vahva elinkeinoelämä tarjoaa lukuisia suuria vientiyrityksiä ja mielenkiintoisia kotimarkkinayrityksiä. Tällä kertaa matkakohteina olivat toimivat NokiaSiemens Networks ja Nokian renkaat. Yhtiöillä on yhteine tausta ja yhteinen pelikenttä, koko maailma.
Globaalin yrityksen on kyettävä arvioimaan oman alansa kehitystä eteenpäin ja kyettävä nopeaan reagointiin. NokiaSiemens Networkissa kaksi alan isoa toimijaa yhtyi vieläkin isommaksi, jotta se pystyy haastamaan alan markkinajohtajan Ericssonin. Kahden ison organisaation yhteenlaittaminen on haaste sinänsä ja se väistämättä johtaa uudelleenjärjestelyihin.
Sellainen vaikutelma jäi, että oikealla tiellä ollaan ja alan tulevaisuus suomalaisittain ja pirkanmaalaisittain on lupaava. Tosin kehityksen edellä on oltava, jotta kiinalainen halpatuotanto pidetään kurissa. Niin se on tänä päivänä lähes joka alalla.
Irtisanotuille oli maksettu yhtiön taholta jopa 18 kuukauden palkka ja annettu muuta apua, joka osoittaa sen, että hyvän työnantajan asemasta halutaan pitää kiinni.
Nokian renkaat on laajentanut ja laajentaa nopeasti itään. Taloudellisen vaurauden kasvu lisää autojen määrä koko entisen Neuvostoliiton alueella ja siksi renkaiden kysyntä kasvaa rajusti. Uusi avaus tehdään Kazakhstaniin. Työtä riittää hyvin myös Nokialle ja ilahduttavaa oli kuulla, että riittää myös työntekijöitä.
Palkkaehtoihin ja muuhun henkilöstöhyvinvointiin panostaminen on mennyt kansalle läpi. Avoimia hakemuksia työhön on jopa tuhansia. Asia kiteytettiinkin niin, että aikaisemmin sanottiin, että jos et poika lue niin joudut kumitehtaalle töihin. Nyt sanotaan niin, että jos et poika lue niin et pääse kumitehtaalle töihin.
Poliittisessa keskustelussa on jopa hallituspuolueiden sisällä väännetty kättä kakkosasunnon verovähennysoikeudesta. On jopa väitetty, että se johtaa vain vuokrien nousuun. Asialle antaa oikeat mittasuhteet se, että kyse on 20000-25000 perheellisestä ihmisestä, joista valtaosa on töissä pääkaupunkiseudulla, mutta asuu maakunnissa.
Jos nämä ihmiset muuttaisivat perheineen Helsinkiin, niin se vasta valtavan kuumenemisen asuinmarkkinoille tekisi. Puhumattakaan kunnallisten palvelujen järjestämisestä heidän lapsilleen. Usein nämä ihmiset ovat niitä, jotka eivät ole maaseudulta työtä saaneet, mutta ovat valmiita lähtemään työn perässä viikoksi pois kotoa. On sekä järkevää, että oikeudenmukaista palkita niitä, jotka ovat valmiita työllistämään itsensä kauempanakin työttömyyden sijasta.
Aihe: Blogi
Hoitotahto ja poliittiset oikeudet hakusessa
21.8.2007
Arkkiatri Risto Pelkonen kommentoi laajassa Hesarin sunnuntaihaastattelussa potilasturvallisuuden tilaa ja haasteita kesän tapahtumiin viitaten. Arkkiatrin pääsanoma oli siinä, että potilaan hoitotahto pitäisi kirjata erikseen lakiin. Jos potilas itse ei pysty enää määrittelemään omaa tahtoaan, niin sitä varten olisi arkkiatrin mukaan valittava potilaan asioiden hoitaja, joka voisi olla lähiomainen tai uskottu mies.
Arkkiatrin ehdotus tuntuu hyvältä. On hoitovalintojen kannalta olennaista, että hoitavalla lääkärillä on olemassa potilaan valtuuttama keskustelukumppani, jos potilas itse ei siihen enää kykene. Yhteiskuntajärjestykseemme kuuluu isona asiana ihmisen oikeus tehdä omia valintojaan.
Yksi vaikeimmista valinnoista on se, miten ihminen haluaa itseään hoidettavan silloin, kun kuoleman tuloa voidaan vain hieman siirtää, mutta ei enää torjua. Lääkärin työtä helpottaa paljon jos potilaan oma tahto on tiedossa tai lähiomaisen/ uskotun miehen kautta saatavissa. Jokainen ihminen, jonka läheinen on kuollut pitkän sairaalahoidon päätteeksi, on joutunut pohtimaan syvällisesti näitä kysymyksiä.
Toinen viikonlopun lukukokemukseni liittyi maallisempiin asioihin. Foreign Affairs-lehdessä Tel Avivin yliopiston professori Azar Gat kirjoitti autoritaarisesti johdetuista markkinatalouksista käyttäen esimerkkinä nyky-Kiinaa, nyky-Venäjää ja nyky-Singaporea, sekä maailmansotien välistä Saksaa ja Japania. Gatin pääsanoma oli yksinkertainen, mutta samalla hyvin hätkähdyttävä: Autoritaarinen markkinatalous voi toimia yhtä tehokkaasti kuin demokratiaan ja yksilön vapauteen perustuva markkinatalous.
Gatin mukaan Saksa ja Japani hävisivät toisen maailmansodan, koska ne olivat resursseiltaan liittoutuneita valtioita maita heikompia, eivät siksi, että ne olisivat olleet tehottomammin hallittuja. Sen sijaan sosialistinen järjestelmä kaatui juuri hallinnon tehottomuuteen ja yksilöiden oman yritteliäisyyden lamauttamiseen. Autoritaarinen kapitalismi sallii ihmisten vaurastumisen ja taloudellisen edistymisen, mutta pitää poliittisen johdon keskitetyissä käsissä.
Gatin kirjoitusta voi pitää vallankumouksellisena. Tähän asti on totuttu ajattelemaan, että esimerkiksi Kiinan siirtyminen demokratiaan on vain ajan kysymys. Gatin mukaan autoritaarisen valtion ei tarvitse siirtyä demokratiaan, vaan maan johto voi onnistua legitimoimaan asemansa talouskasvun kautta ilman yksilöiden poliittisia oikeuksia. Putinin jälkeinen Venäjä on myös Gatin mukaan matkalla samaan suuntaan.
On todella pelottavaa kuvitella, että autoritaarisesti hallittu valtio voisi taloudellisesti ja siten myös sotilaallisesti haastaa demokraattisen valtion. Se toisi mukanaan uhkakuvan, jonka mukaan demokratia ei välttämättä jäisikään pysyväksi yhteiskuntajärjestelmäksi. En todellakaan haluaisi elää maailmassa, jossa ihmisoikeudet ja kansalaisten poliittiset oikeudet uudelleen painettaisiin maan alle, oli se valtio ja sen kansalaiset kuinka vauraita tahansa.
Aihe: Blogi
Pentinkulmien päivän puhe 4.8.2007
14.8.2007
Arvoisat Pentinkulman päivien juhlavieraat, hyvä yleisö!
Nyt 30. kerran järjestettävät Pentinkulman päivät muistuttaa meitä jälleen Väinö Linnan elämäntyöstä ja hänen kauttaan aukeavasta kuvasta Suomen historian kriittisiin vaiheisiin 1880-luvulta aina sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen asti. Väinö Linnan kirjallisten töiden ansioita ja niiden vaikutusta yhteiskunnalliseen keskusteluun kuvaa hyvin se, että hän on yksi niistä harvoista kirjailijoista, joka sai oman nimikkoseuransa jo elinaikanaan.
Väinö Linna seuran vastajulkaistussa teoksessa Pentinkulman perilliset Väinö Linnan suhdetta sotaan on kuvattu hyvin osuvasti Matti Peltosen sanoin : ” Sota siis muutti Linnan. Kymmenen vuotta myöhemmin Linna muutti sodan.” Vaikka Tuntematon sotilas olikin aluksi hyvin kiistelty kirja, niin meille sodanjälkeisille sukupolville siitä on tullut sodan kuvauksen raamattu. Yhä edelleen meidän historiallinen kuvamme toisesta maailmansodasta ja suomalaisten taistelusta välittyy Linnan Tuntemattoman sotilaan ja sen pohjalta Edvin Laineen ohjaaman elokuvan kautta.
Siinä missä Tuntematonta sotilasta voi pitää realistisena kuvauksena suomalaisten taistelusta rintamalla, voi Täällä Pohjan tähden alla- teosta pitää yhteiskunnallisena oppikirjana. Täällä Pohjan tähden alla-teos katsoo Pentinkulmaa, Urjalaa, Hämettä, Suomea ja maailmaa ensisijaisesti torpparien ja vähävoimaisempien näkökulmasta. Teos kiteytyy kansalaissotaan. Linna kuvaa perusteellisesti jo 1880-luvulta lähtien niitä yhteiskunnallisia ristiriitoja, jotka loivat pohjaa sisällissotaan johtaneelle vastakkainasettelulle. Hän kuvaa yhtä lailla punaisten suorittamia tilan isäntien murhia, itse sotien taisteluja kuin valkoisten sodan jälkeistä kostoakin. Koko sotien välistä aikaa Pentinkulmalla hallitsee kansalaissodan jälkipyykki poliittisesti epävarmana aikakautena.
Linnan Täällä Pohjantähden alla on erinomainen historiallinen ajankuvaus, mutta mikä on sen sanoma nyky-yhteiskunnalle? Onko Koskelan Jussin ajan suurin yhteiskunnallinen ongelma eri yhteiskuntaluokkien väliset tuloerot vai se, että kovallakaan työllä ei voinut merkittävästi parantaa omaa varallisuuttaan ja yhteiskunnallista asemaansa. Varmaankin voi sanoa, että Koskelan Jussin yhteiskunta ei kannustanut työntekoon, mutta pakotti siihen. Niillä työmiehillä, jotka olivat ahkeria, oli kuitenkin vähän paremmin kuin niillä, jotka eivät olleet. Missään tapauksessa Koskelan Jussin yhteiskunnassa ei toteudu mahdollisuuksien tasa-arvon tavoite, vaikka siihen suuntaan kuljetaankin, kun koulun ovet aukeavat perimmäisenkin pirtin lapsille.
Toinen tarkastelukulma on se, onko meidän yhteiskunnassamme ihmisiä, jotka ovat torppari Koskelan kaltaisessa asemassa. Tuskin ketään aivan samanlaisessa asemassa olevaa, mutta monia yhtymäkohtia nyky-yhteiskuntaan on löydettävissä. Ehkä lähimpinä torppari Koskelaa on pienyrittäjä, joka toimii ison yrityksen alihankkijana. Hän on pahimmillaan riippuvainen yhdestä päämiehestä. Hänellä ei ole turvanaan työaikalakia tai vuosilomalakia, vaan muutokset on otettava omasta selkänahasta, kuten Koskelan Jussin aikoinaan. Lisäksi henkilökohtainen omaisuuskin on usein yrityksen vakuutena.
Koskelan Jussin tai ehkä paremminkin muonamiehen aseman tuntee läheiseksi varmasti myös pätkätyöläinen, jonka toimeentulon taso on määrä-aikaisesti katkolla. Pätkätyöläisen asemaa parantava lainsäädäntö on valmisteilla ja käsittelyssä eduskunnassa jo syksyllä. Se ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta vaatii pätkätyön teettämiselle aikaisempaa paremmat syyt ja vähentää siten perusteettomia pätkätöitä. Koskelan Jussin asema on tuttu myös monille nyky-yhteiskunnan maanviljelijöille, vaikka he jo yli sata vuotta sitten olivatkin Pentinkulmalla itsenäisiä talonpoikia. Itsenäisiä ollaan edelleen, mutta pitkälti riippuvaisia EU- ja WTO-tasolla tehtävistä maataloustukipäätöksistä.
Epävarmuus toimeentulosta lienee hyvin tuttua myös monille kirjalijoille, free-lance toimittajille ja muille kulttuurin avulla itsensä itsenäisesti elättäville. Kulttuurialan ammattilaisten aseman vertaaminen Koskelan Jussin aikaan on sikäli vaikeaa, että sen ajan Pentinkulmalla ei niillä keinoilla kukaan edes yrittänyt itseään elättää. Onneksi Linna siinä onnistui ja sen vuoksi meillä on tänään mistä keskustella.
Kun tänä kesänä kesälukemisena kävin uudelleen läpi Täällä Pohjan tähden alla-trilogia, niin huomio kiinnittyi myös yksittäisiin lausahduksiin, jotka kuvaavat ajan henkeä ja suomalaisuutta niin hyvin, että ne ovat jääneet elämään suomalaiseen kielenkäyttöön. Vapautuneen torpparin, siis oman tilansa omistavan itsenäisen yrittäjän määritelmä on se, että ei makseta vuokraa, eikä totella ketään. Hyvä runo/hyvä puhe, mutta ei auta työväkee- huudahdus kuuluu puolestaan edelleen eduskunnan välihuutojen käytetyimpään arsenaaliin. Pentinkulmalla sen kohteeksi joutui tuleva kansanedustaja Kivivuori. Suomalaisten luontaista vaatimattomuutta kuvasi Pentinkulmalla parhaiten Leppäsen Preeti tilanteessa kuin tilanteessa aina omia asioitaan vähätellen : ” Sellaista se on tämmöisten ihmisten”. Näiden ja monien muiden lausahdusten lisäksi mieleen jäi myös se, että Pentinkulmalla ei kannata kysellä tietä kotikaupunkiini Vammalaan. Sitä kyselleet kaksi miestä, kun ammuttiin nopeasti. No ehkä nyt aika on toinen, kun siellä Vammalassakin ymmärretään vanhan kirjallisuuden merkitys. On varmasti viisasta pohtia voivatko Pentinkulman päivät ja Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät löytää keskenään molempia hyödyttäviä yhteistyömuotoja.
Väinö Linnan kirjoista löytää uusia asioita jokaisella lukukerralla. On hienoa, että Väinö Linna seura yhdessä Urjalan kunnan kanssa vuosittain järjestää kirjailijatapahtumana Pentinkulman päivät. Vaikka Linnan pääteosten aikakausiin kiteytyvätkin Suomen historian kriittisimmät vaiheet, niin myös meidän aikaamme on tarpeen kirjallisuuden välityksellä kuvata jälkipolville. Aika näyttää nouseeko meidän ikäpolvestamme Linnaan verrattava aikansa kuvaaja. Häntä odotellessa on viisasta antaa kaikkien kukkien kukkia ja rohkaista mahdollisimman monia nuoria kirjoittamaan. Toivon Väinö Linna seuralle ja Urjalan kunnalle menestystä Väinö Linnan elämän työn vaalimisessa ja suomalaisen kirjallisuuden edistämisessä.
Arto Satonen
Aihe: Uutisia
Aamulehti 19.7. & Helsingin Sanomat 25.7. & Nykypäivä 3.8.2007: Palkkakehityksen turvattava julkiset palvelut
14.8.2007
“Palkkojen jälkeenjääneisyys näkyy jo nyt rekrytointiongelmina, ja sen vuoksi myös poliittisten päättäjien on tartuttava asiaan.
“Liittokohtaisen kierroksen ollessa käynnissä on jälleen virinnyt vahva keskustelu mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaeroista. Uusimman tilastokeskuksen laskelman mukaan miehet tienaavat keskimäärin 752 euroa kuukaudessa naisia enemmän. Palkkaerojen taustalla ovat alakohtaiset erot.
Miesvaltaiset tekniset alat päihittävät palkkauksessa selvästi naisvaltaiset hoito- ja palvelualat. Julkisen sektorin sisällä esimerkiksi opetus- ja terveydenhuoltoalalla miesten ja naisten palkat ovat samalla tasolla.
Liittokohtaisen kierroksen ideana on, että jokaisella toimialalla voidaan erikseen ottaa huomioon alakohtainen työn tuottavuus. Siirtämällä osa palkankorotusvarasta paikalliselle tasolle voidaan lisäksi huomioida yrityskohtainen tuottavuus ja palkanmaksukyky.
Oikein mitoitetut palkankorotukset mahdollistavat palkansaajien positiivisen ansiokehityksen, kansainvälisen kilpailukyvyn ja hyvän työllisyyskehityksen. Vastaavasti ylisuuret palkankorotukset romuttavat nämä kaikki.
Yksityisellä sektorilla onkin siten osattava mitoittaa korotusvara niin, että se edistää taloudellista kasvua ja työllisyyttä. Vientiteollisuuden hyvä menestys, työn tuottavuuden kasvu ja pula osaavasta työvoimasta selittävät sen palkankorotustason, johon kemian- ja teknologiateollisuudessa päädyttiin.
Julkisen sektorin osalta työn tuottavuuden mittaaminen on huomattavasti yksityistä sektoria hankalampaa.
Erilaisia laatumittareita on kehitelty ja kokeiltu kasapäin, mutta mikään mittari ei kykene vedenpitävästi kuvaamaan työn tuottavuutta esimerkiksi terveydenhoidossa tai koulutuksessa.
Lääkärien työn tehokkuutta ei voida mitata vain asiakaskäyntien määrällä, vaan myös lääkärin työn vaikuttavuudella.
Yhtä lailla opettajan työn vaikuttavuutta on vaikea mitata yksittäisten oppilaiden oppimenestyksellä tai valmistuneiden oppilaiden urakehityksellä. Suuri osa työn tuloksista on sellaisia, joiden muuttaminen juuri nyt tulospalkaksi on käytännössä mahdotonta.
Julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkojen jälkeenjääneisyyttä tarkastellaan usein oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Monenkaan mielestä ei ole oikein se, että paperikoneen hoitamisesta maksetaan ihmisen hoitamista enemmän.
Näitä asioita on kuitenkin hyvin vaikea verrata keskenään. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisenä tavoitteena on samapalkkaisuusohjelman avulla nostaa naisten palkkataso suhteessa miehiin nykyisestä 80 prosentista 85 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.
Tämä tavoite on realistinen ja oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeä edistysaskel.
Julkisen sektorin palkkakysymyksen avainasia on kuitenkin se, että julkisten palvelujen työpaikat ovat riittävän kilpailukykyisiä, jotta sinne löytyy tekijöitä. Toimivat terveydenhuolto, sosiaali- ja koulutuspalvelut ovat välttämättömiä, jotta me suomalaiset menestymme kansakuntana.
Palkkojen jälkeenjääneisyys näkyy jo nyt rekrytointiongelmina, ja sen vuoksi myös poliittisten päättäjien on tartuttava asiaan tartuttava.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on eniten auki kaikista ammateista sairaanhoitajan virkoja. Kova pula on maanlaajuisesti myös perushoitajista, lastenhoitajista, erityisopettajista ja sosiaalityöntekijöistä.
Naisvaltaisilla julkisen sektorin aloilla palkankorotuksessa ei siten ole kyse pelkästään miesten ja naisten välisen palkkaeron supistamisesta, vaan myös kansalaisille välttämättömien palveluiden laadun ja saatavuuden turvaamisesta.
Nyt joka viides sairaanhoitaja on töissä oman alansa ulkopuolella ja joka neljäs valmistuva tähyää töihin ulkomaille. Reppulääkäristä on tullut jo maan tapa. Haluammeko me myös reppuhoitajia, reppuopettajia ja reppusosiaalityöntekijöitä?
Jotta tähän ei päädyttäisi, on toteutettava pitkäaikainen palkkaohjelma, jolla työvoimapulasta kärsivien naisvaltaisten julkisen sektorin alojen palkkoja nostetaan.
Sen rinnalle tarvitaan koulutusmäärien lisäystä, ulkosuomalaisten houkuttelua takaisin kotimaahan ja avointa suhtautumista ulkomaiseen työvoimaan.
kansanedustaja (kok) työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan pj. Vammala
Aihe: Mielipidekirjoituksia
“Päivän Korhosia” kuunnellessa
13.8.2007
Kesän erikoisin poliittinen tilanne on syntynyt Keskustassa. Keskustassa puhutaan nykyisin säännöllisesti kahdella äänellä. Kun “päivän Korhosia” kuuntelee, niin väistämättä tuntuu siltä, että Korhosen pää-ajatus on siinä, että hänen on aina oltava eri mieltä kuin Vanhanen.
Otetaan muutema esimerkki. Vanhasen mukaan ruuan ALV:n alennus ajoitetaan vuodelle 2010, Korhosen mukaan vuodelle 2009. Vanhasen mukaan Suomella ei ole varaa lähettää joukkoja Darfuriin, Korhosen mukaan on varaa lähettää joukkoja. Vanhaselle sopii päivähoitomaksujen 0-maksuluokan poisto, Korhonen yrittää olla sitäkin vastaan.
Olisi tietysti hyvä, jos voisi ajatella niin, että Korhonen on asioista aidosti eri mieltä Vanhasen kanssa. Korhosen jatkuva tarve irrottautua Vanhasen kannasta johtaa kuitenkin siihen, että huomio kiinnittyy itse irtiottoihin, ei sanomaan. Luulen, että valtaosa politiikkaa seuraavista suomalaisista on sitä mieltä, että Korhosen pakonomainen tarve erottua oman puolueensa puheenjohtajan linjasta on epätoivoinen yritys vahvistaa puoluesihteerin asemaa poliittisena vaikuttajana.
Perinteisesti kun puoluesihteeri haastaa puoluejohtajan, niin puoluesihteerillä pyyhitään pöytää. Kokoomuksessa eduskuntaryhmän puheenjohtaja otti takavuosina selkävoiton puolueen puheenjohtajasta, mutta se on poikkeus pääsäännöstä. Puoluejohtaja menettää asemansa vain menestymällä heikosti vaaleissa ja sitä Vanhanen ei ole tehnyt. Olisi paljon ymmärrettävämpää, jos demareissa puoluesihteeri kalvaisi puoluejohtajaa. Nyt puoluesihteeri kalvaa puoluejohtajaa, joka on Suomen pääministeri.
Korhonen ottaa toiminnallaan kovan riskin. Hän sanoo tukevansa Vanhasta, jos pääministeri noudattaa puolueen linjaa. Onkohan jossain Kepun puoluekokouksessa päätetty, että Suomen linja on lähettää rauhanturvaajia Darfuriin. Voi olla pikemminkin niin, että tässä kysymyksessä puolueen puheenjohtaja on puolueen linjalla, mutta puoluesihteeri ei ole.
Aihe: Blogi
Pirkanmaa on kiertämisen arvoinen
11.8.2007
SDP on tutkinut ensi vuoden budjettia suurennuslasin avulla ja yrittänyt epätoivoisesti löytää sieltä jotain johon tarttua. Löydökset eivät ole kovin vahvalla pohjalla, kun SDP yrittää väittää uutta budjettia pienituloisia sortavaksi.
Pieni rehellisyys oppositiopoliitikassakin olisi paikallaan. Heti ensimmäisessä budjetissaan uusi hallitus parantaa kansaneläkkeellä elävien ja opiskelijoiden asemaa enemmän kuin edellinen hallitus koko toimikautenaan. Lisäksi lapsiperheille suunnatut korotukset menevät yksihuoltajaperheisiin ja monilapsisiin perheisiin eli siis juuri heille,jotka ovat heikoimmin toimeentulevia lapsiperheitä.
Summa summarum: demarit jatkavat vaalia edeltäneellä linjallaan eli yrittävät luoda uhkakuvia, joille ei ole olemassa todellisuuspohjaa.
Elokuun alussa ennen istuntokauden alkua on hyvä tehdä kenttäkierroksia ja tutustua Pirkanmaan yrityksiin, oppilaitoksiin, valtion yksiköihin ja kuunnella niissä töissä olevien ihmisten näkemyksiä. Tämän viikon alussa omat vierailumatkani käsittivät päivän Hervannassa ja päivän Kangasalalla. Perjantaina jatkettiin Lempäälässä.
Hervannassa oli tilaisuus vierailla ammattioppilaitoksessa, joka kiistatta kuuluu monilla aloilla maamme, ellei jopa koko maailman eturiviin. Hienoa on se, että kaikilla linjoilla oppilaita on riittävästi ja suosituimmille ensisijaisia hakijoita on moninkertainen määrä. Mielenkiintoista oli se,että maalarin työstä on tulossa naisvaltainen ala. Kun mies- ja naisvaltaiset alat sekottuvat niin palkkaeroasiakin muuttuu sukupuolien välisestä ammattienväliseksi.
Kangasalalla oli mahdollisuus tutustua kunnan laajaan puutarhatuotantoon. Tärkeää on se, että 141-neuvottelujen seurauksena etelä-Suomen puutarhayrittäjät saavat riittävät toimintaedellytykset. Nyt menee hyvin,mutta uhka on kahdelta puolelta. Pohjanmaa ja pohjoinen Suomi kilpailee korkeammalla tukitasolla ja Viro matalammilla kustannuksilla.
Kangasalan vierailukohteena oli myös Hämeen rakennuskone, jossa tapasimme pitkän linjan yrittäjän Ilkka Mäkisen. Rakennusalan nousubuumin hyödyntänyt yritys on vahvassa kasvussa ja levittäytynyt Tampereen ja Lahden seudun lisäksi myös pääkaupunkiseudulle Tuusulan kautta. Hienointa oli yrityksen perhemäinen henki. Aamupala ja päiväruoka syödään yhdessä työnantajan piikkiin, työntekijälle maksettavaksi jää vain verotusarvo. Hyvä yhteishenki näkyy myös siinä,että työntekijöiden vaihtuvuus on pientä. Kaikkineen hyvin positiivinen esimerkki.
Aihe: Blogi
Helsingöristä Helsingborgiin
2.8.2007
Valtionvarainministeriö julkistaa oman budjettiehdotuksensa tällä viikolla. Se on luultavasti kuuman poliittisen syksyn avaus, jossa määritetään se mistä syksyn budjettikeskusteluissa eduskunnassa puhutaan. Kataisen haastattelu Aamulehdessä vaikutti tosi hyvältä. Budjetissa toteutetaan pitkälti ne asiat, jotka vaalikentillä luvattiin.
Eläkeläisten verotuksen alentaminen palkansaajien verotuksen tasolle on oikeudenmukaisuuskysymys ja sen hallitus aivan oikein tulee toteuttamaan välittömästi. Perintöveroasiassa edetään heti korottamalla perintöveron alarajaa. Se tarvitsee toki rinnalleen vielä lesken ja lasten asemaan parannuksia, mutta tämä on hyvä alku. Lisäksi yritysomaisuudelta poistetaan perintövero kokonaan, kun asia saadaan valmisteltua. Sekin toteutunee ensi vuoden aikana. Kun tähän vielä lisätään se, että opintotukea päätettiin nostaa jo hallitusneuvottelujen yhteydessä, niin paljon on jo saatu aikaan. Lisäksi alkoholin veroa nostetaan vaalilupausten mukaisesti.
Vaalien alla annetut lupaukset jakaa valtiolle talouskasvun myötä tulleita rahoja oikeudenmukiasesti eri edunsaajille on hyvin toteutunut. Näillä päätöksillä on helppo mennä puolustamaan turuille ja toreille hallituksen politiikkaa. Se vain on muistettava, että talouden kasvun edellytyksistä ja työllisyydestä on pidettävä huolta, jotta hyvää on jaettavissa myöhemminkin.
Aina sanotaan, että matkailu avartaa. Kävin kesälomallani pikareissun Tanskan ja Norjan rajaseudulla Helsingörissä ja Helsingborgissa. Nehän sijaitsevat ihan vastakkain merenrannalla ja ylitykseen menee aikaa vain 20 minuuttia. Siellä havaitsin ensi kerran, että joillekin Ruotsi on se halpa maa, johon muutetaan asumaan alempien elinkustannusten takia.
Tapasin nimittäin helsingöriläissyntyisen taksikuskin, joka ilmoitti muuttaneensa Ruotsiin, koska Tanskassa hänellä ei olisi ollut varaa ostaa omaa asuntoa ja autoa. Mies siis ajaa päivät taksia Helsingörissä ja menee sitten lautalla yöksi Ruotsin puolelle omaan kotiinsa. Tässä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä. Niin tekevät sadattuhannet rajaseuduilla asuvat eurooppalaiset. Ihmeellistä minulle vain oli se, että Ruotsiinkin muutetaan halpojen elinkustannusten vuoksi. Suomalaiset lähtivät sinne aikoinaan hyvien palkkojen perässä, mutta tanskalaiset nykysin halpojen autojen ja asuntojen perässä. Niin se maailma muuttuu naapurissakin.
Aihe: Blogi