tammikuu 2004
Satosesta tilakummi
27.1.2004
(Maaseudun tulevaisuus 26.1.2004)
Kansanedustaja Arto Satonen saa jatkossa suoraa tietoa maatilan arjesta ja siitä, miten Arkadianmäen päätökset vaikuttavat tavallisen viljelijän toimeentuloon ja tulevaisuuden odotuksiin. Tilakummiksi pyydetty Satonen vieraili torstaina ensimmäisen kerran kummitilallaan, porsaita kasvattavien Tia ja Petri Koirasen luona Vammalan Illon kylässä.
Aihe: Uutisia
Alueellistamista myös maakuntakeskusten ulkopuolelle
21.1.2004
(Julkaistu Lauttakylä -lehdessä 20.1.2004)
Taistelu valtionhallinnon virastojen alueellistamisesta on kriittisessä vaiheessa. Toivoa sopii, että asian huono valmistelu ei kaada koko hanketta. Onhan kyseessä jo edellisen hallituksen aloittama prosessi, jolla pyritään edistämään maan tasapuolista kehittymistä siirtämällä pääkaupunkiseudulta maakuntaan niitä valtionhallinnon toimintoja, jotka voidaan tehokkaasti hoitaa myös muualla Suomessa.
On itsestään selvää, että virkamieskunta vastustaa alueellistamista. Tämä on inhimillistä, koska työntekijöiden perheet, ystävät ja elinpiiri on pääkaupunkiseudulla. Samassa yhteydessä on kuitenkin muistettava, että on suuri määrä niitä ihmisiä, jotka ovat olleet pakotettuja muuttamaan työn perässä maakunnista pääkaupunkiseudulle. Joka tapauksessa siirtyminen on ensisijaisesti perustuttava vapaaehtoisuuteen ja siirtymiseen on varattava aikaa.
Varmaa on myös, että muuttoprosessi ei tule olemaan helppo. Väliaikaisesti toimintojen järjestäminen useammassa paikassa myös syö resursseja. Siitäkin huolimatta alueellistamiselle on näytettävä vihreää valoa. Pääkaupunkiseutu kasvaa voimakkaasti ilman, että se tarvitsee kaikki nykyiset virastot. Virastojen siirroilla kasvua voidaan hillitä, asuntomarkkinoiden ylikuumenemista rauhoittaa ja antaa elämisen eväitä myös maakuntiin.
On huomattava, että monille muutto pääkaupunkiseudulta maakuntiin lisää huomattavasti omaa ostovoimaa ja sen vuoksi vapaaehtoisiakin varmasti ilmaantuu. Toki monille muuttaminen on liian suuri kynnys ja työtä etsitään mieluummin muualta. Sen vuoksi maakunnissa tulee olla valmiutta kouluttaa tehtäviin soveltuvaa työväkeä. Tämä ei ole ylivoimainen asia, sillä valtaosa virastojen työntekijöistä on toimistotyöntekijöitä, joiden kouluttamiseen on ammattikorkeakouluja ja kauppaopistoja ympäri maata.
Julkisuuteen tulleessa alueellistamisehdotuksessa on valmistelu jäänyt pahasti puolitiehen. Virastoja on esitetty hajasijoitettavaksi varsin köykäisen valmistelun pohjalta. On selvää, että ennen päätöksiä on taustatyö ja muutosprosessi valmisteltava huolellisesti. Periaatteellinen ongelma ehdotuksessa on siinä, että virastot on lähes poikkeuksetta tarkoitus sijoittaa maakuntakeskuksiin. Joissakin tapauksissa tämä on rekrytoinnin kannalta ymmärrettävää, mutta useimmiten tulisi huomioida myös maakuntakeskusten ulkopuoliset kaupungit. Monet maakuntakeskukset ovat kovia kasvukeskuksia, eivätkä ne sinällään tarvitse alueellistamisen piristysruisketta, eivät varsinkaan ne, jotka yliopistorahoituksen kautta saavat alueelleen merkittävästi tutkimus- ja kehitysrahaa.
Alueellistamisen perusidea on, että parannetaan niiden alueiden elinvoimaisuutta, jotka saavat uusia virastoja. Kipeimmin tätä piristystä kaipaavat ne pienet kaupungit, joista valtion toimintoja on supistettu. Päätöksenteossa on huomioitava myös olemassa olevat tilat. Uusien rakentaminen on epäviisasta, jos valtion omistuksessa on jo tyhjäksi jääneitä ja soveltuvia tiloja. Alueellistamisessa onkin mietittävä niitä vaihtoehtoja, joilla virastot voidaan jakaa useamman paikkakunnan kesken. Jako on toki tehtävä niin, että itse tehtävien hoito ei kärsi, mutta samalla muistaen alueellistamisen perusidean eli maan tasapuolisen kehittämisen.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Ei joululahjaa Greenpeacelle
16.1.2004
(Julkaistu Aamulehdessä 16.1.2004)
Suomen hallitus päätti juuri ennen joulua antaa eduskunnalle lakiesityksen Århusin sopimuksen ratifioinnista. Sopimuksella laajennettaisiin ympäristöjärjestöjen mahdollisuuksia valittaa ja hakea muutoksia merkittäviin energia ja liikenneinvestointeihin. Uusi laki toisi mukanaan lunastusmenettelyn, jolloin ympäristöjärjestöille tulisi mahdollisuus valittaa lunastuspäätöksestä. Nykyisin maaomistus siirtyy useimmiten vapaaehtoisin sopimuksin, joista ei ole valitusoikeutta.
Euroopan Unionin komission mukaan valitusoikeus Euroopan Unionin sisällä on mahdollista kaikille eri Euroopan maissa rekisteröidyille ympäristöjärjestöille koko Euroopan Unionin alueella. Jos Suomi siis ratifioi Århusin sopimuksen esim. Greenpeace voi valittaa kaikista Suomessa toteutettavista hankkeista, mukaan lukien teollisuuden merkittävät investoinnit. SAK:n Matti Viialainen onkin osuvasti kuvannut hallituksen joulun alla tekemää päätöstä joululahjaksi Greenpeacelle.
Århusin sopimuksen ratifioimiseen ei Suomella ole mitään tarvetta, eikä kiirettä. Nykyisessä maankäyttö -ja rakennuslaissa on jo pitkälti huomioitu Århusin sopimuksen periaatteet. Lisäksi vain viisi nykyistä Euroopan Unionin maata ovat sopimuksen ratifioineet ja nekin varauksin. Esimerkiksi Saksa on ilmoittanut, että se ei tule ratifioimaan sopimusta, koska ei näe sen tuovan lisäarvoa ympäristönsuojelulle, vaan ainoastaan antavan valittajille mahdollisuuden jarruttaa koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeitä investointeja.
Suomessa edellinen hallitus ei suostunut ratifioimaan sopimusta, mutta nykyinen suostui. Århusin sopimus on myös ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jossa luvataan nopeuttaa valitusten käsittelyä ”kiinnittämällä erityistä huomiota yhteiskunnan tai alueiden kehittämisen kannalta merkittävien päätösten käsittelyaikoihin”.
Välillisesti Århusin sopimus on ristiriidassa myös hallituksen 100 000 uuden työpaikan tavoitteen kanssa, sillä valitusmahdollisuuksien kasvaminen tulee väistämättä hidastamaan tai jopa estämään investointeja, jolloin työllisyystilanne heikkenee. Hyväksymällä sopimuksen samalla kun suuri osa kilpailijamaistamme ei sitä ole tehnyt, hallitus antaa samalla tavoin tasoitusta muille maille, kuin hiihtäjä, joka lähtee kilpailuun suksilla, jotka varmasti eivät luista, eivätkä pidä.
Osallistuva demokratia on ollut viime vuosien sana. On aivan oikein, että ihmiset saavat ottaa ajoissa kantaa heidän lähellään tapahtuviin maankäyttöratkaisuihin. On kuitenkin aivan eri asia antaa valitusoikeus kansainvälisille järjestöille, jotka eivät mitenkään ole asiassa osapuolia. Tämä itse asiassa johtaa koko asian vääristymiseen.
Vaarana on tilanne, jossa osallistuvan demokratian nimissä pieni aktiivinen vähemmistö jarruttaa suuren enemmistön kannattamia hankkeita. Joissakin tapauksissa valitusprosessin pitkittyminen saattaa jopa estää hankkeen toteutumisen, jolloin tosiasiallinen valta on siirtynyt pienelle aktiiviryhmälle, mikä ei vähimmissäkään määrin ole demokratian hengen mukaista.
Suomessa pitäisikin ryhtyä keskustelemaan siitä, miten valitusten käsittelyaikoja voidaan nopeuttaa ja valitusoikeutta rajata investointien nopeuttamiseksi ilman, että asianosaisten vaikutusmahdollisuuksia olennaisesti heikennetään.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satonen hajasijoittaisi pieniinkiin keskuksiin
14.1.2004
Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) kannattaa valtion toimintojen alueellistamista, mutta vaatii hajasijoittamista myös maakuntakeskuksia pienempiin keskuksiin.
Satonen huomauttaa, että useissa maakunnissa maakuntakeskus on vahva ja kasvava alue. Maakuntakeskuksissa on korkeatasoista koulutusta ja siten jo sinällään hyvät kehitysmahdollisuudet.
- Sen sijaan maakunnan laita-alueilla väestö vähenee ja vanhenee. Alueellistamisen myötä syntyvillä työpaikoilla onkin huomattavasti suurempi merkitys maakuntakeskuksia pienemmillä paikkakunnilla. Niille yhdenkin yksittäisen yksikön siirtyminen saattaa antaa merkittävän piristysruiskeenalueen kehittymiselle, Satonen sanoo.
Hänen mielestään alueellistamisessa tuleekin ennen lopullista päätöstä miettiä ratkaisuja, joilla maakuntiin hajautettavia keskushallinnon toimintoja voitaisiin maakunnan sisällä jakaa useille paikkakunnille.
Alueellistamisen todellinen aluepoliittinen hyöty saavutetaan silloin, kun alueellistamistoimet kohdistetaan niille alueille, jotka ovat hallinnon keskittämisessä menettäneet julkisen sektorin työpaikkoja ja siten elinvoimaisuuttaan, Satonen katsoo.
Verkkouutiset 14.1.2004 – www.verkkouutiset.fi
Aihe: Uutisia
Budjettipäätösten takana arvovalinnat
12.1.2004
(Julkaistu Hämeenkyrön Sanomissa 23.12.2003)
Julkisessa keskustelussa on kiistelty siitä, missä suhteessa Vanhasen hallituksen ensimmäinen budjetti eroaa Lipposen – Niinistön hallitusten budjeteista. Jos vertailua tehdään eri tarkoituksiin käytetyn rahamäärän tai veropoliittisen linjan suhteen, niin eroavaisuudet eivät ole kovin merkittäviä. Sama talouspoliittinen linja tuloveronkevennyksineen jatkuu. Edelleen myös harjoitetaan varsin vastuullista politiikkaa, vaikka valtiontalous muuttuukin niukasti alijäämäiseksi.
Suurien lukujen pienestä erosta huolimatta budjetissa tehdään merkittäviä arvovalintoja. Erityisesti onkin kiinnitettävä huomiota siihen, mihin hallitus panostaa. Hallituksen voimakas lisäpanostus kohdistuu aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahojen korottamiseen. Hallituksen tavoitteena on nostaa kansallisella tukirahalla koulutettavien määrää 5500 hengellä. Tänä vuonna koulutukseen osallistuu 68500 henkeä. Hallitus on varannut työvoimapoliittisen koulutuksen lisäämiseen 28 miljoonaa euroa uutta rahaa.
Työvoimapoliittisella koulutuksella on työllisyyden edistämisessä omat ansionsa. On kuitenkin hyvä syy kysyä onko tämä lisäpanos tarpeellinen. Edes työttömyyden lievä kasvu ei riitä lisäresurssien myöntämisen perusteeksi. Työvoimapoliittiseen koulutukseen pääsevät kyllä entiselläkin määrällä ne, joiden työllistymisen kannalta koulutuksella on merkitystä. Työttömyyttä ei ylipäätään kukisteta pelkällä kurssittamisella, vaan alentamalla työllistämisen kynnystä ja parantamalla työnteon kannattavuutta, erityisesti matalan tuottavuuden aloilla.
Jokainen sijoitettu euro on jostain muualta pois. Hallitus on osoittanut vain 20 miljoonaa euroa rahaa valtionosuuksina 1-2. luokkalaisten iltapäivähoitotoimintaan, kun vuosittaiset kokonaiskustannukset ovat kymmenkertaiset. Näin pienellä valtion tuella koko iltapäivätoiminta uhkaa monissa kunnissa jäädä toteutumatta tai sitten sitä rahoitetaan perusopetuksen muutenkin niukoista rahoista.
Jos iltapäivätoimintaan ja perusopetukseen myönnettäisiin työvoimapoliittiseen koulutukseen osoitetut lisävarat, niin sillä määrärahan lisäyksellä olisi yhteistyössä kuntien, seurakuntien, vanhempien ja harrastekerhojen kanssa voitu toteuttaa iltapäivätoiminta lähes kattavasti koko maassa ja pienentää perusopetuksen opetusryhmiä.
Aihe: Mielipidekirjoituksia