Arto Satonen

Flickr

Arto Flickrissä

heinäkuu 2004

Satonen eduskunnassa: Kirjallinen kysymys lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä lyhyissä työsuhteissa

26.7.2004

KK 504/2004 vp – Arto Satonen /kok
KIRJALLINEN KYSYMYS 504/2004 vp

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen lyhyissä työsuhteissa

Eduskunnan puhemiehelle

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on tarpeellinen laki turvallisuuden kannalta. Lain mukaan työnantajalla, valvontaviranomaisella tai muulla rikostaustan selvittämisvelvollisella ei olisi velvollisuutta eikä liioin oikeutta vaatia rikosrekisteriotetta silloin, kun henkilön työ- tai virkasuhde, palvelus- tai harjoittelusuhde, toimeksiantosopimus taikka palvelujen antaminen kestää vuoden aikana enintään kolme kuukautta.

Kolmen kuukauden sääntö on tarkoituksenmukainen esimerkiksi sijaisuuksissa, joista päätökset on tehtävä nopeasti. Ongelmaksi voivat kuitenkin muodostua lasten leirit, joita etenkin kesällä järjestetään. Leirityöntekijän työskentelyyn kuuluu usein olennaisesti ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa sekä muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Työntekijä voi myös olla läsnä vuorokauden ympäri, jolloin suhde työntekijän ja alaikäisen välillä muodostuu normaalia päivätyötä tiiviimmäksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä suojellakseen alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta ja edistääkseen heidän henkilökohtaista turvallisuuttaan myös tilanteissa, joissa alaikäisten kanssa työskentelevä on lyhyessä, mutta intensiivisessä työsuhteessa?

Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2004

Arto Satonen /kok

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Arto Satosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 504/2004 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä suojellakseen alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta ja edistääkseen heidän henkilökohtaista turvallisuuttaan myös tilanteissa, joissa alaikäisten kanssa työskentelevä on lyhyessä, mutta intensiivisessä työsuhteessa?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002 ), jäljempänä rikostaustan selvittämislaki, tuli voimaan vuoden 2003 alussa. Uusi rikostaustan selvittämismenettely on osa työntekijän soveltuvuusharkintaa. Menettely velvoittaa työnantajaa tietyin edellytyksin selvittämään työn- tai viranhakijan rikostaustan tilanteissa, joissa työskennellään läheisessä vuorovaikutuksessa alaikäisten kanssa.

Rikostaustan selvittämismenettelyä ei sovelleta enintään kolme kuukautta kestävissä työ- tai virkasuhteissa, perhehoitoa koskevissa toimeksiantosuhteissa taikka muissa menettelyn piiriin kuuluvissa palvelussuhteissa ja töissä. Kun henkilö palkataan ensimmäisen kerran yli kolme kuukautta kestävään työ- tai virkasuhteeseen, tulee työnantajan pyytää valittua henkilöä esittämään rikosrekisteriote nähtäväksi ennen lopullista työsopimuksen tekemistä tai nimittämistä.

Työnantajan on henkilöä uudelleen palkattaessa tarkistettava, kuinka pitkän ajan henkilö on uuden työ- tai virkasuhteen alkamista edeltävän vuoden aikana työskennellyt työnantajan palveluksessa rikostaustan selvittämismenettelyn piiriin kuuluvissa tehtävissä.

Työministeriö käynnisti kesällä 2003 kyselytutkimuksen rikostaustan selvittämisvelvollisten tahojen kokemuksista uuden menettelyn käyttöönotosta, lain toimivuudesta ja soveltamiskäytännöistä sekä uuden lain voimaantuloon liittyvästä tiedottamisesta ja ohjeistuksesta. Tutkimus julkaistiin toukokuussa 2004.

Tulosten mukaan työnantajien suhtautuminen lakiin on varsin myönteistä. Noin puolet kyselyyn vastanneista arvioi, että lain avulla on onnistuttu estämään epäsopivien henkilöiden pääsy työskentelemään lasten kanssa hyvin tai ainakin melko hyvin. Vain 10 prosenttia työnantajista katsoo, että lailla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta.

Lain sisältöä koskevia puutteita ilmaisevat mielipiteet on tutkimuksessa jaettu kahteen osaan. Varsinaista negatiivista kritiikkiä lain sisällöstä (esimerkiksi “laki on turha”, “lakia ei pitäisi olla”) esitti 11,6 prosenttia kaikista vastaajista. Rakentavaa kritiikkiä esitti 17,2 prosenttia vastaajista. Näissä tapauksissa oli kyse mielipiteistä, joiden mukaan laki ei nykyisellään takaa täysin lasten turvallisuutta. Kyseisissä vastauksissa viitattiin pääsääntöisesti siihen, että kaikki hakijan turvallisuuteen liittyvät seikat eivät välttämättä ilmene rikosrekisteriotteesta, ja siihen, että kolmen kuukauden sääntö edelleen mahdollistaa sen, että rikoksiinkin syyllistynyt voi päästä kosketuksiin lasten kanssa.
Leirityöntekijöistä voi käytännössä todeta, että esimerkiksi seurakunnat on merkittävä taho nuorisoleirien järjestämisessä. Niiden järjestämillä rippi- ja nuorisoleireillä päävastuulliset leirityöntekijät ovat vakituisessa virka- tai työsuhteessa työnantajaansa. Koska heidän työnkuvaansa kuuluu pysyvästi työskentely lasten kanssa myös muina kuin leiriaikoina, sovelletaan heihin rikostaustan selvittämismenettelyä palvelussuhteeseen ottamisen yhteydessä. Päävastuullisten lisäksi leirien ajaksi palkataan avustavia henkilöitä, joiden palvelussuhteet kestävät alle kolme kuukautta.

Leirien aikana sekä pysyvä että avustava henkilökunta työskentelee yhdessä. Rippileirit kestävät käytännössä vajaan viikon tai enintään kymmenen vuorokautta. Nuorisoleirit kestävät puolestaan muutamia päiviä. Lasten turvallisuutta leirien aikana ei rikostaustan selvittämismenettely yksistään pysty turvaamaan. Menettely paljastaa ne henkilöt, jotka on jo tuomittu väkivalta-, huumausaine- tai seksuaalirikoksista.

Rikostaustan selvittämismenettely ei tuo ilmi niitä henkilöitä, jotka vasta palvelussuhteen aikana syyllistyvät vastaaviin tekoihin. Tässä vaiheessa ei näyttäisi olevan välitöntä sääntelytarvetta erityisesti nuorisoleirejä varten ottaen huomioon sen, että leirit kestävät yleensä hyvin lyhyen ajan ja rikostaustan selvittämismenettely muuttaisi niiden järjestämisen varsin byrokraattiseksi.
Oikeusrekisterikeskukselle tuli vuoden 2003 aikana rikostaustan selvittämislain mukaisia rikosrekisterihakemuksia kaikkiaan 63 425 kappaletta. Sellaisia työnhakijoita, joilta rikosrekisterimerkintä löytyi, oli kaikkiaan 79. Työministeriö ei pidä tässä vaiheessa tarpeellisena muuttaa laissa olevaa kolmen kuukauden aikarajaa kysymyksessä esitetyissä tapauksissa. Työministeriö kuitenkin seuraa tilannetta, ja mikäli tarvetta ilmenee, ministeriö ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2004

Työministeri Tarja Filatov

Aihe: Uutisia

34 kommenttia

Satosen puhe Kansanvallanpäivänä Vammalassa vuonna 2004

17.7.2004

Hyvät vammalalaiset,

Kun vuosi sitten minut valittiin Vammalan avainhenkilöksi, niin tuntui hyvältä voittaa kerran sellaisetkin vaalit, joihin ei ole voinut eikä tarvinnut tehdä kampanjaa. Koen, että avainhenkilöksi valitsemiseni on samalla kuntalaisten antama kunnianosoitus sille työlle, jota poliittisesti valitut luottamushenkilöt tekevät.

Avainhenkilöltä perinteisesti edellytetään avainhenkilövuotensa aikana jotain erityistä Vammalan hyväksi. Tässä suhteessa en voi omalta osaltani osoittaa mitään erityistä sillä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja seutukunnan ainoana kansanedustajana Vammalan puolesta toimiminen ei ole minulle harrastus, vaan päätyö.

Vammalan ja vammalalaisten eteen olen pyrkinyt tekemään työtä jo vuosia ja tulen tekemään niin kauan kuin minulla on teiltä vammalalaisilta saatu valtakirja puhua teidän puolestanne.

Vammalan kaltaisten pikkukaupunkien menestys ja elinvoimaisuus on nykyisin pitkälti riippuvainen etäisyydestä kasvukeskuksiin. Me täällä Vammalassa olemme vähitellen saamassa hyötyä Tampereen läheisyydestä. Mitä paremmin meidät Pirkanmaalla tunnetaan sitä useampi Tampereen seutukunnan lapsiperhe tai turvallista elinympäristöä arvostava ikäihminen harkitsee muuttoa Vammalaan.

Tällä valtuustokaudella on Vammalassa linjattu päätavoitteeksi väestömäärään kääntäminen kasvuun. Olemme tässä tavoitteessa jo puolittain onnistuneet, koska väestön väheneminen on saatu pysähtymään ja Vammala kiinnostaa asuinpaikkana selvästi aikaisempaa enemmän, myös syntyvyys on lähtenyt nousuun. Yhä useampi löytää Vammalaan myös turistina, kun Herra Hakkarainen on tehnyt meidät valtakunnallisesti tunnetuksi ja suuria investointeja tehdään uudistuneessa Ellivuoressa ja golf-kentällä.

Vammala tarvitsee kuitenkin edelleen uusia asukkaita. Meillä on tarjolla paikkoja päiväkodeissa ja kouluissa, korkeatasoiset terveyspalvelut, runsaasti harrastusmahdollisuuksia ja turvallinen elinympäristö, ainakin niin kauan kuin voimme olla varma, että oma poliisilaitoksemme takaa turvallisuutemme kaikkina vuorokaudenaikoina.

Meillä on tarjolla isoja ja pieniä tontteja, uutta kerrostalo –ja rivitaloasumista ja tietenkin luonnonkaunis sijainti kansallismaisemassa. Olemme työpaikkatarjonnaltamme omavarainen ja viimeisen vuoden aikana monet menestyvät pkt-yrityksemme ovat ottaneet lisää väkeä töihin. Meillä on korkeatasoinen ammatillinen koulutus ja me panostamme voimakkaasti työttömien valmentamiseen työelämään.

Jatkossakin meidän tulee tarjota houkutteleva elinympäristö uusille asukkaille, jotta voimme tarjota sen nykyisillekin. Kapasiteettimme päiväkodeissa ja kouluissa on mitoitettu suuremmalle lapsijoukolle. Monet erikoisliikkeet paikkakunnallamme taistelevat Tampereen seudun suuria kauppakeskittymiä vastaan. Yhä edelleen kaiken tarvittavan voi ostaa Vammalasta, mutta jatkossa se edellyttää laajempia kotimarkkinoita eli on saatava enemmän ostovoimaa omalle seutukunnallemme.

Kuntien ja seutukuntien välinen kilpailu tulee edelleen kovenemaan. Siitä huolimatta on täysi syy olettaa, että tämä lähes sata vuotta vanha Vammalamme, joka laajana Sastamalana on aikoinaan hallinnut laajoja alueita Satakunnassa ja Pirkanmaalla, tulee olemaan elinvoimainen myös jatkossa.

Meidän tulee tuntea omat juuremme ja arvostaa sitä mitä meitä aikaisemmat sukupolvet ovat tämän seudun eteen tehneet. Aikoinaan Tampere-Pori rautatielinjauksen saaminen Vammalan läpi mahdollisti nopean teollistumisen ja vaurastumisen 1800-luvun lopulla.

Yhä edelleen liikenneyhteyksillä on iso merkitys. Vesilahden tien parannus, joka nopeuttaa liikennettä pääkaupunkiseudun suuntaan on yksi hyvä päänavaus. Työtä on edelleen tehtävä valtatie 12 kehittämiseksi ja myös yhteyden parantamiseksi Punkalaitumen suuntaan ja sieltä pääkaupunkia kohden.

Hyvät vammalalaiset,

Kuten edellä olen todennut, juuri tällä hetkellä on helppo luovuttaa Vammalan avain seuraajalleni, kun monet asiat osoittavat Vammalassa positiiviseen suuntaan. On kuitenkin muistettava, että tulevaisuutemme riippuu omista toimistamme. Me vammalalaiset itse ja yhdessä teemme tämän kaupungin tulevaisuuden ja päätämme siitä millaisena tämä seutu jää jälkipolville. Samalla tavalla kuin tätä Vammalan avainta ei saa kukaan omakseen, vaan vain saa sen vuodeksi lainaksi, niin samalla tavalla me nykyinen sukupolvi olemme saaneet tämän Vammalan vain lainaksi ja meidän velvollisuutemme on siirtää se elinvoimaisena seuraavalle sukupolvelle.

Aihe: Uutisia

44 kommenttia

Satonen lomailee

4.7.2004

Kansanedustaja Satonen viettää kesälomaa 4.-16.7. Loppukesästä Satosen tavoittaa normaalisti puhelimitse ja sähköpostitse. Kiireellisissä tapauksissa yhteyttä kannattaa ottaa puhelimen välityksellä.

Aihe: Uutisia

54 kommenttia