marraskuu 2003
Satonen eduskunnassa: Kysymys Euroopan yhteisestä puolustuksesta
28.11.2003
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Kun tätä keskustelua on seurannut, niin ei voi olla tulematta siihen lopputulokseen, että meille kelpää eurooppalaisyhteistyössä lähes kaikki muu, mutta ei se, että muut eurooppalaiset maat takaavat meidän turvallisuutemme. Kun täällä pääministeri sanoi, että ongelma on nimenomaan se, että tulee tämä automaattinen tarve antaa apua muille, niin kysynkin:
Ettekö pelkää sitä, jos tulee tilanne, jota me emme toivo ja joka ei ole näköpiirissä, mutta tilanne, jossa me tarvitsemme apua, että siinä tilanteessa apua ei välttämättä tulekaan, kun me olemme hyvin aktiivisesti toimineet sen eteen, että tällaista yhteistä avunantoa ei sovittaisi?
Pääministeri Matti Vanhanen : Arvoisa puhemies! Tässä taas mentiin näiden uhkakuvien puolelle, enkä nyt siihen halua vastata. Mutta oikeastaan näiden kysymysten osalta, kun hallitus on saanut tänään tiedon, että sekä ulkoasiainvaliokunta että suuri valiokunta ovat yksimielisesti antaneet tukensa hallituksen kannalle, aika monesta, erityisesti kokoomuksesta esitetystä puheenvuorosta on käynyt ilmi, että hallituksen kanta ei tyydytäkään eduskuntaa. Asetan pienen kysymysmerkin mutta luotan näiden kahden valiokunnan tekemiin päätöksiin.
Aihe: Uutisia
Ministeri vastasi Satosen kirjalliseen kysymykseen sotainvaliedien kuntoutuksesta
24.11.2003
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on vastannut kansanedustaja Arto Satosen kirjalliseen kysymykseen kotikunnassa tapahtuvan avokuntoutuksen tarjoamisesta sotainvalideille. Vastaus oli hengeltään erittäin positiivinen. Peruspalveluministeri lupaa, että valtiokonttorissa asiaan suhtaudutaan myönteisesti ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin yhteisten toimintakäytäntöjen luomiseksi kuntien kanssa, edellyttäen, että sotainvalidin kotikunnan terveyskeskus järjestää puheena olevaa kuntoutusta.
Kirjallisen kysymys vastauksineen on luettavissa näiden sivujen Eduskunnasta -osiossa.
Aihe: Uutisia
Satonen eduskunnassa: Kirjallinen kysymys ja vastaus sotainvalidien kuntoutuksesta
24.11.2003
Kotikunnassa tapahtuvan avokuntoutuksen tarjoaminen sotainvalideille
Eduskunnan puhemiehelle
Rintamaveteraaneillemme ja sotainvalideillemme on järjestetty kattavat ja laadukkaat kuntoutuspalvelut. Rintamaveteraaneille yksi kuntoutusvaihtoehdoista on avokuntoutus, johon voi sisältyä esimerkiksi kymmenen viikon aikana 20 kertaa 3-4 tunnin ryhmäliikuntatilannetta sekä 10 kotikäyntiä. Sotainvalidien kuntoutus puolestaan on järjestetty laitoshoitona, koko päivän kestävinä päiväkuntoutuksina tai avokuntoutuksena, joka on maksimissaan tunnin kestävää fysikaalista hoitoa kotona tai fysikaalisessa hoitolaitoksessa.
Useille sotainvalideille rintamaveteraanien avokuntoutuksen tapainen kuntoutus olisi mielekästä. Sotainvalidien keski-ikä on 83 v., mikä asettaa omat vaatimuksensa kuntoutukselle. Sotainvalidien on korkeasta iästä johtuen vaikeaa osallistua kuntoutukseen, joka edellyttää matkustamista oman paikkakunnan ulkopuolelle. Rintamaveteraanien avokuntoutuksessa on kyseessä omassa kunnassa tapahtuva kuntoutus, jolloin invalidi voi asua kotona ja saada monipuolista yksilöllistä kuntoutusta sekä sosiaalisia kontakteja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä omassa kunnassa tapahtuvan rintamaveteraaneille tarjotun avokuntoutuksen ulottamiseksi koskemaan myös sotainvalideja?
Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2003
Arto Satonen /kok
VASTAUS
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Arto Satosen /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 462/2003 vp:
Mitä hallitus aikoo tehdä omassa kunnassa tapahtuvan rintamaveteraaneille tarjotun avokuntoutuksen ulottamiseksi koskemaan myös sotainvalideja?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:
Sotilasvammalain (404/1948) 6 §:n mukaan kaikille vähintään 10 prosentin sotainvalideille korvataan kuntoutus sen mukaan kuin asetuksella säädetään. Sotilasvammalain eräiden säännösten soveltamisesta annetun asetuksen (1117/1985) 3 §:n mukaan korvataan kaikille vähintään 30 prosentin sotainvalideille laitoskuntoutus enintään neljän viikon ajalta vuodessa. Alle 30 prosentin sotainvalideille kuntoutus korvataan enintään kahden viikon ajalta vuodessa.
Sotilasvammalakiin perustuvaa kuntoutusta on 1990-luvulla useaan otteeseen kehitetty. Vuonna 1993 mahdollistettiin kuntoutuksen jakaminen aviopuolison kanssa. Vuonna 1997 myös lievävammaiset sotainvalidit saivat oikeuden jokavuotiseen kuntoutukseen. Sotainvalidien ikääntyessä luotiin perinteisten laitos- ja avokuntoutuksen rinnalle mahdollisuus osallistua päiväkuntoutukseen, joka varsin onnistuneesti yhdistää sekä laitos- että avokuntoutuksen hyvät puolet. Päiväkuntoutuksessa sotainvalidi saa saman hoidon ja kuntoutuksen kuin laitoskuntoutuksessakin, mutta yöt hän viettää omassa kodissaan. Päiväkuntoutuksessa kuntoutuksen sisältö on mahdollista räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Viime vuosina on ollut sotainvalidien ikääntymiseen liittyen havaittavissa avokuntoutuksen, erityisesti kotiin annettavan avokuntoutuksen lisääntyminen.
Sotilasvammalaki ei aseta esteitä kysymyksessä mainitunlaisen kuntoutuksen järjestämiseen myös sotainvalideille edellyttäen, että sotainvalidin kotikunnan terveyskeskus järjestää puheena olevaa kuntoutusta. Korvausviranomaisena toimivan valtiokonttorin mukaan tällaista kuntoutusta ei vielä ole haettu. Valtiokonttorissa asiaan suhtaudutaan kuitenkin myönteisesti ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin yhteisten toimintakäytäntöjen luomiseksi kuntien kanssa.
Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2003
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Aihe: Uutisia
Suomen määriteltävä ulkomaalaispolitiikan suuret linjat
17.11.2003
(Kirjoitus julkaistu Nykypäivässä 14.11.2003)
Suomi on lähivuosina suurien muutosten edessä. Väestömme ikärakenteesta johtuen työikäisten määrä tulee vähenemään n. 10 000 ihmisellä joka vuosi. Syntyvää työvoimapula ei pystytä ratkaisemaan pelkästään työtä tehostamalla tai omia työttömiä kouluttamalla. Näiden ohella on päätettävä siitä, halutaanko Suomeen houkutella ulkomaista työvoimaa vai joutuvatko suomalaiset yritykset siirtymään entistä enemmän rajojemme ulkopuolelle.
Eduskunnan käsittelyssä on parasta aikaa edelliseltä hallitukselta periytynyt ulkomaalaislaki. Uusi laki helpottaa ulkomaalaisten työllistymistä Suomeen työvoimapulasta kärsiville aloille yksinkertaistamalla lupakäytäntöä. Tämä tarve on hyvin erilainen eri osissa maata. Siinä missä pääkaupunkiseudulle kaivataan esim. it -asiantuntijoita, ulkomaankaupan osaajia, bussikuskeja ja siivoushenkilöstöä, niin pienemmillä paikkakunnilla puute on erityisesti terveydenhuoltohenkilökunnasta. Vaikka huonosti suomea puhuva ulkomaalainen lääkäri ei olekaan paras esimerkki kansainvälistymisen hyvistä puolista, on se iso apu tilanteessa, jossa lääkärin virat ovat pitkään olleet täyttämättä.
Tarkoituksena on myös helpottaa Suomessa opiskelleiden ulkomaalaisten mahdollisuutta työllistyä Suomeen. Nykytilanne, jossa ulkomaalaisen työllistyminen Suomessa suoritettujen opintojen jälkeen on ollut hankalaa ja byrokraattista, on kansantaloudellisesti ajateltuna aivan järjetön. Tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden on jopa allekirjoitettava sitoumus palaamisesta kotimaahansa heti opiskeluiden päätyttyä. Ensin Suomi tarjoaa ilmaisen opiskelupaikan, mutta ei halua samasta opiskelijasta työssäkäyvää veronmaksajaa.
Suuret ratkaisut ovat edessäpäin
Nyt käsittelyssä oleva ulkomaalaislaki puuttuu siis pahimpiin epäkohtiin, lisää valikoidusti ulkomaalisille työmahdollisuuksia ja pitää kiinni aikaisemmasta käytännöstä pakolaispolitiikassa.
Lain hyväksyminen on selvä parannus nykytilanteeseen, mutta tulevaisuuteen luotsaavaksi sitä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua. Tässä laissa ei oteta kantaa siihen, miten Suomi varautuu uhkaavaan työvoimapulaan.
Suomen työvoimatarpeen täyttäjiksi on ennustettu virolaista veljeskansaa. SAK:n vaatimuksesta SDP sai edellisessä hallituksessa läpi siirtymäajan työvoiman vapaalle liikkumiselle EU:n uusista jäsenmaista Suomeen. SAK:n laskelmien mukaan jopa satoja tuhansia virolaisia saattaisi rajojen avauduttua tulla Suomeen. Nyt näyttää siltä, että mitään virolaisten maihinnousua ei tapahdu.
Viron elintaso on kehittynyt sen verran nopeasti, että lähtijöitä on entistä vähemmän ja hyvin koulutetuille virolaisille Suomi ei ehkä sittenkään ole esimerkiksi Saksaan verrattuna houkutteleva vaihtoehto. SAK:n pelkäämää teollisuustyöväestön laajamittaista siirtymistä Virosta Suomeen on myös turha pelätä. Sen sijaan pelätä voi sitä, että Suomesta siirtyy entistä enemmän teollisia työpaikkoja Viroon alempien työvoimakustannusten ja olemattoman yritysverotuksen takia.
SITRAn 2015-ryhmän hiljattain julkaistussa raportissa arvioitiin Suomen ikääntymisestä johtuvan huoltosuhteen heikkenemisen paikkaamiseksi tarvittavan vuosittain jopa 25 000 – 50 000 maahanmuuttajaa. Vaikka tämä luku olisi puolittain liioiteltu, niin kertoo se silti ongelman suuruusluokasta. Hyvä kysymys on mistä Suomi ylipäätään saa sellaisen joukon maahanmuuttajia, jotka kykenevät integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja toimimaan täällä työtehtävissä.
SITRAN tutkimuksessa varteenotettavimpina vaihtoehtoina pidettiin Venäjää ja Aasian maita.
Raportissa esitettiin Suomelle aktiivista ulkomaalaispolitiikkaa, jolla houkuteltaisiin maahan tarvittavaa työvoimaa. Valintakriteeriksi esitettiin mm. Uudessa-Seelannissa käytössä olevaa pisteytysjärjestelmää ja integroimisen helpottamiseksi tulijoiden tueksi suomalaista kummiperhettä.
Kaiken tämän koordinoimiseksi esitettiin maahanmuuttoministeriön perustamista.
Asennemuutoksen tapahduttava ennen lain muutosta
Aivan viime aikoihin asti suomessa on ulkomaalaisen ollut vaikea saada töitä, vieläkin maahanmuuttajien työttömyysprosentti on 29. Tilastoilla mitattuna Euroopan Unionin maista vain Hollannissa on ulkomaalaisen työllistyminen Suomea vaikeampaa. Hiljattain tehdyt työnantajahaastattelut ovat kuitenkin osoittaneet, että suunta on muuttumassa. Yhä useampi pääkaupunkiseudun työnantaja valitsee maahanmuuttajan suomalaisen työttömän sijasta.
Tämä tutkimustulos on positiivinen, jos sitä katsotaan monikulttuurisen suvaitsevuuden näkökulmasta. Sen sijaan se on huolestuttava, jos sitä katsotaan Suomessa harjoitetun työvoimapolitiikan näkökulmasta. Vaikka rahaa on kannettu kirstuittain aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, niin entistä harvemmin suomalainen työtön täyttää avoimen työpaikan. Usein kyse on siitä, että ei ole työhön vaadittavaa ammattitaitoa, motivaatiota tai työpaikan sijainti on väärä. Silti yhä moni vannoo eduskunnassakin, että Suomea uhkaavan työvoimapulan ratkaisu on lisärahan myöntäminen työvoimapoliittiseen koulutukseen. Toki kaikki mahdollinen pitää tehdä suomalaisten työttömien työllistämiseksi, mutta silmiä ei tule sulkea tosiasioilta.
Suomi on edelleen hyvin homogeeninen valtio, jossa kaikkea erilaista pidetään samaan aikaan sekä eksoottisena, että arveluttavana. Kielteistä suhtautumista ulkomaalaisia kohtaan ovat osaltaan lietsoneet takavuosina tehdyt virheet pakolaispolitiikassa. Nykyjärjestelmällä seulan läpäisevät vain sellaiset, jotka todella ovat turvapaikan tarpeessa. On täysin selvää, että mitä useampi Suomessa asuva ulkomaalainen on työelämässä mukana ja siten osaltaan rakentamassa tätä maata, sitä positiivisemmaksi meidän suomalaisten asenne ulkomaalaisia kohtaan muodostuu.
SITRAn 2015-työryhmän raporttia kannattaa lukea herkällä korvalla. Siinä on paneuduttu ongelman ytimeen eli siihen miten Suomi selviytyy suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle ja kansainvälisen kilpailun yhä kiristyessä. On aivan varmaa, että nyt tarvitaan uusia, radikaalejakin keinoja. Suomalaisen yhteiskunnan pitää kuitenkin olla asenteellisesti muutokseen valmis. Vasta kun olemme valmiita siihen, että homogeeninen yhteiskuntamme muuttuu monikulttuuriseksi, on aika muuttaa ulkomaalaislakia siten, että tavoitteena on huomattava ulkomaalaisten määrän kasvattaminen. Nyt käsittelyssä oleva laki parantaa vain niiden asemaa, jotka jo täällä ovat ja niiden, joiden työstä on täällä kaikkein välttämättömin puute.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satonen: Työnteon ohella myös opiskelun kannatettava
17.11.2003
Kansanedustaja Arto Satonen Tuhatkunnan liittokokouksessa Vaasassa:
Työnteon ohella myös opiskelun kannatettava
Suomalainen järjestelmä on perustunut siihen, että opiskelun avulla voi päästä elämässä eteenpäin. kun nyt katsoo julkisen sektorin koulutettujen työntekijöiden kuten esimerkiksi opettajien, sairaanhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkakehitystä, niin ei näihin ammatteihin kannata ainakaan rahan takia opiskella. Esimerkiksi opettajien ja sairaanhoitajin käytettävissä oleva tulo on alhaisimpia verratessa vastaavien ammattien palkkaukseen EU-maissa. SAK-vetoinen kolmikantajärjestelmä on johtanut keskituloisen suhteelliseen aseman heikkenemiseen, jossa erityisesti julkisen sektorin koulutetut henkilöt ovat väliinputojia.
Aihe: Uutisia
Peruspalvelut kilpailukyvyn perustana
10.11.2003
(Julkaistu Lauttakylä-lehdessä 6.11.2003)
World Economic Forumin vastajulkaistun tutkimuksen mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Suomi nousi tutkimuksessa Yhdysvaltain ohi kärkipaikalle nimenomaan sen vuoksi, että julkinen raha käytetään täällä tehokkaammin. Toisin kuin monissa muissa maissa julkinen talous on myös pidetty tasapainossa ja resursseja kohdennettu järkevästi.
WEF muutti tämänvuotisessa tutkimuksessaan arviointiperusteitaan niin, että tehokkaiden julkisten palvelujen merkitys kilpailukyvylle tunnustetaan. Suomalaiset yritykset eivät menestyisi kansainvälisessä kilpailussa ilman korkeatasoista koulutusjärjestelmää ja hyvää terveydenhuoltoa.
Näiden sektorien toimivuudesta ja kehittämisestä on pidettävä huolta jatkossakin.
Viime aikoina on käyty keskustelua julkisen sektorin palkkakehityksestä. Monet opettajat, lastentarhanopettajat, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät ja muut koulutetut julkisen sektorien työntekijät ovat tuoneet esiin palkkojensa jälkeenjääneisyyden. Vaatimusten tueksi on olemassa myös tilastollisia perusteita.
Sairaanhoitajien ostovoima on heikoin koko Euroopan Unionin alueella. Opettajat ovat omassa vertailuryhmässään myös jälkijoukkoa, taakse jäävät vain Italian opettajat. Tämän lisäksi nuorilla suomalaisilla on vielä pelko työn jatkuvuudesta julkisen sektorin teettäessä jatkuvasti pätkätöitä. Kun nämä laskee yhteen, niin ei ole ihme, että 8000 suomalaista sairaanhoitajaa harjoittaa ammattiaan maan rajojen ulkopuolella samaan aikaan kun meitä uhkaa hoitajapula.
Julkisen sektorin koulutettu henkilöstö on palkkakehityksessään menestynyt heikosti myös muihin kotimaisiin ryhmiin verrattuna. Erityisesti pääomavaltaisen teollisuuden palkat ovat kehittyneet huomattavasti nopeammin. Teollisuudessa tuntipalkka on eurooppalaisesti mitattuna huomattavasti parempi, joidenkin tutkimusten mukaan jopa kolmanneksi korkein. Työtuntimäärä on kuitenkin keskimääräistä alhaisempi, mikä pudottaa kokonaisansiotasoa useimpiin eurooppalaisiin verrattuna.
Suomessa harjoitetun ns. solidaarisen palkkapolitiikan seurauksena maamme tuloerot ovat Ruotsin jälkeen toiseksi pienimmät koko maailmassa. Julkisen sektorin koulutettu henkilöstö on tässä kehityksessä jäänyt väliinputoajaksi. Voi hyvällä syyllä kysyä onko palkkaus enää sillä tasolla, että näihin ammatteihin kannattaa vuosia opiskella.
Palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei korjata hetkessä. Julkisen sektorin on verovaroista kustannettava kaikki kulunsa, mukaan lukien työntekijöiden palkat. On epärealistista kuvitella, että resursseja olisi kerralla suureen tasokorotukseen useille ryhmille. Ongelma on kuitenkin tunnustettava ja se on pyrittävä ratkaisemaan.
Kuten WEF:n tutkimus osoittaa opetus- ja terveydenhuoltohenkilökunta ovat avainroolissa, kun Suomen kilpailukyvyn pohjaa rakennetaan. Palkkaus ja työehdot on saatava sille tasolle, että näihin tehtäviin löytyy osaavaa henkilökuntaa jatkossakin. Ensimmäisenä tulee lähteä siitä, että määräaikaisia työsuhteita kunnissa vakinaistetaan. Toiseksi on valtion kunnille antamissa valtionosuuksien korotuksissa erikseen huomioitava palkkatason nousu, jotta palkkojen korotuksia ei syötäisi toimintamenoista ja siten vaikeutettaisi työoloja entisestään.
Aihe: Mielipidekirjoituksia
Satonen eduskunnassa: Välikysymys kuntatalouden turvaamisesta
6.11.2003
KESKIVIIKKONA 5. MARRASKUUTA 2003 kello 15
1) Kuntatalouden turvaaminen
Välikysymys VK 2/2003 vp
Arto Satonen /kok: Arvoisa puhemies! Parasta aikaa kunnissa tehdään budjetteja, joissa tehdään kovia arvovalintoja: Joudutaan päättämään siitä, kuinka moni pääsee ensi vuonna kaihileikkaukseen, kuinka suurissa ryhmissä lapsia opetetaan ja onko jälleen aika käydä kansalaisten pussilla nostamassa veroäyriä.
Kunnallisella tasolla päättäjän osa ei ole kadehdittava. Niukoista ja tämän hallituksen aikana edelleen niukkenevista varoista olisi löydettävä rahat niihin kaikkiin palveluihin, jotka valtion toimesta on kunnille määrätty, ja lisäksi niihin, joita ei ole määrätty, mutta joihin kuntalaiset ovat ajan myötä tottuneet ja joista he eivät halua luopua. Tässä yhtälössä luulisi rakenteellisia ratkaisuja olevan tekeillä kuntasektorissa paljon. Toisin kuitenkin on.
Tiedän, että jo 1800-luvun lopulla säätyvaltiopäivillä käytiin keskustelua siitä, tarvitaanko pakkoliitoksia. Silloin todettiin, että kuntaliitoksia tapahtuu niin paljon vapaaehtoisestikin, että valtiovallan ohjaukseen ei ole tarvetta. Niihin puheisiin vastaajia ei ole enää täällä salissa, mutta kovin pahemmin ei olisi voinut argumenteissaan vikaan mennä. Suomen kuntarakenne on säilynyt koko itsenäisyyden aikana lähes samana huolimatta siitä, että toimintaympäristö on täydellisesti muuttunut.
Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa, johon myöskin täällä ministeri Manninen viittasi, on yritetty todistaa, että kuntaliitoksilla ei ole kuntatalouteen positiivisia vaikutuksia. Nämä tutkimukset voi liittää samaan sarjaan kuin sen tutkimuksen, jolla osoitettiin, että hissin rakentaminen taloyhtiöön ei auta ensimmäisessä kerroksessa asuvia.
Ensinnäkin tulee muistaa, että vuoteen 93 asti valtionosuudet maksettiin suhteessa kunnan menoihin – ei laskentaperusteisesti kuten nyt – jolloin kunnilla ei ollut vastaavaa intressiä tuottaa palveluita tehokkaasti. Toiseksi kaikkiin tehtyihin kuntaliitoksiin liittyy yleensä sopimus kaikkien työpaikkojen turvaamisesta. Olen varma, että liike-elämän palveluksessa olisi monia, jotka kaipaisivat vastaavaa turvalauseketta itselleen, ja tällä korostan nimenomaan niitä säästöjä, jotka olisi mahdollista saada hallinnosta. En tarkoita sitä, että ruvetaan tiukentamaan sieltä, missä jo todella on tiukkaa, kuten muun muassa terveydenhuollon käytännön toiminnassa.
Totuus on, että jos suomalaiset yritykset toimisivat samalla rakenteella kuin kunnat, meillä ei olisi enää pitkään aikaan riittänyt verorahoja nykyisiin palveluihin. Mikä on sellaisen fuusion hyöty, jossa päällekkäisiä toimintoja ei karsita, sitä juuri on sisäasiainministeriössä tutkittu. Eikö tutkimuksen pitäisi perustua sille, miten voidaan palveluiden hinta-laatu-suhdetta parantaa?
Itse pitkään kunnalliselämässä toimineena tiedän hyvin kuntaliitoksiin liittyvät vaikeudet. Vaikka maalaisjärki sanookin, että olisi aika lyödä hynttyyt yhteen, niin usein ratkaisut kaatuvat joko luottamus- tai virkamiesten pelkoon oman paikan menetyksestä tai kuntalaisten pelkoon oman identiteetin heikkenemisestä. Kuntaliitoksia voidaan vain hieman edistää korottamalla porkkanarahoja ja muuttamalla valtionosuusjärjestelmää siten, että kuntaliitoksesta ei jälkikäteen rangaista.
Ilman pakkoliitoksia ei ole kuitenkaan realistista odottaa merkittäviä muutoksia kuntakentässä vielä pitkään aikaan. Sana “pakko” on kuitenkin aina huonoin mahdollinen alku yhteistyölle. Realistisempaa onkin pyrkiä kohti niin sanottua Ranskan-mallia, jossa peruskuntia on paljon, mutta keskeiset tehtävät, kuten terveydenhuolto ja sivistystoimi, ovat seutukunnallisesti hoidettu. Valtion tulisi edesauttaa tätä kehitystä antamalla valtionosuuksin porkkanaa ja kannustusta niille, jotka päättävät tuottaa palveluita jatkossa seutukunnallisesti.
Keskustelu sitä, miten kunta-valtio-suhdetta pitäisi muuttaa, käy vireänä niin poliittisessa liikkeessä kuin kuntakentässäkin. Minun vastaukseni on yksinkertainen: Isoihin asioihin, kuten yhteisöveroon ja verotulojen tasaukseen, ei pitäisi puuttua lainkaan. Kuntakenttä tarvitsee nyt ennen kaikkea rauhallista aikaa sopeuttaa toimintoja olemassa oleviin resursseihin. Se ei tarvitse jatkuvia muutoksia.
Yhteisöveron säilyminen kunnilla on tärkeää jo kuntien itsemääräämisoikeudenkin kannalta. Ainoa ongelma asiassa on se, että nykyinen yhteisöverojärjestelmä ei kannusta niitä kuntia harjoittamaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa, jotka ovat niin paljon verontasausrajan alapuolella, että mahdollinen yhteisöveron kasvu syö suoraan verotulojen tasausta.
Arvoisa puhemies! Olen puheessani keskittynyt mielestäni kuntakentän kannalta olennaiseen asiaan eli rakenteellisten uudistusten tarpeellisuuteen, en niinkään tässä välikysymyksessä mainittuihin päivänpoliittisiin ongelmiin. Mielestäni rakenteellisissa uudistuksissa eteenpäin pääseminen on keskeistä koko suomalaisen hyvinvointivaltion säilymisen kannalta. Sinänsä henkilökohtaisesti en pidä tätä välikysymystä ainakaan tässä aikataulussa tarpeellisena.
Aihe: Uutisia
Satonen: Porkkanarahaa seutuyhteistyöhön
6.11.2003
Valtion tulisi edesauttaa seutukunnallista yhteistyötä, korosti kansanedustaja Arto Satonen (kok) keskiviikkoisessa välikysymyskeskustelussa kuntatalouden turvaamisesta. Satonen pitää kuntien pakkoliitoksia realistisempana vaihtoehtoja seutukuntien vapaaehtoista yhteistyötä. Kuntaliitosten suosimisen ohella voitaisiin suosia ns. Ranskan mallia, jossa peruskuntia voi olla paljonkin, mutta keskeiset tehtävät kuten terveydenhuolto ja sivistystoimi olisivat seutukunnallisia. Satosen mielestä valtion tulisi edistää tällaista kehitystä korottamalla niiden kuntien valtionosuuksia niille, jotka tuottavat palveluita seutukunnallisesti.
Puheenvuoro on kokonaisuudessaan luettavissa näiden sivujen “eduskunnasta” osiossa.
Aihe: Uutisia
Arto Satonen Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtajaksi
3.11.2003
Kansanedustaja Arto Satonen on valittu Suomen Keskusshakkiliiton puheenjohtajksi kaudelle 2004-2005. Varapuheenjohtajaksi valittiin Markku Lahtinen. Erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle valittiin Markku Hartikainen, Anna-Mari Hursti, Mikko Markkula ja Veikko Valo. Ensi vuonna erovuorossa olevat hallituksen jäsenet ovat Harri Hytönen, Pekka Palamaa, Toivo Pudas ja Jyrki Raki.
Aihe: Uutisia