helmikuu 2006
Viikon kiireisin päivä
28.2.2006
Maanantai-ilta kello 22.51
Maanantai on yleensä viikon kiireisin päivä. Jotenkin huvittaa, kun joku tuttu paikallinen kysyy oletko vapaapäivällä vai hiihtolomalla, jos tapaamisten välillä pysähtyy hetkeksi kahville. Maanantai on ainoa päivä viikossa, jolloin voi arkipäivänä tavata ihmisiä, joilla on ajankohtaista asiaa omalta alaltaan.
Tänäänkin vierailin Tampereen ammattiopistossa, Tampereen ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa, SASPEssa eli meidän terkkarilla ja Vammalan lukiossa. Tampereella käynnit olivat ensimmäiset todelliset vierailut niissä paikoissa ja taas oppi paljon uutta. Tampereen ammattiopistossa varaudutaan jo metallimiesten pulaan tekemällä yhteistyötä Pietariin ja kehitetään vaatteiden tekemiseen tietotekniikkaa,jolla voidaan kilpailla kiinalaisten ompelijoiden kanssa, mielenkiintoista!
TAKK:ssa olin Merja Talkio-Vilasen vieraana. Hän oli vaihtanut yrittäjän uran koulutuksen organisoijan tehtäviin ja oli kovasti tyytyväinen myös uusiiin töihinsä. Kävimme katsomassa miten aikuiskoulutuksessa tehdään metallimiehiä, kokkeja, hierojia, siistijöitä ja lähihoitajia. Todella monipuolinen paikka, josta valmistuu hyvin monenlaista ammattilaista. Terveiset eduskuntaan päin olivat, että EU-projektien sijasta tulisi sijoittaa perusrahoitukseen ja tehdä jotain pysyvää. Totta joka sana!
Saspessa katsastimme uuden vuodeosasto 1:sen, josta oli saatu tosi viihtyisä ja toimiva, potilaspaikkoja on vain vähän niukanlaisesti. Keskusteluissa esille nousivat henkilökunnan saatavuus ja yhteistyön kehittäminen aluesairaalan kanssa. Kehittämistä on niissä ja muutenkin vielä SASPEn uusissa systeemeissä opettelemista, mutta päällimmäiseksi jäi silti positiivinen henki.
Lukio oli kutsunut Vammalan keskeiset kunnalliset päättäjät koolle osoittaakseen, että Vammalan lukion ja ammattioppilaitoksen hallinnollisessa yhdistämisessä ei ole järkeä. Saattaa olla, ettei olekaan. Ei ainakaan niin kauan, kun siihen eivät usko ne, jotka työtä päivittäin tekevät. Yhteistyötä on tehty jo vuosia ja sitä pitää vielä tiivistää, jotta molempien kilpailukykyä vahvistetaan. Siitä on turha vääntää kättä kumpi on parempi, lukio vai ammattikoulu, molemmilla on tehtävänsä ja hienoa on se, että fiksuimmat ja ahkerimmat koululaiset Vammalassakin käy molemmat!
Aihe: Blogi
Normaali työpäivä eduskunnassa
24.2.2006
Torstai kello 20.58
Monipuolinen päivä. Perustuslakivaliokunnassa käsittelimme EU:n perustuslakia ja Ahvenanmaan tavoitteita siihen. Siihen hommaan on vähän vaikea motivoitua, kun koko laki ns. herran hallussa eli odotellaan uutta viestiä Ranskasta ja Hollannista.
Työasiainvaliokunnassa oli maan läheisempi aihe, ravintolatupakointi. Nyt se lähes kielletään eli määrätään tekemään tupakkapaikka, mikä on ehkä sinällään ihan ok, tarkoituksena on suojella työntekijöitä ja muita asiakkaita tupakinsavulta. Sen sijaan holhouksen puolelle menee, kun edes itse ei saisi viedä tuoppia tai kahvimukia tupakkatilaan. Valiokunnassamme on sen verran maalaisjärkeä, että tämä yliholhous varmaan kaatuu.
Ennen kyselytuntia minun ja Tiuran Marjan vieraana kävi Ylöjärven kansallisia senioreita. Oikein mukavaa ja reipasta porukkaa. Asiaa ehdittiin puhua varsin vähän, sillä ehdin ryhmäkokouksesta vasta aivan loppuun. Hedelmöityshoidon aikaansaamaa huomiota ihmettelivät, niin minäkin!
Salissa alkoi keskustelu hedelmöityshoidosta. Keskustelu meni heti alusta niin mustamaalaavaksi, että päätin lähteä Olavi Ala-Nissilän luxiaisiin. Lentopallokaverini lähtee korkeaan virkaan EU:n tilintarkastustuomioistuimeen ja taakse jää 15 vuotta eduskunnassa. Hyvä mies sinne lähtee, ehkä turhankin hyvä!
Hedelmöityshoidosta vielä hieman. Kun siinä ovat vastakkain lapsen oikeus isään ja miehettömän naisen oikeus lapseen, niin kyllä mielestäni ensimmäinen menee edelle. Siksi en voi hedelmöityshoitoja hyväksyä kuin heteropareille, niin se vaan on, eikä muuta voi kuin oman kantansa mukaan äänestää.
Aihe: Blogi
Kriisinhallintaa ja maahanmuuttoa
22.2.2006
Tiistai-ilta klo 21.39
Salissa oli tänään käsittelyssä kriisinhallintalain 2.erä. Ensimmäinen päättyi keskeytykseen, kun hallitus veti perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen esityksensä pois ja uhkasi perustuslain muutoksella. Zyskowicz sen salissa hyvin kiteyttikin, presidenttipeliä koko homma! Onhan se niin, että tähän sinällään tosi tärkeään asiaan sotkettiin kyllä aika lailla valtapolitiikkaa.
Järjestimme eduskunnan kansalaisinfossa ulkomaalainen työntekijä Suomessa -tilaisuuden, jossa ideana oli työperäisen maahanmuuton edistäminen Suomessa. Asiasta kiinnostuneita oli parisenkymmentä + alustajat EK:sta ja UVI:sta, sekä tietysti Sirpa Asko-Seljavaara ja minä vetäjinä ja meidän kanssa tapahtuman järjestäneet avustajat Mia, Inka ja Hanna.
Alustajista mieleen jäi erityisesti Ahmet Akiimin esitys. 10 vuotta Suomessa ollut turkkilainen oli kovalla työllä noussut siivoojasta esimiestehtäviin ja antoi realistisen vaikutelman siitä mitä pitää tehdä, että Suomessa kielitaidoton ulkomaalainen pääsee eteenpäin. Yleisö oli todella aktiivista, mutta välillä keskustelu kimposi ihan muihin asioihin ja punainen lanka hävisi.
Hirveästi tämä maahanmuuttoasia ei vielä näytä kiinnostavan, mutta kohta se näkyy katukuvassa maaseudullakin ja sitten se onkin Esson baarien parlamenttien ykkösaihe, kun nyt on pramilla curling! Aika näyttää miten tästä kansainvälistymisestä oikein selvitään. Varmaa on, että kyllä ainakin paljon kahvia kuluu Esson baarissa ja kauan ei kestä kun siellä on yrittäjänä tai tarjoilijana joku maahanmuuttaja. Ja siinä sitä onkin sitten ihmettelemistä…
Aihe: Blogi
Puoluevaltuustosta VaLePan peliin
20.2.2006
Lauantai 21.05
Kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontui. Puheenjohtaja Katainen linjasi puolueemme tulevia vaalitavoitteita ja kommentoi vielä demarien presidentinvaalikampanjaa. Katainen oli täysin oikeassa siinä, että demarien menestys on useissa vaaleissa perustunut äänestäjien pelotteluun. Aina on keksitty joku juttu, jolla pelottelemalla on saatu joukot liikkeelle äänestämään porvareita vastaan. Presidentinvaaleissa se oli Nato, vaikka mitään nopeaa muutosta siihen asiaan ei olisi Saulin valinta tuonutkaan. Se ei kuitenkin riittää, että saa riittävän suuren määrän uskomaan, että selllainen muutos tulisi mitä enemmistö ei kannata. Joskus politiikka on todella yksinkertaista!
Itse reagoin tänään Tarja Filatovin lausuntoon, että siirtymäaikalakien säätäminen oli oikea päätös kaksi vuotta sitten, vaikka nyt niistä luovutaan. Silloin ei Filatovin mukaan voitu tietää mitä työvoiman vapaa liikkuminen voi tuoda tullessaan. Niinpä niin, ei tiennyt Ruotsi, enkä tiennyt minä ja muut Suomessa vastaan äänestäneet, mutta nyt tiedetään että siirtymäaika johti virolaisten vuokratyövälittäjäfirmojen maihinnousuun, vaikeasti valvottaviin työehtoihin eli epäterveen kilpailun ja harmaan talouden kasvuun. Eihän kukaan voinut tietää mitä tapahtuu, mutta eikö sentään nyt olisi rehellistä myöntää, että oli väärässä. Onneksi sentään ne siirtymäajat poistetaan.
VaLePalla oli tänään ratkaisupeli lentopallon SM-liigan yläsarjaan pääsystä. Minulle lentopallo on henki ja elämä ja olen ollut taustajoukoissa innolla mukana koko VaLePan olemassaolon ajan eli siis vuodesta -79. Isän mukana aikoinaan lähdin ja montaa kotipeliä ei ole vuosien saatossa jäänyt näkemättä. Nyt pelattu peli ei kuulu pitkän lentopallopenkkiurheilijaurani parhaisiin. VaLePan pelaajia ottelun tärkeys selvästi hermostutti ja otteet olivat epävarmoja. Onneksi sentään voitettiin ja saavutettiin tavoite yläsarjasta. Ensi lauantaina isketään sitten kuin vierasta sikaa, kun vastaan tulee Tampereen Isku-Volley, se on aina Daavid Goljatia vastaan ja parasta on se, että saa itse olla Daavidin puolella.
Tänään pelissä palkinnot jakoi vastavalittu 1.perintöprinsessa Sini Vahela, jota haastattelin VIP-isäntänä VIP-vieraille. Sini on paitsi kaunis ja edustava, 110 prosenttisesti Vammala-myönteinen ja se on parasta se. On aina kivaa kun joku kotikaupunkilainen menestyy ja osaa arvostaa sitä mistä on tullut. Ei muuta kuin onnea Sinille miss Eurooppa-kisoihin, taas viedään Vammalaa maailmankartalle!
Aihe: Blogi
Satonen: Siirtymäaikalaki oli paha virhe
18.2.2006
Kansanedustaja Arto Satonen (kok) ihmettelee työministeri Tarja Filatovin lausuntoa, jossa hän katsoo vuonna 2004 tehdyn ulkomaisen työvoiman liikkuvuutta rajoittaneen päätöksen olleen oikea. Satosen mukaan nyt on aivan selvää, että silloin tehtiin paha virhe.
Vapaan työvoiman liikkuvuuden uudista EU:n jäsenmaista sallineet Ruotsi, Iso-Britannia ja Irlanti ovat saaneet osaavaa työvoimaa, jotka on voitu palkata suoraan yrityksiin. Sen sijaan Suomeen on luotu virolaisten vuokratyönvälittäjäyhtiöiden markkinat, jossa työehtojen valvominen on erittäin vaikeaa, Satonen sanoo. Satosen mukaan siirtymäaikalaki on kiistatta lisännyt harmaata taloutta ja epätervettä kilpailua.
Satonen pitää siirtymäaikojen poistamista välttämättömänä, mutta pelkää siirtymäaikalain negatiivisten vaikutusten jatkuvan siirtymäajan päättymisen jälkeenkin. Kun on opittu käyttämään ulkomaisia vuokratyönvälittäjäyhtiöitä, niin kestää aikansa ennen kuin yritykset siirtyvät vuokratyön käytöstä ulkomaalaisten suoraan palkkaamiseen, Satonen arvioi.
Aihe: Uutisia
Kyselytuntia ja koripalloa
17.2.2006
Torstai-ilta 16.2. klo 23.48
Torstai on eduskunnassa viikon kohokohta, niin tänäänkin. Silloin on aina ryhmäkokous ja kyselytunti. Ryhmässä ei tällä kertaa ollut poliittisesti kuumia aiheita, vaan lähinnä puhuttiin eduskunnan työtapojen muutoksista ensi kaudella. Kanervan johtaman työryhmän tuloksia oli puhemies Lipponen kommentoinut sanomalla, että ryhmän työssä näkee, että järjenkäyttö on sallittua. Tarkoitus on jatkossa luopua joistakin ajastaan jälkeenjääneistä käytännöistä, hyödyntää enemmän tietotekniikkaa ja nykyaikaistaa edustajan työtä.
Kyselytunnilla pistimme valtionvarainministeri Heinäluoman lujille kuntien taloustilanteesta. Kysyimme moneen kertaan sitä, maksetaanko se kunnilta otettu pakkolaina takaisin tänä vuonna vai ei. Mies onnistui tästäkin kyllä/ei kysymyksestä kiertelemään ja luki moneen kertaan Kokoomuksen vaaliohjelmaa. Retorisesti vahva, mutta sisällösti ohut suoritus valtionvarainministeriltä. Veikkaan kuitenkin,että pakkolaina maksetaan takaisin jo tämän vuoden aikana. Yksinkertaisesti hallituksella ei ole kanttia olla maksamatta velkojaan kunnille samaan aikaan kun valtio tekee ylijäämäistä tulosta. Kalliksen vertaus siitä, että se olisi sama kuin mies ei maksaisi velkojaan vaimolle vaikka olisi varaa ja pakottaisi vaimon ottamaan velkaa pankista, oli todella oikeaan osunut.
Istunto loppui lyhyeen, joten ehdin vielä BC Nokian tyttöjen peliin kisahalliin. Jutun tausta on se, että edellisvuonna kun eduskunnan muu väki meni oopperaan, kansanedustaja Reino Ojala, koripallomies henkeen ja vereen, houkutteli minut katsomaan Pantterit-BC Nokia peliä ja jo silloin tuli tehtyä oikea valinta! Jos vaihtoehtoina on naisten liigakoris ja ooppera, niin rationaalisen valinnan teorian mukaan minä preferoin korista. Tyttöjen peli on mukavan vauhdikasta katsoa, koreja tulee harvakseltaan, mutta yritystä on senkin edestä ja välillä uppoaa upeita 3 pisteen heittoja. Valitettavasti Nokian tyttöjä vietiin alkujohdon jälkeen kuin litran mittaa. Uskon silti vakaasti,että viime vuoden tapaan Nokia lopulta voittaa jälleen mestaruuden.
Aihe: Blogi
Satonen sivistysvaliokunnan varajäseneksi
15.2.2006
Kansanedustaja Arto Satonen valittiin sivistysvaliokunnan varajäseneksi täysistunnossa 14.2.2006. Valiokunnissa tapahtui runsaasti kiertoa muun muassa äitiyslomista johtuen.
Aihe: Eduskunnasta, Uutisia
Maahanmuuttopolitiikkaa ja shakkia
13.2.2006
Sunnuntai-ilta klo 21.30
Takana mielenkiintoinen viikonloppu. Työnteko tänä viikonloppuna rajoittui siihen, että lauantai-iltana kävin Himoksella puhumassa Kokoomusnuorille Suomen maahanmuuttopolitiikan linjauksista. Ennen minun esitelmääni siellä keskusteltiin Kokoomuksen periaateohjelmasta. Oli hienoa seurata, kuinka suurella aktiviteetillä lauantai-iltana käytiin läpi tulevan periaateohjelman linjauksia ja jengi siellä mietti tosissaan mitä asioita KNL:n tulee saada mukaan uuteen periaateohjelmaamme. Tuli mieleen ne omat nuoruusvuodet, jossa mikään ei voittanut sitä, kun pääsi keskustelemaan siitä minkälaisessa maailmassa me haluamme asua. Silloinkin siitä keskusteltiin lauantai-iltana, sunnuntai-päivänä ja aina kun vähintään kaksi innokasta kokoomusnuorta kohtasi. On mahtavaa nähdä, että KNL:ssa on jälleen 90-luvun alun hengeä!
Minun esitelmäni perusidea siitä, että Suomen tarvitsee houkutella maahanmuuttajia töihin, jotta voimme vastata väestön ikääntymisen haasteeseen sai alkuun monta epäluuloista kysymystä. Aivan oikein kyseenalaistettiin ulkomaisen työvoiman tarve. Kysyttiin miksi meiltä ei löydy riittävästi omaa työvoimaa, kun työttömiä on yhä yli 200 000 ja epäiltiin globalisaation myötä työpaikkoja häviävän Suomesta ulkomaille ja sitä, että tekninen kehitys vähentää työpaikkojen määrää. Näissä kaikissa on perää, mutta siltikin me tarvitsemme maahanmuuttajia. Työttömistä vain osa voidaan tosi asiassa kouluttaa niihin tehtäviin, joissa on työtä tarjolla. Työn ulkomaille siirtymistä vastaan on oman hyvinvointimme takia taisteltava ja taloudellisen kasvun jatkuessa tekninen kehitys ei estä lisätyövoiman tarvetta.
Keskustelimme myös pitkään ulkomaalaisten opiskelijoiden asemasta Suomessa. Sitä mieltä oltiin, että lukukausimaksu saa tulla, mutta se ei saa olla niin suuri, että ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa vähenee. Lisäksi oltiin yhtä mieltä siitä, että Suomessa tutkinnon suorittaneita ulkomaalaisia pitää kannustaa jäämään Suomeen vaikka siten, että lukukausimaksun saisi myöhemmin vähentää verotuksessa.
Sunnuntaipäivän rentouduin rakkaan harrastukseni shakin parissa. Levorannan autoliikkeessä Vammalassa pelattiin jo seitsemännen kerran shakkiturnaus, jossa nytkin oli mukana pelaajia ympäri Suomea ja jopa yksi latvialainen ammattipelaajakin. Tämä päivä oli kuitenkin minun. Pelasin yhden elämäni parhaista turnauksista ja voitin kilpailun. Nurin meni niin kerhokavereita, kuin se latvialainen surmestarikin, joka sai lähteä toisen palkinnon kanssa Riikaan, kun se pääpalkinto jäi tänne Vammalaan. Kyllä tuntui hyvältä, että hyvän päivän tullen sitä pystyy vielä pelaamaan kuin parhaina vuosinaan, vaikka senaattoriaikana ei ole paljon pelaamaan, eikä varsinkaan harjoittelemaan ole ehtinyt. Parasta on kuitenkin se, että jälleen pelaamassa oli paljon oman kerhomme nuoria, joista monilla on edessään paljon menestystä shakkilaudan äärellä. Väistämättä nuoria katsellessa tulee mieleen voittaako itse enää koskaan tämän tasoista kisaa, mutta voitinpa ainakin tänään!
Aihe: Blogi
Työvoiman pitää liikkua
10.2.2006
(Julkaistu Aamulehdessä 10.2.2006)
Kuinka saada uutta työtä Suomeen – kysymys voi kuulostaa oudolta maassa, jossa avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut. Viime vuoden lopussa työvoimatoimistoissa oli avoinna 21 800 työpaikkaa. Avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut vuodessa lähes 25 prosentilla. Tätä työvoimapulaa selittävät väestön ikääntyminen ja kohtaanto-ongelmat. Työmarkkinoille tulee aiempaa vähemmän ihmisiä ja työvoiman kysyntä on muuttunut – tarjolla oleva uusi työ edellyttää uudenlaista osaamista. Tilanteen arvioidaan vaikeutuvan tulevina vuosina.
Suomen oli lyhytjänteistä asettaa siirtymäkauden rajoituksia työvoiman vapaalle liikkuvuudelle EU:n laajentumisen yhteydessä. On parempi, että työvoima liikkuu Suomeen kuin että työpaikat liikkuvat Suomesta pois. Työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat yksi syy, miksi menetämme työvoimavaltaisia työpaikkoja. Iso-Britannia, Irlanti ja Ruotsi eivät asettaneet työvoiman vapaalle liikkumiselle rajoituksia uusista EU-maista. Näihin kolmeen maahan on muuttanut arviolta 280 000 henkilöä uusista jäsenmaista. Heistä suurin osa muutti Iso-Britanniaan, jossa on työvoimapula ja arviolta puoli miljoonaa avointa työpaikkaa. Ulkomaista työvoimaa on viisasta houkutella niille aloille, jossa suomalaista työvoimaa ei ole riittävästi tarjolla.
Toisaalta meillä on täysi työ vanhojen työpaikkojen säilyttämisessä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa 60 000 yritystä on sukupolvenvaihdostilanteen edessä. Jos nämä omistajanvaihdokset eivät onnistu, voi yrittäjien ja työpaikkojen määrä Suomessa romahtaa. Kun suomalaisessa yrityksessä on keskimäärin kuusi työntekijää, on vaarassa jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja.
Kansainvälinen kilpailun kiristyessä ei kansallinen kilpailukyky pelkästään riitä pärjäämiseen maailman töiden uudelleenjaossa. Tähän vastataan yleisesti, että olemme kaikkien vertailujen mukaan maailman kilpailukykyisin maa. Tosiasia on kuitenkin se, että meillä ei ole varaa katsoa kilpailukykyvertailuja. Katseet on siirrettävä rohkeasti tulevaisuuteen. Menneet tulokset eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Kansainvälinen kilpailu on erittäin kovaa, eräänä ilmentymä tästä on kansainvälinen verokilpailu. Suomessakin yritysverotusta kevennettiin hieman viime vuodeksi. Samoin toimi 20 muutakin valtiota. Yksikään niistä ei halua muuttua tytäryhtiötaloudeksi.
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen on kestävällä pohjalla ainoastaan, jos työhön osallistuminen on mahdollisimman laajaa. Talouskasvu luo uutta työtä. Olennaista on työn tuottavuuden kehittyminen. Olemme saaneet elää viime vuodet ripeän talouskasvun aikaa. Vuosina 1997 – 2004 talous kasvoi keskimäärin 3,2 % vuodessa. Tuoreimmassa OECD:n maakatsauksessa arvioidaan kuitenkin kaikkia Suomen talouteen liittyviä muuttujia. Tuloksista voi tiivistäen todeta, että vaarana Suomessa on talouskasvun hiipuminen lähivuosina vain noin prosenttiin vuodessa. Tämä tietäisi yhä kasvavia vaikeuksia rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Globalisaation myötä olemme vaarassa menettää vanhoja työpaikkoja. Siksi meidän on keksittävä Suomi uudelleen ja saatava uutta työtä Suomeen.
Tuotannollisten investointien määrä on Suomessa ollut viime vuosina vähäinen. Tehdyistä investoinneistakin vain murto-osa laajentaa tuotantokapasiteettia. Samaan aikaan kansainvälisesti korkealla tasolla olevat tutkimus- ja tuotekehityspanostuksemme ovat tuottaneet suhteellisesti paljon erilaisia innovaatioita. Tästä kehityksestä on tehty se johtopäätös, että suomalaisen kekseliäisyyden hedelmät myydään ulkomaille. Vastaus tähän rajalliseen kykyymme muuttaa innovaatiot kaupallisiksi menestyksiksi on liiketoimintaosaamisen parantaminen ja uudet osaamis- ja tietopohjaiset yritykset.
Meidän on parannettava aloittavien, kasvuhaluisten yritysten mahdollisuuksia menestyä. Yrittäjyyden tähtäin on asetettava kansainväliseen menestykseen. Työllisyyden paranemisen takeena ovat ennen kaikkea kasvuyritykset, jotka tutkimusten mukaan synnyttävät jopa 50-80 prosenttia kaikkien uusien yritysten luomista työpaikoista. Globalisaatio ei ole uhka suomalaiselle hyvinvoinnille, vaan mahdollisuus. Määrätietoisella ja muutosmyönteisellä asenteella hyödynnämme globalisaatiota suomalaisten eduksi tulevaisuudessakin.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satonen bloggaa
9.2.2006
Kansanedustaja Arto Satonen on aloittanut kotisivuillaan blogin kirjoittamisen. Satonen kirjoittaa 2-3 päivänä viikossa havaintojaan eduskunnasta, politiikasta ja kansanedustajan elämästä. Blogia voi seurata osoitteessa www.satonen.net/blogi.
Aihe: Uutisia
