marraskuu 2004
Satonen torjuu kihlakuntien lakkauttamisen
30.11.2004
Kansanedustaja Arto Satonen vastustaa sisäministeriössä valmisteltavaa alue- ja hallintopoliittista uudistusta, jossa maaseudun kihlakunnat uhataan lakkauttaa. Kihlakuntauudistusta perustellaan hallinnon keventämisellä. Lipposen toisen hallituksen aikana alue- ja hallintopoliittinen ministerityöryhmä Martti Korhosen ja Olli-Pekka Heinosen johdolla pysäytti vastaavansisältöisen uudistuksen.
Laajemmat kihlakunnat heikentäisivät poliisin paikallistuntemusta ja vaarana olisi poliisin partioinnin väheneminen kihlakunnan keskuspaikkakunnan ulkopuolella. Uudistusta on perusteltu sillä, että pieni kihlakunta on haavoittuva, koska minimissään on vain yksi partio yöpäivystyksessä. Kihlakuntia yhdistämällä ei kuitenkaan lisätä partioiden määrää, vaan ainoastaan partioitava alue laajenee. Suomen kokoisessa maassa tarvitaan myös valtionhallinnon pisteitä myös paikallistasolla.
Suurien kaupunkien poliisipulaa ei voida ratkaista ajamalla alas toimintoja maakunnissa. Rauhallisetkin alueet muuttuvat levottomiksi valvonnan pettäessä. Kihlakuntien lakkauttamisen sijaan poliisien virkoja tulee lisätä ja sisäänottomääriä poliisikouluun kasvattaa. Turvallisuuden takaaminen poliisin riittävillä resursseilla on yksi yhteiskunnan päätehtävistä ja siitä ei ole varaa säästää. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on useaan otteeseen esittänyt poliisien määrän lisäämistä sadalla, mutta valitettavasti asialle ei ole saatu tukea hallitukselta.
Aihe: Uutisia
Satonen eduskunnassa: Tulevaisuusselonteosta
25.11.2004
KESKIVIIKKONA 24. MARRASKUUTA 2004
3) Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta – Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille
Lähetekeskustelu
Valtioneuvoston selonteko VNS 8/2004 vp
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Haluan myöskin omalta osaltani hieman kommentoida ed. Särkiniemen puhetta, että sinänsä pidän sitä ansiokkaana analyysinä siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut, ja pidän myöskin sinänsä kunniakkaana, vaikka en kaikkiin näkemyksiin yhdykään, että on rohkeasti oman asiansa puolesta silloinkin, kun joutuu potkimaan tutkainta vastaan.
Jos sitten mennään selontekoon laajemmin, niin itse olen katsonut tätä selontekoa siitä näkökulmasta, että varsin monissa kohdissa siellä esiintyy vuosi 2030. Se on juuri se vuosi, kun itse jään eläkkeelle, jos kaikki hyvin menee, mutta siitä huolimatta kannan kyllä enemmän huolta paljon lähempänä olevista väestörakenteen muutoksista.
Kuten selonteossa sanotaan, huoltosuhde heikkenee jyrkästi jo muutaman vuoden sisällä, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Olemme ensimmäistä kertaa Suomen historiassa tilanteessa, jossa yli 65-vuotiaita on enemmän kuin alle 20-vuotiaita. Tilanne on aika huolestuttava. Ikääntymiseen varautuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen huoltosuhteen näin jyrkästi heikentyessä on hyvin vaativa tehtävä. Toki on niin, että ihmisillä on oikeus ikääntyä ja ikääntyminen on tietyssä mielessä myös voimavara, mutta me emme tule siitä selviämään ilman työllisyysasteen selvää nousua.
Täällä on paljon puhuttu siitä, että työllisyysaste pitää nostaa nykyisestä 67:sta 75 prosenttiin viimeistään vuonna 2011. Näin asia nimenomaan on. Tätä hallituskin tavoittelee mutta kovin vähän todellisuudessa sen eteen tekee. Työllisyysasteen nostamiseksi on olemassa keinoja. Ne ovat työnteon kannattavuuden lisääminen tuloveroa alentamalla, tuloloukkuja karsimalla ja työttömyysturvan kannustavuutta kehittämällä. Työvoimapoliittiset aktiivitoimet on suunnattava työttömyysajan alkuun ja matalapalkkaisen työn taloudellista kannattavuutta suhteessa työttömyysturvaan tulee lisätä.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää nuorten ikäluokkien integroimiseen työelämään. Koulupudokkaille on tarjottava kymmenettä luokkaa tai nuorten työpajatoimintaa. Uusista, entistä pienemmistä ikäluokista ei ole varaa menettää väkeä työvoiman ulkopuolelle, vaan kaikkien panosta yhteiskunnan kehittämisessä tarvitaan. Amerikkalaiset kutsuvat omaa politiikkaansa näiden asioiden osalta no child behind -ohjelmaksi. Me emme tarvitse Amerikan-mallia, mutta tämän ajatuksen sinänsä tulee näkyä laajalti koulutuksessa ja nuorisotyössä.
Arvoisa puhemies! Raportissa korostetaan työperusteisen maahanmuuton merkitystä Suomen taloudelliselle kehitykselle. Selonteko on tässä enemmän kuin oikeassa. Toivoa sopii, että hallituksen maahanmuuttopolitiikka pystyy oikeasti veivaamaan maamme kurssia työperusteiselle maahanmuutolle ja aloittaa sen muuttamalla Suomessa opiskelleiden ulkomaisten opiskelijoiden työnhakumahdollisuuksia. Ideana ei voi olla se, että suomalaisten verovaroilla opiskelevat ulkomaalaiset opiskelijat ajetaan maasta, kun he ovat valmistuneet, vaan se, että heitä houkutellaan jäämään Suomeen töihin.
Terveen järjen ja selonteon linjankin mukaista olisi välittömästi luopua EU:n uusien jäsenmaiden työvoimalle asetetuista siirtymäajoista. Siirtymäajan aiheuttamia ongelmia Suomen työmarkkinoille ei olisi lainkaan tullut, jos täällä eduskunnassa olisi ollut laajemmalla joukolla rohkeutta tehdä Ruotsin parlamentin tapaan itsenäisiä päätöksiä eikä alistua SAK:n tahtoon.
Työperusteisen maahanmuuttopolitiikan läpilyönti vaatii myös asenneilmaston muutosta. Suomalainen ulkomaalaiskeskustelu on edelleen aivan liiaksi keskittynyt keskusteluun pakolaisten määrästä. Itseään humaaneiksi väittävät ovat valmiita avaamaan rajat lähes kaikille tulijoille, ja vastapuolen taas tekisi mieli näyttää ovea muillekin ulkomaalaisille kuin meidän elintasostamme nauttimaan saapuneille. Nyt on jo hyvä aika jättää tämä pakolaiskeskustelu kokonaan omaksi asiakseen ja keskittyä siihen, miten Suomeen saadaan sellaisia maahanmuuttajia, jotka työllään lisäävät koko väestömme hyvinvointia. Suosittelen mallin ottoa kanadalaisesta maahanmuuttopolitiikasta, jossa maahan hakeutuvat pisteytetään sen mukaan, mikä on heidän todellinen mahdollisuutensa integroitua yhteiskuntaan. Lisäpisteitä saa koulutuksesta, työkokemuksesta, kielitaidosta, sukulaisuussuhteista ja aikaisemmasta työkokemuksesta Kanadassa. Juuri tältä pohjalta toivon hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa valmistelevan työryhmän tekevän omat linjauksensa suomalaiseksi maahanmuuttopolitiikaksi.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan kiinnittää huomiota selonteon aluepoliittiseen ulottuvuuteen. Selonteossa korostetaan alueiden omien vahvuuksien hyödyntämistä. Niin pitääkin. Globaalissa kilpailussa jokaisen yksilön ja jokaisen yhteisön kannattaa kehittää omaa erikoisosaamistaan. Tämä on erinomainen asia, sen me jokainen tiedämme. Tämä ei ole mikään uusi asia, eikä sitä sinänsä voi pitää minään todellisena linjauksena. Vaarana onkin, että aluepolitiikassa todelliset linjaukset tapahtuvat ihan muualla. Sisäasiainministeriö ja oikeusministeriö pyrkivät kilvan lopettamaan valtionhallinnon pisteitä pienistä kaupungeista. Tällä hetkellä oikeusministeriö johtaa, mutta sisäministeriö saa kiinni viimeistään ensi vuoden puolella, kun suuri osa kihlakunnista uhkaa jäädä vasaran alle. Tämä politiikka on todella epäjohdonmukaista ja lyhytnäköistä. Samaan aikaan, kun alueille yritetään antaa erilaisia EU-tukia ja muuta projektirahoitusta, rahoitusta, jonka tehot jäävät yleensä hyvin laihoiksi, toisella kädellä lopetetaan elinvoimaisia yksikköjä, ajetaan alas nykyistä infrastruktuuria ja viedään eväitä kehitysmahdollisuuksilta.
Kaikkiaan keskittämistä perinteisesti ajaneille sosialidemokraateille tämän voi nähdä ideologisena tavoitteena, ja se on varmaan heidän poliittinen voittonsa, jos pääsevät viemään tavoitteensa loppuun tämän hallituskauden aikana. Mutta luulisi, että keskustalaisilla tässä kohdassa hälytyskellot soivat. Historia opettaa tässäkin asiassa. Suomen Maaseudun Puolueesta muistetaan enää vain slogan “Sulkekaa maaseudun postit”, ei juuri muuta. Keskustalla on vielä mahdollisuus muuttaa linjaansa siten, ettei keskustan aluepolitiikkaa muisteta sloganista “Sulkekaa maaseudun kihlakunnat, keskusta keskittää kaiken.”
Aihe: Uutisia
Brunilan ehdotuksilla työllisyys kasvuun
17.11.2004
(Julkaistu Aamulehdessa 17.11.2004)
Globalisaation vaikutuksia eri toimialoihin ja niiden työllisyyteen Suomessa tarkasteli pääministeri Vanhasen aloitteesta valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunilan johtama työryhmä. Työryhmä esitti toimeksiantonsa mukaisesti hallituksen harkittavaksi pitkän listan sellaisia toimenpiteitä, jotka edesauttaisivat Suomen asemaa kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa.
Kyse on siitä, millä Suomi saa tulevaisuudessa varmistettua kiinnostavuutensa osaavien työntekijöiden, työpaikkoja luovien yritysten ja pääomiaan liikuttelevien sijoittajien silmissä.
Koko yhteiskunnan rakenteita koskevat muutokset eivät ole poliittisesti helppoja toteuttaa. Pelkästään jo niitä ehdottamalla saattaa suututtaa monia. Kuitenkin on selvää, että globalisaation kaltainen murros edellyttää koko Suomelta muutokseen sopeutumista ja uudistumista.
Riittävän kasvun saavuttamiseksi julkisen vallan on pyrittävä luomaan sellainen toimintaympäristö, joka kannustaa yrittämiseen, työn tekemiseen, investointeihin, osaamisen parantamiseen koulutuksen resursseja lisäämällä, tuotantotoiminnan tehostamiseen ja menestymiseen.
Suuri osa työryhmän esityksistä kohdistuu tavalla tai toisella työllisyysasteen nostamiseen. Tähän voidaan vaikuttaa mm. keventämällä työn verotusta, tehostamalla työttömille tarjottavia toimenpiteitä sekä tukemalla yritysten perustamista ja kasvua. Työn verotuksen osalta on hyvä kuulla – jälleen kerran – asiantuntijoiden suusta veronkevennysten kannustavista vaikutuksista työllistää ja vastaanottaa työtä.
Raportissa esitetty paikallisen sopimismahdollisuuden lisääminen työmarkkinoilla on otettava vakavasti. Vaikka yleissitovuus sinällään on toimiva käytäntö, niin se ei saa estää esimerkiksi mahdollisuutta yrityskohtaisiin työaikajoustoihin silloin, kun se on ainoa keino säilyttää työpaikat.
Viime kädessä kyse on siitä, miten varmistetaan korkea työllisyydentaso ja talouden kehitys seuraavina vuosikymmeninä. Vaakalaudalla on koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, sillä ilman talouskasvua ei luoda hyvinvointia. Talouden toiminta tuottaa ne verotulot, joista kustannetaan sekä julkisen palvelut että tulonsiirrot.
Ikääntyvä Suomi voi jatkossa tarjota kansalaisilleen laadukkaita peruspalveluita vain jos menestymme globaalissa kilpailussa, minkä vuoksi Brunilan raportti ei saa jäädä pölyttymään kaappeihin, vaan siinä esitetyt toimenpide-ehdotukset on otettava vakavasti.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Työvoiman siirtymäajoista syytä luopua
17.11.2004
(Julkaistu Helsingin Sanomissa 16.11.2004)
Euroopan Unioni laajentui 10 uudella jäsenmaalla 1.5.2004. Kullakin ns. vanhalla jäsenmaalla oli tuolloin mahdollisuus asettaa korkeintaan seitsemän vuoden siirtymäaika uusista jäsenvaltioista tulevan työvoiman vapaalle pääsylle omille työmarkkinoilleen. Suomen eduskunta päätti äänestyksen jälkeen kahden vuoden siirtymäajasta. Siirtymäaikoja vaati erityisesti ammattiyhdistysliike. Vain harva kansanedustaja uskaltautuikin äänestämään niitä vastaan.
Samaan aikaan Ruotsin eduskunta kaatoi sikäläisen hallituksen esityksen siirtymäsäännöksistä. Laajentumisesta on nyt kulunut puoli vuotta. Tänään tiedämme, että lain avulla ei ole ehkäisty virolaisen työvoiman kasvua Suomessa, vaan ainoastaan luotu Suomeen markkinat virolaisille työnvuokrausyrityksille. On käynyt, kuten lakia tehdessä varoiteltiin. Virolaisen työvoiman suoran palkkauksen estäminen, mutta samanaikaisesti vuokratun työvoiman salliminen on johtanut tilanteeseen, jossa virolaista työvoimaa voidaan tosiasiallisesti palkata, mutta työehtoja on äärimmäisen vaikea valvoa.
Lähetetylle työntekijälle voidaan maksaa palkkaa Viron lakien mukaan, mikä vääristää jyrkästi kilpailua. Kun virolaisen keskipalkka on 428 euroa kuussa ja suomalaisen 2300 euroa, niin erotus mahdollistaa epäterveen kilpailun. Väliin jäävä summa on jaettavissa työn teettäjän, Suomeen tulevan työntekijän ja välittäjän kesken.
Virosta hankitun vuokratyövoiman ja suomalaisen palkkaamisen välinen kustannusero kasvaa entisestään, kun otetaan huomioon työn sivukulut. Vaikka sosiaalivakuutusmaksuprosentit ovat Virossa Suomea korkeammat, ne maksetaan huomattavasti alhaisemmasta palkasta. Eroja on myös sosiaaliturvan kattavuudessa. Virossa ei esimerkiksi ole lakisääteistä tapaturmavakuutusta, joka Suomessa on keskimäärin 1,1 prosenttia (rakennusalalla 3,9 – 5,8 prosenttia) palkasta. Sivukuluja kierretään myös maksamalla osa palkasta pimeästi.
Suomalaisten työvoimaviranomaisten on äärimmäisen vaikea valvoa Virosta lähetettyjen työntekijöiden työetuja. Varsinkin silloin, kun työnvuokraus tapahtuu virolaisten yritysten toimesta, on mahdotonta valvoa myös sitä, mikä osuus palkasta lopulta jää työntekijälle.
On täysin mahdollista, että välittäjä ottaa epäviralliset kymmenyksensä, kun työntekijä palaa kotimaahansa. Valtaosa virolaisista tulee Suomeen työhön kausiluontoisesti rakennus-, kuljetus- tai maatalousalalle. Siirtymä-aikoja uusien jäsenmaiden työntekijöille vaati erityisesti SAK. Onkin melkoinen paradoksi, että käytäntö on johtanut siihen, että nimenomaan SAK:n jäsenistön toimialoilla joudutaan kilpailemaan Suomen työmarkkinoilla epätervein ehdoin virolaisen vuokratyövoiman kanssa.
On myös hyvä huomata, ettei virolaista työvoimaa palkataan vain alhaisten työvoimakustannusten takia. Maassamme on jo nyt joukko ammatteja, joihin on vaikea saada riittävästi kyvykästä työvoimaa. Esimerkiksi rakennusalalla osaavista ammattimiehistä on ainakin ajoittaista pulaa. Kaikki rakennusalan virolaiset eivät olekaan vuokratyöläisiä.
Osa on saanut Suomesta työluvan, koska paikallinen työvoimatoimisto on katsonut, että kyseiseen tehtävään ei ole saatavissa suomalaista työvoimaa. Viron EU-jäsenyyden aikana virolaisille onkin kuukausittain myönnetty noin 200 työlupaa.
Jos siirtymäsäännökset pysyvät voimassa Suomessa suunnitellun kahden vuoden ajan, on todennäköistä, että virolaiset työnvuokrausyhtiöt saavat markkinoilla sellaisen jalansijan, jolla on merkitystä vielä siirtymäsäännöksen poistumisen jälkeenkin. Vaikutus olisi luonnollisesti vielä dramaattisempi, jos siirtymäsäännösaikaa EU-säännösten mahdollistamalla ja poliittisen vasemmiston esillä pitämällä tavalla vielä pidennettäisiin.
Virolainen työvoima ei ole suomalaisille uhka, vaan pikemminkin tarpeellinen työvoimareservi. Todellinen uhka sen sijaan on se, että virolainen työvoima tulee Suomen työmarkkinoille työnvuokrauksen kautta hallitsemattomasti ja epäterveen kilpailun mahdollisuutta hyödyntäen. Sen estäminen on sekä suomalaisen työntekijän että työnantajan etu. Säädetyistä siirtymäsäännöksistä tulisikin mitä pikimmin luopua.
Arto Satonen
kansanedustaja (kok)
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Toimenpidealoite tieviitoituksesta
15.11.2004
Kansanedustaja Satonen on tehnyt toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa Vammalan muuttamista tiehallinnon luokituksessa lähikohteesta välikohteeksi. Tämä mahdollistaisi paremman viitoituksen Vammalaan Aurassa ja Nokialla.
Aihe: Uutisia
Kuntien vastuu työllisyydestä kasvaa
15.11.2004
(Julkaistu Alueviestissä 11.11.2004)
Työministeriössä mietitään parasta aikaa ns. Skogin työryhmässä tapoja, joilla kunnan vastuuta työllisyyden hoidosta omalla alueella lisätään. Suunta on sinällään oikea. Kunnissa ollaan lähempänä ihmisten arkea ja siten tunnetaan oman väestön osaaminen ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet paljon valtiota paremmin.
Suomessa on jo pitkään oivallettu, että moni asia hoituu sitä paremmin mitä matalalammalla tasolla päätöksenteko tapahtuu. Työllisyyden edistäminen, erityisesti nuorten ja pitkäaikaiastyöttömien työllistäminen, sopii varmasti paremmin kunnan kuin valtion vastuulle. Vastuun kasvattaminen työllisyyden hoidosta ei kuitenkaan saa tapahtua kuntien kustannuksella, vaan valtion on annettava riittävät resurssit uusien tehtävien hoitamiseen.
Perinteisesti valtio on siirtänyt tehtäviä kunnille velvoitteita ilman täyttä maksuosuutta. Viimeksi näin kävi hoitotakuussa ja sen vuoksi ei olekaan ihme, että kunnissa pelätään työllisyyden hoidossa käyvän samoin. Tehtävät tulevat kokonaan, mutta rahat vain puolittain. Tällainen politiikka on sekä epäreilua, että lyhytnäköistä. Se johtaa väistämättä kunnallisveron nousuun, mikä samalla syö valtion tuloveronalennuksilla tavoitellut parannukset työnteon kannattavuuteen.
Vammalassa uusi työllistämiskeskus toimii työvoimatoimiston ja kaupunkin yhteistyössä ja maksuosuudet on jaettu puoliksi. Vammalalla oli onni päästä yhdessä maakuntakeskusten kanssa yhdeksi alueeksi, jonka työllisyyden hoitoon valtio erityisesti osoittaa rajoja. Vammala yritti riman, koska täällä on jo pitkään työpajan ja työvoimatoimiston tehokkaalla yhteistyöllä oltu edelläkävijöitä nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä.
Työvoimahallinto on juuri nyt kovan paineen alla. Hallituksen työllisyystavoitteesta ollaan reilusti jäljessä ja jatkuvasti paljastuu epäkohtia työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Vaikka haamukoulutukset ovatkin jäävuoren huippua, niin varmasti koko järjestelmää on mietittävä uudelleen. Alueellisten toimijoiden vallan ja vastuun kasvattaminen, sekä työvoimatoimiston ja kunnan välinen läheinen yhteistyö Vammalan mallin mukaan on se tie, jolla on viisainta edetä.
Kun aktiivisten toimenpiteiden tarpeessa olevat ihmiset tunnetaan, niin silloin myös voidaan kohdistaa kullekin ihmisille sopivia toimia. Erityisen tärkeäksi nousee nuorten työelämään kasvattaminen. Työpaikkoja vapautuu runsaasti suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Jos nuorista ei ole näiden töiden tekijäksi, niin työ siirtyy maan rajojen ulkopuolelle tai työvoimaa on hankittava ulkomailta. Molemmat vaihtoehdot ovat kansantaloudemme kannalta huonoja. Sellainen maa, jossa ulkoa joudutaan hakemaan työntekijöitä niihinkin tehtäviin, joihin kotimassakin on työvoimaa, ei ole kovin pitkään hyvinvointiyhteiskunta. Tämän estämiseksi työllisyyden edistämisen täsmätoimia ja työnteon kannattavuutta tulee edelleen parantaa.
Aihe: Mielipidekirjoituksia