huhtikuu 2004
Palveluiden säilyttäminen on parasta aluepolitiikkaa
29.4.2004
Kansanedustaja Arto Satonen (kok) puhui palveluiden säilyttämisen puolesta eduskunnan aluepoliittisessa keskustelussa keskiviikkona. Hänen mukaansa aluekeskusohjelman alkuperäisen idean mukaisesti aluekeskuksissa tulisi säilyttää valtionhallinnon keskeiset palvelut, kuten poliisi, verotoimisto ja käräjäoikeus. Valtionhallinnon pisteet tulisi säilyttää myös aluekeskuksiin rinnastettavissa seutukuntakeskuksissa.
Satonen on huolestunut nykyisestä tilanteesta, jossa aluepolitiikasta puhuttaessa ollaan todellisuudessa lopettamassa monia valtionhallinnon pisteitä pienemmistä kaupungeista ja viedään sieltä tärkeitä työpaikkoja ja toiminnanedellytyksiä. Samaan aikaan kun toinen käsi syytää julkista rahaa EU projektien kautta hankkeisiin, joista osa jää epämääräisiksi, niin toisella kädellä lopetetaan ihmisten arkipäiväisen elämän kannalta välttämättömiä palveluita.
Erityisesti Satonen korosti sitä, ettei kihlakuntien määrää ei tule vähentää. Poliisin yöpäivystys on säilytettävä ainakin nykyisissä paikoissa ja mahdollisuuksien mukaan yöpäivystystä on laajennettava, ei supistettava.
Aihe: Uutisia
Satonen eduskunnassa: Valtioneuvoston selonteosta aluepolitiikasta
29.4.2004
KESKIVIIKKONA 28. HUHTIKUUTA 2004
Valtioneuvoston selonteko aluepolitiikasta 2004
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Aluepoliittinen selonteko tukee hallituksen linjaa. Se on se, että puheissa ja ohjelmissa luvataan kaikille kaikkea hyvää, mutta konkretiaa on tuskin nimeksikään. Otetaan esimerkiksi kohta selonteon painopisteistä. Alueellisen ja tasapainoisen kehityksen tukemiseksi “hallitus kehittää monikeskuksista kilpailukykyiseen Pääkaupunkiseutuun ja aluekeskusten verkostoon perustuvaa aluerakennetta, joka pitää kaikki maakunnat elinvoimaisina ja mahdollistaa nykyistä tasaisemman taloudellisen kasvun koko maassa. Jokaisessa maakunnassa on oltava vähintään yksi kaupunginseutu, joka tarjoaa kilpailukykyisen sijaintipaikan erityyppisille yrityksille ja monipuoliset paikalliset työmarkkinat. Lisäksi maakunnissa on oltava hyvin menestyviä pienempiä kaupunkiseutuja, vahvoja kuntakeskuksia ja maaseutualueita, joiden yritykset ovat tehokkaasti verkottuneet sekä maakunnan sisälle että ulkopuolelle”.
Ei tule mieleen yhtään ainoaa kuntaa tai aluetta, joka ei tässä tekstissä olisi otettu huomioon. Niihin kaikkiin luvataan onnellista elämää. Totuus kuitenkin on, että asioita on pantava tärkeysjärjestykseen, jos jotain todella halutaan saada aikaan. On valitettavaa, että tämä hallitus ei anna aluekeskusohjelmalle sellaista painoarvoa kuin edellinen antoi. Oikeaa politiikkaa olisi rakentaa Suomen tulevaisuus maakunta- ja aluekeskusten varaan samalla, kun aluekeskusohjelman piirissä olevia alueita voitaisiin hieman laajentaa. Aluekeskusohjelman alkuperäisen idean mukaisesti aluekeskuksessa tulisi säilyttää valtionhallinnon keskeiset palvelut, kuten poliisi, verotoimisto ja käräjäoikeus. Nyt samalla, kun aluepolitiikasta puhutaan, todellisuudessa ollaan tilanteessa, että lopettamisuhan alla on monia valtionhallinnon pisteitä pienimmissä kaupungeissa ja siellä uhkaavat työpaikkojen menetykset sekä toimintaedellytysten heikentyminen monia ihmisiä. Samaan aikaan toisella kädellä syydetään julkista rahaa erilaisten EU-projektien kautta, joista toki jotkut ovat aivan hyödyllisiä, mutta monet jäävät varsin epämääräisiksi. Esimerkiksi kihlakuntien määrää ei tule vähentää, poliisin yöpäivystys on säilytettävä ainakin nykyisissä paikoissa ja mahdollisuuksien mukaan yöpäivystystä on laajennettava, ei supistettava.
Arvoisa puhemies! Alueellistamisen vatvomisessa hallitus on saanut aikaan vain pettyneitä odotuksia, epävarmuutta ja huolestuneisuutta. Niiden valtionhallinnon tehtävien alueellistaminen maakuntiin, jotka eivät kuulu valtion ydintoimintoihin, oli järkevä toteuttaa. Työntekijöille muutosprosessi on vaikea, mutta vieläkin vaikeampaa on jatkuva epätietoisuus oman työpaikan tulevasta sijainnista. Hallituksen onkin kyettävä tekemään asiassa päätöksiä eikä vain epämääräisiä hahmotelmia, jotka ammutaan alas jo, ennen kuin niitä on edes käsitelty.
Maan kokonaisvaltaisen kehityksen näkökulmasta valtionhallinnon tehtävien hajauttaminen on järkevää. Pääkaupunkiseutu ei tarvitse kaikkia keskushallinnon virastoja voidakseen kilpailla muiden Euroopan metropolien kanssa. Sen sijaan se tarvitsee ulkomaisia sijoituksia, joiden houkuttamiseksi on yhtiöverotuksen ja koulutetun työvoiman saatavuus oltava globaalisti kilpailukykyistä. Monille virastojen työntekijöille mahdollisuus työskennellä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella tarjoaisi tilaisuuden kohottaa elintasoa kustannusten laskiessa voimakkaasti. Alueellistamisessa päätökset pitää tehdä nopeasti, mutta itse siirtyminen vaatii pitkän siirtymäajan, jotta se on työntekijöiden näkökulmasta kohtuullista ja jotta tehtäviin voidaan sijoituskunnissa tarvittaessa kouluttaa riittävästi osaavaa työväkeä.
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat omien alueidensa vetureita. Kun katsotaan Suomen eri alueiden kehitystä viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin eri maakuntien ja seutukuntien kehitys on suoraan verrannollinen niissä sijaitsevien korkeakoulujen koulutuskapasiteettiin sekä siihen, miten tätä kapasiteettia on osattu hyödyntää oman alueen elinkeinoelämän tarpeisiin. Tästä näkökulmasta katsottuna alueellisen kehittämisen vastuun lisääminen yliopistojen tehtäviin on enemmän kuin paikallaan.
Lopuksi, arvoisa puhemies, aluepoliittisen selonteon painopisteissä mainitaan alueiden oman erikoisosaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen. Tämä linjaus on periaatteessa aivan oikea. Erikoistuminen on päivän sana globaalissa kilpailussa. Erikoistuminen on erittäin tärkeää niille alueille, jotka toimivat koko Suomen vetureina. Jatkossa resursseja on suunnattava myös lentoyhteyksien parantamiseen. Suurimpien maakuntien, kuten Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Pohois-Pohjanmaan suoria lentoyhteyksiä ulkomaille tulee pyrkiä lisäämään, jotta alueiden aito kansainvälistyminen on mahdollista ja jotta Suomen tulevaisuus rakentuu useamman kivijalan varaan. Erikoistuminen ja omien vahvuuksien kehittäminen on siis tärkeää kaikissa seutukunnissa. On kuitenkin muistettava, että mahdollisuudet kehittää omaa seutukuntaa ovat hyvin rajalliset, jos alueelta viedään elämisen edellytykset ajamalla alas valtion, maakuntatason ja kuntatason palveluja. Halvinta aluepolitiikkaa on pitää yllä riittävää valtionhallinnon palvelupisteverkostoa.
Aihe: Uutisia
Suomesta tuli maksumies
26.4.2004
(Julkaistu Aamulehdessä 24.4.2004)
Kioton sopimuksessa vuonna 1997 asetettiin tavoitteeksi hiilidioksidi- ja muiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 5 % vuoden 1990 tasosta. Sopimus tulee voimaan, kun sen on allekirjoittanut 55 maata, ja kun näiden päästöt ovat kattavat vähintään 55 % sopijapuolten päästöistä. Pöytäkirjan on nyt ratifioinut 120 maata, joiden päästöt kattavat 44,2 % teollisuusmaiden päästöistä. Sopimuksen voimaantulo vaatisi Yhdysvaltojen tai Venäjän liittymistä sopimukseen. Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei se ratifioi sopimusta ja Venäjän osalta asia on auki.
Kioton sopimusta voidaan pitää oikeansuuntaisena, onhan taustalla yhteinen tavoite pienentää päästöjä ja parantaa ilmaston tilaa. Valitettavasti Kioton sopimuksesta ovat lipeämässä Euroopan Unionin maiden tärkeimmät kilpailijat. Toivoa sopisi, että erityisesti Yhdysvallat kantaisi maailman johtavana valtiona enemmän vastuuta koko maailman ilmastotilanteesta. Ei ole oikein, että Yhdysvallat jäämällä sopimuksen ulkopuolelle saa itselleen kohtuuttoman kilpailuedun suhteessa Euroopan Unioniin. Globaaleihin ongelmiin tarvitaan globaaleja ratkaisuja.
Suomen osalta päätöksiä tehtäessä tulee ymmärtää meidän asemamme maailmassa. Olemme pieni, ulkomaankaupasta ja sitä kautta kansainvälisestä kilpailukyvystä riippuvainen kansakunta. Meidän ei tule hyväksyä itsellemme sellaisia rajoituksia, joilla heikennämme taloutemme kilpailukykyä ja siten viime kädessä myös taloudellisia mahdollisuuksia suojella ympäristöämme. Historia on osoittanut, että ympäristöä kykenevät parhaiten suojelemaan ne maat, joilla on siihen varaa.
Suomen on ensisijaisesti pyrittävä vaikuttamaan päästökauppaan Euroopan Unionin sisällä ja kansainvälisesti. Euroopan Unionin sisämarkkinoilla tulee kaikilla mailla olla samat säännöt. Olisi vapaan kilpailun periaatteiden vastaista, jos jotkut valtiot voisivat viivyttää päästökauppaan osallistumista ja saada siten kilpailuetua. Päästökauppa tuleekin aloittaa samaan aikaan koko Euroopan Unionin alueella, jotta yritysten kilpailuasetelma ei vääristy.
Kioton sopimuksen ratifiointi on jäämässä pahasti vaillinaiseksi. Jo nyt yli 60 prosenttia teräksestä ja yli 50 prosenttia paperista ja kartongista valmistetaan Kioton sopimukseen kuulumattomissa maissa. Vaarana on tilanne, jossa Kioto-maiden energian hinnan kasvun myötä tuotanto siirtyy entistä enemmän Kioto-maiden ulkopuolelle. Ilmaston tila ei parane, tuotanto ainoastaan siirtyy niihin maihin, joissa päästöille ei anneta rajoituksia. Tämän skenaarion toteutuessa suomalaisille jää luu käteen. Me joudumme maksamaan entistä kovemman hinnan energiasta, samalla kun työpaikkoja siirtyy Kioto-alueen ulkopuolelle. Yhtälö on meidän kannaltamme kohtuuton.
Suomi on saanut Kiotossa hyvin tiukat vaatimukset. Päästöjen alentaminen vuoden 1990 tasoon vaatii suuria uhrauksia. Päästökaupan kokonaiskustannus kansantaloudellemme on arvioitu 200 miljoonaksi vuositasolla. Hyvä kysymys on, voidaanko Suomelle ja suomalaisille kohdistuvaa taloudellista vahinkoa Kiotoon liittymisestä pitää enää kohtuullisena suhteessa siihen, mikä on Suomen päästöjen osuus koko maailman ilmastotilannetta ajatellen. Näyttää siltä, että meidät on hyväntahtoisuuttamme jätetty tähän projektiin maksumiehiksi ja kantamaan vastuuta yhteisestä hyvästä samalla kun monet muut valtiot vähät välittävät koko maailman ilmastotilanteesta ja katsovat omaa asemaansa vain oman teollisuutensa kilpailukyvyn näkökulmasta.
Kioton sopimuksen täytäntöönpanoa tulee tarkastella erityisesti suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta. On huomioitava, että yritykset tarvitsevat riittävän siirtymäajan päästökauppaan siirtymiselle. Tulee myös muistaa, että Kioton sopimus ei velvoita aloittamaan päästökauppaa ennen vuotta 2008. Kauaskantoisia päätöksiä ei ole syytä tehdä, ennen kuin näemme, millaiseksi päästökauppajärjestelmä siihen mennessä muotoutuu.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satosen eduskunnassa: Päästökaupasta
21.4.2004
TIISTAINA 20. HUHTIKUUTA 2004
2) Hallituksen esitys päästökauppalaiksi sekä laeiksi ympäristönsuojelulain 43 §:n ja Energiamarkkinavirastosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
Lähetekeskustelu
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin yhtyä niihin edustajiin, jotka täällä ovat pitäneet Kioton sopimusta sinänsä oikean suuntaisena ja tarpeellisena. Täällä muun muassa ed. Sarkomaa mainitsi, että meillä on velvollisuus pitää tämä maapallomme elinvoimaisena myös tuleville sukupolville. Näin tietysti onkin. Tästä asiasta päättäminen on silti erittäin hankalaa, koska on valitettavasti niin käynyt, kuten useassa puheenvuorossa on tullut ilmi, että Kioton sopimuksesta ovat lipeämässä Euroopan unionin maiden tärkeimmät kilpailijat. Toivoa sopisi, että erityisesti Yhdysvallat kantaisi maailman johtavana valtiona enemmän vastuuta koko maailman ilmastotilanteesta, sillä ei ole oikein, että Yhdysvallat jäämällä sopimuksesta ulkopuolelle saa itselleen kohtuuttoman kilpailuedun suhteessa Euroopan unioniin.
Kun me sitten tarkastelemme tätä tilannetta Suomen näkökulmasta, niin meidän täytyy ymmärtää, mikä on meidän asemamme maailmassa. Me olemme pieni, ulkomaankaupasta ja sitä kautta kansainvälisestä kilpailukyvystä riippuvainen kansakunta. Meidän ei tule hyväksyä itsellemme sellaisia rajoituksia, joilla heikennämme taloutemme kilpailukykyä ja siten viime kädessä myös taloudellisia mahdollisuuksia suojella ympäristömme. Historia on osoittanut, että ympäristöä kykenevät parhaiten suojelemaan ne maat, joilla on siihen varaa.
Suomen on ensi sijaisesti pyrittävä vaikuttamaan päästökauppaan Euroopan unionin sisällä ja kansainvälisesti. Euroopan unionin sisämarkkinoilla tulee kaikilla mailla olla samat säännöt. Se on vapaan kilpailun periaatteiden mukaista, ja sen sijaan sen vastaista olisi, jos jotkut valtiot voisivat viivyttää päästökauppaan osallistumista ja saada siten kilpailuetua. Päästökauppa tuleekin aloittaa samaan aikaan koko Euroopan unionin alueella, jotta yritysten kilpailuasema ei vääristy.
Ylipäätään koko Kioton sopimuksen ratifiointi on jäämässä pahasti vaillinaiseksi. Jo nyt yli 60 prosenttia teräksestä ja yli 50 prosenttia paperista ja kartongista valmistetaan ei-Kioto-maissa. Jos seurauksena on Kioto-maiden energiahinnan kasvun myötä tuotannon siirtyminen entistä enemmän Kioto-maiden ulkopuolelle, niin lopputuloksena on tilanne, jossa ilmaston tilanne ei ole parantunut, vaan ainoastaan tuotanto on siirtynyt niihin maihin, joissa päästöille ei anneta rajoituksia. (Ed. Sasi: Juuri näin on!) Jos tämä skenaario toteutuu, niin suomalaisille jää luu käteen: me joudumme maksamaan entistä kovemman hinnan energiasta samalla, kun työpaikkoja siirtyy Kioto-alueen ulkopuolelle. On itsestäänselvää, että tämä yhtälö meidän kannaltamme kohtuuton.
Suomi on saanut Kiotossa hyvin tiukat vaatimukset. Päästöjen alentaminen vuoden 90 tasoon vaatii suuria uhrauksia. Täällä on jo käyty paljon keskustelua siitä, paljonko se kustannus on vuositasolla kansantaloudessamme kaudella 2008-2012. Tässä ministerin arviot vaihtelivat 60:stä 600 miljoonaan euroon. Itse olen nähnyt jossain 200 miljoonaa euroa. Mikä tahansa näistä veikkauksista on yhtä hyvä, mutta joka tapauksessa kyseessä on sellainen summa, että se pysäyttää tässä salissa.
Hyvä kysymys on, voidaanko Suomelle ja suomalaisille kohdistuvaa taloudellista vahinkoa Kiotoon liittymisestä pitää enää kohtuullisena suhteessa siihen, mikä on Suomen päästöjen osuus koko maailman ilmastoa ajatellen. Väkisinkin näyttää siltä, että meidät on hyväntahtoisuuttamme jätetty tähän projektiin maksumieheksi ja kantamaan vastuuta yhteisestä hyvästä samalla, kun monet muut valtiot vähät välittävät koko maailman ilmastotilanteesta ja tekevät päätöksensä vain oman teollisuutensa kilpailukyvyn näkökulmasta.
Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan tuleekin tarkastella Kioton sopimuksen täytäntöönpanoa erityisesti suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta. On huomioitava, että yritykset tarvitsevat riittävän siirtymäajan päästökauppaan siirtymiselle. Tulee muistaa, että vuoden 2005-2007 toimenpiteille ei ole kansainvälistä velvoitetta. Jos Euroopan unioni kuitenkin päättää aloittaa ja kykenee aloittamaan päästökaupan Euroopan unionissa vuonna 2005, niin Euroopan unionin tasolla tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että päästökaupan harjoitteluvuodet eivät heikennä Euroopan unionin alueella toimivien yritysten kilpailuasetelmaa suhteessa Kioton ulkopuolelle jäävien maiden yritysten asemaan.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Jos Kioton sopimus ei tule globaalisesti ratifioiduksi, niin myös Euroopan unionin on tarkasteltava asiaa uudelleen, kuten täällä on jo puhuttu. Siinä voi myöskin yhtyä ed. Sarkomaan kantaan, että siinä tilanteessa asia on todella arvioitava uudelleen ja meidän on todella kysyttävä, voiko Euroopan unioni jatkaa tässä asiassa pidemmälle, jos siihen ei saada mukaan keskeisiä muita teollisuusvaltioita, erityisesti Yhdysvaltoja, koska ei voida ajatella niin, että Yhdysvalloille annetaan tämän sopimuksen myötä pysyvää kilpailuetua.
Lopuksi kuitenkin toivon, että Kioton sopimuksen hyväksymiseksi löytyisi globaalia vastuuntuntoa. Olisi nimittäin valitettavaa, jos sopimus kariutuisi siihen, että joidenkin valtioiden lyhytaikaisten etujen vuoksi siihen ei niiden kannata ryhtyä.
Aihe: Uutisia
Uudistusten tekeminen vaatii poliittista rohkeutta
19.4.2004
(Julkaistu Nykypäivässä 16.4.2004)
Ranskan presidentin Jacques Chiracin mukaan politiikka ei ole mahdollisuuksien taidetta, vaan sen tekemistä mahdolliseksi, mikä on välttämätöntä. Vaikka Chiracia itseään voi pitää pikemminkin poliittisena selviytyjänä, kuin suunnannäyttäjänä, on näissä sanoissa totuuden siemen. Monet Euroopan maat ovat väistämättömien talousreformien edessä, mutta äänestäjien suututtamisen pelko hidastaa välttämättömien uudistusten toteuttamista.
Itä-Euroopassa on sosialismin kukistumisen jälkeen tullut tavaksi vaihtaa maata johtava hallitus aina vaaleissa. Osa vaihdoksista selittyy osittain joko keskinäisellä riitelyllä tai korruptiolla, mutta kaikilla vaihdoksilla on yksi yhteinen piirre. Kansalaiset ovat tyytymättömiä siihen tapaan miten taloutta on hoidettu ja hyvinvointia jaettu. Jokainen itä- eurooppalainen hallitus on siis joko kaatunut tai kaatumassa siihen, että kansalaisten elintaso ei ole noussut riittävän nopeasti. Näin siitäkin huolimatta, että talouskasvu on idässä paljon länttä nopeampaa. Kansalaiset haluavat kuitenkin saavuttaa länsimaisen elintason paljon nopeammin kuin yksikään hallitus pystyy toteuttamaan. Korkeampaa elintasoa kaipaavat niin nuoret pitkää päivää tekevät huippuosaajat, kuin vähien sosiaalitukien tai eläkkeiden varassa olevatkin.
Slovakia oli tähän kevääseen asti poikkeus. Siellä edellisissä parlamenttivaaleissa hallitus sai kansalta jatkoajan. Lunta tupaan taloudellisia uudistuksia toteuttaneelle Mikulas Dzurindan hallitukselle tuli kuitenkin juuri pidetyissä presidentinvaaleissa. Hallituksen talousuudistuksia vastaan äänestettiin antamalla vaalivoitto entiselle pääministerille Vladimir Meciarille, jonka itsevaltaisesta ja Eurooppa- kriittisestä politiikasta oli vuosia pyritty eroon. Senkin paluu sopi kansalaisille tehokkaita talousuudistuksia paremmin.
Saksa ja Ranskan uudistukset nostattavat vastarintaa
Kansalaisten tyytymättömyys talousuudistuksia kohtaan näkyy myös useissa länsi- Euroopan maissa.
Sekä Ranskassa, että Saksassa istuva hallitus on vaikeuksissa, kun ne pyrkivät tekemään edes joitakin uudistuksia, joilla talous saataisiin kasvuun ja valtion talouden alijäämä EMU-kriteerien mukaiseksi.
Ranskassa paikallisvaaleissa vasemmisto ja vihreät saavuttivat enemmistön, vaikka presidentinvaaleissa vasemmiston ehdokas ei päässyt edes toiselle kierrokselle. Todellisuudessa kansa ei niinkään antanut ääntään sosialisteille, vaan pääministeri Jean-Pierre Raffarinia vastaan. Raffarin on yrittänyt valtakaudellaan saada aikaan uutta dynamiikkaa talouteen. Hän on onnistunut nostamaan eläkkeeseen oikeuttavien työvuosien määrää, laskenut tuloveroa ja lisännyt työnteon kannattavuutta. Edellisen sosialistihallituksen aikana Ranska meni 35 tunnin työviikkoon. Eli toteutti uudistuksen, jolla hieman pienennettiin työttömyyttä, mutta samalla heikennettiin työn tuottavuuden alenemisen kautta kilpailukykyä pysyvästi.
Tunnetusti kaikista saavutetuista eduista luopuminen on äärimmäisen vaikeaa. Raffarinin saama tuomio kansalta johtuukin juuri tästä; kansa ei kiittele miestä, jolla on ollut rohkeutta puuttua eläke-etuihin. Näin siitäkin huolimatta, että jokaisen pitäisi ymmärtää, että ihmisten eliniän pidentyessä myös työuraa tulee pidentää, jotta hyvinvointivaltio voi olla kestävällä jalustalla.
Saksassa sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder on yrittänyt saada edes jonkinlaista vauhtia Saksan paikallaan polkevaan talouteen omilla talousuudistuksillaan. Schröder laski veroja, määräsi pienen terveyskeskusmaksun ja halusi antaa vapaammat työelämän pelisäännöt alle 10 hengen yrityksille. Vaikka Schröder on tehnyt vasta murto-osan siitä mitä Saksa tarvitsisi kääntyäkseen taloudelliseen nousuun, on hän jo joutunut luopumaan puolueensa puheenjohtajuudesta ja kansansuosio on alempi kuin kenelläkään kanslerilla toisen maailman sodan jälkeen.
Suomessa vallalla aikaansa seuraava päättämättömyys
Suomessa tuntuu siltä, että pääministeri Matti Vanhasen punamultahallituksessa tiedettäisiin liiankin hyvin se, mitä uudistusten tekeminen on vaikuttanut Euroopan maissa hallitusten suosioon. Vanhasen hallituksen linjana tuntuu olevan päättämättömyys, jossa isoja asioita vain siirretään ja siirretään. Globaalisaatiosta ja siihen reagoimisesta puhutaan juhlapuheissa, mutta mitään ei tehdä. Ainoa positiivinen liike on ollut tuloveron alennusten toteuttaminen.
Vanhasen hallituksen valitsema linja saattaa olla omiaan pidentämään hallituksen kuherruskuukautta kansalaisten silmissä, mutta se on tuhoisaa Suomen kilpailukyvylle ja hyvinvoinnille pitkässä juoksussa. TT:n hiljattain julkaisema kansallinen globaalisaatiostrategia osuvasti esittelee kaikkein huonoimmaksi skenaarioksi sen, että ei uskalleta muuttaa toimintatapoja ja mitenkään reagoida toimintaympäristön muutokseen.
Pääministeri Matti Vanhasen, työreformin isän, tilanne ei ole helppo. Vanhanen on poliittisella urallaan ollut yksi niistä, joka on uskaltanut kyseenalaistaa olemassa olevia rakenteita, mutta valtaan päästessään hän on jäänyt SAK:n ja SDP:n ay-siiven vangiksi. Niinpä Vanhanen on lähinnä keskittynyt arvostelemaan pienempiosaisia eli opiskelijoita, joita hän vaatii valmistumaan nopeammin, tekemättä kuitenkaan mitään parannuksia opiskelijoiden opiskelun aikaiseen toimeentuloon.
Suomen on välttämätön jatkaa kilpailukykyä vahvistavia uudistuksia
Suomi on viime vuosina onnistunut nousemaan yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä maista.
Paavo Lipposen, Sauli Niinistön ja heitä aiemmin Esko Ahon ja Iiro Viinasen ansioksi on luettava varsin rohkeiden uudistusten toteuttaminen ja Suomen nostaminen lamasta kasvuun. Uudistukset olivat kuitenkin mahdollisia myös sen vuoksi, että Suomen kansa on tiukan paikan tulleen valmiimpi sopeutumaan muutoksiin, kuin monet muut kansakunnat. Meiltä löytyy sittenkin tarvittaessa realiteettien tajua.
Uudistuslinjaa on johdonmukaisesti jatkettava. Kaikki lähtee siitä, että yritysten on entistä kannattavampaa työllistää ja työntekijän kannattaa ottaa työtä vastaan. Palkkahajonnan eri alojen välillä on annettava lisääntyä työn tuottavuuden kasvun erojen mukaisesti, jolloin heikommin kehittyneillä aloilla ei menetetä työllistämisen mahdollisuuksia ja paremmin kehittyvillä aloilla pystytään pitämään kiinni huippuosaajista.
Työuraa on pidennettävä molemmista päistä ja entistä useampi suomalainen on saatava osallistumaan työelämään. Lisäksi tarvitaan työperusteista maahanmuuttoa.
Poliittiset keinot näiden asioiden edistämiseksi on jo kaikilla tiedossa, kyse on vain rohkeudesta toteuttaa niitä. Esimerkkejä oikeansuuntaisista toimista ovat pienten yrittäjien verotuksen keventäminen, työnantajamaksujen alentaminen matalan tuottavuuden aloilla, ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen, yhteiskunnan vahva panostus tutkimukseen ja tuotekehitykseen, työelämään pelisääntöjen muuttaminen joustavimmaksi ja yrityskohtaisimmiksi, monikertaisen progression ja kannustinloukkujen poistaminen. Opintososiaalisten etujen parantaminen niin, että mahdollistetaan kokopäivätoiminen opiskelu ja siten nopeampi valmistuminen ja työuran alun aikaistuminen. Eläkejärjestelmän kehittäminen edelleen niin, että palkitaan myöhäisestä eläkkeelle siirtymisestä.
Jokainen uudistus, joka kirpaisee tavalla tai toisella saavutettua etua, aiheuttaa vastarintaa. Vastuuntuntoiset poliittiset päättäjät eivät kuitenkaan toimi päiväkohtaisen yleisen mielipiteen perusteella, vaan toteuttavat sitä politiikkaa, jonka uskovat pitkässä juoksussa koituvan kansalaisten ja maan eduksi. Suomessa ikääntyvä väestörakenne ja taloutemme entistä suurempi riippuvuus globaaleista markkinoista tekee kilpailukykyä edistävistä uudistuksista välttämättömiä. Toistaiseksi Suomi on ollut globalisaation suuria voittajia, mutta jatkossa menestymme vain, jos kykenemme reagoimaan muutoksiin kilpailijamaitamme nopeammin, ei hitaammin.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satosen eduskunnassa: Ulkomaalaislaista
15.4.2004
KESKIVIIKKONA 14. HUHTIKUUTA 2004
1) Hallituksen esitys ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi; Hallituksen esitys ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) täydentämisestä
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Hyvä edustajajoukko! Ulkomaalaislakia on täällä eduskunnassa käsitelty pitkään ja varsin perusteellisesti, ja myöskin tänään keskustelu on ollut varsin monipuolista ja asiaa on katsottu monelta kannalta. Nyt hyväksyttävä ulkomaalaislaki toki parantaa nykytilannetta monilta osin, mutta ei kuitenkaan anna riittävää vastausta kansainvälistymisen haasteisiin. Laki jää puolitiehen sekä työperusteisen maahanmuuttopolitiikan näkökulmasta että turvapaikkahakemusten tehokkaan käsittelyn osalta. Hallintovaliokunnan 1. lausumaehdotus antaa sinänsä hallitukselle oikean suuntaisen velvoitteen kehittää toimintamalleja edellä esitettyyn suuntaan, ja toivoa sopii, että konkreettisia esityksiä tulee nopeasti.
Taloudellisesti kaikkein välttämättömintä on luoda pelisäännöt työperusteiselle maahanmuutolle. Suomen työmarkkinoilta poistuu tästä vuodesta lähtien vuosittain 10 000 ihmistä enemmän kuin työmarkkinoille tulee. Työvoimapula tulee väistämättä vastaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Sen vuoksi meidän on jo nyt varauduttava väistämättä edessämme olevaan yhteiskuntamme kansainvälistymiseen.
Ulkomaalaisen väestön integroituminen ja integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei ole yksinkertainen asia. Helpointa olisi houkutella jäämään Suomeen niitä ulkomaalaisia, jotka ovat täällä opiskelleet tutkinnon, koska he ovat jo suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuneet ja moni heistä osaa ainakin välttävästi suomen kieltä. Hallintovaliokunnan lausumassa on mainittu tehtävänantona hallitukselle ulkomaalaisten opiskelijoiden ja muiden ulkomaalaisten työnteko-oikeuden helpottaminen. Näin pitääkin toimia, sillä on järkevää, että suomalaisten veronmaksajien rahoilla koulutettuja ulkomaalaisia houkutellaan jäämään Suomen työmarkkinoille.
Täällä aikaisemmin ed. Karhu mainitsi, että ulkomaalaisten opiskelijoiden kouluttaminen on eräänlaista kehitysapua. Se pitää tietyssä mielessä paikkansa, mutta todellisuudessa monelle Suomessa opiskelevalle ulkomaalaisille vaihtoehtoina eivät ole työpaikan suhteen Suomi ja se oma syntymämaa, vaan useat lähtevät täältä muualle länsimaihin. On erittäin epäviisasta kouluttaa väkeä täällä muille länsimaille, koska koulutuksen maksavat suomalaiset veronmaksajat. On siis tehtävä merkittävä asennemuutos ja houkuteltava ulkomaalaisia opiskelijoita jäämään tänne.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden maahanjäämisen kannalta keskeisiä asioita ovat mahdollisuus etsiä työtä Suomesta opintojen päätyttyä, mahdollisuus tehdä työtä entistä enemmän opintojen aikana sekä mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus nopeammin. Jätin eilen 102 edustajan allekirjoittaman lakialoitteen, jossa esitin, että Suomessa tutkinnon suorittaneelle ja Suomeen työhön jäävälle ulkomaalaiselle opiskelijalle lasketaan puolet opiskeluajasta hyväksi kansalaisuutta haettaessa. Tämä on yksi askel oikeaan suuntaan.
Tässä ulkomaalaislaissa helpotetaan hieman lupakäytäntöä muuttamalla ulkomaalaisten tuloa Suomen työmarkkinoille. Sinänsä on aivan oikein, että työvoimatoimisto kartoittaa ulkomaalaisen työvoiman tarpeen toimialoittain ja seutukunnittain. Silti olisi järkevää, että jos kyseessä on toimiala, missä on ainakin paikallisesti jatkuvasti työvoimapulaa, työntekijän oleskeluluvan voisi saada ilman, että jokainen hakemus yksitellen pitää käyttää työvoimatoimistossa. Tämä järjestely vain sekä lisää byrokratiaa että kuluttaa aikaa. Tähän yksityiskohtaan voidaan kuitenkin palata siinä vaiheessa, kun on olemassa käytännön kokemukseen perustuvaa tietoa nyt voimaan tulevan järjestelmän toteutumisesta.
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen hallintovaliokuntaryhmä esittää omassa vastalauseessaan Ruotsissa käytössä olevaa niin sanottua rajamenettelyä korvaamaan nykyistä pikakäännytystä, joka tosiasiassa ei tapahdu kahdeksassa päivässä vaan vie vähintäänkin viikkoja. Toivon, että tässä salissa enemmistö käyttäytyy eri tavalla kuin hallintovaliokunnassa.
Pakolaisasioissa tulee olla hyväsydäminen mutta ei sinisilmäinen. Suomalaisella veronmaksajalla ei ole mitään velvollisuutta kustantaa niiden ihmisten oleskelua Suomessa, joiden hakemukset ovat ilmeisen perusteettomia. Pakolaispolitiikassa on tärkeää pitää mielessä se, että sen tulee olla myös suomalaisten ihmisten silmissä oikeudenmukaista ja hyväksyttävää. Epäluottamus suomalaiseen pakolaispolitiikkaan on omiaan lisäämään rasistisia asenteita kaikkia Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan. Tämä on erittäin vaarallista, kun samaan aikaan taloudellisen hyvinvointimme kannalta on välttämätöntä tukea työperusteista maahanmuuttoa, kuten puheeni alkuosassa olen todennut.
Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, haluan sanoa muutaman sanan “turvallisesta turvapaikkamaasta”. Tässä aikaisemmin debatin yhteydessä keskustelua käytiin lähinnä siitä näkökulmasta, että joskus jostakin niin sanotusta turvallisesta maasta tulee yksittäinen henkilö, joka on saattanut joutua kidutuksen tai vainon kohteeksi. Sen keskustelun taustalta unohtuu kuitenkin se, että tämä “turvallisen turvapaikkamaan” käsite turvaa erittäin hyvin niiden ihmisten ihmisoikeuksia, jotka tulevat muista kuin niin sanotusti turvallisiksi katsotuista maista. Näissä maissa on paljon todennäköisempi mahdollisuus joutua vainon tai kidutuksen kohteeksi kuin esimerkiksi Euroopan unionin jäsenmaissa.
Euroopan unionin sisällä tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin on reagoitava unionin toimesta, ja asiat on hoidettava kuntoon niiden alkulähteillä. Ratkaisu ei voi olla muuttaminen toiseen unionimaahan, jonka kieltä turvapaikanhakijat eivät edes osaa.
Aihe: Uutisia
Opiskeluajasta hyvitystä kansalaisuutta haettaessa
13.4.2004
Kansanedustaja Arto Satonen (kok) on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen, jossa hän ehdottaa Suomessa opiskelleiden henkilöiden kansalaisuuteen vaadittavaan asumisaikaan hyväksyttäväksi osittain jo opiskeluaikaa. Lakialoitteen on allekirjoittanut 102 kansanedustajaa.
Suomen kansalaisuutta hakevalta ihmiseltä vaaditaan kuuden vuoden asuminen Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla. Opiskelijat ovat Suomessa väliaikaisella oleskeluluvalla. Opiskelijoiden jäädessä Suomeen työskentelemään heidän kansalaisuuteen vaadittavaan asumisaikaan ei lasketa opiskeluaikaa.
Suomen työmarkkinoilta poistuu vuosittain 10 000 ihmistä enemmän kuin mitä työmarkkinoille tulee. Tarve osaavalle työvoimalle maamme rajojen ulkopuolelta on olemassa. Satonen perustelee lakialoitettaan sillä, että parhaiten suomalaiseen yhteiskuntaan integroituvat Suomessa vuosia opiskelleet ja asuneet, joille Suomeen työhön jääminen olisi luonteva vaihtoehto. Hänen mukaansa on taloudellisesti perusteltua, että Suomi edesauttaa niiden ihmisten sitoutumista Suomen työmarkkinoille, joiden opiskelu on maksettu suomalaisten maksamilla veroilla.
Satonen ehdottaa lakialoitteessaan, että opiskeluajasta puolet tulisi hyväksyä kansalaisuuteen vaadittavaan asumisaikaan. Ehtoa kuitenkin rajoitettaisiin siten, että opiskeluaikaisesta asumisesta asumisehtoon hyväksyttäisiin enintään puolet kansalaisuuteen vaadittavasta ajasta, eli enintään 3 vuotta.
Aihe: Uutisia
Opiskelijan olo ei helpotu
5.4.2004
(Julkaistu Aamulehdessa 5.4.2004)
Vanhasen hallituksen ohjelmassa luvataan kirjaimellisesti kohentaa opiskelijoiden opintososiaa-lista asemaa, jotta täysipäiväinen opiskelu on mahdollista. Tähän lupaukseen opiskelijat ovat luonnollisesti tarttuneet ja ovat nyt todella pettyneitä, kun hallitus päätyi tulevien vuosien talou-den raameista päättäessään kehittämään opintotukea lainapainotteiseen suuntaan.
Tämä kehyspäätös romutti myös täysin opiskelijoiden toiveet asumistuen tai opintorahan korotuksista, joita hallituspuolueet viljalti lupailivat ennen vaaleja. Kokoomus on eduskunnassa puolustanut äänestäjien “kuluttajasuojaa”, ja olenkin perännyt hallitukselta tekoja täysipäiväisen opiskelun mahdollistamiseksi.
Opintotuesta vastaava ministeri Karpela katsoi kuitenkin aiheelliseksi eduskunnan kyselytunnilla väistää kiusallisen kysymykseni. Sen sijaan hän keskittyi irvailemaan Kokoomukselle siitä, että ehdotuksia opintotuen parantamiseksi tehdään vasta oppositiosta käsin. Tämän hän tekee pei-telläkseen sitä tosiasiaa, että Vanhasen hallituksen linja opiskelijoita kohtaan alittaa kaikki halli-tuspuolueiden ennen ja jälkeen vaalien antamat lupaukset.
Väite siitä, ettei opintotukea ole kokoomuksen toimesta parannettu on sitä paitsi täysin virheellinen, sillä opintotukeen tehtiin Lipposen I ja II hallitusten aikana lukuisia täsmäparannuksia. Suurin muutos tehtiin jo 1990-luvun alussa Kokoomuksen ollessa hallituksessa, kun opintotukijär-jestelmä muutettiin opintorahapainotteiseksi. Vanhasen hallitus on nyt valinnut päinvastaisen suunnan.
Vaikka vuonna 1995 opintotukea heikennettiin osana lamatalkoita, jo seuraavana vuonna ammattikorkeakouluopiskelijat nostettiin yliopisto-opiskelijoiden tavoin korkeimman opintotuen piiriin. Muitakin uudistuksia tehtiin joka vuosi. Esimerkiksi vuonna 2000 opiskelijoiden asumisen tukea yhtenäistävän uudistuksen yhteydessä asumislisän korvausaste korotettiin 67 prosentista 80 prosenttiin. Asumislisää saavan opiskelijan opintotuki nousi silloin keskimäärin 30 euroa kuukaudessa.
Kuten nykyinenkin, myös edellinen hallitus selvitytti opintotuen riittävyyttä ja kannustavuutta. Kannustava opintotuki -mietinnön ensimmäinen ehdotus, pidempien tutkintojen tukiajan nostaminen toteutettiin hallituskauden päätteeksi vuonna 2003. Tärkeimmäksi tavoitteeksi työryhmä asetti opintotuen asumislisän vuokrakaton korotuksen 252 euroon, jota Kokoomus esittikin viime syksyn valtion budjetin yhteydessä. Tämä oli loogista jatkoa Kokoomuksen toteuttamalle pitkäjänteiselle opintotuen kehittämiselle. Hallituspuolueiden kansanedustajat kuitenkin äänestivät asumistuen korotusta vastaan.
Johtopäätöksenä on hyvä todeta, 1990-luvun jälkipuoliskolla opiskelijoiden opintososiaalista asemaa parannettiin säännönmukaisesti tietyin täsmäkorotuksin joka vuosi (paitsi v. 1999). Tätä työtä Kokoomus aikoo myös jatkaa. Siksi Kokoomus on esitellyt jo viime syksynä oman opintotuen kehittämismallinsa. Siinä opintojen alkupuoliskoa tuettaisiin noin 90 euroa nykyistä korke-ammalla opintorahan määrällä. Loppuvaiheessa opintolainalla olisi suurempi merkitys, mutta lainasubventio olisi tuntuvampi kuin hallituksen selvitysmiehen esittämässä verovähennysmallissa.
Opiskelijat ovat nyt uuden tilanteen edessä. Hallitus on varannut hallitusohjelman tavoitteisiin opintotuen kehittämisen kohdalle nolla euroa. Opintorahaa ei koroteta. Asumistukeen on turha odottaa edes asumiskustannusten nousun korvaavia parannuksia, vaikka hallituksen oma selvi-tysmies ehdotti asumistuen vuokrakaton korottamista 252 euroon. Hallitus päätti sen sijaan kehittää opintotukea lainapainotteiseen suuntaan toteuttamalla ns. lainasubventiomallin.
Ainut asia, mitä hallitus siis opiskelijoille tarjoaa, on lainan takaisinmaksuun pientä verohyvitystä, joka konkretisoituu noin kymmenen vuoden kuluttua. Sen sijaan opiskelijoiden opiskelun ai-kaista elintasoa parantavia toimia ei ole hallitukselta tulossa. Opiskelijoiden on jatkossakin rahoitettava opintonsa osa-aikatyöllä, mikä pidentää opintoaikoja. Hallituksen ja erityisesti pääministerin pitäisi jo ymmärtää, että tavoite työurien pidentämisestä toteutuu vain jos opintososiaalisia etuuksia parantamalla tehdään kokopäivätoiminen opiskelu mahdolliseksi.
Aihe: Mielipidekirjoituksia